torstai 29. syyskuuta 2011

Puutyön perusteet: keskeneräisiä

Saarnijousen jälkeen tartuttiin hieman helpompaan projektiin. Aloimme valmistaa tuoreesta männystä polttamalla koverrettuja astioita.
Halkaisu suoritettiin kirveillä ja kiiloilla.

Koverrettu pohjastaan.
Astia eli pölkynpala tasoiteltiin halkaisupinnalta ja siihen lähdettiin kovertamaan hiiliä varten sopivaa kuoppaa käyttäen talttaa ja vasaraa. Itsehän sain inspiraation ja aloin kaivertaa omaani pohjasta auki. Tästä saattaa joskus tulla avopohjainen kantele.
Hiiliä tuuletetaan
Monttuun kaadettiin kasa hehkuvia hiiliä Vanhan Pajan ahjosta. Eivät meinanneet puhaltamiset ja löyhyttelyt riittää palamisen käynnistämiseksi mutta kyllä hätä keinot keksii. Opetushenkilöstöllä sattui olemaan pienet palkeet käytettävissään.

Hiljaa hyvä tulee

Poltto kesken
Tarkoitus on helpottaa kovertamista pehmentämällä puuta. Hiiltynyt puu irtoaa hieman kevyemmin ja ilman suurempia talttaamisia. Tuore mänty tosin palaa sen verran huonosti että kovertaminen saattaisi olla tehokkaampaa. Tässä kurssillahan on oikeastaan tarkoitus opetella tekniikkaa siltä varalta että maailmanloppu tulee ja talttoja on huonosti saatavilla.


Rohkeimmat kokeilivat polttamista ilman kaiverrusta mutta työ osoittautui turhan hitaaksi. Helpompi kovertaa taltalla ensin kolo ja polttaa astiaa vasta sitten. Polttaminen alaspäin ei myöskään tahdo toimia, vaan reikä laajenee lähinnä reunoja kohti, etenkin syitä kohti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti