keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Korvalusikka

Muinaisaikana, kun naisten rinnoilla roikkuivat mahtavat emännänvitjat, tehtiin monet käyttöesineet arvokkaista materiaaleista. Kaulavitjoista roikkui erinäköisiä tarve-esineitä, kuten pinsettejä, avaimia ja tietysti korvalusikoita.

Korvalusikka, valettua pronssia
Tämä topsi-puikkojen edeltäjä toimitti tarve-esineen lisäksi myös korun virkaa. Arvometallista tehty esine kertoi kantajansa varakkuudesta. Köyhempi rahvas sai tyytyä rapsuttelemaan kutiavaa korvaa sormenpäillään. Korvalusikalla kaivetut vaikut laitettiin myös hyötykäyttöön, sillä korvavahalla voitiin pehmittää sormiin tulleita kovettumia taikka suojella ahkeran kehräämisen aiheuttamia haavaumia. Lääketieteellisestä vaikutuksesta en osaa kyllä valitettavasti kertoa mitään.

Korvalusikkani tumma pinta ei kerro ahkerasta käytöstä vaan patinointikokeilusta. Upotin lusikan merisuolaveteen vuorokaudeksi saadakseni pintaan hieman hapettumaa. Lusikan pinta tummui ja muuttui himmeäksi, vain kärkeen on ilmestynyt vihreää patinaa. Lusikan kokonaispituus on n. 5,5 cm.

Muistavathan kaikki sitten, että korvakäytävään ei oikeasti saa työntää mitään ettei tärykalvo vaurioidu!

maanantai 27. tammikuuta 2014

Ompeleita

Keittiön pöydällä on tällä hetkellä ompelu-ateljeetilat. Verstaalla on ollut sen verran viileää ettei koruhommat tahdo luistaa (kädet kohmeessa), joten siirsin projektit sisätiloihin ja pehmeisiin materiaaleihin. Viime aikoina on syntynyt trikoovaatteita ja pitkiä helmoja talven varalle, kun ei kaupoista löydy millään mieleisiä.


Pitkähihainen trikoopaita "leukalappu"-koristeella istuu kauniisti ja korostaa povea. Tykkäsin mallista ja tein parikin samanlaista paitaa samoilla kaavoilla. Yksinkertainen kellohelma puolestaan peittää leveän takalistoni ja suojaa reisiä pakkaselta sillä sinne mahtuu neljäkin isoa alushametta. Talvisin pyöräilen mieluummin hame päällä kuin housuissa koska helman alle saa mahtumaan enemmän eristettä.  Käytännön takia lisäsin hameeseen etutaskun. Tältä näyttävät uudet arkivaatteeni!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Sitku

On tässä vähän kaikennäköistä muuta puuhaa, niin ei tahdo verstaalla hommat edetä. Vilautetaan valmiiden töiden sijasta sitten sitä verstasta ja kaikkea mitä on tekeillä ja mitä pitäisi tehdä "sitku on aikaa".

Verstaani sijaitsee tällä haavaa lämpöeristetyssä työmaakopissa, sillä isoilla ikkunoilla varustettu navettani vaatii vielä remppaa ennen kuin siellä tarkenee työskennellä talvisin.


Kirjoituspöytä. Dyykattu, ehjä ja löytöhetkellä lipastoista löytyi vielä muutama euro rahaakin. Tällä hetkellä toimii piirustus-, kaiverrus-, suunnittelu-, pakotus- ja porauspöytänä. Takaseinusta on täynnä varastohyllyjä ja sekalaista varastotavaraa.


Varsinainen korupöytä. Painaa rutosti, ja on ulkonäöltään rouhea mutta on ulottuvuuksiltaan just passeli. Ja niin sen pitääkin olla, sillä se on itse tehty. Käytin koulun laitteita hyväkseni vielä viime keväänä ja rakensin itselleni koivupuusta, kapa-levysta ja vanerista mittoihin tehdyn korusepän pöydän hyllyineen, juotostasoineen ja muine rensseleineen. Tilasin opiskelijakaverilta (ammattihitsari, seppäopiskelija) pienen pakotusalustan tuohon etureunaan. Se on viisimillistä teräslevyä ja toimii alasimen tavoin, lisäksi se suojaa työpöytää turhilta palovaurioilta, sillä työpöydän alla on ulosvedettävä hylly jota käytetään juotosalustana. Työpöydän vieressä vanha WC:n peilikaappi sisältää ensiaputarvikkeita. Ikkunasta avautuu hehkeä näkymä naapurin etuovelle, joten täällä ei turhaan verhoja auota.

Dremelin tarvikkeita piisaa.


Pakkomielteiset ystäväni tuppaavat ahdistumaan kun ripustan mittani, vasarani ja muut työkaluni ihan väärille paikoille! Tämä taustalevy oli löytö jostakin hylätystä nurkasta eikä minulla ole mitään hajua mitä työkaluja siinä kuuluisi oikeasti olla. Tekstin mukaan jotain paneelityöstöön tarkoitettuja kamppeita. Kai.



Kaappi, tuo mystinen sekalaisten tavaroiden hautausmaa! Täältä löytyvät niin kemikaalit kuin vahantyöstövälineetkin, kaikki sulassa sovussa.


Tässä tuvassa on ehdoton sääntö: artesaanin verstaalle ei saa viedä mitään syötävää eikä juotavaa, ja mistään työhuoneella olevasta pullosta ei saa juoda ettei vaan käy niin että joku erehtyisi astiasta. Säilön itse keittämäni tuhkalipeän lasipulloissa, sillä huomasin viime kesänä että muoviset limsapullot syöpyivät lipeän vaikutuksesta puhki valuttaen sisältönsä metallisen työmaakaapin pohjalle. Siinä oli sitten siivoamista, semminkin kun lipeä oli liuottanut myös maalit irti kaapista. Todella tujakkaa settiä!


Laatikollinen läskiä! Vahamallien tekoon tarkoitetut muotit sulassa sovussa. Kolmea eri sorttista muottimateriaalia, kaikilla erilaiset ominaisuudet. Vihreä on kaksikomponenttista muottimassaa, mikä ei kutistu yhtään. Sopii todella hyvin 1:1 mallinnoksiin, mutta on peevelin kallista.

Keskeneräisten laatikko sisältää kaikkea jännää. Noin pari kiloa pronssivalettuja esineitä, joita olen pikkuhiljaa hinkutellut valmiiksi aina tarpeen mukaan. Näyttäisi siellä olevan yksi tykin aihiokin...

Meillä mitään ei heitetä pois!


Pikku Baby! 11-kiloinen alasimeni, jonka tilasin seppä Pasi Lähteiseltä viime keväänä. Maksoin vaihdossa isokokoisen huovutetun tiikerintaljan (käsin karstatusta villalevystä) ja pitkähiippaisen velhonhatun. Baby on tehty vanhasta ratakiskosta. Kaupantekijäisenä siihen tuli irroitettava sormuspinna. Tykkään, ja on ollut erittäin tarpeellinen. Lisäosana sain siihen appiukoltani suurikokoisen ja huolella tehdyn tammipölkyn alustaksi, mutta pölkky ei valitettavasti mahdu pikkuiseen verstastilaani.


Verstaalle tuppaa kertymään kaikkea korjattavaa joka sitten vain jää nurkkiin odottelemaan. Pieni paperinen panorama Mata Harista on myös kissojen lempilelu, joten jouduin tuomaan sen turvaan omiin tiloihini. Siitä on revitty lamput ja kukkakoristeet irti ja ne odottavat vielä korjaajaa. Samoin pientä putsausta ja ketjun korjausta odottaa kirpputorilta löydetty Kalevala Korun ristiriipus.
Keskeneräisiä vahamalleja kaikissa maailman väreissä


Välillä verstaalla tehdään ihan oikeita hommiakin. Tässä on vanhaa leivonta-alustaa hyödynnetty vahamallien viimeistelyssä. Apuna hammaslääkäriltä saatuja vanhoja työkaluja sekä dremeli. Tosi ammattilaisilla on myös vahakolvi millä vahamalleihin voi kiinnittää valutapit tai ripustuslenkit ennen valua. Minulla onkin Bilteman halpiskolvi ja rautalankaa ja hyvin toimii!

Vaan sitten siihen kaikkein yleisimpään kysymykseen minkä verstaan ovella kuulee: "Hyi hitto, mikä täällä haisee!?"


 Kuivatut sorsan räpylät...


... suolaan säilötyt oravannahat...


...muumioituneet sammakot (löytyi valmiiksi kuivatettuna autosta kesän jäljiltä)...


...vai kenties tuo mystinen muovisäkki tuolla verstaan nurkassa? No mutta sehän se tietysti onkin. Säkki sisältää ilmastointiteipillä tilkityn vesiämpärin johon laitoin jo marraskuun alulla peuranpään mätänemään. Mädätys on hellävarainen menetelmä luiden puhdistamiseen, sillä se jättää kallon pienimmätkin hiuksenhienot luut ehjiksi. Mädätettävä kallo tulee säilyttää lämpimässä useita viikkoja, jotta prosessi pysyy käynnissä. Sivutuotteena valitettavasti ilmenee tällaista muinaistekniikolle harmillisen tuttua aromaterapiaa, mutta eipä tuolla verstaalla kyllä kovin usein vieraitakaan käy.

Mutta viihdettä on toki tarjolla, mikäli vieraita sattuisi kuitenkin ilmestymään - siitä pitää astrologi Vesan Ennustuspeli huolen!


Olisipa hurjan kiva nähdä millaisia muiden ihmisten työhuoneet ovat. Tämä vain vinkkinä muille blogaajille :)