Veistopuukko

Appi tilasi itselleen hyvän vuolupuukon jo pari vuotta sitten. Sain lopultakin tilauksen valmiiksi.

Terän ostin suosiolla ammattimieheltä, puukkoseppämestari Vilppolalta. Ahjolla ei tullut koskaan vietettyä niin paljoa aikaa että terän takominen olisi onnistunut ja likeltä löytyi sopivasti ammattilainen joka tekee priimaa. Joskus on vaan fiksumpaa ulkoistaa asiat.

Helat, kahvat tupet ja muut jäivät sitten tämän artseaanin nakuteltaviksi.

Tupen ompelua

Istutin puukonterän polttamalla saarnipuuhun, veistin kahvan muotoonsa ja pintakäsittelin öljyllä. Pronssivalettu hela oli tehty jo pari vuotta sitten valmiiksi ja sen viimeistely tuli tehtyä kahvanveiston yhteydessä. Lähinnä valuvirheiden viilausta ja helan kiillotusta.

Valmis setti

Puukon päätyyn kiinnitin pronssilevystä sahaamani koristehelan johon tein hopeisilla riimuilla lahjan saajan nimikirjaimet, RK, hieman tyylitellysti.

Päädyn koristehela

Tuppi ommeltiin teollisesti kasviparkitusta naudanvuodasta pellavalangalla ja käsiteltiin nahkarasvalla. Tupen sisällä on puinen lesta mikä estää terää tulemasta tupen läpi. Senkin kaivertaminen oli oma operaationsa.

Hyvät puukonteko-ohjeet löytyvät mm. tuolta: http://tn-opetus.blogspot.fi/search/label/puukko

Puukenkä

Tein puukengät. Jämäpuusta.

Pst, ei näin! Pitäisi ensin sahata kengän sivuprofiili ja sitten vasta "pohjakuva"

Paperimallilla saa identtisiä kappaleita

Teollisesti kasviparkitun nahan värjäystä nahkapetsillä (Narvi-väri)

Kiinnitetty sisustusnauloilla!

Ei minulla muuta.

Lämmintä jouluksi

Olen ottanut syksyn ranteideni kannalta rauhallisesti ja reuhtomatta. Pikku hiljaa ovat käsivoimat alkaneet lisääntyä eivätkä ranteeni ole enää oireilleet joten päätin yrittää lampaantaljojen parkitsemista uudestaan. Kevätpuolellahan taljan teko jäi kesken kun käteni eivät kestäneet yhtäkkistä rasitusta ja lahjoitin silloin keskeneräisen taljan eteenpäin luokkatoverilleni joka teki siitä itselleen penkinpäällisen autoonsa.

Nyt tuli tilaisuus ostaa viime keväisten, kesän yli kirmailleiden karitsojen pienikokoisia ja ihanan pehmeitä taljoja. Niitä ei oltu koskaan keritty, joten karva oli silkkistä ja ihanaa. Nappasin itselleni yhden mustan ja yhden harmajanruskean taljan (tai niin minä luulin).

Kaikki alkaa, kuten aina, nahan kaavinnalla. Lihapuolelta kaavitaan tylsällä terällä irti kaikki irtoavat kalvot ja teurastuksesta jääneet rämmäleet sekä säilöntää varten lisätyt suolat. 

Tässä kaavitaan peurantaljaa, mutta periaate on sama kaikissa taljoissa ja nahkoissa.

Lampaanpesijä. Ämpäreistä näkyy miten ahkerasti väki on liotellut nahkoja parkkiliemissä.

Taljat pestiin viileässä suopavedessä (viileässä siksi ettei nahka kypsy) ja huuhdeltiin kunnes vesi oli aivan kirkasta. Tässä hommassa meni useampi tunti vaikka taljoja oli vain kaksi. Pesussa paljastui että harmajaksi luulemani lammas olikin valkoinen, mikä varmaankin antaa jotain käryä siitä miten likaiseksi turkki oli kesän temmellyksissä mennyt. Pesun jälkeen talja voidaan kuivata joko rutikuivaksi säilytystä varten tai "makkaranihkeäksi" parkkiaineen lisäämistä varten. Aiheesta kirjoittelin jo aiemmin keväällä.

Itse jätin taljat kuivumaan ja parkitsin ne vasta viikkoa ennen pehmitystä. Käytin taljoissa parkkiaineena oliiviöljy-munankeltuainen-mäntysuopaseosta, (n. 3/4 dl öljyä, 1 munankeltuainen ja muutama tippa suopaa per talja). Lopuksi suoritin taljoille perusteellisen avaamisen ja jätin odottamaan parempia aikoja. Luokkatovereiden kokemusten perusteella voin sanoa ettei kannata jättää parkkiainetta liian pitkäksi aikaa, sillä se saattaa heikentää nahan laatua. Pari viikkoa lienee vielä hyvä aika, mutta useampi kuukausi voi tehdä jo hallaa projektille. Varmuudella emme tätä tiedä koska eihän kukaan ehdoin tahdoin halua taljojaan pilata, mutta viitteitä tähän suuntaan on havaittavissa.

Ruskean taljan pehmityksen tein joulumarkkinoiden jälkeisellä viikolla. Suihkuttelin taljan nahkapuolen sumutepullolla (miedolla suopaliuosvedellä) märäksi ja annoin veden imeytyä nahkaan puolisentoista tuntia. Hentoinen karitsannahka imaisi kosteuden suhteellisen nopeasti joten pääsin pehmitystöihin samana päivänä jo ennen lounastaukoa.

Esimerkki pehmityksestä, mallina Tomi.

Pehmityksen tein räkillä ja pehmitystä varten tehdyllä tylsällä puolikuun muotoisella raudalla. Telineeseen pujotettua taljaa kaavitaan koko sen kuivumisen ajan siten että rauta venyttää nahkaa aina kustakin kaavittavasta kohdasta. Yläkuvassa näkyy tekniikka: vasen käsi pitää kiinni taljan reunasta, raudan pitkä T-muotoinen kahva on tuettu käsivarteen tai kainaloon ja sitä työnnetään taljaa vasten koko vartalon painolla siten että nahka tosiaan venyy hieman. Kainalot olivat jokseenkin mustelmilla tämän jälkeen.

 Erityistä huomiota tulee kiinnittää taljan reunoihin sillä ne tuppaavat kuivumaan ensimmäisinä. Mikäli nahka ehtii kuivua ennen kuin sitä on pehmitetty se jää kovaksi ja koppuraiseksi (vähän samanlaiseksi kuin leivinpaperi). Sen voi toki kastella ja pehmittää uudestaan, mutta miksi tehdä turhaa työtä kun voi kerrallakin tehdä hyvän.

Jouduin jättämään taljan yöksi ulos pakkaseen sillä vaikka ranteet kestivät ei kunto tahtonut riittää. Jatkoin pehmitystä seuraavana päivänä ja lopputuloksena oli kaunis ja pehmeä lampaantalja. Siistin taljan reunoista irti osat jotka eivät olleet parkkiintuneet tai pehmittyneet kovin hyvin (koivet, niskankohta, häntä) sekä rapsuttelin taljan lihapuolen hohkakivellä poistaakseni kaikki ylimääräiset kudokset jotka olivat pehmityksen aikana raapiutuneet irti (se muodostaa eräänlaisen nukkakerroksen taljan lihapuolelle).

Pehmeä talja on pehmeä

Enää on jäljellä karvapuolen putsailu. Taljasta on pesty kaikki lampaankakka pois mutta niityillä kirmailleesta karitsasta löytyy kouratolkulla timoteitä, heinänkortta sekä ties mitä purua ja roskaa mikä ei pesemällä irtoa. Vaihtoehdot ovat joko taljan kampaaminen kauttaaltaan jolloin menetetään ihanat kiharaiset villatapulit tai sitten jokaisen roskan yksittäinen irroittelu.

Yritin jopa paineilmaakin, mutta tässä sitä sitten nypitään roskia. Yksitellen.

Keskeneräisten kerho kokoontuu!

Tuntuu kauhealta blogata kässäblogiin kun mitään valmista ei tunnu syntyvän. Kaikkea tehdään hirveällä tohinalla mutta kun jokainen projekti on kesken. 

Projekti 1: sahausharjoitus

Projekti 2: nahkatyöt

Projekti 3: jalometalli- ja juotostyöt

Projekti 4: kenkälestin teko

Näitä projekteja sitten piisaa. Mm. muutama huovutustyö on vielä viimeistelemättä, pari peurannahkaa odottavat käsittelyään, valinnaisen jalometallikurssin tuotokset viilaamista vaille valmiita, vastatehdyn pronssivalun tuotteet kaipaavat hinkuttajaa, saippuankeitto on parhaillaan kesken ja vielä pitäisi joululahjojakin alkaa suunnittelemaan, ties vaikka innostuisi lähtemään joulumarkkinoille myyjättäreksi.

Ei sentäs, on täällä jotain valmistakin. Tein ystävälleni tilaustyönä kettu-käsinuken. Ihan itse kaavoitin, ja taisi asiakaskin olla tyytyväinen. Sen nimi on Ruska.

Kettu ja sen uusi emo

Ai että minä tykkään tästä muinaistekniikasta juuri tuon monipuolisuuden takia!

Turun Keskiaikamarkkinat

"Markkinarauhaa, markkinarauhaa", kaikui Turun Vanhalla Suurtorilla jossa elettiin neljän päivän ajan 1400-lukua. Muinaistekniikan opiskelijat olivat kasanneet puistoon koko markkina-alueen suurimman teltan ja pitivät siellä työnäytöksiä pitkin viikonloppua. Siellä allekirjoittanutkin huovutti yleisön riemuksi.

Työnäyttelijät

Huovutusorja työssään (kuvan otti Räikkä)

Teltassa huovutettiin istuinalusia, tossuja ja hanskoja, kudottiin pystykangaspuilla kangasta sekä parkittiin ja pehmitettiin nahkoja (sekä lampaan- että lohennahkoja). Etenkin kalannahan parkitseminen oli yleisön mielestä todella kiinnostavaa ja meillehän juolahti siitä mieleen että ensi kesäksi voidaan tehdä kojulle kyltti: "Jätä meille koirasi parkkiin!".

Naapurissa paistui posso!

Värjärit osaavat hommansa

Räikkä lauloi juomalauluja sahtipalkalla.

Yleisöä riitti koko markkinoiden ajan eikä edes pieni sadekeli ei estänyt kaupankäyntiä. Markkinavieraita viihdyttivät sekä markkinanäyttelijät mysteerieläimineen että "house band", keskiaikayhtye Räikkä, hienoine Rabelais-tyylisine lauleloineen. Alla linkki surullisenkuuluisaan pyllynpyyhintälauluun:

Sunnuntain kauniissa auringonpaisteessa telttakin ehti kuivua paketointia varten. Onneksi saimme apuun markkinaorjia jotka auttoivat teltan kokoamisen ja purkamisen kanssa. Olisi siinä hennoilla neitokaisilla ollut melkoinen homma muutoin. Kiitos kaikille osallistujille!

Emäntä ohjeistaa orjiaan

Näyttötutkintotyö II: Mini-muinainen

Olen tässä kevään mittaan koostanut näyttötutkintoon kaikkea tosi hauskaa pientä ja yksityiskohtaista kamaa, kuten tämän 1:12 mittakaavaan tehdyn miniatyyrilaatikon. Idean varastin röyhkeästi Nanan blogista.

Huone ylhäältä kuvattuna

Mini-muinainen tekee kaikkea sitä mitä isompikin esikuvansa: kehrää, karstaa, kertaa, kutoo ja ompelee. Hän myös kuivattaa, kaapii sekä parkitsee ja pehmittää nahkoja, valmistaa kenkiä, punoo lautanauhoja, soittaa kanteletta. Kaikki tarvikkeet ovat esikuviensa kaltaisia pienoismalleja. Nämä on helppo pakata pieneen tilaan ja ottaa malliksi jos josku satun rakentamaan oman nahka- tai kangastyöpajaa.

Pienet karstat

Karstat, värttinä ja lanka-arkku

Modernit karstat ovat puuta ja tarranauhaa, villavasu tuohta, värttinä on tehty napista ja cocktail-tikusta. Arkku on ohutta jämämahonkia. Lanka-arkun langat ovat värjätty suopursulla, lupiinilla, koivulla, kiventieralla sekä veriseitikillä. Ja arkussa on tietty oikeaoppiset viikinkiarkun liitokset, joskaan en viitsinyt alkaa tapittaa liitoksia vaan käytin ronskisti liimaa.

Pystykangaspuut

Rakensin toimivat pystykangaspuut sekä niiden välineistön, miekan ja sukkulan. Painoina kiviä ja niisilankana ompelulankaa. Kude ja loimi ovat itse kehrättyä villalankaa. Yritin tehdä loimen ohuesta ompelulangasta mutta se oli täysin mahdotonta. Kangaspuiden toimintaperiaate on aivan oikea  aloitusvarpaan tehtyjä kiinnitysreikiä myöten, mutta käytännön syistä ylätukki on liimattu kiinteäksi. Näihin loimiin voi oikeasti kutoa pienen palttinsidoksisen villakankaan. 

Sukkula ja lankamiekka

Kuivaustelineessä

 Kas näin nahka kuivuu, ja nahka kuivuu näin. Telineeseen viritin palasen valkohäntäpeuran jalkanahkaa. Olisi mennyt muuten roskiin se palanen. Siitä voi vielä joskus tehdä pienen noitarummun.

Tässä puolestaan täysin toimiva nahanparkitusteline, "räkki", sekä pronssivalettu kaarevateräinen kaapimarauta jolla nahkaa pehmitetään kaapimalla parkituksen jälkeen. Telineessä pehmitettävänä metsähiirentalja. 

Eväspöytä

Mini-muinaisen eväspöydästä löytyy kaikkea tarpeellista: kananmunia käytetään nahan parkituksessa. Samoin pöydällä on pieni sininen öljypullo parkkiaineille (oliiviöljylle). Sipulinkuoriliemellä pystyy värjäämään nahkoja ja lankoja. Leipä puolestaan pitää tekijän voimissaan, samoin kuin harvinaisempi liharuoka (huomatkaa luut ja rikkonaiset munankuoret jätelautasella). Pieni voiveitsi on hakattu messinkinaulasta, lusikka koverrettu Dremelillä. Sininen ja valkoinen kulho sekä öljypullo ovat lasitettua keramiikkaa ja munavasu on veistelty jäätelötikun palasista.

Suutariksi ryhtyi myös hän!

Tässä tehdään ompeleettomia nahkakenkiä, "kurpposia". Työvälineinä rautalankasakset sekä naskali. Kengännauhana kerrattua pellavalankaa

Mini-muinaisen soittoniekan kotiasu on ommeltu pellavasta. Vyönä on ohuesta ompelulangasta punottu lautanauha. Kantele puuta, kanteleen kiinnikkeet rautalankaa sekä kielet kuparilankaa. Valitettavasti kantele ei soi, mutta ihan kaikkea ei voi saada!

Suutariksi ryhtyi hän

Tein itselleni muinaiskengät, ja vielä sellaiset mitä ei tarvitse erikseen ommella. Testasin näitä viikonloppuna Rikalanmäen muinaismarkkinoilla ihanassa auringonpaisteessa. Auttelin samalla kavereiden kojuilla ja nautin hyvästä seurasta.

Kurpposet aidossa muinaismaisemassa

Nämä ovat yllättävän mukavat jalassa. Kantapään kiinnityskohta hieman hiertää mutta ensikäytössä olevilta kengiltä ei voine muuta odottaakaan. Miinuksena mainittakoon että kurpposet keräävät hienoa hiekkaa ja pölyä sisäänsä. Lisäksi sora- ja asfalttipinnat syövät kengänpohjaa aika tavalla, joten voi olla että tarvitsen uudet kengät tai paksummat pohjanahat jo ensi vuodeksi, myös patiinit olisivat kestävämpi vaihtoehto.

 Kengät on leikattu pari milliä paksusta teollisesti parkitusta nahasta ja värjätty Narvi-nahkaväreillä (sävynä "Tan"). Kokeneemmat tahot kertovat, että näitä kuuluisi oikeastaan käyttää huovutettujen sisätohveleiden kanssa, mutta koeajo meni nyt näin pelkiltään.

Ohje löytyi kokonaisuudessaan Instructables-sivustolta. Heille iso kiitos siitä.

Näyttötutkintotyö: Smokey the Bear

Se alkuvuodesta tehty buckskin aiheutti päänvaivaa, koska minulla oli vain yksi pieni nahka ja siitä piti tehdä jotain hienoa. Useat muut luokkatoverit ovat tehneet kokonaisia vaateparsia: housuja, liivejä, hameita, takkeja jne. Eihän yhdestä nahanrääpäleestä mitään käyttökelpoista saa, mutta ehkä siitä saisi jotain Eeppistä. Ja siitä se ajatus sitten lähti:

Aluksi tarvitaan kaavittu, parkittu, pehmitetty ja savustettu nahka.

Ruskeaksi savustunut nahka joko pestään ja pehmitetään toistamiseen tai tuuletetaan savunhajun poistamiseksi. Sen jälkeen nahan uskaltaa viedä sisätiloihin ilman että perhe alkaa napista pahasta hajusta.

Suunnittelin itse perinteisen kyttyräselkäisen ja pitkäkätisen nallekarhun kaavat ja tein pari kolme kokeiluversiota erilaisista kankaista. Uskaltaudin leikkaamaan ainokaisen buckskin-nahkani vasta kun olin täysin tyytyväinen lopputulokseen. Nallekarhun teossa minua avusti neuvoillaan (ja materiaalivarastoillaan)  koulun vararehtori ja kokenut nallentekijä Inna Ahlqvist.

Kaavat piirrettyinä nahalle

Leikattu. Yritin saada samanvärisiä paloja

Ompelun suoritin ei-niin-perinteikkäällä menetelmällä, eli ompelukoneella. Ranteeni tykkäävät huonoa käsinompelusta joten tämä vaikutti kaikkein järkevimmältä ratkaisulta. Ompelulankana käytin ohutta mutta kestävää pellavalankaa (äidiltä perittyä virkkauslankaa). Ompelu oli haastavampaa kuin odotin, mutta hiljaa hyvä tuli. Koska lanka ei ollut kerrattua ja vahattua se tuppasi välillä katkeilemaan. Jouduin säätämään koneen asetuksia useaan otteeseen jopa kesken ompelun. Kokeilunallekarhujen ompelussa meni noin tunti per nalle, tämän nahkanallen ompeluun vierähti kaikkinensa yli kolme tuntia mutta lopputulos on yllättävän siisti ja tasainen ongelmista huolimatta.

Sauman "kevennys"

Raajojen kääntäminen toisin päin

Seuraava vaihe oli valmiiden palasten kääntäminen oikein päin. Halusin, että nahan ruskea puoli tulee ulospäin, sillä mielestäni nallekarhun kuuluu olla ruskea. Kääntämisen helpottamiseksi leikkasin kaareviin kohtiin lovet jotta jähmeä nahkasauma ei jäisi "pussittamaan" kääntämisen jälkeen.

Kääntövälineet. Tai taikasauvat, miten vaan.

Olin suunnitellut nallekarhun tekoa jo kuukausia, joten kevään mittaan ennätin valmistaa monia tarvikkeita nallekarhujen tekemistä varten. Olin ajatellut tilata sepältä kääntöpihdit, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Sen sijaan suunnittelemani alkeelliset kääntö- ja täyttötikut ovat olleet korvaamaton apu projektissa.

Kuono

Kynnet!

Lisäksi kevään viimeisin pronssivalu ehti valmistua juuri sopivasti, ja sain nallekarhulleni sekä pronssisen kuonon että kynnet! Kynsien ja kuonon asettamista varten jätin ommellessa muutamia raajojen ja pään kohtia ompelematta jotta saisin pujoteltua pronssiosat paikoilleen. Näin vältyin turhalta nahan rei'ittämiseltä tai ompeleiden purkamiselta.

Karhun raajojen kiinnitysmekanismi on perinteinen: pahvilevyjä, prikkoja ja metallitappi. Nekin voisi tehdä esim. vahvasta nahasta, ohuesta vanerista, puukuitulevystä tms. En kuitenkaan halunnut "keksiä pyörää uudestaan", sillä raajaosat löytyivät kaapistani valmiina ostotavarana.

Perinnekarhut täytetään yleensä puulastuilla/purulla todella tiiviiksi, niiden kovuutta voisi verrata esim. pesäpalloon. Tämä siksi, että aikaa myöten täyte antaa periksi ja nallen ryhti romahtaa. Arvelin, että joustava ja hentoinen buckskin ei kestäisi moista venytystä joten päädyin erilaiseen ratkaisuun ja täytin nallekarhuni villalla. Minulle on jäänyt erinäisistä projekteista huovutettuja ylijäämäpalasia joiden kokoonpainuminen ei tulisi ajan kanssa olemaan mitenkään suuri ongelma kuten esim. perusvanun kanssa. Täytin raajat villalla, asetin raajamekanismit paikoilleen ja tikkasin raajat käsin umpeen. Kiinnitin raajat vartalo-osaan ja täytin vartalon sekä villalla että mörinämekanismilla. 

Niittaaminen vaiheessa. Taustalevyyn on liimattu paperikaava.

Nallen kuono niitattiin suoraan päähän kiinni. Asettelin kuonon kohdilleen ja naputtelin pallopäävasaralla kiinnitystapin taustalevyn yli I-mallisesta T-malliseksi. Näin kuono lukittautui pysyvästi paikoilleen.

Silmät tein viime syksynä teurastatetun sonnin sääriluusta

Lopuksi kiinnitin nallen pään vartaloon ompelemalla. Yleensähän päät kiinnitetään myös mekanismilla, mutta halusin nallelleni kiinteän, eteenpäin tuijottavan katseen ja sellaisen myös sain.

Nallen nimeksi tuli Smokey, ja se on hienoin nallekarhu koko maailmassa!

Vaihteeksi valmiita

Tehdäänpäs taas pikakatsaus nahkatöihin näin kaiken kiireen lomassa.

Kirjoitin itselleni parin sivun mittaisen rästiluettelon ja olen tehnyt näitä rästejä tukka putkella viimeiset pari viikkoa (sen lisäksi että olen valmistautunut kaikenlaisiin markkinoihin). Yksi rästeistä oli nahkaleili joka lopultakin on saatettu valmiiksi asti!

Kun tuo hiekkatäytteinen leili oli kuivunut aikansa se tyhjennettiin hiekasta ja huuhtaistiin puhtaaksi. Tarkoitus on ettei leiliin jäisi kovinkaan paljoa hiekanmuruja hampaita hiertämään. Märän, muotoillun leilin annettiin kuivua vielä ainakin vuorokauden ajan ennen seuraavaa vaihetta: friteerausta!

Friteerauskeitto käynnissä. Tikuilla pidellään leiliä pinnan alla

Leili dipattiin sulaan mehiläisvahaan opetushenkilöstön johdolla. Vaha ei saa olla liian kuumaa, koska silloin leilistä tulee erittäin hauras. Liian viileä vaha ymmärtääkseni jättää leilin liian veltoksi. Tarkempaa lämpötilaa on vaikea arvioida, mutta opetushenkilö totesi että paras lämpö oli saavutettu kun levy oli käännetty kutoselta neloselle ja annettu jäähtyä n. 10 min. Tavoitteena oli saada jämäkkä ja vedenpitävä juoma-astia. Dippaaminen on vähintään kolmen henkilön homma. Koko leili täytyy saada upotettua vahaan, mutta ei ihan pohjaan saakka ettei lieden kuumuus tee tuhojaan. Myös ajastus on tärkeää, liian kypsä leili muuttuu hauraaksi. Kaksi dippaa, yksi ottaa aikaa (ja valokuvia). Minuutti ja kymmenen sekuntia.

Kaato! Poppaa!

Tulikuuma leili nostetaan vahasta ja kaadetaan tyhjäksi.  Leilin annetaan jäähtyä pieni tovi, n. 15 min, ja testataan vedenpitävyys. Mikäli leili vuotaa (kuten oma leilini) voi vuotokohtia korjailla ihan vaan kaatamalla leilin sisälle kuumaa mehiläisvahaa tilkkeeksi. Tämän sisäpuolen käsittelyn voi toistaa niin monesti kuin on tarvis, friteeraamisen toistamisesta en olisi niin varma, tietäjät tietää siitä enemmän.Valmis leili muuttui friteerauksessa tummanruskeaksi ja melkoisen kovapintaiseksi. Mehiläisvaha jätti leilin pintaan vielä kauniin kiillonkin.

Valmis leili ja tulppa; vielä kantohihnaa vailla

Tästä tuli oikein hieno ja tumman värinen, melkein kuin Asterixilla (paitsi että Asterixin leili on vihreä). Tulppa on veistelty jämäpuunpalasesta ja päällystetty vahatulla pellavalangalla. Periaatteessa tiivis korkki, mutta en menisi kippaamaan tätä ylösalaisin ettei sima karkaa!


Lisäksi alkuvuodesta valmistettu raakanahka on saanut uuden elämän pikkurumpuna!

Tuo ei sitten ole tulitikku vaan rumpukapula!

Pikkurumpu soi kuin painajaisteni kehärumpu ala-asteen liikuntatunneilla. Kiitti vaan niistäkin muistoista, liikanmaikka!