Ensimmäinen kouluviikko takana ja joululäskit ovat saaneet reipasta kyytiä. Aloitimme vuoden nahanparkituksen perusteilla, ja töihin pääsi välittömästi maanantaiaamuna. Lomien aikana koululle oli hankittu melkoinen pino valkohäntäpeuran nahkoja joista sai valita pari kolme itselleen sopivan kokoista taljaa. Tiedän kokemuksesta että jo hiiren kokoisen eläimen parkitseminen käy työlääksi joten valikoin itselleni sopivimmat pienikokoiset taljat. Toisesta tehdään raakanahka rumpuja varten ja toinen käsitellään ns. bucksiniksi (suomenkielinen vastine saattaisi ehkä olla savustamalla parkittu mokkanahka).
Taljoista putsattiin suolat, lihat ja läskinpalat irti, ne pestiin ja asetettiin emäksiseen veteen likoamaan muutaman päivän ajaksi. Emäksinen liuos irroittaa karvat taljoista jättäen ehjän nahaksen käsittelyä varten.
 |
| Peurakeittoa, melkoisen tuores haju |
Liossa olevaa taljaa piti käydä aika ajoin hämmentämässä että aine pääsee vaikuttamaan taljaan tasaisesti. Sitten nostettiin märkä talja pummille (telineelle) ja poistettiin karvat.
 |
| Karvaa lähtee! |
Aloitin tästä helpommasta eli raakanahasta. Karva poistettiin ja nahas huuhdottiin erittäin huolellisesti monta kertaa ja lopuksi neutraloitiin emäksisyyttä lisäämällä tilkka etikkaa huuhteluveteen. Sitten nahka rei'itettiin reunoistaan ja pingotettiin kehikkoon kuivumaan.
 |
| Ta-daa! |
Buckskin on sitten se haastavampi ja työläämpi versio. Alkukäsittely on täsmälleen sama: lihojen kaavinta, liotus ja karvanpoisto, mutta buckskinista poistetaan myös nahaksen päällimmäinen kerros:
 |
| Esimerkki buckskinin kaavintaa varten. |
Tässä hommassa tuli hiki. Kaavinta onkin kestävyyslaji (kuten nahanteon kaikki muutkin työvaiheet). Lopuksi kaavitun nahaksen liotus (+etikointi) ja kuivaus. Kuivattu raakanahka säilyy maailman tappiin asti, mutta tästä pisteestä aiomme ensi viikolla jatkaa varsinaiseen parkitukseen ja pehmitykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti