torstai 29. syyskuuta 2011

Puutyön perusteet: keskeneräisiä

Saarnijousen jälkeen tartuttiin hieman helpompaan projektiin. Aloimme valmistaa tuoreesta männystä polttamalla koverrettuja astioita.
Halkaisu suoritettiin kirveillä ja kiiloilla.

Koverrettu pohjastaan.
Astia eli pölkynpala tasoiteltiin halkaisupinnalta ja siihen lähdettiin kovertamaan hiiliä varten sopivaa kuoppaa käyttäen talttaa ja vasaraa. Itsehän sain inspiraation ja aloin kaivertaa omaani pohjasta auki. Tästä saattaa joskus tulla avopohjainen kantele.
Hiiliä tuuletetaan
Monttuun kaadettiin kasa hehkuvia hiiliä Vanhan Pajan ahjosta. Eivät meinanneet puhaltamiset ja löyhyttelyt riittää palamisen käynnistämiseksi mutta kyllä hätä keinot keksii. Opetushenkilöstöllä sattui olemaan pienet palkeet käytettävissään.

Hiljaa hyvä tulee

Poltto kesken
Tarkoitus on helpottaa kovertamista pehmentämällä puuta. Hiiltynyt puu irtoaa hieman kevyemmin ja ilman suurempia talttaamisia. Tuore mänty tosin palaa sen verran huonosti että kovertaminen saattaisi olla tehokkaampaa. Tässä kurssillahan on oikeastaan tarkoitus opetella tekniikkaa siltä varalta että maailmanloppu tulee ja talttoja on huonosti saatavilla.


Rohkeimmat kokeilivat polttamista ilman kaiverrusta mutta työ osoittautui turhan hitaaksi. Helpompi kovertaa taltalla ensin kolo ja polttaa astiaa vasta sitten. Polttaminen alaspäin ei myöskään tahdo toimia, vaan reikä laajenee lähinnä reunoja kohti, etenkin syitä kohti.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Kasvikurssilla Kustavissa

Taannoin pidetty kasvikurssi sai tällä viikolla jatkoa Kustavin Itätalolla (http://www.itatalo.fi/). Matkaa Turusta kertyi 80 kilometriä mutta mielestäni paikka oli pienen vaivannäön arvoinen. Upea vanha miljöö komeine rakennuksineen on pääasiassa talkoovoimin kunnostettu tuleva hyvinvointikeskus. Saimme majoittua tilan väentupaan ja kierrellä vapaasti kartanon alueella vastineeksi pienestä talkooavusta. Syyskoleudesta huolimatta reissu oli lämmin ja mukava ja uusiin luokkatovereihin oli hauska tutustua hieman vapaamuotoisemminkin.

Väentupa 1800-luvun tyyliin
Vilja-aitta toimii majoitustilana
Meitä ilahdutti neljä vilkasta kissanpentua (kuvassa kaksi)!
Herra Ruohonen
Tilalla kasvoi mm. perunaa, tomaattia, vuohia, lampaita sekä paljon erilaisia villivihanneksia ja hyötykasveja.

Kipenettä korkeampi ukontulikukka
 Ukontulikukka käy mm. kitkatulen tekemiseen. Siemenkotia on käytetty myös soihtuina (mistä myös kasvin nimi). Nahistuneista lehdistä saa kuulemma suhteellisen hyvää kessun korviketta jos sellaisesta välittää. Kasvi on kaksivuotinen ja todella komea kukkiessaan.

Isohirvenjäkälää leikkaamassa
 Isohirvenjäkälä tarvitsee ryöpätä kerran tai kahdesti kitkeryyden poistamiseksi, mutta kasvi on sellaisenaankin syömäkelpoinen. Parin ryöppäyksen jälkeen maku oli metsäisen mieto, rakenne jokseenkin jäkäläinen ja toi mieleen japanilaiset leväruoat. Kerätessä kannattaa leikata kasvi niin että juuret jäävät maahan tekemään uutta kasvustoa. Kuivattu isohirvenjäkälä käy myös teehaudukkeeksi.

Illallinen
 Illalliseksi saatiin saalista: perunoita, sieni-sipulikastiketta, isohirvenjäkälää sekä kesäkurpitsaa. Nälkä lähti!

Isomaksaruoho
Isomaksaruohosta tuli kertarykäyksellä lempikasvini. Kasvi viihtyy kalliolla ja on kokonaisuudessaan syötävä, myös raakana. Kansanomainen nimi tuntee isomaksaruohon myös kallioperunana. Kasvi oli herkullinen ja mehevä makupala.

Savikka
 Savikka käy puuroaineeksi ja on suhteellisen runsas villikasvi. Sen ensimmäiseen keitiinveteen liukenee kasvin omia saponiineja joita voi käyttää vaikkapa tiskiaineena!

Pakurikääpä
Pakurikääpä viihtyy kuolevan koivun kyljessä ja irtoaa melko helposti. Raastettuna ja hitaasti haudutettuna siitä saa vaniljan makuista teejuomaa. Erinomaisen herkullista ja mietoa kahvinkorviketta.

Herra Ruohonen helpottaa kantamisen taakkaa

Tilalla majailleet ystävälliset vuohet, herra ja rouva Ruohonen seurasivat meitä kasviretkelle ja maistelivat keräilijöiden käsissä olleita herkkuja aivan estottomasti. Pariskunnan aitaukseen saamiseen tarvittiin kolme reipasta henkilöä
  
Työmaa
Itätaloa korjataan ja restauroidaan jatkuvasti. Tilalla on 14 rakennusta joista osa on jo kattavan korjauksen tarpeessa. Teimme oman osamme ja peittelimme vanhan myllyn pressuilla talven varalle. Toivottavasti myllyvanhus kestää vielä ensi kesään asti. Koneisto vaikutti erinomaisen hyväkuntoiselta rakennuksen ikään nähden vaikka pintalaudoitus ja perustukset olivatkin hieman säiden pieksämiä.

Itätalolla voi järjestää kaikenlaisia tapahtumia: retrettejä, tyky-päiviä, kokouksia, pienimuotoisia leirejä sekä tilata monenlaisia luontaishoitoja. Suosittelen ehdottomasti!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kuralan syyspäivillä

Satuin olemaan sopivasti käytettävissä kun Kuralan kylämäki tarvitsi talkootyöntekijää syyspäivilleen. Kokeneena huovuttajana pääsin vetämään museonkävijöille pienimuotoista huovutuspajaa.

Nuori emäntä valmiina päivän töihin

Sain Kuralan varastoista lainaan aikakauteen (eli 1950-lukuun) sopivat vaatteet.  Huivi on omani, ja se on aito martta-puvun huivi jonka bongasin joskus kirpparilta. Oli sopivan autenttinen olo. Vietin koko lauantain ja suuren osan sunnuntaita kertomassa ipanoille ja vähän vanhemmillekin villan suomurakenteesta ja siitä, miten lämmin vesi avaa suomut ja kitka saa suomut tarttumaan limittäin toisiinsa synnyttäen tiiviin huovan. Mukavaa puuhaa noin yleisesti ajatellen, mutta ei minusta pidemmän päälle ole opettajaksi. Kokeneemmat markkinakävijät tietävät, että kun väkeä on paljon tulee ennen pitkää väsähdys. Siihen auttaa vain sumppi.

"Ai että se on söpö se emännänalku"

Ehti siinä työpajojen ohella kierrellä katselemassa muitakin Kuralan syyspäivien tapahtumia. Iso-Kohmossa tehtiin säilykkeitä ja kuivattiin herkkuja talveksi.

Nom!

Nyt minäkin osaan siis umpioida. Ainakin teoriassa. Kuivattaminen meillä on hallussa että oman pihan omenat saataisiin hyötykäyttöön vielä syksymmälläkin. Kokemus tosin kertoo että huolella kuivatut omenasuirut tuppaavat katoamaan parempiin suihin jo ennen ensimmäisiäkään pakkasia.

Mitä useampi kokki sen sakeampi saippua

Pihalla keitettiin saippuaa aitoon eläinrasva-lipeäseokseen. Tämä on taito jonka tahtoisin myös joskus opetella niin tulisi ne joulukinkun läskitkin hyötykäyttöön.

Ihanaa villaa!

Kas tässä viikonlopun tuotokset. Tein muutaman esimerkkihuovan sekä useamman huopapallosen. Luulen, että näitä huopasia voisi jatkojalostaa vielä eteenpäin. Täytyy vaan vähän vähentää tuota villan kanssa leikkimistä sillä huomasin tuon viikonlopun aikana olevani jokseenkin allerginen lampaan raakavillalle tai raakavillassa oleville heinäpölyille. Harmillista, sillä minusta olisi oikein mukavaa olla lammaspaimen.

torstai 15. syyskuuta 2011

Puutyön perusteet: valmistuneita asioita

Kuukauden mittainen uurastus on ollut pitkä ja rankka mutta lopussa kiitos seisoo. Esittelen ylpeänä purnukan:

Purnukkaa varten kaadettiin kokonainen koivu. Sitten se pätkittiin ja sen keskelle porattiin reikä. Reikää laajennettiin talttaamalla niin että jäljelle jäivät vain reunat. Purkin alaosaan (sisäpuolelle) kaiverrettiin lovi johon upotettiin kuivasta puusta vuoltu pohja. Kostea koivu kutistui muutaman viikon aikana pohjapalan ympärille saaden aikaan jotakuinkin tiiviin purnukan. Lopuksi kevyt hionta sekä kannen vuoleminen ja voila, meillä on teepurkki!

Talttausta odotellessa viriteltiin puristimia

Huomatkaa: kansi on veistetty yhdestä puusta. En kyllä ole varma mitä puuta se on, nappasin jonkin jämäpalan ja näytin sille nauhahiomakonetta sekä puukkoa.

Tykkään tuon melkein kuoritun puun ulkonäöstä

Mikäli sattuisi olemaan todella tarkka ja taitava voi tällaisen kutistetun astian saada vesitiiviiksikin. Eräskin luokkatoveri käyttää omaa purkkiaan kahvikuppina. En usko että oma purnukkani on ihan vedenpitävä, mutta sekin olisi mahdollista jos sen sisäosat käsittelisi esimerkiksi mehiläisvahalla (tai vaikkapa epoksilla). Jääköön sikseen, hyvä se on näin luomunakin.

Osallistuva eläin on osallistuva.

Ja toinen ylpeyteni aihe: saarnijousi! Se on lopultakin valmis. Muutaman viikon kestäneen hiomisen, tilleröinnin, hiomisen, mittailujen, hiomisen, tilleröinnin ja hikoilun jälkeen se on valmis ja melkein jopa tappava! Melkein.

Jousi ja nuoli.

Kipene poseeraa ranteet solmussa ja mahdollisimman epäergonomisesti.

Kahvan kasviparkittu nahka (ostotavaraa, valitan)


Nuolen sulittaminen jännelangalla

Jousen vetopituus on 22 tuumaa ja 26 paunaa (jos se kenellekään mitään sanoo) ja se on silti hieman liian jämerä omaan käyttööni. Laillisen metsästysjousen pitää olla voimakkuudeltaan vähintään 48 paunaa että siihen verrattuna tuo on oikeastaan pelkkä lelu. Mutta kyllä siihen on tässä tehdessä kiintynyt vaikka jossain vaiheessa kävi mielessä myyminen jollekin harrastajalle. En usko että minusta koskaan tulee mitään suurta metsästäjää, mutta kyllä tuolla voisi muutaman nuolen käydä maalitauluun ampumassa. Ihan vaan näön vuoksi, kun se on nyt kerran tehty. Hyvä minä!

perjantai 9. syyskuuta 2011

Villejä vihanneksia

Muinaisteknikko-opiskelijat saivat hieman ylimääräistä opiskeltavaa tänä syksynä. Varsinaisen opetussuunnitelman lisäksi saimme järjestetyä mielenkiintoisen metsäretken. Villivihannesten asiantuntija Ossi Kakko veti meille kaksipäiväisen kasvikurssin Varsinais-Suomen metsämaisemissa (mielenkiintoinen tietopläjäys asiantuntijastamme löytyi YLE:n sivuilta, http://ohjelmat.yle.fi/hullu_juttu/ossi_kakko_vastaa).

Kurssi oli melkoisen villi ja monipuolinen kokemus joka tarjosi paljon pohdittavaa ja toi monia mahdollisuuksia keittiöreseptien uudistamiseen. Onneksi otin mukaan sekä kameran että muistiinpanovälineet, sillä saamamme tietomäärä oli valtava:

Vehka

Vesistöjen lähellä kasvavan vehkan juuret ovat myrkyllisiä mutta muuttuvat syötäviksi perusteellisen käsittelyn jälkeen. Vehka vaatii paloittelun, keittämisen, kuivaamisen, jauhamisen sekä hapattamisen. Melkoinen homma.

Koiranputki menee om nom nom

Kotimainen salaattibuffet avautui eräällä taukopaikalla. Lounaaksi tarjoiltiin ratamoa, niittyhumalaa, voikukkaa, koiranputkea (ei pidä sekoittaa myrkkykatkoon), nokkosta ja leskenlehteä. Opimme myös että kokonaisena kuivatuista kärpässienistä saa hyvän hinnan keski-Euroopan markkinoilla. Kun tietäisi vaan kuka hitto niitä siellä syö ja miksi?

Korpikaislaa kuoritaan

Korpikaisla oli erinomaisen herkullista raakanakin. Syötävä osa on aivan tyvessä ja harmillisen pieni kasvin kokoon nähden. Kelpaa kuulemma myös erinomaisesti perunan korvikkeeksi kalakeittoon, jos sattuu pitämään kalakeitoista. 

Osmankäämettäret

Osmankäämissä on lähes koko kasvukauden ajan joitakin syötäviä osia, kuten juuret, versot, kukinnot ja kasvin tyviosat. Nimi osmankäämi viittaa ahman turkkiin (osma=ahma, käämi=turkki). Liekö siinä pampulassa jotain samanlaista fiilistä. Osmankäämen vartta olen saanut maistella aiemminkin sieni-osmankäämi-takiais-wokissa jota tarjoili ystäväni Päivi Lehtonen (http://www.perinnepata.fi/). Voin luvata että on erinomaisen herkullista, etenkin Päivin tekemänä.

,
Torajyvä on tuo musta tuolla yläreunassa

Löysimme myös torajyviä jotka ovat viljakasvin myrkyllinen sienitauti (samoja ainesosia kuin LSD:ssä). Torajyvistä voi saada myrkytysoireita ja hallusinaatioita ja pahimmassa tapauksessa liika-annos polttaa suonet jolloin seurauksena on kuolio. Tauti tunnettiin myös nimellä  Pyhän Antoniuksen Tuli.


Kyynärpäitä myöten suossa
Suosta nostettu kylkiluu oli värjäytynyt kauniisti

Bonuksena löysimme pienen suonsilmän josta kokenut opettaja bongasi joitain irtokarvoja ja päätteli sinne uponneen jonkin eläimen, todennäköisimmin peuran. Rohkein meistä iski heti kimppuun ja kaivoi suosta useamman kylkiluun, selkänikaman ja raadontuoksuisen nahanpalan etsiessään peurankalloa. Ikävä kyllä peuran kallo löydettiin hetken kuluttua kuivalta maalta pahoin järsittynä. Liekö joku eläin käynyt popsimassa peuran yläpään sen juututtua suohon. Nahkakin jätettiin suohon sillä sen arveltiin olevan liian huonossa kunnossa käsiteltäväksi.

"Kas tässä suo, olkaa hyvä"

Komeat maisemat ja karpalomaastot.

Kovinkaan moni ei mulahtanut suohon vaikka upottavaa maastoa oli edessä takana ja keskellä. Useampi ojakin tuli ylitettyä vaihtelevin keinoin, lähinnä hyppien (ja upoten polvia myöten turpeeseen). Omat sukkani kastuivat onneksi vain jalkahiestä.

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa ulpukanvarsien keruu sekä saaliin tarkastelun ja käsittelyn vuoro.  Reippaimmat ja rohkeimmat meistä (=porukan miehet) uskaltautuivat uimaan läheiseen suolampeen kaivelemaan ulpukan ja raatteen juuria maisteltavaksi. Siinä sitten rivillinen naisia odotti  suosta nousevia uroita kameroiden kanssa. Kohteliaisuudesta herroja kohtaan jätän ottamani kuvat julkaisematta.

Ratamonsiementahna.

Iltapäivästä maistelimme ryöpättyjä ulpukanjuuria sekä sieni-sipuliwokin seassa että dipattuna piharatamon siemenistä jauhettuun tahnaan. Ulpukan maku vaatii jonkin verran totuttelua ja melkoisen ripauksen suolaa mutta ratamotahna oli oikein hyvää, vähän pähkinän makuista.

Loppupäiväksi siirryimme takaisin koululle käsittelemään kerätyt raatteet ja ulpukat kuivattavaan muotoon jatkojauhatusta varten. Näistä sitten leivotaan jotain herkullista. Ehkä.

Ulpukan juuri

Siistitty ja pesty ulpukanjuuri. Taustalla raatteen siivutusta.

Ulpukan juuri paloitellaan ja keitetään pitkään. Keittovesi pitää vaihtaa useaan kertaan, sillä ulpukka on kitkerä sellaisenaan ja pitkä keittoaika poistaa siitä joitakin kitkeryyttä sekä verenpainevaikutuksia sisältäviä ainesosia. Kitkeryyden poistuttua keitettyä ulpukkaa voi käyttää juuresten tapaan, maku on suhteellisen mieto.

Raate ennen poimintaa

Raastettu raate liossa

Liotettu raate valmiina pakastimeen

Raatteen juurta raastettiin ja liotettiin useassa vedessä parin tunnin ajan kunnes sen kitkeryys hävisi. Valmis raaste maistui lähinnä tuoreelle vihreälle ruoholle. Sen voisi kiehauttaa suolavedessä ja käyttää esim. pinaatin korvikkeena lettutaikinassa.

Kurssi oli kaiken kaikkiaan erinomaisen antoisa ja innostava! Toivottavasti pääsemme samanlaiselle kurssille myös keväällä kun kasvit ovat hehkeimmillään. Itse suunnittelen jo mitä kaikkea ruokaa kesämökillä kasvavista rikkaruohoista voisi ensi kesänä valmistaa. Samalla voisi raivata rannan vesikasvustoa ja nostella lisää ulpukanjuuria paistettavaksi hunajawokissa.