Turun Linnan Tykkimies

Maaliskuussa sain yhteydenoton Turun linnalta. Linnan uuteen näyttelyyn oltiin rakentamassa Pietari Brahen aikaisen hovin pienoismallia, ja sen sisustamiseen kaivattiin taitavia henkilöitä. Sain kunnian osallistua pienoishovin rakentamiseen artesaanin opinnäytetyön merkeissä. Olen keskittynyt parin talven aikana enimmäkseen jalometalleihin joten oli luontevaa keskittää voimavarani linnan asevarastojen täydentämiseen.

Linnan mittakaava teki työstä erityisen haastavan. Olen aiemmin sisustanut miniatyyreja 1:12 mittakaavassa, mutta Brahen aikainen linna rakennettiin 1:24 mittakaavaan, eli puolta pienempään kuin mihin olin tottunut. Linnaprojektin suuruudesta saanee jonkin käsityksen kun sanon, että tuossa minimittakaavassakin koko linnan pituus on liki kolme metriä ja korkeus jotakuinkin 110 senttiä. Asekammari käsitti onneksi vain noin 30x50 senttisen huoneiston, joten urakka ei ollut aivan mahdoton.

Nukkelinnan projektivastaava toimitti minulle jonkin verran referenssitietoja, mutta varsinaisen toteutuksen suhteen minulle annettiin vapaat kädet, joskin ohjeeksi annettiin että historiallisissa autenttisuudessa tuli olla mahdollisimman tarkka. Vinkkejä sain mm. Skoklosterin linnan asevarastoista sekä Turun Linnan tilikirjoista.

Turun linnan vuoden 1641 tileissä linnassa mainitaan mm. 778 muskettia sekä tukihaarukkaa, 1226 paria haarniskoita, 1754 piikkimiehen miekkaa, 998 kypärää, 11 hilparia, 300 pistoolia, 19 rumpua, yksi 6-naulainen tykki, yksi 3-naulainen  tykki, kaksi 1-naulaista tykkiä, neljä kenttätykkiä, yhdeksän falkonettia, 10 kevyttykkiä, neljä kammiotykkiä ja niin edelleen.

Aikaa varuskammarin sisustamiseen meni yllättävän paljon, osittain siksi että kunnianhimoni takia käytin aitoja materiaaleja aina mahdollisuuksien mukaan. Haarniskat olisi voinut taiteilla vaikka askartelumassasta, mutta halusin valmistaa tarvikkeet metallista. Uusi perusnäyttely tulee olemaan esillä linnassa vuosia, jopa vuosikymmeniä, joten halusin töitteni olevan ehdotonta priimaa.

Kirjoitin lyhyen etenemisraportin varuskammarin sisustamisesta myös Turun Linnan omaan blogiin.

Ja koska kuvat puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa:

Referenssikuvia tykkien malliksi

Pietari Brahen aito haarniska. Kuvan toimitti S. Väärä.

Linnanrakennuspajalla, suunnitelmaan tutustumassa

Haarniskan aihio, kuparia

Käytin aseiden ja haarniskojen materiaalina pääasiassa kuparia sen edullisen hinnan ja helpon työstettävyyden takia. Kokosin haarniskat useasta palasesta juottamalla sopivia palasia yhteen. Taoin haarniskat ja kypärät lopulliseen muotoonsa pyöreällä punsselilla.

Brahen haarniskaa tehdään

Keihäitä, jalkapuita ja kuparinen tykin aihio

Muskettien piippuputket tehtiin vetoraudalla.

Hopeoitu haarniska poseeraa. Vyönsolki on tehty pronssilangasta ja hopeoitu. Keihäs on tinattu

Pitkät, yksinäiset viikonloput kuluivat omalla työpajalla aseita väännellen

Oma verstaskin sai tulikasteensa tämän projektin aikana. Vietin viikonloppujani sellaisten töiden parissa joihin ei tarvittu koululla olevaa erikoisvälineistöä. Sahaaminen, viilaaminen, punsselointi ja tinaaminen tulivat kevään kuluessa tutuiksi.

Pietari Brahen haarniska ennen hopeointia, juotosharjoitusten aatelia!

Äkkiä laskeskellen Brahen haarniskassa on yhteensä 23 eri juotoskohtaa joista kaikki on tehty erikseen. Heikompaa hirvittäisi!

Linnan viirin aihio aluillaan. Malli on autetnttinen, vuodelta 1650.

Viiriä sahataan. Tarkkaa hommaa kun on naamakin näkkärillä.

Patinoitu viiri tulee linnan katolle

Jätin viiristä vuosiluvun pois järjestäjien pyynnöstä, sillä nukkelinnan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1648, kun Brahen vaimo Kristina Katarina Stenbock oli vielä elossa.

Valamassa minä ja Vilppolan Markku. Neuvottelemme alipaineen tilanteesta.

Joskus tulee niitä mutkiakin matkaan. Keväällä päänvaivaa aiheuttivat epäonnistuneet pronssivalut.

Valua yritetään pelastaa - alipaine falskaa!

Naamasta näkyy: p*skakshan se män. Joskus käy näinkin.

Tekniset ongelmat ja valujen jumalat eivät ainakaan nopeuttaneet kevätpuolen töiden valmistumista. Muutamankin kerran otti päähän, vaan onneksi tällä tarinalla on onnellinen loppu, ja Turun linna sai asevarastoonsa komean pronssitykin!

Pronssivalettu ja toimiva saker-mallinen tykki kuulineen ja ruutisäkkeineen

Olen ihan tolkuttoman ylpeä tästä pronssitykistä. Se nimittäin toimii oikeasti! Latasin tykin pienellä paukkupapatilla ja konfettisilpulla. *PUF*! Mahtava juhlakanuuna!

Nahkakanuuna!

Nahkakanuuna oli käytössä juuri Brahen aikoihin, 1600-luvun alkupuoliskolla. Se oli kevyt ja helppo kuljetettava taistelukentällä mutta kuumeni kovin herkästi.  Kanuunat olivat ohutta kuparia jonka ympärille pingotettiin märkä nahka tukemaan rakennetta. Miniatyyrin valmistin esikuvansa mukaan kupariputkesta ja valkohäntäpeuran raakanahasta. 

Korjattavia tarvikkeita menossa asesepälle

Keihästeline

Seppä ja alasin

Varsinaiset nuket linnalle tilattiin brittiläiseltä nukketaiteilijalta Kate Pinsnetiltä. Asekammariin tarvittiin vielä yksi seppä, joten sain luvan rakentaa tilaan soveliaan nuken. Nukesta ei tarvinnut viimeistellä kuin selkäpuoli, sillä se aseteltiin vitriiniin ahjon ääreen. Keskitin kaiken huomion etenkin nuken alaselän viimeistelyyn (hehe).

Valmis ja kiilloitettu Brahen haarniska mittakaavan kera

Olin saanut suhteellisen vapaat kädet asekammarin sisällön suhteen joten oli luontevaa että pääsin itse myös sisustamaan asekammaria!

Liimaten ja nauraen!

Haarniskat kiinni telineissään

Asekammarin asettelut!

Brahen haarniska ja emaloitu vaakunakilpi paikoillaan

Harjoitusmaali sekä musketit telineissään.

Hopeoidut haarniskat

Asesepän korjattavaksi menevät

Aseseppä työssään.

Asekammari alavasemmalla 

Linnan hopeakamarista

Linna sisältää asesepän tekemän pienen extrabonuksen, aitoa hopeaa. Isompi malja on täyttä 925-hopeaa ja se loppusijoitettiin Pietari Brahen omaan makuukammariin, pienempi kierrejalkainen malja on "vain" hopeoitua pronssia. 

Koko nukkelinna on aivan mahtava projekti jossa näkyy usean ammattitaitoisen tekijän kädenjälki. Ehdottomasti suosittelen tutustumaan. Muutoinkin Turun linnan uusi perusnäyttely on erittäin näyttävä ja eloisa kokonaisuus.

Avajaistungos nukkelinnalla 28.6.2013

Lehtileikkeitä ja uutisvideoita Turun Linnan uudesta näyttelystä:

Turun Sanomat
Turun Sanomien TV
YLE

Nyt uusia haasteita kohti!

Ankkaleikit!

Hyvää juhannusta ja paljon akuankkoja kaikille. Tämän viikon Aku Ankassa oli Turku-aiheinen seikkailu. Turkulaisena siitä täytyy vain tykätä.

Lupasin aiemmin keväällä, että jalostan kipsiankasta vielä jotain hienoa. Tässä sitä nyt olisi. 

Uhrasin rikkoutuneen Iines-muotin testailulle ja valoin kipsin sijasta muotin täyteen koruvahaa.  Sain aikaan kolmesataa grammaa painavan pronssi-Iineksen! On ehkä hienointa pitkään aikaan. Valitettavasti muotti kesti tasan yhden kokeilun ja hajosi kappaleiksi kun yritin irroittaa vahaa muotista eli tämä on toistaiseksi ainutlaatuinen kappale.

Lisäksi pikkuruinen ankkaperheeni on saanut lisää jäseniä. Ylpeänä esittelen Seppä-Ankan, pikkuankan poikaystävän:

Seppä-Ankalla on pyrstö!

Seppä-Ankka on hippasen vajaa viisisenttinen, eli melko paljon pikkuankkaa isompi, mutta ei se lempi kysy kokoa! Muotoilin Seppä-Ankalle asiaankuuluvan pyrstön ja komeat lihakset, mutta koulutoverini mielestä ankka on sepäksi liian solakka, sepät kun tuppaavat olemaan pyörempiä tuosta keskivartalon kohdalta. Puolustuksekseni sanottakoon, että otin Seppä-Ankkaan mallia eräästä nuoresta sepänsällistä joka pyöri koululla aika keveissä vaatteissa pitkin kouluvuotta. Tattis, Tomi!

Nuoripari hempeilee

Seppä-Ankan essu on leikattu käsin parkitun vuohen nahasta. Vyöksi on kietaistu astetta tukevampi viritelmä, kuparilankaa! Vasaran muotoilin ylijääneestä pronssivalukanavan kappaleesta, vartena ohut koivutikku. Myös Seppä-Ankan kädet liikkuvat.

"...ja sit nää menis niinku naimisiin", tuumaa Päivi Ankka

Korujen kertomaa II

Itse tekemieni korujen lisäksi korulippaastani löytyy myös lahjoina saatuja arvokkaita aarteita.

Kalevala Korun hopeinen Kuukiven koru on lahja äidiltäni. En enää muista oliko tämä rippilahja vai jonkin muun merkkipäivän kunniaksi, mutta sain itse valita haluamani korun ja halusin ehdottomasti tämän. Minulla on myös saman sarjan korvakorut, mutta ne ovat melko raskaat ja siksi aika vähäisellä käytöllä.

Shamaanisoljen sain lahjana ystävättäreltäni. Se jotenkin vain puhuttelee, ja on ainoa rintasolki jota olen aktiivisesti käyttänytkin. Jostain syystä koen rintasoljet enemmänkin "aikuisten" naisten koruiksi eikä niitä tule sitten käytettyä sen takia.

Pieni meripihkasormus taas on ensimmäinen kihlasormukseni. Kävi nimittäin niin, että eräänä karkauspäivänä soittelin piruuttani kaikki miespuoliset kaverini läpi kosima-aikeissa. Ajattelin että nytpä meikälikka kerää oikein kunnollisen kasan hamekankaita. Ei siinä ihan niin käynyt, vaan yht'äkkiä huomasin olevani kihloissa kolmen nuoren miehen kanssa kun pirut suostuivatkin kosintaani! Jotenkin onnistuin luikertelemaan näistä uhkaavista avioaikeista irti, mutta yksi erityisen lystikäs ystäväni hankki minulle tuon pienen latvialaisen meripihkasormuksen ja pujotti sen nimettömääni. No eihän se pentele enää suostunut lähtemään irti, joten siinä sitä sitten oltiin pakkokihloissa. Taisi mennä pari viikkoa ennen kuin sain sormuksen irti sormestani, sillä se istui sormessani kuin kirottu. Englanniksi sanoisin että "Cursed Ring of Wedlock".

Jälleen kerran, Kalevala Korun kauniita ja symbolisia koruja. Karhuriipus ja siihen sopivat korvakorut olen saanut ylioppilaslahjana kummipoikani perheeltä. Lahja on arvokas ja arvostettu, ja sopii erittäin kauniisti kaulalleni.

Maarian löytöihin perustuvan pienen 1000-luvun linturiipuksen sain äidiltäni lohdutuksena kun olin hukannut yhden pienistä lempikoruistani. Kaulassani ollut pieni pronssinen linturiipus katosi kun korun lukko petti. Koru oli ollut minulla jo lapsesta asti ja sillä oli jonkin verran tunnearvoa. Sen tilalle sain Kalevala Korun lintusen, ja tätä en aio enää hukata.

 Pieni, viisisenttinen mokume-solki oli lahja ystävältäni Vilppolan Markulta. Tämä on ihan saakutin hieno ja arvokas koru jonka malli kertoman mukaan perustuu rautakautisiin löytöihin. En ole vielä edes ehtinyt koekäyttää tätä mutta tykkään kovasti. Kiitos!

Vielä löytyy muutama sormus. Kihlasormuksemme vuodelta 2011. Saimme kihlauduttuamme sormukset vanhemmiltani, joten näissä on valtava tunnearvo. Oma sormukseni on ollut äidilläni vihksiormuksena, mutta jäänyt vähälle käytölle kun sitä kiertävä punos oli katkennut työn touhuissa. Sormus korjattiin ja pienennettiin minulle sopivaksi. Isäni vanha kihlasormus oli pahemmalle puoliskolleni sopivan oloinen sellaisenaan, se lähinnä suurennettiin sopivaksi ja puhdistettiin. Valitsin omaksi sormuksekseni tuon ohuen vihkisormuksen vaikka kihlasormukset olisivat olleet yhteensopivia. Äitini kihlasormus oli vain niin hurjan paksu pienessä kädessäni, joten päädyin tähän sirompaan ratkaisuun.

Puoliskoni isoäiti olisi kyllä tarjonnut omia sormuksiaan kihlausta varten, mutten mitenkään raaskinut huolia suvun arvokkaita sormuksia itselleni, kun puolisolla on kaksi naimatonta sisarta ja serkkutyttöjäkin. Suvun sormukset kuuluvat suvun tyttärille, eivät miniöille. Minulla ei ole siskoja joten kilpailua oman perheeni sukukoruista ei pahemmin ollut.

 Vihkisormusta odotellen!

Korujen kertomaa

Tehdäänpäs tällainen pikavilkaisu henkilön korurasiaan. Ajattelin että voisin esitellä muutamia tekemiäni koruja jotka ovat syystä tai toisesta jääneet vaille huomiota tässä opintokiireiden keskellä. 
 

Korurasia itsessään on vanha lahja äidiltäni ja ollut kovassa käytössä. Tila ei vaan enää tahdo riittää sillä olen näemmä ollut melkoisen tuottelias. Huomasin tässä viime talvena että toisiinsa sotkeutuvat korut pysyvät suhteellisen siisteinä kun ne pakkaa minigrip-pusseihin. Sitähän voisi tietysti ommella ja kirjailla villakankaasta kaikille koruille omat pussukkansa mutta nyt mennään tällä. 

Dodo-riipus

Aloin heti ensimmäisenä syksynä kasata "amuletteja" joita voisin ripustaa muinaispukuni vitjoihin. Yksi näistä aiotuista amuleteista oli pronssiin ikuistettu pienen kissan tassunjälki. Tämä valmistettiin siten, että ensin pehmitettiin muovailuvahaa kädenlämpöiseksi, juostiin kissa kiinni ja painettiin sen rimpuileva tassu vahaan. Sitten jätettiin kissa hämmentyneenä pesemään tassuaan ja kaadettiin vahaan jääneeseen painaumaan mehiläisvahaa joka kovetuttuaan irroitettiin vahasta ja valettiin alipainevalussa. Kissaeläimen nimi on Dodo (Dotty A Dorable, ffs!!!), siitä siis Dodo-riipuksen nimi.

Kissisormus

Myönnän, minussa on hieman hullun kissanaisen vikaa. Syytän toksoplasmoosia. Kuparista tehty kissasormus on ajalta ennen kuin osasin tehdä juotoksia. Tässä lienee ollut myös ajatuksena säädettävyys. Mallia otin internetistä mutta en enää valitettavasti muista alkuperäistä tekijää.

Häränsilmäsormus

Tämäkin sormus on tehty harjoituksena kuparista, mutta onnistui huomattavan hyvin, juotosjälkeä tuskin huomaa. Saimme korukurssilla Keijolta lahjaksi häränsilmäpunsselit joilla sormuksen kuviot on tehty. Malli olisi täysin myyntikelpoinen, se on samalla moderni että muinainen.

Päärynäpuinen sormus

Ensimmäisen vuoden syksynä oli hetkiä jolloin pystyi vain odottamaan vuoroaan, milloin sahalle, milloin opettajan luokse. Niitä hetkiä täytettiin hinkuttamalla kuka mitäkin. Toiset tekivät lusikoita, minä tein taas yhden sormuksen. Tämä on hinkutettu huolella ja rakkaudella ylijäämäisestä päärynäpuusta.

Kylläpä niitä sormuksia nyt pukkaa! Tulee vain harvemmin käytettyä. Vääntelin teinityttönä mökillä sormuksia aikani kuluksi ja tilaisuuden tullen halusin myös testata samanlaista pronssisena versiona. Ensimmäiseksi laitoin pelkän tuohisormuksen alipainevaluun, mutta tuohi on materiaalina liian hentoa eikä sormus toistunut kunnolla. Toinen yritys tuotti jo vähän parempaa tulosta. Kastoin nimittäin toisen tuohisormuksen sulaan mehiläisvahaan jotta saisin siihen riittävästi paksuutta. Sillä kertaa valu onnistui, mutta sormus on kyllä harvinaisen epämukava sormessa sillä se ei jousta tuohen tavalla ollenkaan. Tuotekehittely jatkuu. Ehkä.

Oksariipus

Oksariipus pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön vasta valmistumisjuhlassa vaikka tämä on ensimmäisiä pronssivalujani. Tässä on mallinnettu sekä koivun että iäkkään pihlajan oksia. Alun perin olin ajatellut tehdä oksariipuksen siten että oksat kiertäisivät kaulaa pituussuunnassa. Suunnitelma kuitenkin muuttui kun tajusin valaneeni oksista hieman liian pitkiä. Ne eivät istuneet kauniisti kaulalle. Kävin hankkimassa soveliasta koruvaijeria sekä lasihelmiä ja pistelin oksat vain toisesta päästään riipukseksi. Pujottelin sekaan myös muutaman pienen makeanveden helmen ikään kuin "marjoiksi".  Korusta tuli todella näyttävä, joskin sillä on myös melkoisesti painoa. 

Loppukevennykseksi vielä yksi versio pikkusoljesta. Tekstinä tähän versioon on kaiverrettu lausahdus, jonka kaikki trekkerit tunnistavat:

Me transmitte sursum, caledoni, mikä kääntyy suurinpiirtein notta "Beam me up, Scotty". Suomeksi: "Scotty, sädettäkää minut ylös!"

Kuva kälväisty TrekCoren sivuilta.

Jatkuu ensi numerossa!