lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kirgisialaisen maton vaiheet

Kirgiisimatto etenee kyllä vaikka en ole asiasta paljoa päivitellytkään. Tekniikka on tottumattomalle harmillisen työläs mutta onneksi palautuspäivästä pystyi neuvottelemaan. Sihtaan siihen, että matto olisi valmis ja viimeistelty näyttötutkintotilaisuuteen mennessä eli vielä puolitoista kuukautta aikaa. 

Kuvioiden leikkuun jälkeen palaset aseteltiin paikoilleen siten, että musta kuvio kiinnittyi valkoiselle pohjalle ja valkoinen kuvio mustalle pohjalle. Palaset harsittiin käsin kiinni kalanruotopistoilla tai jollain sen kaltaisella menetelmällä ("Fishbone stitch" http://commons.wikimedia.org/wiki/Stitch).

Ei tule minusta ompelijatarta ihan heti
Kuvioiden harsimisen jälkeen saumat peitetään ompelemalla rajakohtaan koristenyöriä. Koristenyöri on itseasiassa kaksi tavallista kierrettyä nyöriä jotka on ommeltu vierekkäin. Nyörit ovat S- ja Z-kierteisiä ja ommellaan siten, että nyörien kierteet muodostavat rinnakkain aseteltuna V-kuvion (koska kuvioni oli melkoisen massiivinen ovat nyöritkin nelinkertaista kampalankaa joka on vielä kieputettu kaksinkertaiseksi, eli koko koristenyöri on yhteensä 16-lankaa leveää). Käytännössä kuviot siis ommellaan kahteen kertaan kiinni toisiinsa. Toinen kierros tehdään vain nyörin kanssa.

Koristenyöri peittää saumakohdat



Ja jottei homma kävisi vielä liian helpoksi pitää koko matto tikata kiinni yksiväriseen pohjahuopaan. Tikkaaminen tekee kuviosta kestävän ja matosta todella tiiviin ja eristävän. Alan ymmärtää miksi juuri tällaisia mattoja on käytetty jurttien lattioilla eristämässä routaisen maan kylmyyttä, villamatto on todella paksu ja ihanan pehmeä, se oikein hehkuu lämpöä takaisinpäin. Kuvioita ommellessani huomasin, että huopien pieneltä vaikuttanut paksuusero olikin paikoin yllättävän iso, jopa sentin verran (oho)! Juuri tässä tikkausvaiheessa on mahdollista lisätä paksuutta mattoon lisäämällä villakerroksia (jämävilloja, hukkapaloja yms) päällys- ja aluskerrosten väliin. Kaikki hyödynnetään ja lopputulos on kauniin tasaista!

Kuvion tikkausta alushuopaan

Tikkauksen jälkeen maton reunoihin punotaan/ommellaan kiinni eräänlainen sorminyöri. Nyörin tekeminen on kahden hengen projekti ja mattoni on sen verran iso etten saa mistään apulaista joten olen suunnittelemassa pientä oikopolkua reunojen siistimisen suhteen. Pirtanauhalla voisi saada siistiä jälkeä, mutta sitä ehdin onneksi miettiä kun olen saanut tikkaukset tehtyä.

3 kommenttia:

  1. Kiinnostavia aiheita täällä! Jään seuraamaan. :)

    VastaaPoista
  2. Sormiorjadiili lienee sovittavissa jos sää vastavuorosesti tarvittaessa isket mua? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan Lunisia, apu saattaisi kiinnostaa. Matto tosiaan on sitten ISO, eli puhutaan koko päivän projektista. Punottu nyöri kun ommellaan punomisen yhteydessä kuteella kiinni maton reunaan. Harkitsen vieläkin sitä pirtanauhaa, se ei sitoisi kahta ihmistä tolkuttomaksi ajaksi.

      Poista