sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Keväinen kasvikurssi, osa 2.

Kevät on jo pitkällä täällä Varsinais-Suomessa ja meidän oli jälleen kerran aika lähteä seuraamaan Ossin oppipolkuja villivihannesten ihmeelliseen maailmaan.

Joskus tulin heittäneeksi läpällä että kurssin vetäjä on semmoinen velmu joka kulkee metsikössä ja laiduntaa suoraan puusta. Luulin olevani vitsikäs. Sen sijaan olinkin oikeassa!

Opas aamupalalla.
Tuota pikaa koko kööri pisteli hyvällä ruokahalulla nassuunsa vaahteran makeita kukintoja. Itse keräsin kukkasia talteen simantekoa varten.

Suuntasimme retkemme ensimmäisen päivän Turun Koroisiin jossa on sijainnut muinoin piispanlinna. Noilta ajoilta asti periytyy ilmeisesti rannassa kasvanut (syötävälehtinen) orapihlaja-aita sekä muutamia muinaistulokkaita. Oman osansa kasvilajiston monipuolisuuteen on tuonut myös paikalla sijainnut kauppapuutarha jonka jäljiltä löytyi paljon perinteisiä puutarhakarkulaiskasveja.

LUMO-projektin tekemä olki-savihuussi. Ovi oli vielä rakenteilla. Ikkunoina oli lasipulloja.
Koroisissa toimii nykyään muun muassa LUMO-keskus joka edistää luonnonmateriaaliosaamisen taitoja ihan kansainvälisestikin. Alueella viljellään nykyään myös vähän sitä sun tätä, meidän onneksemme myös villivihanneksia.

Opettaja piti tärkeänä että opimme erottamaan herkullisen koiranputken sekä tappavan myrkyllisen myrkkykatkon toisistaan.  Myrkkykatko aiheuttaa hengenlähtöä vain 2-7 gramman painoisella palasella joten tarkkana täytyy olla! Kasvia ei pidä syödä jos hiukankaan epäilyttää.

Kasvien lehdet ja juurakot ovat erehdyttävän samankaltaisia, mutta muutamia erottavia tuntomerkkejä on.

Vasemmalla pyöreävartinenmyrkkykatko, oikealla V-mallinen koiranputki.
Koiranputken lehtivarren poikkileikkaus on aina V-muotoinen. Myrkkykatkossa lehtivarsi on pyöreä. Myrkkykatkossa näkyy usein myös punaisia pisteitä, mutta ei aina, joten sekään ei ole satavarma tuntomerkki. Pilkullisia kasveja ei kuitenkaan tule syödä.

Kaikkien koiranputken kukkavarsi on uurteinen, "tähtimäinen". Myrkkykatkossa varsi on sileämpi. Kuvassa koiranputki.
Koiranputken varresta lähtee myös sellainen mieto porkkanamainen tuoksu, myrkkykatkon aromi tuntui selvästi äitelän kitkerältä, sitä on kuvailtu jyrsijän virtsan hajuiseksi. 

Varmin tapa tunnistaa koiranputki on kukinta. Monin paikoin koiranputki lähtee kukkimaan jo toukokuun puoleenväliin mennessä siinä missä myrkkykatko kukkii vasta kesäkuussa. Eli kaikki tällä reissulla näkemämme kukkivat koiranputkikasvit olivat turvallista ruokaa.


Aurajokivarressa kasvoi monin paikoin suuriksi mättäiksi ehättänyttä mesiangervoa. Tässä vaiheessa kasvua lehdet soveltuvat mm. jalkakylpyihin virkistävien ominaisuuksiensa ansiosta. Mesinagervon lehdistä saa hiostamalla myös erinomaista teejuomaa.

Kalmojuuren nuoria versoja
Kalmojuuri kuulostaa pahaenteiseltä. Nimi kuitenkin tulee sen latinalaisesta nimestä Acorus Calamus. Kalmojuuri on vanha rohdoskasvi jota on viljelty runsaasti pitkin maailmaa. Siinä on miellyttävä mandariinimainen tuoksu ja makea maku. Maistelimme nuoria, maukkaita versoja ja muutaman juuren nappasimme mukaan kuivattavaksi teejuomia varten.

Pojat löysivät hauskan kasvin. Olikohan tämä nyt se keltakurjenmiekka?


Harakanvarpaat Aurajoen rantatörmällä

Karhunputki juurineen
Voimakkaan mausteinen karhunputki sopii villivihannesten mausteeksi mm. hapatuksessa. Tämä on jälleen yksi kasvi minkä tunnistamisessa täytyy olla varma, sillä se muistuttaa sekä myrkkykeisoa että myrkkykatkoa. Paras tunnusmerkki on lehtivarren erittäin selkeä ja suurikokoinen V-mallinen rakenne. Minusta kasvin lehdet muistuttavat vähän pionin lehtiä.

Kynät savuavat kun Ossi takoo meille kasvitietoa nuppeihin
Aurajoen varren keväiset tulvat olivat nostaneet ravinteet laakson pinnalle ja kaikki oli todella rehevää. Paikka on todellinen salaattibuffet, villivihannesharrastelijan paratiisi. Mutta luvalla saimme myös maistella Koroisten pihakasveja.

Pikkukäenrieska kukkii voikukan rinnalla
Puutarhakarkulaisena esiintyvä pikkukäenrieska on pieni ja vaatimaton, varhain keväällä kukkiva lilja. Se tekee pienen, tärkkelyksisen mutta maukkaan sipulin jos vain jaksaa kaivella maasta niitä esiin


Sipulit vastapoimittuina ja pestyinä. Menisivät varmasti nukkekotiinkin!
Pikkukäenrieska tuppaa leviämään paikasta toiseen suurempien hyöty- ja koristekasvien mukana lähes huomaamattomien sipuleidensa ansiosta. Minusta kasvi on suloinen (ja maukas haukkapala)

Seittitakiaisessa voi olla jopa puolimetrinen vahva juuri, joten sapuskaa riitti ahkerille kaivajille.
Pikkusipulit sikseen, kävimme isompien herkkupalojen kimppuun ja kaivoimme esiin seittitakiaisen juurakoita. Nämä ovat superherkullisia esim. keitettyinä ja wokattuina! Lisäksi maanomistaja oli oikein iloinen kun kerroimme että voimme kaivaa näitä enemmänkin ylös.

Valittetavasti kevätflunssa vei minusta tässä kohtaa voiton, ja pakenin kotiin nokosille kun toiset jäivät Koroisille vielä kokkailemaan villivihanneksista seitsemän ruokalajin illallista. Ehkä ensi kerralla minäkin.

Seuraava päivä vei meidät Mynämäen perukoille sekä Jokirannan varteen. Pysyttelimme pääosin tutuissa kasveissa keräilemällä mm. maitohorsmaa, voikukkaa, koiranputkea, karhunputkea, vadelmaa, nokkosia jne. Samalla syvensimme tietoutta mm. kasvien hapatuksesta ja maitohappokäymisestä yleensäkin.

Näkymä kuin Holdstockin Alkumetsä -teoksesta
Rahkasammal sopii mm. juuresten kellarisäilöntään pehmikkeeksi. Se pitää kosteuden tasaisena

Valeriana, eli virmajuuri
Virmajuuren juurakosta keitetyllä teellä on rauhoittavia ominaisuuksia. Kissat ovat kuulemma myös aivan hulluina virmajuuren hajuun ja tykkäävät puskea kasvia ja kieriskellä sen lehdissä. Omat elukkani vaan eivät korvaansa lotkauttaneet vaikka raahasin kasvin näytille. Juurten tuoksu oli kyllä selkeästi erottuva ihmisenkin nenään. Imelä, mausteinen.

Iltapäivällä harjoiteltiin hapattamista.

Kiitos kuvasta menee Miika V:lle.
Tässä oma cocktailini valmistuu: voikukan nuppuja, maitohorsmaa, vadelmanlehtiä, nokkosta sekä karhunputkea. Katsotaan kuinka käy.

Mahlaa ja viinimarjan oksia.
Ohjaajalla oli mukanaan hapatukseen soveltuvaa maitohappobakteeripitoista nestettä: koivunmahlaa johon oli lisätty viinimarjan oksia. Viinimarjan lehtien pinnalla on maitohappobakteereita jotka lähtevät hapattamaan nestettä sopivaksi. Kasvien ja nesteen lisäksi purkkiin lisättiin noin yksi ruokalusikallinen suolaa (noin 1 litran purkkiin 1 lusikallinen).  Kaikki hapatuksen hienot kommervenkit eivät enää tarttuneet väsyneeseen nuppiini, mutta ymmärsin sen verran että nesteellä peitetään purkitetut kasvikset siten, että maitohappokäyminen pääsee kasvien pinnalla käyntiin. Nyt vain odotellaan muutama kuukausi ennen purkin avaamista ennen kuin lopputuloksesta voi sanoa juuta tai jaata.






perjantai 17. toukokuuta 2013

Saippuakauppias

Ei sentäs, saippuan myymiseen tarvitaan tarkat luvat sun muut rensselit. Lisäksi nämä teurasjätteestä keitetyt saippuat vaatisivat rekisteröitymistä johonkin EU:n valvomaan teurasjätekäsittelijäjuttuun. Eli eivät ole kaupan.

Reseptieni käyttö on täysin omalla vastuulla, tämä on harrastuspohjalta tehtyä kokeilevaa kokkailua.

Taas voin julistaa yhden saippuaerän käyttövalmiiksi. Saanko esitellä: Possusaippua.


Ostin Turun Kauppahallista pari kiloa possunihraa jonka keitin puhtaaksi vedessä. Laardi nousee jäähtyessään veden pinnalle ja on kauniin valkoista (ja vanhanaikaisen kotikosmetiikan perusainesosa). Keittämiseen meni useampi tunti.

Pakastettua laardia, silvuplee!
Kätevää tämä ainesosien kuvaaminen, ei tarvitse kirjoittaa reseptiä lappusille.
Käytin reseptiin noin puolitoista litraa kokoonkeitettyä lipeää ja valokuvan perusteella semmoiset 744 grammaa läskiä.  Muistelisin, että yhteensä tässä lipeäerässä olisi noin puolitoista ämpärillistä tuhkaa. Tummempi lipeä on keitetty puhtaasta koivuntuhkasta, vaaleampi on aiemmin käyttämääni sekapuun tuhkaa. Väriero oli aika huisi, mutta muuta eroa en ole lopputuloksessa huomannut.

Muistakaa suojalasit, essu ja ilmastointi. Kumihanskat on näemmä jossakin muualla.
Sitten edetään tuttuun tapaan: kattilaan laitetaan laardia sekä lipeää ja seosta keitellään hiljaisella tulella kunnes se alkaa hyytyä sekoituskauhan pintaan. Seokseen lisätään suolaa semmoinen vajaa kourallinen. Suola erottaa valmiista saippuasta ylimääräisen lipeän ja saa saippuan nousemaan pinnalle.

Seos melkein valmiina. Vaaleaa ja kaunista.
Purkit käyttövalmiina.
Lisäilin tuoksuöljyjä ja satunnaisia yrttejä jugurttipurkkeihin ja kaadoin valmiin saippuan purkkeihin varovasti sekoitellen yrtit ja mausteet seokseen. Tähän saakka vaaleana pysynyt saippua alkoi ottaa väriä. Yrteistä tietysti liukeni sävyjä vahvaan lipeään tai sitten se vain kuuluu saponifikaatioprosessiin.

Erä ei ollut mittasuhteiltaan ihan täysin onnistunut, sillä parin päivän aikana saippuan pinnalle nousi jälleen kerran kerros rasvaa. Lipeää ei ollut riittävästi muuttamaan koko erää saippuaksi. Koetin punnita määrät ja arvioisin että rasvaa jäi yli noin 180-230 gramman verran. Kuorin rasvat pois seoksesta ja jätin loput tekeytymään purkkeihinsa.


Saippuat kypsyivät jotakuinkin puoli vuotta lämpöisessä (jääkaapin päällä) ennen kuin uskalsin ottaa koe-erää käyttöön. Saippua vaahtoaa vain hyvin kevyesti mutta tuntuu kädessä todella liukkaalta ja mukavalta, tuoksu on erittäin mieto mutta kuitenkin länsäoleva. Koostumus on tässäkin keitossa se miinus, sillä saippua jäi taas kerran liian pehmeäksi ja muuttuu kostuessaan melkoisen pehmeäksi. Ei taaskaan tullut suihkusaippuaa. Alan epäillä että keittoaika on ollut liian lyhyt, tai sitten jokin poppaskonsti on jäänyt kokeilematta. 

Aiheeseen liittyvää mielenkiintoista lukemista löytyy Hämeen ammattikorkeakoulun julkaisemasta pdf-muotoisesta opinnäytetyöstä Saippuan valmistuksen eri menetelmät ja niiden ohjauksellisuus, tekijänä Pauliina Nikupeteri.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kipene kiittää lahjoista

Kiitos ja terveisiä nukkekotiharrastajaystävälleni Pieneen Taloon!

Miniatyyriharrastukseen kuuluu olennaisena osana yhteisöllisyys, pienet lahjat, muistamiset ja yllätykset. Itsekin seurailen useampaa miniharrastajan nettisivua aina yhtä ilahtuneena ihmisten luovuudesta.

Hiljattain osallistuin Pienen Talon blogissa kyselyyn erään "miesten palvelutalon" nimestä, ja ilmeisesti ehdotuksestani tykättiin sillä sain postipaketissa palkkiona erinomaisen hauskan miniatyyripaketin: 

Kuvasta puuttuuvat  pieni pöytäliina ja pieni metallikuvioita sisältänyt askartelupaketti.


Toimiva reppu

Poronnahkainen rumpu!

Pienenpieni hopeasolki

Solki meni heti käyttöön! Päivi Ankka kiittää!

Windexiä ja kakkua

Massatankoja
Sikaareita sekä cocktaileja. Om nom nom!
Kyllä jotkut sitten osaavat! Siis suurkiitos erinomaisesta pikkupaketista miesten palvelutalo Honolulun emännälle! 

 Sitten omaa asiaa: 


Miniatyyriharrastuksessa minua kiehtoo eniten sen haastavuus. Käsityöläisenä nautin siitä kun saan laittaa taitoni koetukselle sekä 1:1 mittakaavassa että 1:12 mittakaavassa, joskus jopa vielä pienemmässä 1:24 tai jopa 1:144 mittakaavassa. Kysymys on tarkkuustyöstä ja kärsivällisyydestä, ja miniatyyreja tehdessä tekijän todellinen taito paljastuu. Haluaisin kovasti verrata tekemiäni metallisia miniatyyreja (veitsiä, haarukoita, saksia, hopearasioita ym.) koruseppien taidonnäytteisiin, mutta en taida ihan vielä olla sillä tasolla mitä muinoin vaadittiin Fabergén korupajalle pääsemiseksi. 

Mutta: Periksi ei anneta, hiljaa hyvä tulee ynnä muita soveliaita sananlaskuja. 

Tänä talvena päätin siirtää miniharrastukseni uudelle tasolle ja luovuin vuosia sitten rakentamastani nukketalosta. Yhtenä syynä olivat leikkimistä hankaloittavat osallistuvat eläimet, toisena syynä kiinnostukseni siirtyminen pelkästä harrastustoiminnasta selkeästi ammattimaisempaan suuntaan. Puhdistin siis pöydän, ja nyt pyrin kohti täydellisiä toimivia tuotteita sekä sitä kautta yrittäjyyttä suuren kunnianhimon siivittämänä.

Minusta tulee isona Lelumaakari ja Käsityövelmu.

Lapset, lapset...

Liitetään tähän samaan syssyyn myös alustava info siitä, että osallistun heinäkuun lopulla järjestettäville Wanhan Ajan Lelumarkkinoille Forssassa. Alla esimakua tulevasta tarjonnasta.
 


Sisko kaunokainen on hopeoitua pronssia, tyyliltään hakee 1920-luvun ihanaista. Sisko kammokainen puolestaan ... No, eiköhän kuva kerro kaiken.

Nukeille valetaan vielä raajat ja näistä tehdään tee-se-itse-nukkepaketteja erikoisuuksia hakeville harrastajille/keräilijöille.




lauantai 4. toukokuuta 2013

Artesaanikevät -näyttely

Mynämäen Käsi- ja Taideteollisuusopisto järjestää Artesaanikevät -näyttelyn Turussa Galleria Reginassa (Linnankatu 1, Turku).

Esillä on tämän kevään valmistuvien artesaaniopiskelijoiden upeita lopputöitä. Edustettuina ovat sekä puu-, metalli-, korjausrakentamis-, tekstiili- ja vaatetusosaston taidonnäytteitä. 

Me muinaisteknikot emme tee varsinaisia lopputöitä vaan tutkintomme koostuu useista pienemmistä kokonaisuuksista.  Niinpä osallistumme näyttelyyn itse valitsemillamme käsityötaidon näytteillä, tänä vuonna peurateemalla.

Allekirjoittaneelta näyttelyssä on mm. pari komeaa rumpua ja tietenkin Smokey-karhu

"PEURA"

Muten ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoiden käsityötuotteista koostuva näyttely Galleria Reginassa Turussa! Avajaiset gallerian "Kammi" -tiloissa nyt sunnuntaina (5.5.) klo 13-16. Kaikki kiinnostuneet lämpimästi tervetuloa!

Tunnelmallinen "Peura" esittelee käyttö- ja taidekäsitöitä teemaansa liittyen. Luvassa muotia ja kiehtovia esineluomuksia kivikaudelta nykyaikaan! Mukana mm. perinneparkituista peurantaljoista valmistettuja talvivaatteita, sekä nahkahameita, -mekkoja ja -paitoja kesäkäyttöön. Esillä myös luu- ja sarvikoruja, primitiivisiä aseita, shamaanirumpuja, luuhuiluja, jalkineita ja paljon muuta! Tule ja löydä Peuran myyttinen maailma.

Esillä myös Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopiston muiden osastojen (tekstiili, vaatetus, metalli, puu, korjausrakentaminen) lopputöitä gallerian "Sali" -tilassa.

Näyttely avoinna kaksi viikkoa.

Galleria Regina
Linnankatu 1
20100 Turku

Avoinna:
ti - pe 11-18
su 12-16


Oikein lämpimästi tervetuloa! 

perjantai 3. toukokuuta 2013

Hyvin leikkaa!

Viikon kohokohta: jotain valmista!

video

Hyvin toimii!


Pronssilankaa. Taottu, hiottu, teroitettu, rei'itetty ja niitattu.