Saippuakauppias

Ei sentäs, saippuan myymiseen tarvitaan tarkat luvat sun muut rensselit. Lisäksi nämä teurasjätteestä keitetyt saippuat vaatisivat rekisteröitymistä johonkin EU:n valvomaan teurasjätekäsittelijäjuttuun. Eli eivät ole kaupan.

Reseptieni käyttö on täysin omalla vastuulla, tämä on harrastuspohjalta tehtyä kokeilevaa kokkailua.

Taas voin julistaa yhden saippuaerän käyttövalmiiksi. Saanko esitellä: Possusaippua.

Ostin Turun Kauppahallista pari kiloa possunihraa jonka keitin puhtaaksi vedessä. Laardi nousee jäähtyessään veden pinnalle ja on kauniin valkoista (ja vanhanaikaisen kotikosmetiikan perusainesosa). Keittämiseen meni useampi tunti.

Pakastettua laardia, silvuplee!

Kätevää tämä ainesosien kuvaaminen, ei tarvitse kirjoittaa reseptiä lappusille.

Käytin reseptiin noin puolitoista litraa kokoonkeitettyä lipeää ja valokuvan perusteella semmoiset 744 grammaa läskiä.  Muistelisin, että yhteensä tässä lipeäerässä olisi noin puolitoista ämpärillistä tuhkaa. Tummempi lipeä on keitetty puhtaasta koivuntuhkasta, vaaleampi on aiemmin käyttämääni sekapuun tuhkaa. Väriero oli aika huisi, mutta muuta eroa en ole lopputuloksessa huomannut.

Muistakaa suojalasit, essu ja ilmastointi. Kumihanskat on näemmä jossakin muualla.

Sitten edetään tuttuun tapaan: kattilaan laitetaan laardia sekä lipeää ja seosta keitellään hiljaisella tulella kunnes se alkaa hyytyä sekoituskauhan pintaan. Seokseen lisätään suolaa semmoinen vajaa kourallinen. Suola erottaa valmiista saippuasta ylimääräisen lipeän ja saa saippuan nousemaan pinnalle.

Seos melkein valmiina. Vaaleaa ja kaunista.

Purkit käyttövalmiina.

Lisäilin tuoksuöljyjä ja satunnaisia yrttejä jugurttipurkkeihin ja kaadoin valmiin saippuan purkkeihin varovasti sekoitellen yrtit ja mausteet seokseen. Tähän saakka vaaleana pysynyt saippua alkoi ottaa väriä. Yrteistä tietysti liukeni sävyjä vahvaan lipeään tai sitten se vain kuuluu saponifikaatioprosessiin.

Erä ei ollut mittasuhteiltaan ihan täysin onnistunut, sillä parin päivän aikana saippuan pinnalle nousi jälleen kerran kerros rasvaa. Lipeää ei ollut riittävästi muuttamaan koko erää saippuaksi. Koetin punnita määrät ja arvioisin että rasvaa jäi yli noin 180-230 gramman verran. Kuorin rasvat pois seoksesta ja jätin loput tekeytymään purkkeihinsa.

Saippuat kypsyivät jotakuinkin puoli vuotta lämpöisessä (jääkaapin päällä) ennen kuin uskalsin ottaa koe-erää käyttöön. Saippua vaahtoaa vain hyvin kevyesti mutta tuntuu kädessä todella liukkaalta ja mukavalta, tuoksu on erittäin mieto mutta kuitenkin länsäoleva. Koostumus on tässäkin keitossa se miinus, sillä saippua jäi taas kerran liian pehmeäksi ja muuttuu kostuessaan melkoisen pehmeäksi. Ei taaskaan tullut suihkusaippuaa. Alan epäillä että keittoaika on ollut liian lyhyt, tai sitten jokin poppaskonsti on jäänyt kokeilematta. 

Aiheeseen liittyvää mielenkiintoista lukemista löytyy Hämeen ammattikorkeakoulun julkaisemasta pdf-muotoisesta opinnäytetyöstä Saippuan valmistuksen eri menetelmät ja niiden ohjauksellisuus, tekijänä Pauliina Nikupeteri.

Saippuat testikäytössä

Saippuaprojektit vaativat pitkäjänteisyyttä, sillä saippuan kypsymiseen menee kuukausi ja koekäyttöön toinen mokoma. Projektin haastavin osuus on muistiinpanojen muistaminen. Tässäpä seuraa siis viimevuotisten saippuoiden arviointia.

Eurassa keittämäni possusaippua toimi jotenkuten. Kerrostunut saippua sisälsi liian paljon rasvaa suhteessa lipeään.

Possusaipio, versio 1.0

Vippasin kuivuneet koesaippuat takaisin pataan ja lisäsin pari desiä lipeää sekaan. Hajustin seoksen myös muutamalla laventeliöljytipalla. Keittelin palasaippuoita kunnes ne liukenivat lipeään ja seos muuttui puuromaiseksi. Sitten saippuaa kypsytettiin lämpimässä ja pimeässä taas kuukauden verran. Lopputulos oli paljon edellistä parempi. Rasvaisuus hävisi saippuasta täysin, mutta seos oli "muovailuvahapehmeää". En lannistunut, vaan taputtelin saippuasta pari pientä kakkusta ja olen käyttänyt saippuaa keittiössä käsisaippuana. Saippua puhdistaa kädet, mutta ei vaahtoa. Väri jäi ruskeaksi ruosteisen rautapadan jäljiltä, saippua tuoksuu miedosti laventelille ja tekstuuri on todella pehmeä, tästä voisi muovailla vaikka mitä.

Possusaipuio, versio 1.1.

Entä sitten valkohäntäpeurasaippua? Puhdistetusta peuranrasvasta keitetty saippua jäi tosiaan erittäin pehmeäksi. En ole ihan varma mikä tekee saippuan tekstuurista pehmeän, mutta pehmeä saippua ei ole hyvä suihkusaippua koska se valuu kastuttuaan suoraan viemäriin.

Peuran palasaippua

Liotin testimielessä semmoisen kämmenen kokoisen palasen vaaleaa valkohäntäpeurasaippuaa veteen ja sain aikaan erittäin hienoa ja erittäin riittoisaa käsisaippuaa!

Peuran nestesaippua

Tämä vajaa kolmen desin pumppupullo on ollut päivittäisessä käytössä jo tammikuusta asti, eikä pullo ole edes puolillaan. Neste näyttää ihanan kermaiselta, aivan kuten laadukkaat shampoot ja vaahtoaa kuin unelma. Mahtava suksee!

Suut puhtaaksi: saippuakokeilujen tuloksia

Ei mene ihan putkeen nyt.

Saippuakokeilut luuydinrasvasta eivät tuottaneet haluttua tulosta. Seos hyytyi vain osittain saippuan kaltaiseksi rusehtavaksi tuotteeksi ja senkin epäilen olevan pitkälti katajanneulasten aiheuttama reaktio. Pääasiassa keitos vaikutti pelkältä rasvalta, ainesosat olivat eriytyneet toisistaan täysin! Varmasti en tiedä mitä kävi, mutta seos ei näyttänyt kovinkaan houkuttelevalta:

Saippuaa vai paistorasvaa?

Kippasin pinnalla kelluneet rasvat toiseen purkkiin ja yritin huuhtoa ja puristella tuota rusehtavaa massaa, että josko siitä saisi vielä saippuankaltaista tuotetta. Massasta lähti pusertamalla rasvaa vaikka kuinka paljon eikä saippuamaisia ominaisuuksia tahtonut juuri löytyä. Sain aikaan vain vähän vaahtoisuutta mutta rasvaisuus oli ja pysyi. Lopulta heitin tämän kokeilun kanssa hanskat tiskiin ja lahjoitin jäljelle jääneen ruskean klöntän luokkatoverille nahanparkituskokeiluja varten sillä se saattaa avittaa parkitsemisaineden pintajännityksen poistossa (mikäli seoksessa on yhtään saponiinia).

Arvelin että seoksessa olisi ollut aivan liian vähän lipeää rasvaan nähden, sillä luuydinrasva on todella rasvaista eikä tahdo lähteä Fairyllakaan.

Onneksi luokkatoverini Leena ja Johanna tarjosivat mahdollisuuden uuteen kokeiluun: sain napata traanikattilasta kauhallisen nestemäistä traania (luuydinrasvan kaltaista todella liukasta eläinrasvaa) uutta kokeilua varten. Tällä kertaa kaadoin lipeää pataan reilulla kädellä ja annoin keittyä melkein pohjaan asti (ts. n. 1 dl rasvaa + 2,5 dl lipeää = 0,5 dl valmista seosta).

Parin viikon odottelun jälkeen tulos oli edellisen kaltainen rusehtavan kellertävä rasvamössö jota ei hyvällä omatunnollakaan voi saippuaksi sanoa.

Johtopäätös: nestemäinen eläinrasva ei pelkiltään sovellu saippuankeittoon yllämainituilla menetelmillä. Mitenkähän nämä oliiviöljysaippuat sitten kiinteytyvät?

Pohdinta jatkuu ensi numerossa.

Pohdintoja saippuamaailmasta

Viimekeväisten saippuakokeilujen tulosten analyysia:

Saippua 1.
Ensimmäisestä erästä valmistunut ruman ruskea ja kurttuinen saippua toimii erinomaisesti. Se pysyy kasassa kosteana ja tuntuu pesevän kaikki rasvat sormenjäljistäkin. Oikein tehokasta, tuoksuu miedosti eläimelliselle mutta ei jätä hajua iholle.

Saippua 2.
Ensimmäisen keiton ylijääneestä vaaleasta rasvasta uudelleenkeitetty saippua toimii myös kuten saippuan pitääkin, se pesee ja vaahtoaa kauniisti ja tuoksuu miedosti niille eteerisille öljyille joita reseptiin lisättiin. Iholle ei juurikaan jää hajua. Isona miinuksena tekstuuri. Saippua alkaa hajota atomeiksi kun se saa kosteutta. Suihkuun saippuaritilälle unohtunut saippuanpala valui parissa päivässä ritilän läpi ja suoraan viemäriin. Tästä saisi ehkä veteen liottamalla oikein hyvää nestesaippuaa pumppupulloihin. Arvelen, joskaan en tiedä, että seoksessa olisi inauksen liian vähän rasvaa suhteessa lipeään. Asiaa saattaa auttaa saippuan pidempi kuivattaminen mutta höttöistä tavaraa se on silti.

Saippua 3
Eurassa kokeilumielellä keitetty saippua oli yllättäjä. Olin melko varma siitä että seoksessa oli liikaa rasvaa, mutta olin vain puoliksi oikeassa. Kuten ensimmäisessä erässä, tässäkin oli pohjalle laskeutunut tummempi saippua oikein hyvää tavaraa. Siitäkin tuli kuivuttuaan kurttuista mutta erittäin tehokasta ja yllättäen melkein hajutonta tavaraa. Pinnalle jäänyt kerros jäi tässäkin keitoksessa liian rasvaiseksi. Olin käyttänyt keitoksessa ilmeisesti liian vähän lipeää.

Heitin tämän kolmannen erän rasvaisen pintakerroksen takaisin kattilaan ja kaadoin sekaan tujauksen (1-2 dl) viimekeväistä koivuntuhkalipeää. Tunnin keittämisen jälkeen lisäsin roimasti laventeliöljyä ja jätin seoksen hyytymään. Nyt parin viikon jälkeen saippua vaikuttaisi onnistuneen erinomaisesti, mutta lopullisia tuloksia pitänee vielä odotella toiset pari viikkoa.



Neljäs saippuakeitos onkin jotain ihan muuta. Saimme koululle erän peuranjalkoja joiden luuytimet otettiin visusti talteen ja keiteltiin liemeksi.

Lisäsin keitinliemeen aluksi hieman vettä, sillä ajattelin että jäähtyessään luuytimien rasvat nousisivat veden päälle kerrokseksi. No ei ihan, sillä luuytimien rasva on niin hienojakoista että se jäi nestemäiseksi veden sekaan. Soppaa piti vain keitellä niin kauan että enin vesi haihtui pois. Jätin seoksen vielä yön yli hyytymään, tosin heikoilla tuloksilla.

Luuydinkeitto haisi herkulliselle

Seuraavana päivänä loppui kärsivällisyys kesken. Jatkoimme nestemäisenä pysyneen liemen keittelyä vielä aamupäivän ajan mutta kun parin tunnin keittelyn jälkeen kaikki luuytimet eivät olleet vieläkään sulaneet joten päätimme nopeuttaa prosessia hieman ja lisäsimme sekaan reilun litran verran lipeää. Johan alkoivat ytimet liueta seokseen. Puoleenpäivään mennessä meillä oli toffeenruskea ja lupaavaan oloinen liemi valmiina. Maustoimme sen luokkatoverini kanssa katajanoksilla siinä toivossa että saisimme jonkinlaisen tuoksusaippuan.

Katajat kiehumaan!

Liekö ollut katajan vaikutusta, mutta päivän edetessä keitoksen väri muuttu aina vaan tummemmaksi lopulta muistuttaen suklaavanukasta. Parin tunnin keittelyn jälkeen päätimme kaataa seoksen jähmettymään. Nyt vain odotellaan muutama viikko saippuan kypsymistä. Hyvältä kuitenkin vaikutti, sillä kattilaa pestessä vaahto oli melkoinen.

Seuraavaa projektia varten tarvitaan lisää tuhkaa. Laardi on jo valmiiksi puhdistettua!

Sianlaardia keittelemässä

Keskeneräisten kerho kokoontuu!

Tuntuu kauhealta blogata kässäblogiin kun mitään valmista ei tunnu syntyvän. Kaikkea tehdään hirveällä tohinalla mutta kun jokainen projekti on kesken. 

Projekti 1: sahausharjoitus

Projekti 2: nahkatyöt

Projekti 3: jalometalli- ja juotostyöt

Projekti 4: kenkälestin teko

Näitä projekteja sitten piisaa. Mm. muutama huovutustyö on vielä viimeistelemättä, pari peurannahkaa odottavat käsittelyään, valinnaisen jalometallikurssin tuotokset viilaamista vaille valmiita, vastatehdyn pronssivalun tuotteet kaipaavat hinkuttajaa, saippuankeitto on parhaillaan kesken ja vielä pitäisi joululahjojakin alkaa suunnittelemaan, ties vaikka innostuisi lähtemään joulumarkkinoille myyjättäreksi.

Ei sentäs, on täällä jotain valmistakin. Tein ystävälleni tilaustyönä kettu-käsinuken. Ihan itse kaavoitin, ja taisi asiakaskin olla tyytyväinen. Sen nimi on Ruska.

Kettu ja sen uusi emo

Ai että minä tykkään tästä muinaistekniikasta juuri tuon monipuolisuuden takia!

Muinaisaikaan!

Vietin viime viikonlopun Euran maisemissa, Pyhäjärven rannalla Härkänummen viikinkikylässä keitellen saippuaa ja kannelta soitellen.

Euran Muinaisaikaan -tapahtuma on todella leppoisa koko perheen viikonlopputapahtuma jossa voi tutustua viikinkiaikaiseen Härkänummen kylään. Vanhat hirsituvat, aitat ja pajat tekevät miljööstä upean kokonaisuuden jota matkustelevien käsityöläisten teltat täydentävät mitä parhaimmalla tavalla. Viikonloppuna kylässä kävi reilusti kolmatta sataa vierasta. Käsityöläisiä ja viikinkejä puolestaan oli arviolta viisikymmentä henkeä, vauvoista vaareihin. Kuvat puhukoot puolestaan:

Kylän mahtava keskuskuusi

Kasvivärjätyt langat orrella

Huntuneuloja maistelemassa pieni hämähäkkinen

Neidonvaajoja kaupan!

Pienten myyntipuuhien ohella kokeilin saippuankeittoa avotulella. Talvisista saippuatesteistä jäi yli pari litraa koivuntuhkalipeää ja pakastimessa oli valmista possunläskiä eli kaikki tarvittava! Nappasin kamat mukaan, lainasin järjestäjiltä pientä rautapataa ja pistin lipeät porisemaan.

Saippuakeiton tarvikkeet, suolaa ja läskiä

Lipeä teki kiehuessaan ruusukuvion

Lipeään lisättiin läskiä

Keittelin lipeää kasaan parin tunnin ajan niin että sitä oli arviolta vähän päälle litra. Lisäsin pari kupillista läskiä keitokseen, ehkä noin 700 grammaa vähän arvioiden, ja keittelin vielä pari tuntia kunnes saippua alkoi hyytyä kauhaan. Annoin seoksen jäähtyä vartin ja kaadoin sen leivinpaperilla vuorattuun muottiin hyytymään. Siinä välissä sai vahtia niitä pihalla leikkiviä oskarinkokoisia etteivät sörkkäisi sormeaan lipeäseokseen. Eipähän tuo itse tehty lipeä ole aivan niin syövyttävää kuin teollinen lipeä, mutta tuskin kovin terveellistäkään.

Possunläskiä jäi reilusti yli ja kiertelin sitä kauppaamassa viikingeille. Kumma kyllä kukaan ei halunnut sivellä läskiä leipänsä päälle. Ihmeen kranttua väkeä!

Suloinen myrkynkeittäjä työssään

Välillä piti evästää. Sunnuntaina paikalla oli Lehtosen Päivi Perinnepata -pitopalvelusta myymässä erinomaista hirvimakkaraa. Kyllä voin suositella, Päivi käyttää villiyrttejä ja suomalaisia ainesosia aivan uskomattoman luovilla tavoilla!

Makkaraa ja juureksia hillolla. Astiana kaalinlehti

Seuraavana päivänä leikkasin saippuan lohkoiksi ja jätin ne kuivamaan. Alla olevassa kuvassa näkyy saippuan kerrostuminen. Vaalea, päällimmäinen kerros on perinteisesti ollut sitä "parempaa saippuaa" kasvojen pesuun. Ruskeampi saippua taas on käytetty pyykkien ja muiden kotitaloustarpeiden pesuun. Totuus selvinnee sitten kunhan saippua on saanut kypsyä aikansa uunin päällä lämpöisessä.Saippuan toffeemainen väri johtui tällä kertaa rautapadasta irronneesta väristä, ei läskin laadusta.

Valmista saippuaa kuivausta vailla

Markkinat loppuivat sunnuntaina sopivasti pienen sadekuuron saattelemana. Oli aika pakata kaikki tarvikkeet sadesuojaan ja palata takaisin nykyaikaan. Ensi vuonna taas tavataan! 

Sade saapuu kylään

Saippuankeittokokeilu, osa 2.

Talvempana keitetty ensimmäinen saippuaerä onnistui jotenkuten. Viisastuimme vahingoista ja yritimme uudelleen. Alla käyttämämme summittainen saippuaresepti, reseptin käyttö ja keitto täysin omalla vastuulla!

Otimme kaksi ämpärillistä (n. 8-10 litraa) sekapuun tuhkaa ja lisäsimme päälle kiehuvaa vettä kunnes kaikki tuhka on peittynyt, ja vielä vähän päälle. Kymmenen litran kattilassa oli tuhkavettä arviolta 9 litran verran ja keitimme tuhkat kahdessa erässä. Tuhkan siivilöimme puhtaaksi kekäleistä kauhomalla kelluvat roskat ja noen pois veden pinnalta. Seos odotteli jäähtymässä seuraavaan päivään. Päätimme vielä keittää seosta tiristääksemme kemikaaleja irti tuhkasta, en uskalla sanoa vaikuttaako se lipeän voimakkuuteen mutta ei tuntunut haittaavankaan.

Kun tuhka on laskeutunut pohjaan siivilöimme varoen kirkkaan (kellertävän) lipeäveden eroon tuhkasta. Märkä tuhka puristettiin kuivaksi kankaan läpi ja harmaa tuhkaneste jäi laskeutumaan uudestaan. Tällä tavalla siivilöiden saimme puhtaamman liemen, kun tuhka valui aina pohjalle. Saippuaan jäänyt tuhka tuntuu käsissä karhealta. Jonkin verran meni lipeää hukkaan, mutta ei se haittaa. Liuoksia käsitellessä suositellaan käytettäväksi kumihansikkaita ja silmäsuojia, lipeä on emäksistä eivätkä huurutkaan hyvää tee.

Lipeää keitimme kasaan kunnes nestettä oli jäljellä on n. litra, puolitoista. Eli ämpärillisestä tuhkaa tuli noin puoli litraa vahvaa lipeää. Testailimme itse lipeän summittaiset pH:t mittauspapereilla. Oli aika tujua se: pH 14!

Puhdasta peuranrasvaa. Pehmää ja kuohkeaa!

Keitimme edellisestä saippuakokeilusta yli jääneet rasvat puhtaaksi vedessä ja annoimme jäähtyä muutaman tunnin verran. Pinnalle hyytyvnyt rasva (laardi) oli puhtaan valkoista, pohjalle jääneet nesteet kaadettiin pois. Mikäli käytetään suoraan teurasjätettä ja rasvoja ei keitetä erilleen tulee saippuasta rusehtavaa kaikkien ainesosien (rasvat, lihat, karvat, jänteet)  liuetessa lipeään. Ainakin meille kävi ensimmäisessä saippuankeittokokeilussa näin.

Rasvat ja lipeä sekoitettii kattilassa ja annettiin kiehua tunnin, pari aina välillä sekoittaen. Seokseen lisättiin noin kourallinen suolaa, sillä tämän pitäisi auttaa saippuaa sakeutumaan. Juuri ennen muottiin kaatamista lisäsimme saippuaan tuoksuöljyjä. Laitoimme sitruunaöljyä yhteen muottiin, toiseen mandariinin tuoksua ja kolmanteen piparminttua. Ainoastaan piparmintun tuoksu erottuu vivahteena, eli sitä saa olla aika reilusti jos haluaa tuoksusaippuaa.

Saippualiemi saostuu. Tässä on jo suolat ja lipeät seassa

Muotit vuorattiin leivinpaperilla tai muovilla jotta saisimme saippuan muotista irti sen kovetuttua. Ilmava muotti olisi huomattavasti parempi kuivumisen kannalta. Päivän tai kahden kuluttua (seoksen hyydyttyä) saippua kipattiin ulos muotista ja paloiteltiin jotta se pääsee kuivumaan läpi asti. Intouduimme hieman liikaa ja kaadoimme saippuan kun se ei ollut ihan hyytynyt. Saippua pysyi hetken koossa, ja sitten se vähän lässähti... Jouduimme leikkaamaan palaset uudestaan kun seos oli kunnolla hyytynyt.

Täysin valmista ja kovettunutta saippua oli n. 1-2 kk:n kuluttua. Kuivatin omat saippuani käyttökoviksi noin 3 viikkoa huoneenlämmössä ja 1 viikon jääkaapin päällä lämpimässä. Nyt puuttuu enää koekäyttö!

Kokeiluresepti:
2 litraa lipeää
830 grammaa valkohäntäpeuran rasvaa
Kourallinen suolaa
Muutama tippa tuoksuöljyjä
Pieni palanen mehiläisvahaa antamaan hieman ryhtiä (ei kyllä vaikuttanut mitenkään, ei kannata tuhlata vahaa tähän)

 Alla vielä esimerkiksi lopputulos kevään saippuakokeiluista. Kumpi on houkuttelevampi? 

Saippuankeitto 1, teurasjätteestä tehdyt

Saippuankeitto 2, puhtaaksikeitetty saippua

Kokeiluja saippuamaakarina

Turun keskiaikamarkkinoilla toimii naiskaksikko, Saippuaenkelit, jotka valmistavat työnäytöksinä saippuaa eläinrasvasta. Olen useampana vuonna käynyt hakemassa sieltä saippuat (ja varoitellut vegaaniystäviäni vessasaippuan eläinperäisyydestä).  Minäkin halusin kokeilla saippuankeittoa, samoin luokkatoverini Leena. Koulun tarjoamissa puitteissa kokeileminenkin on kivaa, ja materiaaleja löytyy yllin kyllin. Leena oli fiksuna ihmisenä kerännyt talteen kaikki valkohäntäpeurojen nahoista irti kaavitut läskit ja suolat. Aikanaan nämä kaikki olisi talletettu nimenomaan saippuankeittoa varten. Samoin kaikki luunjämät ja todennäköisesti myös luuytimet olisivat olleet tässä hommassa käyttökelpoisia aineita mutta nyt mentiin pelkällä nahanalusrasvalla. Tietysti halusimme tehdä tuhkalipeänkin itse, joten keräsimme luokkatovereilta ja opettajilta kaikki tuhkat mitä irti saimme (kiitos Tomi ja Esko!). Tuhka oli pääasiassa sekapuun tuhkaa, ja lipeä keitetään yleensä koivuntuhkasta joten edessä oli jännää uutta kokeilua!

Etsin saippuareseptejä lähinnä internetistä, ja paras lähde tuli vastaan täältä. Toisaalta Wikikossa mainittujen reseptien määrät  ovat hieman liian isoja (52 saavillista tuhkaa keitettynä 12 saavillisessa vettä kuulostaa aika isolta erältä).  Samaten amerikkalaisilta eräsivustoilta löytyi suhteellisen hyviä ohjeistuksia ja vinkkejä tuhkalipeän ja saippuan tekemiseen. 

Kokeilemalla tämän luultavasti oppi parhaiten, joten olkaapa hyvät:

Saippuakokeilu 1

Tuhkalipeän valmistus sekatuhkasta tehtiin kaatamalla ämpärillinen tuhkaa emalikattilaan ja sulattamalla lunta keitinvedeksi. Kiehuva vesi kaadettiin suoraan tuhkien päälle ja annettiin seisoa yön yli. Määrät olivat vähän perstuntumalla mitattuja, muistelisin että tuhkaa oli yksi täysi ämpärillinen ja vettä kaadettiin päälle sen verran että tuhkat peittyivät. Kattila on vetoisuudeltaan n. 10 litraa. Otan seuraavasta erästä tarkemmat muistiinpanot...

Kiehuvaa vettä lisätään varoen ettei tuhka pölise

Tuhka laskeutuu pohjalle, pinnalle jää lipeävesi

Suodatimme nesteen irti tuhkasta kaatamalla koko rotlan vanhan tyynyliinan läpi. Samalla sain puristettua märästä tuhkasta viimeisetkin nestepisarat irti. Nestettä tästä 10 litran kattilasta saimme noin 3-4 litraa jota sitten keitettiin kasaan. Meille jäi keiton jälkeen arviolta vajaa kaksi litraa tuhkalipeää. Tässä kohtaa kumpikaan saippuamaakari ei osannut sanoa lipeän vahvuudesta mitään. Liemen kellertävä värikin oli todennäköisemmin perua likaisesta sulatuskattilasta. Lopulta löysin huuto.netistä pH-papereita joilla saatiin mitattua liemen emäksisyys aika tujakaksi, joten päätimme ottaa seuraavan askeleen ja keittää lipeästä saippuaa.

Laitoimme kattilaan noin 2 kg jäistä ja suolattua peuranrasvaa ja kaadoimme lipeän (n. 2 l) rasvojen päälle. Sitten kattila tulelle ja odottelemaan.

Liemi muuttui ensin... vihreäksi.

Saippua kuplii jo lupaavasti

Sattumia saippuassa (ja vaahtoa)

Keitimme kattilallista noin pari tuntia. Aluksi koko rotla muuttui elloisan vihreäksi, sitten se alkoi varovaisesti kuplia kuten saippua. Sekoittelimme kattilaa aina silloin tällöin ja lopetimme keiton oikeastaan vasta siinä kohtaa kun yllä olevan kuvan mukaisia rämmäleitä ei enää löytynyt liemestä. Liuos oli selkeästi melkoisen vahvaa, sillä seokseen vahingossa karanneet peurankarvatkin liukenivat liemeen, ja karvahan ei tahdo edes maatua kunnolla. Arvelimme saippuan olevan kypsää siinä vaiheessa kun hiljaisella tulella hautuvan kattilan pinnalle alkoi kertyä kettoa, hyytynyttä ainesta mistä pitäisi reseptin mukaan tulla kaikkein hienointa pesusaippuaa. Pohjalle sitten laskeutuisivat kerroksittain muut saippuan ainesosat, pohjimmaiseksi pitäisi kertyä nestemäisenä kaikki se lipeä mikä ei ollut muuttunut keittoprosessissa saippuaksi .

Annoimme saippuan hyytyä suoraan kattilaan koska meillä ei ollut tarpeeksi isoja muotteja mihin seos olisi voitu kaataa. Seuraavana päivänä leikkasimme hyytyneen, vielä pehmeän saippuan lohkoiksi ja nostimme ne taloluspaperille kuivumaan. Tässä keitoksessa nestemäistä osaa ei kertynyt eli lipeää ei ollut ainakaan liikaa. Leikkuuvaiheessa kerrostuminen oli erittäin selkeästi huomattavissa. Päällimmäisenä oli kaunis valkoinen kerros, alimmaisena... kirkkaanpunainen, oikein lihaisan värinen kerros. Tämä vähän hämmästytti, mutta kaikki vaikutti ihan hyvältä. Harmi, etten sattunut ottamaan kuvia kyseisestä vaiheesta. Hajukin oli sellainen perinteisen saippuainen, hieman rasvainen.

Kotitekoisen saippuan pitää ehdottomasti antaa tekeytyä vähintään kuukauden verran. Siinä ajassa lipeän voimakas emäksisyys taittuu sen verran että saippuaa pystyy käyttämään ilman ihovaurioiden vaaraa. Noin viiden viikon kuivattelun jälkeen lopputulos oli seuraavanlainen:

Saippuakakku

Saippuan päällimmäinen kerros on edelleen kauniin vaalea, mutta saippuamaisia ominaisuuksia sillä ei kyllä ole. Se tuntuu sormissa rasvaiselta, ei peseydy kunnolla irti eikä vaahtoa ollenkaan. Käytännössä vaalea kerros on pelkkää rasvaa. Luulen, että kyseessä on reseptimme väärät mittasuhteet. Lipeä on ollut liian heikkoa ja sitä on ollut liian vähän jolloin kaikki ylimääräinen rasva on noussut keiton jälkeen pinnalle omaksi kerroksekseen.
 

Vau mikä väriskaala!

Leikkasimme vaalean kerroksen irti pohjan tummasta, kurttuun kuivuneesta kerroksesta ja yllätyimme siitä että saippuan sisus vielä punersi! Voi olla että siivumme olivat liian paksuja ja saippua ei ollut vielä läpi asti kuivunutta. Mutta saippuakeitoksesta jäänyt tumma, ruma ja ruttuinen pohjakerros yllätti: se toimi aivan kuten eläinsaippuan kuuluukin! Palasia huuhdellessa ne jopa vaahtosivat hennosti, aivan kuin oikeakin saippua! Palaset ovat nyt varovaisessa koekäytössä mutta mitään iho-oireita ei ole ilmentynyt ja kädet ovat puhdistuneet oikein mukavasti.

Päällikerroksen rasvat ovat jemmassa odottamassa puhtaaksikeittoa. Ajattelin kiehauttaa saippuanteosta ylijääneet osat vedessä ja erotella sitten pinnalle nousseen rasvan uusiokäyttöä varten. Saadaan vielä ainakin toinen erä valkohäntäpeurasaippuaa.

Älkää sitten kokeilko tätä sisätiloissa kotona, lipeä on myrkyllistä sekä nesteenä että höyrynä. Meillä oli iso ilmastoitu työpaja käytössämme sekä kumihanskoja, silmäsuojia ja essuja vaikka muille jakaa.