Vaihteeksi valmiita

Tehdäänpäs taas pikakatsaus nahkatöihin näin kaiken kiireen lomassa.

Kirjoitin itselleni parin sivun mittaisen rästiluettelon ja olen tehnyt näitä rästejä tukka putkella viimeiset pari viikkoa (sen lisäksi että olen valmistautunut kaikenlaisiin markkinoihin). Yksi rästeistä oli nahkaleili joka lopultakin on saatettu valmiiksi asti!

Kun tuo hiekkatäytteinen leili oli kuivunut aikansa se tyhjennettiin hiekasta ja huuhtaistiin puhtaaksi. Tarkoitus on ettei leiliin jäisi kovinkaan paljoa hiekanmuruja hampaita hiertämään. Märän, muotoillun leilin annettiin kuivua vielä ainakin vuorokauden ajan ennen seuraavaa vaihetta: friteerausta!

Friteerauskeitto käynnissä. Tikuilla pidellään leiliä pinnan alla

Leili dipattiin sulaan mehiläisvahaan opetushenkilöstön johdolla. Vaha ei saa olla liian kuumaa, koska silloin leilistä tulee erittäin hauras. Liian viileä vaha ymmärtääkseni jättää leilin liian veltoksi. Tarkempaa lämpötilaa on vaikea arvioida, mutta opetushenkilö totesi että paras lämpö oli saavutettu kun levy oli käännetty kutoselta neloselle ja annettu jäähtyä n. 10 min. Tavoitteena oli saada jämäkkä ja vedenpitävä juoma-astia. Dippaaminen on vähintään kolmen henkilön homma. Koko leili täytyy saada upotettua vahaan, mutta ei ihan pohjaan saakka ettei lieden kuumuus tee tuhojaan. Myös ajastus on tärkeää, liian kypsä leili muuttuu hauraaksi. Kaksi dippaa, yksi ottaa aikaa (ja valokuvia). Minuutti ja kymmenen sekuntia.

Kaato! Poppaa!

Tulikuuma leili nostetaan vahasta ja kaadetaan tyhjäksi.  Leilin annetaan jäähtyä pieni tovi, n. 15 min, ja testataan vedenpitävyys. Mikäli leili vuotaa (kuten oma leilini) voi vuotokohtia korjailla ihan vaan kaatamalla leilin sisälle kuumaa mehiläisvahaa tilkkeeksi. Tämän sisäpuolen käsittelyn voi toistaa niin monesti kuin on tarvis, friteeraamisen toistamisesta en olisi niin varma, tietäjät tietää siitä enemmän.Valmis leili muuttui friteerauksessa tummanruskeaksi ja melkoisen kovapintaiseksi. Mehiläisvaha jätti leilin pintaan vielä kauniin kiillonkin.

Valmis leili ja tulppa; vielä kantohihnaa vailla

Tästä tuli oikein hieno ja tumman värinen, melkein kuin Asterixilla (paitsi että Asterixin leili on vihreä). Tulppa on veistelty jämäpuunpalasesta ja päällystetty vahatulla pellavalangalla. Periaatteessa tiivis korkki, mutta en menisi kippaamaan tätä ylösalaisin ettei sima karkaa!


Lisäksi alkuvuodesta valmistettu raakanahka on saanut uuden elämän pikkurumpuna!

Tuo ei sitten ole tulitikku vaan rumpukapula!

Pikkurumpu soi kuin painajaisteni kehärumpu ala-asteen liikuntatunneilla. Kiitti vaan niistäkin muistoista, liikanmaikka!