Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kesäkukkia!

 Ei ehdi pitää blogia. Pitää rakentaa taloa, saunaa ja puutarhaa. Tässä vähäsen sitä puutarhaa:

Delphinum
Lehtoakileija
Sormustinkukka
Clematis "Pink Baby"

Unohdin ajaa nurmikon. Voi harmi.

Raparperimaan alku

Oranssikeltano
Herneviljelmät
 
Kielot ennen kesän tuloa

Scillat <3

Kerrottu Miranda-tulppaani

Yllätyin, piparminttukukkia!

Helmililja

Morsinko viihtyy saunatuvan edessä

Nätti kuin pusu

Mikälie-sieni

Keijunmekolla melkein mustat kukat

Olisko ukkolaukka. Ilotulitus kerrassaan!

Osa on ostettuja, osa on "rikkaruohoja" joita olen vain siirrellyt paremmille paikoille ja osa on perua yllätyssipulivaihdosta viime syksyltä. Kiersimme silloin pienellä porukalla toistemme pihoilla istuttamassa yllätyssipuleita sinne tänne ja tuonne.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Pihasuunnitelmia ensi kesäksi

Vihreää peukaloa on kutittanut jo jokusen viikon ajan. Yläkerran valoisan ikkunan alla on varsinainen taimikasvattamo.



Mikäli joku näistä kasviraukoista sattuisi selviämään hoidosta huolimatta, niin toivon tälle kesälle kaunista kukkaloistoa toukokuulta syyskuun lopulle saakka. Yritystä ainakin on, kyhäsin jopa alustavan istutussuunnitelmankin!


Sisääntulon kohdille olen istutellut vähän sitä sun tätä. Haaveena olisi että seinän viereen nousisi mm. komea kärhököynnös tuomaan väriä kadun suuntaan. Tienpieleen sitten kaikkea helppohoitoista ja itsekylväytyvää. Ja luumupuu.


Pihan puolelle pitäisi lapioida parikin kukkapenkkiä että saisi vähän eloa tuohon laakeeseen aakeeseen.  Pioninjuurakot kaivoin maahan jo viime syksynä joten pääsevät heti kasvun alkuun kun kerkiävät. Pihakeinu olisi myös kiva.



Takapihan puolella ei kasva tätä nykyä muuta kuin sammalta. Siihen pyritään saamaan vähän muutosta mm. kasvimaan ja parin kukkaistutuksen muodossa. Ruusupapu on kuulemma hyvä koristekasvi, joten sitä tulee tänä vuonna reippaasti. Unikkoa ja kaikenlaisia kellokasveja pihassa tuntuu kasvavan ihan itsekseenkin joten otetaan ne hyötykäyttöön istutusryhmissä. Suotta tapella vastaan jos luonto niitä kerran tarjoilee!




"Kyl kevät on sit ihanaa aikaa", miettii myös Tama-kissa

perjantai 1. elokuuta 2014

Kesätyömies II

Kuralan Kylämäen navetalla, nykyisellä Kokeiluverstaalla hyörii ahkeria piikoja ja renkejä. Tänä vuonna verstaalla saa kokeilla kädentaitojaan kaikennäköisissä perinneaskareissa.

Olemme veistelleet kaarnalaivoja paljussa uitettaviksi:

Pikkuruinen kaarnahinaajani vesillä!
Tehneet tuohisormuksia:

Joskus tuohesta, joskus pronssista...


Ommelleet muodikkaita kukkakoristeita 1950-luvun tyyliin:

Ihanat kukkaset on tehty kankaasta ja ihan aidon näköisiä ovatkin
Rakentaneet nukketaloja paperista:




Karstanneet, kehränneet sekä värjänneet villaa.

Peukaloinen värjää. Itselaukaisin tarkentaa mihin sattuu.
Kosteat nokkoslangat

Sain työpisteelleni vanhan saunapadan värjäystarkoitukseen, ja olen värjännyt lankoja mm. nokkosella sekä raparperilla. Omituisen viileä alkukesä vaikuttaa ilmeisesti jännittävin tavoin villoihini, sillä nokkosella piti saaman tummaa vihreää eikä vihertävänkeltaista. Valmiiden lankojen sävy on kuitenkin melkoisen nätti.


Raparperikin yllätti. Värjäsin koe-erän lankaa takahuoneessa ja lopputulos oli mystisen vihertävänkeltainen vaikka aiemmin olen saanut sekä tuoreista että kuivatuistakin raparpereista ihanaa metsänvihreää. Onkohan lajike sitten ollut eri?

Raparperilanka
Vaan vielä on kesää ja käsitöitä jäljellä!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Oma maa morsinko, muu maa mustikka

Värjäri hurahti urakalla.

Omassa pihassa kasvaa pikkuinen morsinkotarha. Morsingon siemenet sain muinaistekniikan tekstiilityöopettajaltani. Saamani siemenet ovat samaa kantaa kuin Maatalouden tutkimuskeskuksen viljelemä kanta. Istutin siemeniä aika tiuhaan, joten taimia piti ehdottomasti harventaa. Korjasin siis pari kolme kourallista tuoretta morsinkoa värjäystesteihin.


"Cultivare Isatis necesse est" tai jotain sinne päin (= Mikään ei ole niin tärkeätä kuin morsingon kasvattaminen). 
 Annoin tällä kertaa piut paut kaikenlaisten pH-arvojen ja tarkkojen määrien mittailuille ja menin värjäyksessä ns. näppituntumalla eteenpäin. Kyyppivärjäyksessä on muutamia tärkeitä kikkoja joita tarvitaan onnistuneen lopputuloksen saamiseksi (lämpötilat, pH-arvot...), mutta on sitä ennenkin osattu värjätä ilman kaikenmaailman mittareita.


Ensin silppusin kasvit ja kippasin ne lähes kiehuvaan veteen puoleksi tunniksi lillumaan. Sitten siivilöin lehdet liemestä pois. Jäljelle jäi kellertävä "morsinkotee".


Aiemmista saippuankeitoistani jäi yli reilusti tuhkalipeää, näppärästi säilöttynä viinapulloihin (supersyövyttävää!). Kippasin reilun lorauksen lipeää morsinkoteehen, ja pH:n muutos sai aikaan välittömän tummumisen liemessä (keltaisesta tummanvihreäksi). Vatkasin pienen tovin lientä, jotta kaikki ainekset sekoittuivat kunnolla.

Natriumditioniitti

Lämpömittarin näyttäessä noin 50 astetta oli aika lisätä natriumditioniitti liemeen. Sitä saa kaupasta nimellä Nitor Remover, jos käy tuuri. Liedon ruokakaupoista sitä on turha haeskella, eikä sitä tuppaa löytymään isommistakaan päivittäistavarataloista. Onneksi ei sentään tarvinnut lähteä Turkua kauemmaksi etsimään kemikaalia, sitä löytyi vajaan 25 km:n päästä kotoa (..rrrrkele)! Kemikaali poistaa vedestä hapen mikä on tarpeen tällaisessa kyyppivärjäyksessä.


 Annoin liemen hautua siinä tasaisessa 50 asteen lämmössä noin puoli tuntia ennen värjäyksen aloittamista.

Tein vitivalkoisesta 7 veljestä -langasta neljä pienenpientä vyyhtiä ja yhden isomman. Koska tuoretta morsinkoa oli vain pari kourallista ajattelin käyttää vain pienet vyyhdit ja säästää ison vyyhdin johonkin toiseen kertaan.


Värjäys tapahtuu yksinkertaisesti niin että pestyt, kosteat vyyhdit kastetaan n. 5-15 minuutiksi liemeen jonka lämpötila on noin 50 astetta.

Vyyhti vedessä
Kun lanka on imenyt morsingon väriä tarpeekseen se nostetaan ilmaan. Tässä kohtaa langat vaihtavat väriä vihreänkeltaisesta siniseksi. Värin muuttuminen on joka kerta aina yhtä ihmeellinen näky.

Baby blue :D
Vielä ihmeellisempää oli se, että morsingon väri ei hiipunut jälkiväreissäkään, kuten olin olettanut. Kun olin käyttänyt liemessä vielä neljännen pikkuvyyhdin jouduin toteamaan että meikäläiseltä loppuvat langat ennen kuin liemestä loppuu väri. Iskin isoimman vyyhtini liemeen ja totesin että "eiköhän tuo ime loput värit". No imihän se, ja vielä olisi saanut lisääkin.
 
Tama-kissa tarkastaa lopputuloksen
Kaikki vyyhdit nipussa, ja paljaalla silmällä näistä ei pysty mitenkään sanomaan mikä on ensimmäinen väri, mikä toinen, mikä kolmas jne. Uskomattoman tasalaatuinen ja suloinen sinisävy noin pienellä määrällä morsinkoa. Olen ällikällä lyöty.


Muissa uutisissa: takapihan kompostissa on pesinyt punarinta

Emo piileksii. Kuvasta saattaa erottaa punaisen naaman ja mustat nappisilmät.
Törmäsin pesään raivatessani kompostia kun säikähtänyt pikkulintu pakeni haravaani. Jäi sen kompostin raivaaminen tältä kesältä sikseen, päätin antaa pesimärauhan uudelle naapurilleni. Pesässä oli ainakin viisi munaa, ja poikaset kuoriutuivat pari viikkoa sitten. 

Pienet nälkäiset nokat
Olen käynyt vakoilemassa pieniä piiperöitä kameran objektiivin kautta parin metrin päästä etten häiritsisi perheonnea enempää. Kunnes sitten tänään...


Poikaset olivat lähteneet pesästä. Jäljelle oli jäänyt vain yksi kuoriutumaton muna.

Tuli jotenkin tyhjä olo, mutta niin se on aika poikasten lentää pesästä.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Kasvimaalta ja pitkin pihamaita

Pahoittelen pitkäksi venynyttä blogitaukoa. Puutarhan kevätkylvöt ja kompostin kääntäminen vievät paljon aikaa ja voimia. Lisäksi kesätyöpaikka vaatii oman osansa ajastani, joten verstaalle ehdin näillä näkymin aikaisintaan syyskuussa. Tässä kuitenkin lohdutukseksi kasa pihaltamme esiin nousseita kasveja.

Isomaksaruoho (Sedum telephium), eli kallioperuna. Herkkupala.

Kielo (Convallaria majalis) ja epäilty kurjenmiekka (Iris pseudacorus).

Lehtosinivuokko (Hepatica nobilis)

Idänsinililja (Scilla siberica)

T-Ford 1926

Maahumala (Glechoma hederacea)

Humala (Humulus lupulus)

Kevätesikko (Primula veris)

Ruotsinpitkäpalko (Arabidopsis suecica)

Kattomehitähti (Sempervivum tectorum)  ja valkomaksaruoho (Sedum album)

Kartiohuhtasieni (Morchella elata syn. M. conica)


Ja ettei kävisi aika liian pitkäksi niinä harvoina hiljaisina iltahetkinä... Uutta nukkekotia rakennetaan takapihalla ja olohuoneen lattialla aina säiden salliessa. Se sisustetaan pelkillä artesaanin tekemillä jalometalliesineillä (tai ainakin toivoa sopii)!