perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulusta ja sen sellaisesta

Joulunpyhät menivät rattoisasti syödessä ja nukkuessa. Vuorotellen kinkkua ja kakkua, välillä nokoset. Nyt on akut ladattu tulevalle vuodelle ja viimeisiä näyttötutkintoja varten.

Tahdonpa tässä esitellä muutaman hassunhauskan itse tekemäni joululahjan. Näin käsityöläisenä yritän aina keskittyä laadukkaaseen itse tehtyyn ostetun sijaan.

"Oh, madame, teidän kauneutenne lumoaa... Mikä tuo on?"
Lautanen meni ystävättärelle uuteen kotiin. Ihastuttavan korni kirpputorilöytö kaipasi pientä parantelua. T-rex on maalattu kotiuunissa kiinnitettävällä posliinivärillä ja pitäisi kestää hellää käsinpesua. Toivottavasti tälle oli käyttöä.

"Kuuleeko Spock!"
Veljeni, scifiharrastaja, sai tämmöisen hauskan Star Trek communicator -rintaneulan.






Sahasin tämän kahdessa osassa kuparilevystä ja juotin palat yhteen. Neulan väänsin pronssilangasta ja kiinnitin myöskin juottamalla (minä pidän juottamisesta). Lopuksi hopeoin koko paketin ja asettelin siistiin pikkupakettiin. Hyvää joulua, velikulta.


"Lukko myydään erikseen"
Ystäväni sai  tällaisen näppärän vaijerilukon polkupyörää/kellarivarastoa/koiraa/kissaa/kaveria varten. Löysin sopivan palan rosteria ja naputtelin pari päivää ahjon ääressä testiversioita ennen kuin olin tyytyväinen. Ensimmäisen version vein omaan kellarivarastooni lukoksi ja totesin toimivaksi. Näitä voisi tehdä useammankin.

Hyvät joulut vaan kaikille osapuolille.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Museovisiitillä Turussa

Turun museokeskus lahjoitti kaikille turkulaisille mukavan joululahjan ja tarjosi museoihin ilmaisen sisäänpääsyn. Siitä riemastuneena poikkesin ystäväni kanssa visiteeraamassa sekä Apteekkimuseossa että Luostarinmäen käsityöläismuseossa. Vaikka olen asunut Turussa jo kymmenkunta vuotta en ole häpeäkseni vielä ehtinyt käydä kummassakaan museossa ja nyt oli oiva tilaisuus sivistyä! Pakkasin mukaan uuden järjestelmäkameran ja yritin leikkiä ammattivalokuvaajaa, tosin vaihtelevin tuloksin.

Apteekkimuseo, eli Qwenselin talo on Turun vanhimpia porvaristaloja, ja se rakennettiin noin vuonna 1700. Talon kauppasiipeen on sisustettu 1800-luvun apteekki, työhuone ja laboratorio. Talosta löytyvät myös asuintilat rokokoo-tapetteineen ja barokkihuonekaluineen (aitoja vanhoja, mutta siirretty muualta). Talo ei itsessään ole koskaan toiminut apteekkina, mutta museoksi se muutettiin jo yli 50 vuotta sitten. Kesällä sisäpihalla on monena vuonna tepastellut kanalauma jota vartioi komea kukko. Lisäksi pihalla kasvatetaan monia lääkeyrttejä joiden kuivaamiseen ja säilytykseen oli varattu kokonainen takahuone.


Sisäänkäynti Aurajoen rannan puolelta.
Alareunassa pillerimuotti. Keskellä oleva upea nivelletty kynttiläteline meni heti To Do-listalleni.
Iilimatopurkki sekä iilimatokauha. Sopisi suolakurkuille!

Laboratorio kuvattuna lasin läpi. Mainioita härveleitä.
Apteekkimuseo oli elämys. Kaikki aidot apteekkarin purkit ja purnukat, hyllyt, välineet, yrtit ja ammattilaisten työkalut olivat inspiroivia ja loppuun asti ajateltuja. Lisäksi ystäväni oli latinan kielen ja yrttilääkkeiden asiantuntija ja sulavasti suomenteli minulle purkkien sisältöjä. Kannattaa kysellä oppailta tai ottaa oma apteekkari mukaan jolloin visiitistä saa todella paljon irti.

Luostarinmäellä puolestaan esiteltiin joulukattauksia 1800-luvun lopulta aina 1950-luvulle. Satuimme juuri sopivasti opastetulle kierrokselle ja viivyimme museossa pitkän tovin vaikka varpaita paleli ja nälkä alkoi kurnia.

Luostarinmäki on Turun ainoa puutaloalue, joka säilyi vuoden 1827 palosta. Kolmatta sataa vuotta vanhat  rakennukset sijaitsevat alkuperäisillä paikoillaan ja muodostavat umpipihoja. Mataliin, harmaisiin taloihin on sisustettu sekä asuntoja että  käsityöverstaita jotka esittelevät käsityön historiaa. Museossa on mm. savenvalajan tupa, sarvityöntekijän tupa, läkkisepän paja, suutari, kultaseppä ja monia muita. Kesäisin museossa alan ammattilaiset esittelevät vanhoja taitoja käytännössä (sikälikin noloa etten ole käynyt museossa, sillä uesat ystäväni ovat olleet siellä työntekijöinä).

Talvinen karkkikauppa


Yhdistetty kynttilä- ja päreteline joulupöydän yllä
1920-luvun tyyliin sisustetussa joulutuvassa oli kuuseen ripustettu koristeeksi joulukortteja. Kortit piti ripustaa siten, että niistä pystyivät kaikki vieraat lukemaan että "Kukas tänne on joulukortit lähettänyt ja millaisin terveisin". Valitettavasti kuusesta ottamani kuva ei onnistunut, mutta sen sijaan esittelen vironruotsalaisen jouluperinteen, sian muotoon leivotun joululimpun joka toi onnea. Joulun jälkeen se syötettiin eläimille jotta onni yltäisi niihinkin:

Possulimppu. Kissoille pitäisi varmaan tehdä lihamureke


Vielä muutama marja jäljellä.
Museokäynti oli sen verran ihana kokemus että taidanpa ottaa ihan vuotuiseksi perinteeksi. Lämpimästi suosittelen molempia museoita kaikille menneen ajan ystäville.

Lämmintä jouluksi

Olen ottanut syksyn ranteideni kannalta rauhallisesti ja reuhtomatta. Pikku hiljaa ovat käsivoimat alkaneet lisääntyä eivätkä ranteeni ole enää oireilleet joten päätin yrittää lampaantaljojen parkitsemista uudestaan. Kevätpuolellahan taljan teko jäi kesken kun käteni eivät kestäneet yhtäkkistä rasitusta ja lahjoitin silloin keskeneräisen taljan eteenpäin luokkatoverilleni joka teki siitä itselleen penkinpäällisen autoonsa.

Nyt tuli tilaisuus ostaa viime keväisten, kesän yli kirmailleiden karitsojen pienikokoisia ja ihanan pehmeitä taljoja. Niitä ei oltu koskaan keritty, joten karva oli silkkistä ja ihanaa. Nappasin itselleni yhden mustan ja yhden harmajanruskean taljan (tai niin minä luulin).

Kaikki alkaa, kuten aina, nahan kaavinnalla. Lihapuolelta kaavitaan tylsällä terällä irti kaikki irtoavat kalvot ja teurastuksesta jääneet rämmäleet sekä säilöntää varten lisätyt suolat. 

Tässä kaavitaan peurantaljaa, mutta periaate on sama kaikissa taljoissa ja nahkoissa.
Lampaanpesijä. Ämpäreistä näkyy miten ahkerasti väki on liotellut nahkoja parkkiliemissä.
Taljat pestiin viileässä suopavedessä (viileässä siksi ettei nahka kypsy) ja huuhdeltiin kunnes vesi oli aivan kirkasta. Tässä hommassa meni useampi tunti vaikka taljoja oli vain kaksi. Pesussa paljastui että harmajaksi luulemani lammas olikin valkoinen, mikä varmaankin antaa jotain käryä siitä miten likaiseksi turkki oli kesän temmellyksissä mennyt. Pesun jälkeen talja voidaan kuivata joko rutikuivaksi säilytystä varten tai "makkaranihkeäksi" parkkiaineen lisäämistä varten. Aiheesta kirjoittelin jo aiemmin keväällä.

Itse jätin taljat kuivumaan ja parkitsin ne vasta viikkoa ennen pehmitystä. Käytin taljoissa parkkiaineena oliiviöljy-munankeltuainen-mäntysuopaseosta, (n. 3/4 dl öljyä, 1 munankeltuainen ja muutama tippa suopaa per talja). Lopuksi suoritin taljoille perusteellisen avaamisen ja jätin odottamaan parempia aikoja. Luokkatovereiden kokemusten perusteella voin sanoa ettei kannata jättää parkkiainetta liian pitkäksi aikaa, sillä se saattaa heikentää nahan laatua. Pari viikkoa lienee vielä hyvä aika, mutta useampi kuukausi voi tehdä jo hallaa projektille. Varmuudella emme tätä tiedä koska eihän kukaan ehdoin tahdoin halua taljojaan pilata, mutta viitteitä tähän suuntaan on havaittavissa.

Ruskean taljan pehmityksen tein joulumarkkinoiden jälkeisellä viikolla. Suihkuttelin taljan nahkapuolen sumutepullolla (miedolla suopaliuosvedellä) märäksi ja annoin veden imeytyä nahkaan puolisentoista tuntia. Hentoinen karitsannahka imaisi kosteuden suhteellisen nopeasti joten pääsin pehmitystöihin samana päivänä jo ennen lounastaukoa.

Esimerkki pehmityksestä, mallina Tomi.
Pehmityksen tein räkillä ja pehmitystä varten tehdyllä tylsällä puolikuun muotoisella raudalla. Telineeseen pujotettua taljaa kaavitaan koko sen kuivumisen ajan siten että rauta venyttää nahkaa aina kustakin kaavittavasta kohdasta. Yläkuvassa näkyy tekniikka: vasen käsi pitää kiinni taljan reunasta, raudan pitkä T-muotoinen kahva on tuettu käsivarteen tai kainaloon ja sitä työnnetään taljaa vasten koko vartalon painolla siten että nahka tosiaan venyy hieman. Kainalot olivat jokseenkin mustelmilla tämän jälkeen.

 Erityistä huomiota tulee kiinnittää taljan reunoihin sillä ne tuppaavat kuivumaan ensimmäisinä. Mikäli nahka ehtii kuivua ennen kuin sitä on pehmitetty se jää kovaksi ja koppuraiseksi (vähän samanlaiseksi kuin leivinpaperi). Sen voi toki kastella ja pehmittää uudestaan, mutta miksi tehdä turhaa työtä kun voi kerrallakin tehdä hyvän.

Jouduin jättämään taljan yöksi ulos pakkaseen sillä vaikka ranteet kestivät ei kunto tahtonut riittää. Jatkoin pehmitystä seuraavana päivänä ja lopputuloksena oli kaunis ja pehmeä lampaantalja. Siistin taljan reunoista irti osat jotka eivät olleet parkkiintuneet tai pehmittyneet kovin hyvin (koivet, niskankohta, häntä) sekä rapsuttelin taljan lihapuolen hohkakivellä poistaakseni kaikki ylimääräiset kudokset jotka olivat pehmityksen aikana raapiutuneet irti (se muodostaa eräänlaisen nukkakerroksen taljan lihapuolelle).

Pehmeä talja on pehmeä
Enää on jäljellä karvapuolen putsailu. Taljasta on pesty kaikki lampaankakka pois mutta niityillä kirmailleesta karitsasta löytyy kouratolkulla timoteitä, heinänkortta sekä ties mitä purua ja roskaa mikä ei pesemällä irtoa. Vaihtoehdot ovat joko taljan kampaaminen kauttaaltaan jolloin menetetään ihanat kiharaiset villatapulit tai sitten jokaisen roskan yksittäinen irroittelu.

Yritin jopa paineilmaakin, mutta tässä sitä sitten nypitään roskia. Yksitellen.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pieniä asioita

Ystävät ovat siitä ihania että heidän kanssaan voi tehdä kaikenlaisia vaihtokauppoja. Toisen roska voi olla toiselle aarre, kuten tämä neulakinnastekniikalla tehty pieni pussukka joka osoittautui juuri sopivaksi suojapussiksi pokkarikameralleni. Siitä kiitos kuuluu Nanalle.

Pussi pienelle kameralle tuli tarpeeseen.
Samoin lautanauhanpätkä jonka ystäväni Päivi teki tekstiilikurssilla ja totesi itselleen tarpeettomaksi. Nauhanpätkä päätyi minulle ja on juuri passeli yhden jalan sukkanauhaksi muinaisasua varten kunhan väkerrän siihen ensin pienen kiinnityskoukun.

Metallipuolella opiskelevan kaverini Rikun varastoista sain lahjana pienen hopeoidun luodin ihmissusien metsästämistä varten (hylsyä ei ole tarvis hopeoida, kunhan itse luoti on päällystetty useiden kulttuurien pyhäksi tulkitsemalla hopealla).  Nyt on maagisten olentojen metsästyspakettikin aloitettu, tarvitsisin vielä ainakin pyhää vettä, ruusupuisen ristin sekä vaarnan.

Pienet virkatut liinat ovat peräisin äidiltäni ja ne on tarkoitettu tietokoneen kuulokkeita varten. Kuulokkeistani on nimittäin se suojaava vaahtomuovikerros rikkoutunut ja nämä toimivat erinomaisesti korvaavana materiaalina.

"Päiviä, Päiviä"
Koulun lauantaiset joulumyyjäiset yllättivät hyvällä laadullaan. Monella käsityöläisellä oli upeita tuotteita ja tavaroita tarjolla ja useat olivat halukkaita tekemään vaihtokauppojakin.


Vaihdoin huovutustöitäni, pieniä koruja sekä pehmoeläimiä kaikenlaiseen ihanaan, kuten tuohon sepän takomaan teepallotelineeseen ja ammattikeraamikon tekemään kolmen desin teekuppiin. Lisäksi kauppoja hierottiin mm. käärmeennahasta, hopeakoruista ja jouluisista possukoristeista. Vaihtokaupoissa on kaikkein parasta se että aina kokee jäävänsä voitolle vaikka vaihdeltavien tuotteiden myyntihinnoissa olisikin eroja. Mikähän siinä on että toisten käsityöt ovat aina kivempia?

Possu piilottelee hyasintin juurella

Jäljellä olisi vielä viimeinen kouluviikko ennen parin viikon vapaita. Olisi muutamia rästejä tekemättä:
- Lampaannahan parkitus x 2
- Oravannahan parkitus x 3
- Pikkuarkun sahaus ja kokoaminen
- Parin joululahjan viimeistely (juotoshommia ja kiillotusta)
- Takomishommia (pitäisi tehdä pyörälle vaijerilukko)


Voi olla että jää vielä vähän tekemistä ensi keväällekin.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Onnea uuteen (nukke)kotiin

Nyt on muutosta selvitty, viimeinenkin laatikko lienee jo purettu. Sen kunniaksi purin myös nukkekotilaatikkoni ja kokosin joulutunnelman myös nukkekotiin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Nukkis on ollut tilanpuutteen vuoksi pakattuna nurkkakomeroon jo melkoisen tovin ja olin jo ennättänyt unohtaa mitä kaikkea kivaa minulla onkaan jo valmiina.

Olen harrastellut nukkeleikkejä jo useamman vuoden ajan, mutta valitettavasti vuodatus.netin palvelinongelmien takia nukkekotiblogini on suurilta osin kadoksissa. Ajattelin esitellä siis muutamia makeimpia palasia nukkekodistani ja samalla harjoittelin uuden kameran käyttöä.

 Oikeastaan sain idean tähän joulunukkekotipostaukseen sain eräästä toisesta seuraamastani blogista.

Olohuoneen lattiaa lämmittää aito myyräntalja. Jouluvalot on viritetty sekä ikkunoihin että joulukuuseen. Verhot vielä puuttuvat!

 Lamppuna lasinen joulukuusenkoriste. Kristallikruunu parhaimmillaan.

Taustalla vanhempieni hääkuva

Joulukukkia sekä -herkkuja
Oikea itse valettu steariinikynttilä. Hieman vino kynttilänjalka vanhoista puuhelmistä.
Nukkekodin mummo makuukammariaan laittelemassa
Sängynpäädyssä roikkuvat joululahjana saadut käsiraudat, kiitos Essi. Sängyn vieressä äidin virkkaamat Barbien tossut
 
Matto on huijausta: hapsutetulle kankaanpalalle liimattuja langanpätkiä!
Saunan rakensin ensimmäisenä grillitikuista, mäntyrimoista sekä paperimassasta. Lauteiden jalatkin ovat "lahot".

Saunan jälkeen keittiössä odottaa herkkupiiras jonka hankin huuto.netistä nimimerkiltä Toroska.
Tässä vain muutama esimerkki, kun en malttanut sisustaa nukkista loppuun ennen valokuvien ottamista. Pitää ruveta petraamaan tätä harrastamista, sillä nyt alkaa artesaanius painaa jo päälle. Ennen niin hyvännäköiset lattiat näyttävät auttamatta amatöörimäisiltä - niissähän on jopa parin millin heitto (ja tässä mittakaavassa se näkyy!). Huonekalut ovat kömpleöitä, eiväthän ne näytä edes aidoilta valokuvissa. Lisäksi itse aikanaan rakkaudella tehdyt astiastot sopisivat paremmin lasten leikkeihin kuin tällaiseen vakavaan nukkekotiin...

Kai se on sitä edistystä, kun haluaa aina vain parempaa jälkeä *huokaus*. Mutta kyllä ne itse tehdyt pikkuasiat ovat silti rakkaita kaikesta lapsekkuudestaan ja karkeudestaan huolimatta. Niiden hienompien astiastojen aika on sitten joskus, sillä tämä harrastus ei lopu koskaan ja aina voi parantaa!

--------

Kouluasioiden saralla on hiljaisempaa, sillä väki alkaa valmistautua sekä joulun viettoon että koulun avoimien ovien päivään/myyjäisiin lauantaina 15.12. klo 9-15. Tervetuloa vaan.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Pikku maskotteja

Pari pikkuista pronssimaskottia jotka valmistuivat Ankkavalun yhteydessä:



Kissan korkeus n. 3 cm, siilin n. 1 cm.

Joulun alla lapsettaa!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Pronssiankan valmistusprosessista


Kertomus Luovasta prosessista, Ongelmista ja Suunnitelmien Tärkeydestä



LUKU 1. LELUMAAKARIN HAAVE


Oli kerran Lelumaakari. Lelumaakari oli aina rakastanut Aku Ankkaa ja oli innokas keräilijä. Hän oli haaveillut pitkään myös Don Rosan signeerauksesta sekä Kaj Stenvallin upeista öljyväritöistä.

Erään kerran Lelumaakari sai suunnattoman hienon ajatuksen: hän voisi tehdä omaan nukketaloonsa pronssisen Aku Ankka -nuken! Ja niin lähti Lelumaakari työstämään ideaa.

Lelumaakari käytti useita päiviä veistellen koruvahasta ankan päätä ja raajoja. Lopulta hän oli tyytyväinen ja vahamallit valettiin yhdessä oppipoikien, mestareiden ja kisällien avustuksella pronssiin.


Nyt Lelumaakari otti kaikkivoipan Dremelinsä ja kävi poistamaan valukanavia, pieniä valuvirheitä ja valussa olleiden ilmakuplien jättämiä klönttejä.

Pian Lelumaakari kuitenkin huomasi ongelman: Valu ei ollutkaan onnistunut täysin! Alipaineistuksessa tapahtuneen ongelman takia ankan päähän oli jäänyt muutamia pintareikiä! Lelumaakari raapi päätään ja tuhisi aikansa. Vaan ei auttanut mikään tuhina. Rei'ät olivat ja pysyivät, joten Lelumaakari suuntasi juotospöydän ääreen. Lelumaakari tarttui juotoshopeaan ja antoi tulta syöksevän Tohottimen tehdä tehtävänsä ja niin oli ankan pää korjattu.


Vastajuotettu nuppi

Ja jälleen kerran sai Lelumaakari tarttua kaikkivoipaan Dremeliinsä ja hioa kaikki juotteen jättämät ylimääräiset tipat irti.



Ennen pitkää, kun Lelumaakari nousi työtuoliltaan, saattoi kuka tahansa todeta että hän oli tehnyt suuren ja huolellisen työn, sillä ankka oli pelastettu ja jälleen valmiina seikkailuihin.


Nyt pääsi ankan pää vahakiilloitukseen ja ultraäänipesuun loistaakseen kilpaa auringon kanssa, ja voi sitä kaunista kiiltoa! Oikein Lelumaakari sokaistui ankan kauneudesta. Uskaliaasti Lelumaakari päätti upottaa ankan myrkylliseen Hopealähteeseen (kaliumsyanidi + elektrolyysi). Ankan hopeointi onnistui mainiosti ja tuota pikaa ankka hehkui öisen kuun hopeaa.


LUKU 2: MIKSI ETUKÄTEISSUUNNITTELU ON TÄRKEÄÄ


Niin olivat pronssiset osat ankkaan valmiit sillä ankalta puuttui enää vartalo. Lelumaakari esitteli kättensä taitoa ylpeänä kollegoilleen jotka myös ihastelivat työtä. Eräs taitava Savimaakari kysäisi puolihuolimattomasti että "tuleeko ankasta marionetti", mikä saattoi olla tai saattoi olla olematta virhe, sillä nyt alkoi Lelumaakarin päässä pyöriä vinhasti. Marionetti! Mikä idea! Ajatus ei ollut missään vaiheessa edes juolahtanut Lelumaakarin mieleen, vaan hänellä oli ollut vakaa ajatus rakentaa ankalle rautalanka+villavartalo jonka voisi asetella paikoilleen. Mutta liikkuvaraajainen nukke! Mikä upea haaste.

Nytpä oli Lelumaakarilla jälleen ratkaistavanaan visainen ongelma. Miten saada staattiseksi nukeksi suunnitellusta nukesta eläväinen, liikkuva marionetti? Lelumaakarilla kun ei ollut marioneteista mitään kokemusta. Lelumaakari-rukka valvoi unettoman yön miettien asiaa, kunnes se pälkähti hänen päähänsä tuosta vain! Lenkeillä tietysti!

Vaan tässä kohtaa tuli Lelumaakarille mieleen syy miksi työt tulisi aina suunnitella alusta loppuun ja pysyä sitten suunnitelmassa. Miten saada lenkkejä kiinnitettyä valmiisiin, hopeoituihin ankanpalasiin siten etteivät pään paikkausjuotteet kärsisi? Hän mietti ja yritti kierrellä ajatusta: ehkä päähän voisi porata ja liimata jonkinlaisen ruuvin? Kenties pää ei tarvitsisi tukea ollenkaan? Ehkä raajoihin voisi porata pienet rei'ät lenkkejä varten. Mutta loppujen lopuksi juottaminen oli ainoa järkevä ratkaisu, ja niin lähti Lelumaakari hieman peloissaan toimeen.

Taas sai rientää tulta syöksevä Tohotin ystävänsä Lelumaakarin avuksi, ja tuota pikaa oli taitava Lelumaakari juottanut raajoihin marionetin tarvitsemat lenkit (käyttäen alhaisimmassa lämpötilassa sulavaa juotoshopeaa). Tästä rohkaistuneena Lelumaakari otti ja juotti saman tien ankan päähän hopealenkin käyttäen kaikkein matalimman lämmön juotoshopeaa. Voi miten onnellinen Lelumaakari olikaan kun ankan pää säilyi täysin ehjänä ja kauniina, nyt vain varustettuna ripustuslenkillä!


Jalan juotosta valmistelemassa

Enää Lelumaakarin tarvitsi rakentaa nukelleen vartalo. Materiaaliksi hän valikoi Suurelta Roskalavalta jonkun onnettoman hylkäämän koivukalikan josta hän sahasi ja veisteli urhoollisella Dremelillään pienen vartalon ja pienenpienet reidet ja käsivarret.


Näihin osiin Lelumakaari nerokkaasti porasi rei'ät 1,2 mm:n pronssilankaa varten. Langan hän veti puisen rungon läpi ja väänsi molemmista päistä lenkille. Tällä tavoin lenkit lukittautuivat itsekseen paikoilleen.


Lelumaakari teki vastaavan tempun myös vartalopalalle, kiinnittäen käsien spiraalit olkapäiden spiraaleihin  sekä vastaavasti reisien spiraalit lonkkien spiraaleihin.



Vartalon spiraaleja vääntämässä

Lopuksi Lelumaakari liimasi Valtakunnan voimakkaimmalla Epoksilla ankan pään kiinni vartalossa olevaan kaulasyvennykseen ja näin oli urhoollinen Lelumaakari selättänyt ensimmäisen osan marionetin valmistamisessa.

 
Enää olisi jäljellä nuken vaatettaminen ja marionetin liikutteluun tarkoitetun telineen rakentaminen, mutta tälle ajatukselle Lelumaakari vain tuhahti! Sehän olisi tämän haasteen jälkeen lastenleikkiä! 




LUKU 3: VIIMEISTELYN KARMEUDESTA

Niin kävi Lelumaakari iloisesti kohti seuraavaa työvaihetta: marionetin liikuttamiseen tarvittavan ristikon rakentamiseen. Ristikosta tuli oikein siisti ja kaunis, mutta jotenkin se ei vain puhutellut Lelumaakaria. Hän pohti itsekseen miten upeaa olisi jos osaisi veistää - silloin hän veistäisi ristikon tilalle ihmiskäden muotoisen pidikkeen johon marionetin voisi kiinnittää.

"Mutta miksikäs ei?", totesi Lelumaakari. Entäs sitten ettei hän ollut koskaan veistänyt mitään lusikkaa kummempaa, ei se niin vaikeaa voisi olla. Ja tuumasta toimeen: Lelumaakari otti koivupuun palasia ja teki niistä liimapuulevyn johon hän piirusti oman kätensä muodon ja sahasi sen irti. Sitten Lelumaakari tarttui puukkoon sekä talttaan ja alkoi veistellä. Hän muisteli tarkkaan ystävänsä Sepänsällin antamia neuvoja: "Etsi palasta ensin karkea muoto, ja hio tarkkaa muotoa esiin joka paikasta samaa tahtia, silloin muoto löytyy kuin itsekseen."

Niin Lelumaakari tekikin, ja ennen pitkää käden muoto alkoi löytyä. Mutta puukko pannahinen alkoi lohkoa kuivasta koivupalasta rumia palasia, ja pian oli keksittävä jokin muu työväline. Nyt sai taas urhollinen Dremeli astua apuun, ja yhdessä Lelumaakarin kanssa kaksikko etsi ja löyti upean kämmenen ja sormet puupalikan sisältä vain kahdessa päivässä!





Tuota pikaa oli kämmen hiottu ja kiilloitettu, marionetin kiinnityskohdat porattu sormiin. Enää puuttuisi teline johon marionetin sitä pitelevine käsineen voisi kiinnittyä. Hän löysi komean vaahterapuun palasen ja tuota pikaa hänellä oli käsissään kauniisti hiottu teline marionetille ja kämmenelle.

Ankkaa sovitetaan

Seuraavaksi oli vuorossa nuken vaatettaminen. Lelumaakari ei ollut mikään mestariompelija, vaan pikemminkin ideoija, ja oli vuosia kun hän oli viimeksi ommellut nukenvaatteita. Hän sovitteli, leikkeli, ompeli, kursi, tikkasi ja jopa liimasi mutta mistään ei oikein tullut mitään. Milloin oli kangas liian haurasta, milloin liian paksua. Milloin alkoi nukke näyttää Drag Queenilta, tuolta räiskyvistä räiskyvimmältä olennolta, milloin menneiden aikojen Barbie-nukelta. Lopulta tuskastunut Lelumaakari päätti turvautua omiin aiemmin onnistuneihin ompeluksiinsa. Jos hän ei kerran osaisi tehdä erinomaisen eleganttia voisi hän tehdä jotakin erinomaisen uskomatonta!

Ja niin tarttui Lelumakaari neulaan ja lankaan ja puki marionettinsa samankaltaisiin vaatteisiin kuin mitä oli itse pukenut päälleen Ropecon -tapahtumassa kahdeksan vuotta sitten! "Olkoon sitten omakuva", hän ajatteli itsekseen!


Näin päättyi onnellisesti Lelumaakarin ja Ankkapatsaan taru, sillä he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti (ensin saatuaan näyttötutkinnosta tietysti täydet pisteet!)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Näyttötutkintotyö: Yhden Ankan Sirkus

Tässä se nyt on, viikkokausien työ ja tuska. Itse taiteilija Stenvallin hyväksymä Yhden Ankan Sirkus!

Tekijä: minä. Kuvaaja V-P Kokkonen
(Edit.) Kyseessä on taidekäsityön osa-alue ja taiteeseen kuuluu olennaisesti teoksen näytteillepano. Ajanpuutteesta johtuen en kyennyt hankkimaan näyttelytilaa ennen tutkintotilaisuutta joten perustin ankalle verkkogallerian johon linkki alla (edit. loppuu).

Ankan tarkempi valokuvaesittely löytyy sen ikiomasta verkkogalleriasta osoitteesta http://kipene.aaneton.net/Yhden_Ankan_Sirkus/, käykää ihmeessä tutustumassa häneen! Kommentteja voi jättää mieluusti tähän blogiin .

Huomenna nähdään mitä näyttötutkintomestarit tykkäävät aiheesta.