Oma maa morsinko, muu maa mustikka

Värjäri hurahti urakalla.

Omassa pihassa kasvaa pikkuinen morsinkotarha. Morsingon siemenet sain muinaistekniikan tekstiilityöopettajaltani. Saamani siemenet ovat samaa kantaa kuin Maatalouden tutkimuskeskuksen viljelemä kanta. Istutin siemeniä aika tiuhaan, joten taimia piti ehdottomasti harventaa. Korjasin siis pari kolme kourallista tuoretta morsinkoa värjäystesteihin.

"Cultivare Isatis necesse est" tai jotain sinne päin (= Mikään ei ole niin tärkeätä kuin morsingon kasvattaminen). 
 Annoin tällä kertaa piut paut kaikenlaisten pH-arvojen ja tarkkojen määrien mittailuille ja menin värjäyksessä ns. näppituntumalla eteenpäin. Kyyppivärjäyksessä on muutamia tärkeitä kikkoja joita tarvitaan onnistuneen lopputuloksen saamiseksi (lämpötilat, pH-arvot...), mutta on sitä ennenkin osattu värjätä ilman kaikenmaailman mittareita.

Ensin silppusin kasvit ja kippasin ne lähes kiehuvaan veteen puoleksi tunniksi lillumaan. Sitten siivilöin lehdet liemestä pois. Jäljelle jäi kellertävä "morsinkotee".

Aiemmista saippuankeitoistani jäi yli reilusti tuhkalipeää, näppärästi säilöttynä viinapulloihin (supersyövyttävää!). Kippasin reilun lorauksen lipeää morsinkoteehen, ja pH:n muutos sai aikaan välittömän tummumisen liemessä (keltaisesta tummanvihreäksi). Vatkasin pienen tovin lientä, jotta kaikki ainekset sekoittuivat kunnolla.

Natriumditioniitti

Lämpömittarin näyttäessä noin 50 astetta oli aika lisätä natriumditioniitti liemeen. Sitä saa kaupasta nimellä Nitor Remover, jos käy tuuri. Liedon ruokakaupoista sitä on turha haeskella, eikä sitä tuppaa löytymään isommistakaan päivittäistavarataloista. Onneksi ei sentään tarvinnut lähteä Turkua kauemmaksi etsimään kemikaalia, sitä löytyi vajaan 25 km:n päästä kotoa (..rrrrkele)! Kemikaali poistaa vedestä hapen mikä on tarpeen tällaisessa kyyppivärjäyksessä.

 Annoin liemen hautua siinä tasaisessa 50 asteen lämmössä noin puoli tuntia ennen värjäyksen aloittamista.

Tein vitivalkoisesta 7 veljestä -langasta neljä pienenpientä vyyhtiä ja yhden isomman. Koska tuoretta morsinkoa oli vain pari kourallista ajattelin käyttää vain pienet vyyhdit ja säästää ison vyyhdin johonkin toiseen kertaan.


Värjäys tapahtuu yksinkertaisesti niin että pestyt, kosteat vyyhdit kastetaan n. 5-15 minuutiksi liemeen jonka lämpötila on noin 50 astetta.

Vyyhti vedessä

Kun lanka on imenyt morsingon väriä tarpeekseen se nostetaan ilmaan. Tässä kohtaa langat vaihtavat väriä vihreänkeltaisesta siniseksi. Värin muuttuminen on joka kerta aina yhtä ihmeellinen näky.

Baby blue :D

Vielä ihmeellisempää oli se, että morsingon väri ei hiipunut jälkiväreissäkään, kuten olin olettanut. Kun olin käyttänyt liemessä vielä neljännen pikkuvyyhdin jouduin toteamaan että meikäläiseltä loppuvat langat ennen kuin liemestä loppuu väri. Iskin isoimman vyyhtini liemeen ja totesin että "eiköhän tuo ime loput värit". No imihän se, ja vielä olisi saanut lisääkin.
 

Tama-kissa tarkastaa lopputuloksen

Kaikki vyyhdit nipussa, ja paljaalla silmällä näistä ei pysty mitenkään sanomaan mikä on ensimmäinen väri, mikä toinen, mikä kolmas jne. Uskomattoman tasalaatuinen ja suloinen sinisävy noin pienellä määrällä morsinkoa. Olen ällikällä lyöty.


Muissa uutisissa: takapihan kompostissa on pesinyt punarinta

Emo piileksii. Kuvasta saattaa erottaa punaisen naaman ja mustat nappisilmät.

Törmäsin pesään raivatessani kompostia kun säikähtänyt pikkulintu pakeni haravaani. Jäi sen kompostin raivaaminen tältä kesältä sikseen, päätin antaa pesimärauhan uudelle naapurilleni. Pesässä oli ainakin viisi munaa, ja poikaset kuoriutuivat pari viikkoa sitten. 

Pienet nälkäiset nokat

Olen käynyt vakoilemassa pieniä piiperöitä kameran objektiivin kautta parin metrin päästä etten häiritsisi perheonnea enempää. Kunnes sitten tänään...

Poikaset olivat lähteneet pesästä. Jäljelle oli jäänyt vain yksi kuoriutumaton muna.

Tuli jotenkin tyhjä olo, mutta niin se on aika poikasten lentää pesästä.

Värjärin kotipadasta: paimenmataraa ja siankärsämöä

Kun on värjäyssesonki niin väripata kiehuu lähes päivittäin!

Viime aikoina on väripadassani kypsynyt kasa paimenmataran juuria. Huhu tietää kertoa, että paimenmatara sisältäisi samankaltaisia väriaineita kuin krappijuurikin. Kaivelin ojanpientareelta (omalta tontilta toki) juuria esiin, ja toden totta, nehän olivat osittain aivan kirkkaan punaisia.

Paimenmatara kukassa

Mataranjuurakkoja

Todellakin punaiset juuret

 
Sain hellepäivän saaliiksi vain pari kourallista, mutta se riittänee koekeittoon. Annoin juurien vielä kuivua ulkosalla pari päivää, koska helteellä ei yksinkertaisesti jaksanut ryhtyä keittohommiin.

Kaivoin talven jäljiltä esiin rautapadan ja viritin kesäkeittiöön pienen keittopisteen. Ei maksanut vaivaa viritellä tulta huonosti vetävään puuhellaan, vaan helpotin elämääni sähkölevyn kanssa.

Juuret kiehuvat. Violettia vaahtoa reunoilla!

 
Hetken aikaa juuria keiteltyäni havaitsin riemukseni että padan pintaan nousi tummanruskeaa, hieman violetin sävyistä vaahtoa. Toivo heräsi!

Punaruskeaa lupailee

Seuloin juuret liemestä pois kun keitto oli porissut hiljalleen tunnin ajan. Laitoin pataan alunaa sekä pienen vyyhdin luonnonvalkoista Seitsemää Veljestä ja keittelin seosta hiljaisella lämmöllä vielä yhden tunnin ajan. Pintaan nousi koko ajan hieman violetinruskeaa vaahtoa, ja värjärin odotukset vain nousivat.

Vaan:

Valmis ja kuiva mataralanka

Kyllä tuossa sellainen hento punerva sävähdys on, mutta pääasiassa sain aikaan vaaleanruskeaa lankaa.

Huhu tietää kertoa, että mataranjuuret tulisi poimia ennen kukintoa ja kuivattaa vähintäänkin talven yli. En ole lopputulokseen tyytymätön, sävy on soma, mutta eniten harmittaa että seuraavaa kokeilua pääsee keittelemään vasta ensi vuonna.

Siankärsämö kukassa

Samaten huhu kertoo, että siankärsämö antaisi herkullisen ruskeankellertävän sävyn. Poimin takapihan ryteiköstä reilun padallisen kasvia kukkineen ja varsineen. Suoritin kasville peruskeiton, eli pidin pataa tunnin verran juuri kiehumispisteessä.

Kärsämökeitto

Laiskana tekijänä jätin liemen vielä hautumaan yön yli pataan, koska eihän tällaisella projektilla ole mikään kiire. En ole ihan varma, mutta laiskuus ja rautapata saattoivat olla virhe... Aamulla, kun seuloin kasvinosat pois, oli liemi muuttunut pikimustaksi!

Liemi oli kuin mustetta

En lannistunut. Ei muuta kuin valkoiset langat  sekaan ja pata tulelle (seiskaveikkaa). Puretteena jälleen kerran aluna.

Valmis siankärsämölanka. Ihastuttavan vihreä.

Eipä tämä lopputulos järin keltaiselta vaikuta, vaan ei se haittaa, sillä olen myös vihreän ystävä. Kukapa osaa kertoa onko vika rautapadassa vai kasvien poiminta-ajankohdassa?

Ikään kuin lohdutukseksi jokin pieni eläin oli tuonut kallopuuni juurelle pienen sammakkouhrin. Kiitos hänelle siitä (yäk).

Kehruuttaa

Alkavan heinäkuun aikana keskityn lankojen laitteluun. Olen harjoitellut kehräämistä sekä rukilla että värttinällä, ja lankaa alkaa olla jo niin paljon että pian pääsee värjäämään. Värttinällä kehrääminen on ilmeisesti sen verran harvinainen taito, että tämä Kuralan kylämäen navettapiika sai kutsun Turun linnaan kehräämään lankaa linnan keskiaikapäiville.

Seinässä oleva (heikosti erottuva) raaputus on labyrintti, jonka on tarkoitus karkoittaa pahat henget jotka muutoin saattaisivat käydä rouvasväen kimppuun ikkunan kautta. Labyrintti myös esti ei-toivottuja raskauksia, sillä etenkin kevätaikaan ilmassa olleet siitepölyt ja siemenet eksyivät labyrinttiin.

Idyllistä!

Huopaa (ei soutua)

Olenkohan sanonut, että pidän huovuttamisesta.

Kasvivärit ja kyyppivärjäyksen alkeet

Pääsin taas lomatunnelmiin mökkimaisemissa. Keiteleen rannoilla on mukava viettää hellepäivää lankoja värjäten.

Testailin erilaisia tuttuja värejä ja jälkivärejä ja uutena tuttavuutena otin käsittelyyn indigon jolla saa sinistä väriä lankoihin.

Indigon ostin valmiina jauheena, mutta itse värjääminen on lykkääntynyt jo vuodella koska värin aikaansaamiseksi tulee tehdä ns. kyyppivärjäys missä veden pH:ta kontrolloidaan tarkasti sekä vedestä poistetaan kemikaaleilla happi. Kokeilimme morsinkovärjäystä koulussa pienimuotoisesti, ja otimme langoista tarkat grammapainot, veden desilitramitat ja automaattiset pH-mittarit käyttöön. Koko kyyppivärjäysprosessi tuntui kovin hankalalta sillä kurssilla tehtiin asiat erittäin huolellisesti ja ohjeen mukaan.

Taisin säikähtää turhaan kyyppivärin teknisyyttä, sillä ihan hyvinhän se meni ns. perstuntumaltakin.

Tarvikkeina oli 25 metrin jatkojohto, keittolevy, ämpäri, pari kepukkaa, paistimittari, Nalle-lankaa, indigojauhetta, ilmatiiviis purkki, ruokasoodaa pH:ta varten ja natriumditioniittia hapenpoistoon.

Ensin tein pienen värisekoituksen. Vain pari desiä vettä.

Lusikallinen natriumidioottia... eikun siis natriumditioniittia (Nitor-värinpoistojauhetta) poistamaan vedestä happea, reilu ripaus ruokasoodaa pH:ta säätämään ja noin lusikallinen indigojauhetta lisättiin parin desin perusliemeen. Suljin koko roskan peltipurkkiin 55-asteiseen vesihauteeseen kypsymään n. puoleksi tunniksi. Pidin lämpötilaa tarkasti 50-55 asteen välissä sillä jonkin ohjeen mukaan indigon väriaineet alkavat hajota kuumemmassa. Tosin ulkona talvehtinut lämpömittarini on kaikkea muuta kuin tarkka.

Vesihaude käy

Näin kaadetaan vettä kuvauksellisesti!

 Lämmitin noin 4 litraa vettä samaiseen 55 asteeseen ja heitin sekaan vähän lisää natriumidioottia sekä ruokasoodaa, molempia semmoinen roima ripaus. Avasin indigoliemipurkin ja kaadoin liemen varovasti ämpäriin.

Myrkyt pataan!

...ja liemi perään.

Tässä vaiheessa pinnalle ilmestyi öljymäinen kalvo. Kalvo muodostuu liukenemattomasta indigojauheesta ja se on hyvä imeyttää johonkin joutilaaseen lankakerään tai kankaaseen (pinnalle jäänyt aine värjää epätasaisesti eikä väri aina pysy).

Indigokalvoa veden pinnassa

Sitten itse asiaan, eli dippaamaan!

Dip! Ja nosto!

Kostea lankavyyhti lasketaan huolellisesti ämpäriin siten, että liemi hapettuu mahdollisimman vähän. Lanka näyttää hailakan kellertävän vihreältä, mutta niin sen pitääkin. Lankaa pidin liemessä sellaiset viisi, kymmenen minuuttia kerrallaan ja sitten *hop* alkaa taikuus!

Dip! Ja hop!

Vyyhdin saadessa ilmaa alkaa tapahtua: vihertävä väri muuttuu hapen vaikutuksesta kirkkaan siniseksi!

Tehostin efektiä vielä pariin otteeseen, ilmaamalla vyyhtejä muutaman minuutin ja sitten kastamalla ne takaisin väriliemeen. Sininen muuttui joka dippauksella tummemmaksi ja tummemmaksi.

Vasemmalla kolme dippausta, oikealla yksi ja puoli.

Ja sitten vaan dipataan niin kauan kuin liemi antaa väriä. Kun värjäämättömät vyyhtini loppuivat kesken aloin dippailla aikaisempia värivyyhtejäni liukuvärien toivossa:

Dip dop!

Oranssi lanka on perua suopursun jälkiväriliemestä johon on lisätty pariin kertaan keitetyt  krapinjuuret antamaan sävyä. Oranssi lanka muuttui sinivihertäväksi kolmella dippauksella.

Kipene eestä, Kipene takaa...

Pesin langat huolellisesti miedossa mäntysuopaliemessä ja huuhtelin lämpimällä vedellä. Viimeisen huuhtelun suoritin laiturilla! Eikä sit pudoteta vyyhtejä tai kameraa järveen!

Lopputuloksena melkoinen herkkupaletti. Vasemmalta oikealle

1. Itsekehrätty rusehtava lanka, kolme dippausta indigoon. Ei puretusta
2. Nalle-lanka, kaksi ja puoli dippausta indigoon. Ei puretusta
3. Nalle-lanka, kolme dippausta indigoon. Ei puretusta
4. Nalle-lanka, krappi-suopursu jälkiväri + indigo, alunapuretus
5. Nalle-lanka, krappi-suopursu jälkiväri, alunapuretus
6. Nalle-lanka, tuore suopursu, alunapuretus

Kuvaa koristaa pohjanrantakukka (Lythrum salicaria) joka ei liity värjäykseen, mutta oli nätti.

Vaihtokaupoilla

Taitoa on ja tahtoa, mutta on joitain asioita joihin en kykene tai joita en vaan halua tehdä. Yksi inhokeistani on kutominen/neulominen. Pidän kuitenkin kasveilla värjäämisestä, joten minulla on laatikollinen kauniita villalankoja mutta mitä niistä tekisi. Ongelma ratkesi jo viime talvena kun opiskelukaverini R. totesi ohimennen että "keksippäs mitä voisi seuraavaksi kutoa". Totesin näppärästi että tarvitsisin villapaidan, ja siitä se sitten lähti.

Toimitin R:lle ison kasan villaa ja hän näppäränä käsityöläisenä pisti neuloen minulle komian ja lämpimän villapaidan. Harmi vaan ettei tässä nyt sattunut olemaan hyvää kuvaa paidasta. Laitan parempaa potrettia sitten kunhan jaksan taas leikkiä kameralla.

Villapaidassa on käytetty viime syksyn lammasmarkkinoilta voittamani lankakerät. Itse värjätyistä langoista löytyy mm. kokenillia, koivua, suopursua ja krappia (kolmea eri sävyä).

Vastineeksi R. toivoi huovutettua reunusta rottinkiseen vauvankoppaan tulevalle uudelle perheenjäsenelleen. Väritoiveena oli vaalea, mutta muutoin sain vapaat kädet. Ja minäpä pistin tohinaksi:

Sängynsuojusta kiertävät suomalaiskansalliset eläimet: hirviherra, karhuemo lapsineen sekä kettunen. Suojus on huovutettu kokoon käsin ja rullattu sitten tiiviiksi bambuverhon sisällä. Suojuksen yläreunoihin on huovutettu kiinni huopanarut joilla reunuksen sai kätevästi solmittua sängyn laitoihin.

Asiakkaat olivat tyytyväisiä. Niin minäkin.

Lämmintä jouluksi

Olen ottanut syksyn ranteideni kannalta rauhallisesti ja reuhtomatta. Pikku hiljaa ovat käsivoimat alkaneet lisääntyä eivätkä ranteeni ole enää oireilleet joten päätin yrittää lampaantaljojen parkitsemista uudestaan. Kevätpuolellahan taljan teko jäi kesken kun käteni eivät kestäneet yhtäkkistä rasitusta ja lahjoitin silloin keskeneräisen taljan eteenpäin luokkatoverilleni joka teki siitä itselleen penkinpäällisen autoonsa.

Nyt tuli tilaisuus ostaa viime keväisten, kesän yli kirmailleiden karitsojen pienikokoisia ja ihanan pehmeitä taljoja. Niitä ei oltu koskaan keritty, joten karva oli silkkistä ja ihanaa. Nappasin itselleni yhden mustan ja yhden harmajanruskean taljan (tai niin minä luulin).

Kaikki alkaa, kuten aina, nahan kaavinnalla. Lihapuolelta kaavitaan tylsällä terällä irti kaikki irtoavat kalvot ja teurastuksesta jääneet rämmäleet sekä säilöntää varten lisätyt suolat. 

Tässä kaavitaan peurantaljaa, mutta periaate on sama kaikissa taljoissa ja nahkoissa.

Lampaanpesijä. Ämpäreistä näkyy miten ahkerasti väki on liotellut nahkoja parkkiliemissä.

Taljat pestiin viileässä suopavedessä (viileässä siksi ettei nahka kypsy) ja huuhdeltiin kunnes vesi oli aivan kirkasta. Tässä hommassa meni useampi tunti vaikka taljoja oli vain kaksi. Pesussa paljastui että harmajaksi luulemani lammas olikin valkoinen, mikä varmaankin antaa jotain käryä siitä miten likaiseksi turkki oli kesän temmellyksissä mennyt. Pesun jälkeen talja voidaan kuivata joko rutikuivaksi säilytystä varten tai "makkaranihkeäksi" parkkiaineen lisäämistä varten. Aiheesta kirjoittelin jo aiemmin keväällä.

Itse jätin taljat kuivumaan ja parkitsin ne vasta viikkoa ennen pehmitystä. Käytin taljoissa parkkiaineena oliiviöljy-munankeltuainen-mäntysuopaseosta, (n. 3/4 dl öljyä, 1 munankeltuainen ja muutama tippa suopaa per talja). Lopuksi suoritin taljoille perusteellisen avaamisen ja jätin odottamaan parempia aikoja. Luokkatovereiden kokemusten perusteella voin sanoa ettei kannata jättää parkkiainetta liian pitkäksi aikaa, sillä se saattaa heikentää nahan laatua. Pari viikkoa lienee vielä hyvä aika, mutta useampi kuukausi voi tehdä jo hallaa projektille. Varmuudella emme tätä tiedä koska eihän kukaan ehdoin tahdoin halua taljojaan pilata, mutta viitteitä tähän suuntaan on havaittavissa.

Ruskean taljan pehmityksen tein joulumarkkinoiden jälkeisellä viikolla. Suihkuttelin taljan nahkapuolen sumutepullolla (miedolla suopaliuosvedellä) märäksi ja annoin veden imeytyä nahkaan puolisentoista tuntia. Hentoinen karitsannahka imaisi kosteuden suhteellisen nopeasti joten pääsin pehmitystöihin samana päivänä jo ennen lounastaukoa.

Esimerkki pehmityksestä, mallina Tomi.

Pehmityksen tein räkillä ja pehmitystä varten tehdyllä tylsällä puolikuun muotoisella raudalla. Telineeseen pujotettua taljaa kaavitaan koko sen kuivumisen ajan siten että rauta venyttää nahkaa aina kustakin kaavittavasta kohdasta. Yläkuvassa näkyy tekniikka: vasen käsi pitää kiinni taljan reunasta, raudan pitkä T-muotoinen kahva on tuettu käsivarteen tai kainaloon ja sitä työnnetään taljaa vasten koko vartalon painolla siten että nahka tosiaan venyy hieman. Kainalot olivat jokseenkin mustelmilla tämän jälkeen.

 Erityistä huomiota tulee kiinnittää taljan reunoihin sillä ne tuppaavat kuivumaan ensimmäisinä. Mikäli nahka ehtii kuivua ennen kuin sitä on pehmitetty se jää kovaksi ja koppuraiseksi (vähän samanlaiseksi kuin leivinpaperi). Sen voi toki kastella ja pehmittää uudestaan, mutta miksi tehdä turhaa työtä kun voi kerrallakin tehdä hyvän.

Jouduin jättämään taljan yöksi ulos pakkaseen sillä vaikka ranteet kestivät ei kunto tahtonut riittää. Jatkoin pehmitystä seuraavana päivänä ja lopputuloksena oli kaunis ja pehmeä lampaantalja. Siistin taljan reunoista irti osat jotka eivät olleet parkkiintuneet tai pehmittyneet kovin hyvin (koivet, niskankohta, häntä) sekä rapsuttelin taljan lihapuolen hohkakivellä poistaakseni kaikki ylimääräiset kudokset jotka olivat pehmityksen aikana raapiutuneet irti (se muodostaa eräänlaisen nukkakerroksen taljan lihapuolelle).

Pehmeä talja on pehmeä

Enää on jäljellä karvapuolen putsailu. Taljasta on pesty kaikki lampaankakka pois mutta niityillä kirmailleesta karitsasta löytyy kouratolkulla timoteitä, heinänkortta sekä ties mitä purua ja roskaa mikä ei pesemällä irtoa. Vaihtoehdot ovat joko taljan kampaaminen kauttaaltaan jolloin menetetään ihanat kiharaiset villatapulit tai sitten jokaisen roskan yksittäinen irroittelu.

Yritin jopa paineilmaakin, mutta tässä sitä sitten nypitään roskia. Yksitellen.