Näytetään tekstit, joissa on tunniste pronssivalu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pronssivalu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. marraskuuta 2017

Kahdeksanjalkaiset kaverit

Asiakas tilasi riipuksen hämähäkkiteemalla. Innostuin vähän kokeilemaan, ja hauskojahan nämä on!

Pronssiriipus

Hopeahämis

Hämähäkit oikeinpäin!
Oletko ötökkäkammoinen vai kahdeksanjalkaisten kaveri? Kipene arvostaa hämähäkkejä.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Korusepän kesämallisto 2017

Kesällä korusepän löytää Kustavin käsityöläiskylästä nakuttelemassa ja myymässä koruja ja kaikkea ihanaa mitä mieleen juolahtaa. Valmiina  myytäväksi on muunmuassa ihania eläinaiheisia riipuksia:

Joutsen
 Joutsenriipus perustuu viikinkiaikaisiin löytöihin. Tämä riipus on samanlainen molemmilta puolilta  eli toimii sekä vasemmalle että oikealle katsovana. Pienempänä versiona nämä olisivat somat korvakorut.

Karhunpää -riipukset


Karhunpää on omaa tuotantoani. Geometriset muodot ja minimalismi sopivat jotenkin erinomaisesti tällaiseen skandinaaviseen makuun. Riipus tuo mieleen suomalaisen kivi-jugendin, esimerkiksi vaikka Eliel Saarisen suunnitteleman Helsingin Rautatieaseman tai Kansallismuseon muotokielen.

Nurmilintu

Kolmantena on vielä tämä pieni nurmilintu. Sopii hyvin sellaista runollisempaa, sirompaa historiallisuutta arvostavalle.

Nuku, nuku nurmilintu,
Väsy, väsy västäräkki!
Tee sä pellolle pesäsi,
Koivunoksalle kotisi,
Kalliolle kartanosi!
(https://fi.wikisource.org/wiki/Nuku,_nuku_nurmilintu)

maanantai 1. toukokuuta 2017

Kehrääjän uni

Valmistin erän pronssiriipuksia joiden inspiraationa on suomalaisissa rukinlavoissa näkyvät geometriset kuvioinnit.


Rukinlapaa käytettiin kehrättävän villan (eli kuontalon) pidikkeenä. Siitä sai kehrääjä napata hahtuvia langantekoon tarpeen mukaan. Koristeelliset rukinlavat ovat yksi suomalaisen kansantaiteen kauneimmista ilmenemismuodoista.

Lähde:
https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:S2599:
Rukinlapa on ollut myös perinteinen kihlalahja, sulhanen kaiversi morsiamelleen rukinlavan todisteeksi kädentaidoistaan. Vielä lapsuudenkodissani oli seinällä koristeena isäni veistämiä rukinlapoja. Sieltä on perua rakkauteni pyöreään ja geometriseen kuviointiin jonka nyt sain jalostettua korumuotoon.

Koru kantaa nimeä Kehrääjän uni, ja tähän mennessä korusta on valmistunut kaksi hieman erilaista mallia.


 Kehrää, kehrää tyttönen! Jo huomenna saat sulhasen...





maanantai 13. helmikuuta 2017

Korumallin valmistamisesta

Tässä taas pikakertaus korunteon monista eri vaiheista:

Suomalais-ugrilaisten kirjontamallien joukosta löytyi miellyttävä lintuaiheinen ristikuvio. Kuvat kirjasta Finno-Ugric Folk Art, koonnut Istvan Racz.


Tästä sain aikaan alkeellisen tietokonekopion harjoittelua varten:

Tipuja rivissä
Koruvahamalli, melkein onnistunut 
Luonnostelin mallia koruvahasta valua varten. Valitettavasti koruvaha ei ollut tällä kertaa yhteistyöhaluinen, kuvio jäi epäsymmetriseksi joten päätin siirtyä seuraavaksi parhaaseen vaihtoehtoon, metalliluonnokseen. Joskus luonnostelen korut piirtämisen sijaan pehmeistä metalleista, kuten hehkutetusta kuparista. Eräästä jämälaatikosta löytyy sopivia palasia testeihin ja prototyyppeihin:


Jämäloota

Kuvio sahattu 1 mm kuparilevystä


Yllä haluttu kuvio on sahattu ja juotettu kasaan. Lopputulos on karkea ja ja vähän sinnepäin, mutta tästä saa jo käsityksen lopputuloksesta. Ei muuta kuin uudestaan! Toinen yritys on jo paljon tasaisempi, symmetrisempi ja kauniimpi. Tästä kappaleesta tehtiin vahamuotti eli läski.
Kuparimalli valmiina läskimuottiin

Yllä näkyy vahamuotista irroitettu vahamalli. Malli vaatii vielä pientä viimeistelyä, ylimääräisten purseiden raaputtelua, tasoitusta ja kiillotusta ennen varsinaista valua. Näitä piti tehdä useampi kappale varmuuden vuoksi, sulaan vahaan tulee helposti pieniä hattivatteja ja ilmakuplia.


Vastavaletut mallit, juuri kipsinpoistosta saapuneet pronssiversiot. Nämä putsataan, viilataan terävät reunat ja valuvirheet pois, juotetaan vielä ripustuslenkki, sitten patinointi sekä kiillotus ja tuote on lopultakin valmis.


Valmis tuote! 

Bon apetit! 

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Onnea Juva 575 vuotta!

... ja kiitos.

Olen tehnyt syksyllä alihankintatöitä korupaja Vaskikäärmeelle. Meitä on työllistänyt koko syksyn ajan suuri korutilaus Juvan kunnalle ja seurakunnalle.

Juvan Ristit pronssisena sekä hopeisena

Koru on Vaskikäärmeen käsialaa ja perustuu Juvan Partalasta löydettyyn muinaislöytöön. Tarkempi kuva korulöydöstä löytyy mm. Partalan kartanon päiväkirjasta. Muinaisharrastajana oli suuri kunnia päästä tekemään replikaa näin ainutlaatuisesta löydöstä. Onnittelemme Juvaa sekä kiitämme tästä mahtavasta mahdollisuudesta kotimaisen historian henkiinherättäjinä.

Korua myy Juvan kunta.


perjantai 11. marraskuuta 2016

Korumallisto 2016

Tässäpä tätä olisi, ensimmäinen korumallistoni valmistumassa juuri sopivasti jouluksi. Enjoy!

Lintupyörä
 Lintupyörä tai flamingokehä perustuu skyyttiläiskulttuurin korulöytöihin. Ilahduin suuresti lintuaiheista ja veistin lintuaiheisen pikkuriipuksen. Saatavissa sekä pronssisena että hopeisena.

Hopeaneula

Hopeaneulat 
Tutut hopeaneulat, nyt entistä kiiltävämpinä ja terävämpinä. Parsinneulaksi tai riipuksiksi (pyynnöstä tylsytettynä tai terotettuna)

Kalaonni

Ongenkoukkua muistuttava Kalaonni-riipus, saatavissa myös hopeaisena. Jos tämän kantajalle ei Ahti helly niin ei sitten millekään.

Metsästäjän ylpeys -riipukset. 

Metsästäjän ylpeys
 Metsästäjän ylpeys, kivisestä nuolenkärjestä inspiraationsa saanut riipus. Puhdasta alkuvoimaa korumuodossa!

Muinaissalmiakki :D
 Vielä prototyyppiasteella oleva Muinaissalmiakki viehättää geometriasta pitävän silmää. Eikä lihota!

Kolmikas 
Orgaaninen Kolmikas-koru perustuu kelttiläiseen korulöytöön noin tuhannen vuoden takaa. Monimuotoista symboliikkaa ja viehkeitä art nouveau- tyylisiä muotoja modernin muotoilun ja historian ystävälle.

Enää kuusi viikkoa jouluun!


torstai 25. elokuuta 2016

Myyttiset eläinkorut

Taannoin kirjoittelin Pazyryk-kulttuurin prinsessasta joka oli inspiroinut peurariipuksen. Lähes samankaltaisia kuva-aiheita löytyy myös skyyttiläisestä mytologiasta: upeita myyttisiä eläimiä jotka kietoutuvat yhteen muodostaen siroja ja monimuotoisia kuva-aiheita.

Skyyttien kultakoru vuosisatojen takaa

Eläinaiheet ja etenkin hevosen kruununa olevat linnunpäät inspiroivat minua tekemään oman yksinkertaisen versioni skyyttikorusta. Luonnostelin koruvahasta pronssivalua varten spiraalikorun, mutta en ollut tyytyväinen lopputulokseen. Luonnos oli liian raskas ja kömpelö mikä tuli selkeästi ilmi vasta kun sain valmiin valukappaleen viimeistelyyn. Siispä takaisin vahatyökalujen ääreen. Toisella kertaa luonnos oli yli puolet ohuempi, kolmanneksen pienempi ja huomattavasti enemmän juuri sitä mitä olin hakenutkin! Valoin mallin hopeasta koska hopeavalussa sirot mallit onnistuvat helpommin ja tasaisemmin.

Pronssiluonnos ja hopeaversio
Riipus on sekä primitiivinen että moderni. Myyttinen ja hyvin abstrakti. Animistinen ja animalistinen. Mitä näitä nyt on. Nätti siitä kumminkin tuli, kannatti taas hinkuttaa, testata ja kehittyä korumaakarina.

Siinä he ovat; Flamingot jonossa! 

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Vaskikäärme


Puolisen vuotta on mennyt iloisesti töitä paiskiessa. Korusepän homma on ihan just omaa alaa, ja nyt on ollut mahdollisuus opetella sarjatyöstöä ja alan pieniä hienouksia Vaskikäärmeen ohjauksessa.

Alla olevat mallit ovat firman myyntikoruja. Vaskikäärme tekee muinaishenkisiä pronssi- ja hopeakoruja sekä yksittäisiä tilaustöitä.

Pääasiassa korut valmistetaan valamalla, jonkin verran myös levystä ja langasta takoen ja muotoillen. Työ on ollut mukavan vaihtelevaa, olen päässyt osalliseksi aika pitkälti kaikkiin työvaiheisiin paitsi itse sulan metallin kaatamiseen. Sen homman jätän mieluusti niille joilla on vakaa ja vahva käsi.

Vahamalleja menossa valuun
Vahamallia viimeistelemässä
Eräskin tilaustyö oli Pohdonsaaren kolmipäisen kotkan replika. Siihen meni valehtelematta jokunen tovi. Ensin valettiin, sitten hiottiin, sitten paketoitiin. Näin niinkuin lyhyesti kertoen. 

Oikeasti homma meni niin että ensin tehtiin prototyyppi, hiottiin ja fiilattiin se valmiiksi, sitten otettiin siitä muotit, replikoitiin mallit, valettiin uudestaan, hinkutettiin, korjailtiin, patinoitiin, kiilloitettiin ja koristeltiin. Ja tehtiin räpylät. 

Vastavalettuja kuusia
Kotkia räpylöineen. Yhteensä 27 räpylää kolmessa linnussa
Valmiit riipukset. Mittaa linnuilla on n. 5 cm kanttiinsa
Korusepän hommiin kuuluu olennaisesti kiillottamisen lisäksi myös korujen nyöritys, paketointi ja postitus. 

Vegvisir -korut nyöreissään

Keskiaikaisten kahvaristien paketointia
Kiireen ja aherruksen keskellä on hyvä huilata aina silloin tällöin.
 
Työpaikan koiraeläin auttaa stressinhallinnassa
Ja silloin kun työt jatkuvat niin niitä tehdään antaumuksella. 
Huipputekninen kipsinpuhdistusyksikkö
Korusepän kätöset. 
Hauska huomio on se, että sormenjälkeni ovat kuluneet puolen vuoden sisällä aivan sileiksi ja sormiin on pinttynyt kestolikaa kiilloitusvahasta. Voinen nyt heittää hyvästit käsimallin hommille.  

Sarrrrrrrja karhunhampaita
Karhunkivi
Joissain paikoissa pitää työntekijöille vääntää kaikki rautalangasta. Tässä duunissa työntekijät vääntävät itse pronssilankaa.


Notta tästä se nyt pitäisi alkaa, korusepän ura!