Korujen kertomaa

Tehdäänpäs tällainen pikavilkaisu henkilön korurasiaan. Ajattelin että voisin esitellä muutamia tekemiäni koruja jotka ovat syystä tai toisesta jääneet vaille huomiota tässä opintokiireiden keskellä. 
 

Korurasia itsessään on vanha lahja äidiltäni ja ollut kovassa käytössä. Tila ei vaan enää tahdo riittää sillä olen näemmä ollut melkoisen tuottelias. Huomasin tässä viime talvena että toisiinsa sotkeutuvat korut pysyvät suhteellisen siisteinä kun ne pakkaa minigrip-pusseihin. Sitähän voisi tietysti ommella ja kirjailla villakankaasta kaikille koruille omat pussukkansa mutta nyt mennään tällä. 

Dodo-riipus

Aloin heti ensimmäisenä syksynä kasata "amuletteja" joita voisin ripustaa muinaispukuni vitjoihin. Yksi näistä aiotuista amuleteista oli pronssiin ikuistettu pienen kissan tassunjälki. Tämä valmistettiin siten, että ensin pehmitettiin muovailuvahaa kädenlämpöiseksi, juostiin kissa kiinni ja painettiin sen rimpuileva tassu vahaan. Sitten jätettiin kissa hämmentyneenä pesemään tassuaan ja kaadettiin vahaan jääneeseen painaumaan mehiläisvahaa joka kovetuttuaan irroitettiin vahasta ja valettiin alipainevalussa. Kissaeläimen nimi on Dodo (Dotty A Dorable, ffs!!!), siitä siis Dodo-riipuksen nimi.

Kissisormus

Myönnän, minussa on hieman hullun kissanaisen vikaa. Syytän toksoplasmoosia. Kuparista tehty kissasormus on ajalta ennen kuin osasin tehdä juotoksia. Tässä lienee ollut myös ajatuksena säädettävyys. Mallia otin internetistä mutta en enää valitettavasti muista alkuperäistä tekijää.

Häränsilmäsormus

Tämäkin sormus on tehty harjoituksena kuparista, mutta onnistui huomattavan hyvin, juotosjälkeä tuskin huomaa. Saimme korukurssilla Keijolta lahjaksi häränsilmäpunsselit joilla sormuksen kuviot on tehty. Malli olisi täysin myyntikelpoinen, se on samalla moderni että muinainen.

Päärynäpuinen sormus

Ensimmäisen vuoden syksynä oli hetkiä jolloin pystyi vain odottamaan vuoroaan, milloin sahalle, milloin opettajan luokse. Niitä hetkiä täytettiin hinkuttamalla kuka mitäkin. Toiset tekivät lusikoita, minä tein taas yhden sormuksen. Tämä on hinkutettu huolella ja rakkaudella ylijäämäisestä päärynäpuusta.

Kylläpä niitä sormuksia nyt pukkaa! Tulee vain harvemmin käytettyä. Vääntelin teinityttönä mökillä sormuksia aikani kuluksi ja tilaisuuden tullen halusin myös testata samanlaista pronssisena versiona. Ensimmäiseksi laitoin pelkän tuohisormuksen alipainevaluun, mutta tuohi on materiaalina liian hentoa eikä sormus toistunut kunnolla. Toinen yritys tuotti jo vähän parempaa tulosta. Kastoin nimittäin toisen tuohisormuksen sulaan mehiläisvahaan jotta saisin siihen riittävästi paksuutta. Sillä kertaa valu onnistui, mutta sormus on kyllä harvinaisen epämukava sormessa sillä se ei jousta tuohen tavalla ollenkaan. Tuotekehittely jatkuu. Ehkä.

Oksariipus

Oksariipus pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön vasta valmistumisjuhlassa vaikka tämä on ensimmäisiä pronssivalujani. Tässä on mallinnettu sekä koivun että iäkkään pihlajan oksia. Alun perin olin ajatellut tehdä oksariipuksen siten että oksat kiertäisivät kaulaa pituussuunnassa. Suunnitelma kuitenkin muuttui kun tajusin valaneeni oksista hieman liian pitkiä. Ne eivät istuneet kauniisti kaulalle. Kävin hankkimassa soveliasta koruvaijeria sekä lasihelmiä ja pistelin oksat vain toisesta päästään riipukseksi. Pujottelin sekaan myös muutaman pienen makeanveden helmen ikään kuin "marjoiksi".  Korusta tuli todella näyttävä, joskin sillä on myös melkoisesti painoa. 

Loppukevennykseksi vielä yksi versio pikkusoljesta. Tekstinä tähän versioon on kaiverrettu lausahdus, jonka kaikki trekkerit tunnistavat:

Me transmitte sursum, caledoni, mikä kääntyy suurinpiirtein notta "Beam me up, Scotty". Suomeksi: "Scotty, sädettäkää minut ylös!"

Kuva kälväisty TrekCoren sivuilta.

Jatkuu ensi numerossa!