lauantai 11. helmikuuta 2012

Kirgisialaisen maton teossa

Olen harrastanut huovutusta vuosikausia Turun Kädenjäljessä (nyk. Vimma). Eräässä vaiheessa kävin huovuttamassa niin ahkeraan tahtiin että muut kävijät alkoivat luulla minua opettajaksi. Nyt on taito päässyt vähän ruosteeseen mutta koulun upeat huovutustilat ja uutuutta hehkuva huovutuskone nykäisivät taas villavimman käyntiin.

Koululla on menossa vapaasti valittavat kurssiviikot joka eivät varsinaisesti koske meitä muinaisteknikkoja mutta saamme kyllä osallistua kursseille jos niillä on tilaa ja oma työtilanteemme antaa myöten. Sain järjestettyä itseni kirgiisimaton huovutuskurssille ja sitä on puuhattu ahkerasti koko viikko.

Kaikki alkaa ideasta, tykästyin takin rintapielen kuviointiin
Luonnostelma kuvioksi 1:1 mittakaavassa

Kirgiisimatossa ideana on tehdä huopaintarsiaa. Ensin mietitään valmiin maton koko ja lisätään mittoihin 30% kutistumisvaraa. Sitten ladotaan karstatut villalevyt ja kostutetaan ne saippualla. Koko paketti kääritään "äitihuopaan" eli lakanoihin ja kiedotaan tiiviiksi rullaksi bambuverhon ympärille. Tätä rullaa pyöritellään noin puolisen tuntia välillä suuntaa vaihtaen.

Rullataan jaloilla alkuun
Sitten huovutuskone rullaa homman valmiiksi

Valmista mattopohjaa
Kaikki mattopohjat huovutettuina. Vasaralla nuijitaan rypyt pois.
Kirgiisimattoon tehtiin yksi iso pohjahuopa (180x90 cm) ja kaksi puolta pienempää (n. 90x90 cm) päällyshuopaa joista intarsiakuvio leikataan. Kaksi työpäivää meni pelkästään näiden tekemiseen ja ilman huovutuskonetta olisin varmaan vieläkin rullaamassa näitä alustoja kasaan. Seuraavana kuviointi ja leikkuu.
Kaavat piirretty
Puukolla voi leikata tasaista jälkeä
Päällimmäiset huovat muodostavat symmetrisen kuvion joten ne leikataan yhtä aikaa. Palat harsitaan napakasti yhteen jotta kuviot eivät pääse liikahtamaan leikkuun aikana. Leikkasin palat osittain puukolla ja osittain saksilla. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla ompelulla ja koristenyörien punonnalla.


 Väliaikatoimintana kokeilin myös istuinalustan huovuttamista koneessa. Onnistui yli odotusten.

Väliaikatiikeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti