Pronssiankan valmistusprosessista

Kertomus Luovasta prosessista, Ongelmista ja Suunnitelmien Tärkeydestä

LUKU 1. LELUMAAKARIN HAAVE

Oli kerran Lelumaakari. Lelumaakari oli aina rakastanut Aku Ankkaa ja oli innokas keräilijä. Hän oli haaveillut pitkään myös Don Rosan signeerauksesta sekä Kaj Stenvallin upeista öljyväritöistä.

Erään kerran Lelumaakari sai suunnattoman hienon ajatuksen: hän voisi tehdä omaan nukketaloonsa pronssisen Aku Ankka -nuken! Ja niin lähti Lelumaakari työstämään ideaa.

Lelumaakari käytti useita päiviä veistellen koruvahasta ankan päätä ja raajoja. Lopulta hän oli tyytyväinen ja vahamallit valettiin yhdessä oppipoikien, mestareiden ja kisällien avustuksella pronssiin.

Nyt Lelumaakari otti kaikkivoipan Dremelinsä ja kävi poistamaan valukanavia, pieniä valuvirheitä ja valussa olleiden ilmakuplien jättämiä klönttejä.

Pian Lelumaakari kuitenkin huomasi ongelman: Valu ei ollutkaan onnistunut täysin! Alipaineistuksessa tapahtuneen ongelman takia ankan päähän oli jäänyt muutamia pintareikiä! Lelumaakari raapi päätään ja tuhisi aikansa. Vaan ei auttanut mikään tuhina. Rei'ät olivat ja pysyivät, joten Lelumaakari suuntasi juotospöydän ääreen. Lelumaakari tarttui juotoshopeaan ja antoi tulta syöksevän Tohottimen tehdä tehtävänsä ja niin oli ankan pää korjattu.

Vastajuotettu nuppi

Ja jälleen kerran sai Lelumaakari tarttua kaikkivoipaan Dremeliinsä ja hioa kaikki juotteen jättämät ylimääräiset tipat irti.

Ennen pitkää, kun Lelumaakari nousi työtuoliltaan, saattoi kuka tahansa todeta että hän oli tehnyt suuren ja huolellisen työn, sillä ankka oli pelastettu ja jälleen valmiina seikkailuihin.


Nyt pääsi ankan pää vahakiilloitukseen ja ultraäänipesuun loistaakseen kilpaa auringon kanssa, ja voi sitä kaunista kiiltoa! Oikein Lelumaakari sokaistui ankan kauneudesta. Uskaliaasti Lelumaakari päätti upottaa ankan myrkylliseen Hopealähteeseen (kaliumsyanidi + elektrolyysi). Ankan hopeointi onnistui mainiosti ja tuota pikaa ankka hehkui öisen kuun hopeaa.

LUKU 2: MIKSI ETUKÄTEISSUUNNITTELU ON TÄRKEÄÄ

Niin olivat pronssiset osat ankkaan valmiit sillä ankalta puuttui enää vartalo. Lelumaakari esitteli kättensä taitoa ylpeänä kollegoilleen jotka myös ihastelivat työtä. Eräs taitava Savimaakari kysäisi puolihuolimattomasti että "tuleeko ankasta marionetti", mikä saattoi olla tai saattoi olla olematta virhe, sillä nyt alkoi Lelumaakarin päässä pyöriä vinhasti. Marionetti! Mikä idea! Ajatus ei ollut missään vaiheessa edes juolahtanut Lelumaakarin mieleen, vaan hänellä oli ollut vakaa ajatus rakentaa ankalle rautalanka+villavartalo jonka voisi asetella paikoilleen. Mutta liikkuvaraajainen nukke! Mikä upea haaste.

Nytpä oli Lelumaakarilla jälleen ratkaistavanaan visainen ongelma. Miten saada staattiseksi nukeksi suunnitellusta nukesta eläväinen, liikkuva marionetti? Lelumaakarilla kun ei ollut marioneteista mitään kokemusta. Lelumaakari-rukka valvoi unettoman yön miettien asiaa, kunnes se pälkähti hänen päähänsä tuosta vain! Lenkeillä tietysti!

Vaan tässä kohtaa tuli Lelumaakarille mieleen syy miksi työt tulisi aina suunnitella alusta loppuun ja pysyä sitten suunnitelmassa. Miten saada lenkkejä kiinnitettyä valmiisiin, hopeoituihin ankanpalasiin siten etteivät pään paikkausjuotteet kärsisi? Hän mietti ja yritti kierrellä ajatusta: ehkä päähän voisi porata ja liimata jonkinlaisen ruuvin? Kenties pää ei tarvitsisi tukea ollenkaan? Ehkä raajoihin voisi porata pienet rei'ät lenkkejä varten. Mutta loppujen lopuksi juottaminen oli ainoa järkevä ratkaisu, ja niin lähti Lelumaakari hieman peloissaan toimeen.

Taas sai rientää tulta syöksevä Tohotin ystävänsä Lelumaakarin avuksi, ja tuota pikaa oli taitava Lelumaakari juottanut raajoihin marionetin tarvitsemat lenkit (käyttäen alhaisimmassa lämpötilassa sulavaa juotoshopeaa). Tästä rohkaistuneena Lelumaakari otti ja juotti saman tien ankan päähän hopealenkin käyttäen kaikkein matalimman lämmön juotoshopeaa. Voi miten onnellinen Lelumaakari olikaan kun ankan pää säilyi täysin ehjänä ja kauniina, nyt vain varustettuna ripustuslenkillä!

Jalan juotosta valmistelemassa

Enää Lelumaakarin tarvitsi rakentaa nukelleen vartalo. Materiaaliksi hän valikoi Suurelta Roskalavalta jonkun onnettoman hylkäämän koivukalikan josta hän sahasi ja veisteli urhoollisella Dremelillään pienen vartalon ja pienenpienet reidet ja käsivarret.

Näihin osiin Lelumakaari nerokkaasti porasi rei'ät 1,2 mm:n pronssilankaa varten. Langan hän veti puisen rungon läpi ja väänsi molemmista päistä lenkille. Tällä tavoin lenkit lukittautuivat itsekseen paikoilleen.

Lelumaakari teki vastaavan tempun myös vartalopalalle, kiinnittäen käsien spiraalit olkapäiden spiraaleihin  sekä vastaavasti reisien spiraalit lonkkien spiraaleihin.

Vartalon spiraaleja vääntämässä

Lopuksi Lelumaakari liimasi Valtakunnan voimakkaimmalla Epoksilla ankan pään kiinni vartalossa olevaan kaulasyvennykseen ja näin oli urhoollinen Lelumaakari selättänyt ensimmäisen osan marionetin valmistamisessa.

 
Enää olisi jäljellä nuken vaatettaminen ja marionetin liikutteluun tarkoitetun telineen rakentaminen, mutta tälle ajatukselle Lelumaakari vain tuhahti! Sehän olisi tämän haasteen jälkeen lastenleikkiä! 

LUKU 3: VIIMEISTELYN KARMEUDESTA

Niin kävi Lelumaakari iloisesti kohti seuraavaa työvaihetta: marionetin liikuttamiseen tarvittavan ristikon rakentamiseen. Ristikosta tuli oikein siisti ja kaunis, mutta jotenkin se ei vain puhutellut Lelumaakaria. Hän pohti itsekseen miten upeaa olisi jos osaisi veistää - silloin hän veistäisi ristikon tilalle ihmiskäden muotoisen pidikkeen johon marionetin voisi kiinnittää.

"Mutta miksikäs ei?", totesi Lelumaakari. Entäs sitten ettei hän ollut koskaan veistänyt mitään lusikkaa kummempaa, ei se niin vaikeaa voisi olla. Ja tuumasta toimeen: Lelumaakari otti koivupuun palasia ja teki niistä liimapuulevyn johon hän piirusti oman kätensä muodon ja sahasi sen irti. Sitten Lelumaakari tarttui puukkoon sekä talttaan ja alkoi veistellä. Hän muisteli tarkkaan ystävänsä Sepänsällin antamia neuvoja: "Etsi palasta ensin karkea muoto, ja hio tarkkaa muotoa esiin joka paikasta samaa tahtia, silloin muoto löytyy kuin itsekseen."

Niin Lelumaakari tekikin, ja ennen pitkää käden muoto alkoi löytyä. Mutta puukko pannahinen alkoi lohkoa kuivasta koivupalasta rumia palasia, ja pian oli keksittävä jokin muu työväline. Nyt sai taas urhollinen Dremeli astua apuun, ja yhdessä Lelumaakarin kanssa kaksikko etsi ja löyti upean kämmenen ja sormet puupalikan sisältä vain kahdessa päivässä!

Tuota pikaa oli kämmen hiottu ja kiilloitettu, marionetin kiinnityskohdat porattu sormiin. Enää puuttuisi teline johon marionetin sitä pitelevine käsineen voisi kiinnittyä. Hän löysi komean vaahterapuun palasen ja tuota pikaa hänellä oli käsissään kauniisti hiottu teline marionetille ja kämmenelle.

Ankkaa sovitetaan

Seuraavaksi oli vuorossa nuken vaatettaminen. Lelumaakari ei ollut mikään mestariompelija, vaan pikemminkin ideoija, ja oli vuosia kun hän oli viimeksi ommellut nukenvaatteita. Hän sovitteli, leikkeli, ompeli, kursi, tikkasi ja jopa liimasi mutta mistään ei oikein tullut mitään. Milloin oli kangas liian haurasta, milloin liian paksua. Milloin alkoi nukke näyttää Drag Queenilta, tuolta räiskyvistä räiskyvimmältä olennolta, milloin menneiden aikojen Barbie-nukelta. Lopulta tuskastunut Lelumaakari päätti turvautua omiin aiemmin onnistuneihin ompeluksiinsa. Jos hän ei kerran osaisi tehdä erinomaisen eleganttia voisi hän tehdä jotakin erinomaisen uskomatonta!

Ja niin tarttui Lelumakaari neulaan ja lankaan ja puki marionettinsa samankaltaisiin vaatteisiin kuin mitä oli itse pukenut päälleen Ropecon -tapahtumassa kahdeksan vuotta sitten! "Olkoon sitten omakuva", hän ajatteli itsekseen!

Näin päättyi onnellisesti Lelumaakarin ja Ankkapatsaan taru, sillä he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti (ensin saatuaan näyttötutkinnosta tietysti täydet pisteet!)