tiistai 27. joulukuuta 2011

Jouluiloa!

Loma alkoi ja joulu toi tullessaan kaikkea mitä käsityöläinen voisi ikinä tarvita:

Melko lailla täydellinen dremelisetti, alustat, telineet, leikkurit, kiilloitusvälineet, timanttilaikat, jatkovarret ja tietysti itse tuliterä Dremeli! Tällä hetkellä keittiön pöydälle on kasattu tämä ihanuus, pienen väkertäjän paras ystävä! Lisäbonuksena pukki toi uudet pihdit ja komean käsiviilasarjan.

Vaikuttaa pahasti siltä että minusta tulee isona puuseppä. Nukkekotipuuseppä!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Hiirikurssi

Kiertelevän Ketun Nana järjesti hiirennahan parkituskurssin, jossa sain ilon ja kunnian toimia apuopettajana. Mehän olemme Nanan kanssa tehneet tällaisia mini-taljoja jo aikaisemmin nukkekotiharrastusta varten (täyden selostuksen voi lukea tuolta miniatyyriblogini puolelta) ja olemme esitelleet tätä kyseistä taitoa mm. Nukkekotiyhdistyksen jäsenlehdessä sekä Euran Härkänummella muinaismarkkinoilla.

Nyt oli vuoro jakaa tietoa ja taitoa eteenpäin innokkaille kurssilaisille. Kuusihenkinen oppilaskunta koostui kaikenikäisistä tekijöistä: perinnetaitajista, nuorista metsästäjistä sekä tietysti nukkekotiharrastajista.

Pian alkaa työnteko

Hiirien saatavuus oli vähän niin ja näin, mutta onneksi juuri kurssia edeltävänä yönä Koroisten kiltti kissa oli saanut saaliiksi  pari muhkeaa rottaa. Lisäksi osalla kurssilaisista oli ns. omat eväät, eli peltohiiret mukana.

Nylkyhommissa

Kurssi alkoi luonnollisesti nylkemisellä. Tähän tarvittiin kylmiä hermoja ja teräviä veitsiä. Käytössä olivat mattoveitset, askarteluveitset sekä intarsiaveitset. Kun talja oli saatu irti se kaavittiin sisäpinnaltaan puhtaaksi ylimääräisestä kudosaineksesta pienillä kaavintaraudoilla. Siinä hommassa rikkoutuneen tamburiinin metallikiekot toimivat erinomaisina työvälineinä.

Föönaus
Putsaamista seurasi karvapuolen kuivattaminen. Tarkoitus oli jättää nahkapuoli vielä kosteaksi. Parkkiaineena käytettiin kananmunan, oliviiöljyn sekä mäntysuovan seosta. Aine hierottiin taljaan ja jätettiin vaikuttamaan vähintään vuorokauden ajaksi. 

Parkkiaineella voidellut taljat

Yhden iltapäivän mittaisen kurssin aikana ei ehditty enää pehmittää taljoja juuri tuon vaikutusajan vuoksi, vaan se jäi kurssilaisille kotitehtäväksi. Taljan voi ennen pehmittämistä vielä pestä esim. pehmeällä koirashampoolla  mahtavan kiillon aikaansaamiseksi. Tekijöiden kädenjälki oli erinomaista ja kurssilaiset olivat mielissään uuden taidon oppimisesta. Samalla myös me kokeneemmat hiirentaljan tekijät opimme, että rotannahka on sen verran vahvaa että siitä voisi hyvinkin tehdä vaikka kengät kuten pulavuosina Suomessa oli tapana.

Kiitos kurssilaisille ja erityiskiitos Nanalle hienon iltapäivän järjestämisestä!

P.S. Kurssilla valmistuneita tuotoksia voi nähdä esimerkiksi Suuren Maailman miniatyyriblogissa

perjantai 9. joulukuuta 2011

Nahkatöitä

Alkaa olla viimeiset valmistelut jo tehty, ja hyvä niin sillä ensi viikolla on näyttötutkintotilaisuus. Siihen on valmistauduttu sekä hienoilla käsitöillä että kolmekymmentäsivuisella esitelmällä syksyn kursseista. Pidetään peukkuja!

Hiljaisia koulupäiviä täyttääksemme olemme ottaneet pienen sivuprojektin: nahkaleilin. Materiaalina on kasviparkittu (teollinen) nahka sekä kerrattu pellavalanka. Ompelu on suhteellisen hidasta hommaa ja naskalia saa olla teroittamassa tuon tuostakin. Tätä olen nyt vääntänyt aina pari tuntia kerrallaan muutaman viikon ajan.

Palaset aluillaan
Ompeleita tehdään kaksi riviä, joten työtä on. Ommeltu leili kastellaan, täytetään kvartsihiekalla ja jätetään kuivumaan noin viikoksi. Sen jälkeen leilille on määrä tehdä mehiläisvahakäsittey joka tekee nahasta vesitiiviiin. Toivotaan että tästä tulee hyvä. Tulee ainakin opiskeltua nahan ompelemista.
Hiekalla täytetty leili

Voin muuten suositella Al Stohlmanin kirjaa Art of Hand Sewing Leather. Sisältää paljon kuvia ja on melkoisen idioottivarma opas ensikertalaiselle.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Tytötyttää!

Minä tykkään vähän kaikista historian aikakausista. Kun pukeudutaan juhlavasti tai muuten vaan nätisti on vintage tietysti se ainoa oikea valinta! Turussa toimiva Vintage Eija's on ihan huippukauppa meille pienijalkaisille vintagen ystäville. Kohtuuhintaisia ja priimakuntoisia kenkiä suoraan 1950-60 luvulta! Lisäksi mekkoja, hattuja, laukkuja ja kaikkea ihanaa, myös miehille!

Ihanat juhlakengät ja täysin iskemättömät talvinilkkuri


Pinkki taftimekko ja tekoturkisstola, made by Kipene
Antaa pikkujoulukauden alkaa. Vapise, Marilyn, täältä tulen minä!

Muinaisvalua tekemässä II

Ja homma jatkuu paskavalulla:

Saimme käyttöön opetushenkilöstön mahtavan muinaisahjon

Palkeilla
Parin viikon ajan kuivaneet valumuotit asetettiin alassuin likelle ahjon tulta jolloin sen sisällä ollut vaha suli ja valui pois. Muottia lämmiteltiin ahjolla hissukseen parikin tuntia välillä kääntäen. Tavoitteena oli saada muotti "kaulaa" myöten kuumennettua punahehkuisesti, kuitenkin varoen ettei liiallinen lämpö hajota muottia. Samoin omatekoiset upokkaat tulisi lämmittää varoen, mutta upokkaiden savilaadun haurauden takia käytimme valmisupokasta.

Upokas ja paskamuotti (liekehtii tuossa keskellä)

Muotin hehkuessa sulatettiin pronssi: nopeatempoinen prosessi missä yksi lisäili hiiliä, toinen pumppasi ilmaa ahjoon ja kolmas tarkkaili pronssin sulamista sekä pyrki pitämään tuhkat ja hiilenpalat poissa sekä upokkaasta että valumuotista. 

Itse kaato tulee tehdä nopeasti ja katkeamatta. Itselleni kävi kaadossa jokin hattivatti, puolen sekunnin epäröinti, mikä katkaisi pronssin kaadon ja todennäköisesti aiheutti sen että alkuperäinen malli ei toistunut kokonaisena (vajaaksi jäänyt valu).

Tämän piti olla puu... Vieressä  irti lohjennut valukanava
Se lohtu tässä on, että pronssivalu on kuitenkin kauniin selkeärajainen niiltä osilta joilta se onnistui. Tähän vaikutti todennäköisimmin savivellillä tehty huolellinen pohjustus. Uskon vakaasti, että tästä saadaan pelastettua vielä jotakin. Vaikka epämääräinen joulukoriste jos ei muuta.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Tuote

Siin se ny o, kaike petsaamise ja puunaamise jälkke. Se o valmis:


Onnellinen apina arkkupenkillä

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Viimeisteltyjä palasia

Puutyökurssin aikana on ollut pientä luppoaikaa joka on hyödynnetty viimeistellen valmiita pronssiesineitä sekä valmistellen muinaisvalukurssia. Aseinani ovat olleet viilat, vesihiomapaperi, timanttilaikat ja oma dremeli.

Avovalua varten tehtiin kaivertamalla muotteja vuolukivestä. Katselin, kun luokkatoverit vuoleskelivat vanhoilla taltoilla ja puukoilla palikoitaan ja totesin että onhan tähän oltava jokin kikkakolmonen. Minulla alkoi olla jo kiire kun olin ollut kipeänä kotona jo parin päivän ajan ja toisten työt näyttivat jo valmiilta. Onnistuin saamaan toverit kiinni muutamassa hujauksessa kun iskin dremeliin timanttilaikan ja kaivertelin sillä nappiaihiot:

Vuolukivimalli avovaluun



Sitten niitä valmiita: 

Kulkunen ja sen isoveli
Kulkuset valettiin avoimina eli littanina kappaleina jotka sitten hehkutettiin ja taivutettiin varovasti muotoonsa. Kieliksi näihin on sahattu pieniä jämäpaloja valukuusesta vaikka hienompaa olisi toki ollut valaa myös pienet pallot kieliksi. Käy se näinkin.

Kampa. Ruma tuli.

Lopuksi eläimellistä menoa. Olipa kerran Mynämäkeläinen lepakkoraukka joka oli päättänyt ruveta horrostamaan portaikossa. Toivottavasti eläinsuojeluhenkilö kävi noutamassa reppanan pois tuulensuojaan ennen kuin joku asiaankuulumaton henkilö käy sitä sörkkimässä. On meinaan vähän huono paikka talvihorrokselle.

"Myh"

perjantai 11. marraskuuta 2011

Koneellisen puutyön perusteet

Muutama viikko sitten alkoi koneellisen puuntyöstön peruskurssi. Pääsimme porukalla isoihin konehalleihin leikkimään isojen poikien leluilla. Mutta ensin piti tehdä työsuunnitelma. Itse olin ihastunut viikinkiaikaiseen arkkumalliin mikä kapenee ylöspäin ja toimii mm. markkinapenkkinä. Siitä siis piti aloittaman.
Lähtöpiste, n. 30 cm leveää raakalankkua

Taikalaatikko
Raakalaudasta sahattiin noin-mittaiset pätkät ja pätkät liimattiin isommiksi liimapuulevyiksi. Valmiit liimapuulevyt syötettiin taikalaatikkoon eli tasohöylään joka höyläsi levyt sopivan paksuisiksi. Levyt puolestaan mitattiin ja sahattiin hervottoman kokoisella pöytäsahalla sekä vannesahalla sopiviin kallistuskulmiin.

Talttausta
Valmiihkot reunapalikat ja sahausjäljet viimeisteltiin taltalla ja vasaralla, päätylautoihin tehtiin lovet pohjalautaa varten. Kummallista, miten toisiinsa täydellisesti sopivat palat lakkasivat sopimasta yhteen viimeistelyvaiheessa. Tämä tarkoitti lähinnä lisää työtä, eli paikkalastujen veistelyä.
Paikkapalikka
Kun viimeisetkin mitat oli saatettu kohdilleen ja reunat täsmäsivät oli aika koota arkku. Ensin otettiin harjoittelukierros, jotta liimausta tehdessä kaikki sujuisi täsmällisesti.

Palaset ilman liimaa eivät oikein pysy koossa.
Varsinaiseen kokoamiseen tarvittiin kolme henkilöä eli kuusi kättä. Onneksi luokkatoverit ovat lähellä kun hätä on suurin, ja kokoaminen sujui hyvin. Seuraavaksi olisi tarkoitus tapittaa päädyt pidon varmistamiseksi ja mahdollisesti maalata tai petsata arkku. Tästä tulee lanka-arkku!

Arkku puristuksissa
Liiman kuivuttua reunoihin porattiin reiät tappeja varten. Vaikka olimme käyttäneet hervottoman kokoisia työkoneita koko kurssin ajan minua alkoi toden teolla pelottaa vasta kun sain käsiini akkuporakoneen. Se oli ainoa työkalu koko prosessissa jota ei voinut säätää mekaanisesti vaan homma piti hoitaa puhtaasti käsivaralta ja kertalaakista oikein.

Siinähän se tekijä tapittaa

Lopuksi vielä mekaaninen kuriositeetti: laite, mikä poraa neliskanttisia reikiä! Ei, tätä ei käytetty arkun teossa.

Rei'itin

Huti!

Pääsin lopultakin kokeilemaan poltetun astian (pohjasta avoimen kanteleen) valmistamista. Osittain kovertamani männynpala oli jo sopivasti ehtinyt kuivahtaa tilaisuutta odottaessa ja roihusi iloisesti.

"Puuh!"
Kävi niin kuin monelle muullekin astiantekijälle - koko pulikka halkesi pohjan mitalta kun tuli oli jo sammunut. Lämpölaajentuma, puun kosteus ja nousevan kuun asento suhteessa Uranukseen vaikuttavat näemmä poltetun astian valmistamiseen. Harmi, sillä kantele olisi ollut kiva.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Muinaisvalua tekemässä

Seuraavana oppilistalla on muinaisvalu joka tunnetaan myös paskavaluna. Nimi juontuu siitä että muottimassaan sekoitetaan kuivattua hevosenlantaa ilmavuuden lisäämiseksi.

Kaikki alkaa kuten ennenkin, vahamallin teolla. 

Puuriipuksen aihio

Vahamalliin liitetään hieman ronskimman kokoinen valukanava pronssin kaatamisen helpottamiseksi. Seuraavaksi vahamalli peitetään ohuelti savivellillä, jotta yksityiskohdat toistuisivat mahdollisimman tarkasti.


Mutavellin annetaan kuivahtaa tovi, muttei aivan rutikuivaksi koska muuten muottiseos ei ota enää kunnolla kiinni valumuotin ympärillä olevaan mutaan. Seuraavaksi tehdään saviseos jolla työ lopullisesti peitetään ja jätetään kuivumaan hissukseen. Seoksessa on noin 60% savea, 30% hevosenlantaa tuomassa ilmavuutta (kaasukanavia) ja 10% kvartsihiekkaa kovettamassa seosta. Meni vähän näppituntumalla.

Hevonkakkaa, kvartsihiekkaa ja punasavea.
That's not mud!
Hauskaa oli, joskin kynnenaluset olivat muutaman päivän aika hurjan näköisiä. Mutavellissä oli vissiin jotain väriainetta. Suurin piirtein samalla tavalla valmistettiin myös upokkaita joissa pronssi tullaan sulattamaan kaatoa varten. Upokkaan saviseokseen ei tosin laiteta lantaa, vaan mahdollisimman paljon kvartsihiekkaa jotta upokkaasta tulisi kestävä. Upokkaat tuppaavat kuulemma olemaan kertakäyttöisiä, joten niitä puuhaillaan sitten useampia kappaleita.
Upokasmalleja. Etualalla paljon käytetty ostoupokas.

Ohjeita opiskelijoille. Laiska ei jaksa kirjoittaa muistiin vaan ottaa valokuvan
Sitten vaan odotellaan muottien ja upokkaiden kuivumista ja toivotaan parasta. Onnistumisprosentti muinaisvalussa ei ole ihan yhtä hyvä kuin alipainevalussa.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Epäilyttäviä epäonnistumisia

Tilasin tässä syksyllä empire-mallisen puvun kaavat Reconstructing History -nimisestä firmasta. Kaikki vaikutti ihan hyvältä ja kaavatkin tulivat viikon sisällä tilauksesta. Tässä flunssapäivän iloksi aloin piirrellä ja kasata pukua testikankaasta, ja kappas keppanaa! Eihän nämä palat sovi ollenkaan toisiinsa. 

Mitenkä nämä nyt yhdistäisi? Tussikorjaukset lisätty jälkikäteen.

Mitäs ihmettä tämä tämmöinen on, miettii allekirjoittanut, ja sukeltaa internetin ihmeelliseen maailmaan etsimään ratkaisua ongelmaan. Olisiko taas käynyt niin, että olen hätiköinyt kaavojen kanssa tai ohittanut vahignossa jonkin työvaiheen. Tuntuu tosin omituiselta että selkäpalaan tulisi tehdä rypytyksiä... 

Käy ilmi, että Reconstructing History:n omistaja ei ole lainkaan perehtynyt tuotteeseensa kuten yrittäjän tulisi tehdä. Foorumeilta löytynyt sähköpostikopio kertoo seuraavaa:

I blame the problems with the pattern on my personal skill in grading. The pieces of the base size (D) fit together perfectly. But the pieces diverge from that "perfection" as the sizes go up and down. In pattern grading classes, we learn to grade on the modern body block and then apply those grading rules to the typical women's fitted blouse, slacks, and skirt and the typical men's jacket and trousers. As I'm sure you realise, the pattern pieces of Regency women's clothing are not at all similar to the pattern pieces in modern women's clothing. This made grading into larger and smaller sizes a guessing game for me. I did my very best, but your email has helped me realise that I have not done well enough.

This is also why I don't give a static size for the shoulder straps. I am very aware of my inability to size things perfectly and I would rather give you something you know you'll have to adjust than something you expect to fit the specified size only to find that the dress doesn't fit your customer.

Regency women's clothing is a new foray for me. The new line started with men's clothing (of which I have much more confidence because it does not diverge wildly from the clothing of the previous century in terms of pattern shapes) and that is where I wanted to stop, but the demand from customers for matching women's patterns was very high, and I tried to satisfy my customers. Clearly I have fallen far of the mark.

Tässä tekijä tarjoaa kaavojen heikon laadun syyksi:
a) omaa huonoa sarjoittamistaitoaan 
b) sitä, että empire-aikakaudella vaatteet leikattiin eri tavoin ja eri muotoihin kuin modernit vaatteet (daa!)
c) puuttuvien osien (olkaremmien) täydentäminen jää asiakkaille koska se on kaavoittajalle helpompaa
d) hän ei ole tutustunut empire-aikakauden vaatetukseen

Käy vain mielessä, että minkähän takia tekijä haluaa vielä myydä kaavaa joka on selkeästi sekundaa. Korostanpa vielä, että kyseisellä foorumilla aiheesta on keskusteltu jo vuonna 2008, joten aikaa virheen korjaamiseen on ollut runsaasti. 

Hyi, Reconstructing History, hyi.


Edit 5.11.2011: 
Sain yllättäen sähköpostivastauksen firmalta. Heidän mielestään on kohtuutonta odottaa että kaavan osat (edes paperiset) sopisivat yhteen, vaan että jopa pelkkien kaavojen muuttaminen (ei edes sovitusmuutos, vaan kaavojen korjailu) on erittäin normaalia:

"Further, I wonder why you'd expect that all pattern pieces will mesh
together exactly. The paper bits are often different sizes for any
number of reasons - fitting, easing, gathering, etc. - so expecting
them to always match up is unreasonable."


Ymmärtäisin parin millin heiton, sillä sellainen voi ommellessa kangasta kevyesti venyttämällä kadota täysin, mutta on melkoisen kohtuutonta odottaa asiakkaan korjaavan itse useamman sentin heittoa. Ja vielä alentuvaa asiakaspalvelua! Taitaa olla turha pyytää rahojaan takaisin.

Hyi hyi, paha firma.