Nahkaa ja puuta

Nahkatyökurssi etenee hitaasti mutta varmasti. Monet ihastuivat bucksineihin ja tekevät niitä varastoon jopa toistakymmentä kappaletta. Itselleni riittänee yksi kappale ja syy löytyy huonoista ranteistani. Hajotin ranteeni joskus männävuosina remonttia tehdessäni eivätkä mokomat ota parantuakseen (jännetuppitulehdus).

Raksalla 2008, tuolloin kädet vielä toimivat.

Normaalikäytöllä ei käsissä ole mitään ongelmia, mutta vääränlaiset työasennot ja kova rasitus (puristusotteet, vetävät otteet) käyvät nopeasti kivuliaiksi. Nahanteossa tuppaavat rasittumaan juuri ne kipeimmät kohdat, joten buckskinin teko jää osaltani melkoisen keveäksi. Mielenkiintoa se ei tosin vähennä.

Kun nahka oli saatu karvattomaksi (nahas) ja martio oli kaavittu irti ne jätettiin orrelle kuivamaan ja odottamaan jatkokäsittelyä. Jatkokäsittely koostui kananmunaliemestä jolla mallinnettiin ns. aivoparkkia. Tusinan verran kananmunankeltuaisia sekoitettiin kuumaan veteen ja nahka laitettiin liemeen vuorokaudeksi upoksiin. Lionnut nahas väännettiin "donitsina" makkarakuivaksi pariin otteeseen. Vääntö varmisti sen, että parkkiaineet painuivat todellakin kaikkiin nahaksen kuituihin. Tämän jälkeen tulee raivokas pehmitystyö sekä käsityökaluilla kaapimalla että vaijeria vasten vetelemällä.

Buckskinin kuivaaminen vääntämällä, ns. donitsikuivaus

Pehmitystyössä sitten loppuivat rahkeet kesken, onneksi työn saattoi pakastaa keskeneräisenä. Yritin pariin kertaan jatkaa hommia kunnes totesin homman tarpeettoman vaivalloiseksi ja tein luokkatoverini kanssa vaihtokaupat: hän pehmitti buckskinin puolestani ja minä punoin hänelle kasvivärjätyistä langoista parimetrisen lautanauhan vyöksi. Kas näin kaikki ovat tyytyväisiä!

Viimeistelyä vaille oleva buckskin ja lautanauha.

Vaan vielä ei olla valmiita, nahka savustetaan lahopuun savulla jolloin siitä tulee vedenpitävämpi. Jos nahka pääsee ennen savuparkitusta kastumaan se muuttuu takaisin koppuraksi ja pehmityöstyö pitää aloittaa alusta.

Ekologisuuden ja käytännöllisyyden nimissä muinaisteknikot ottavat eläimestä kuin eläimestä talteen kaiken käyttökelpoisen. Seuraavana vuorossa oli Operaatio Kinttu.

Aromaterapiaa muinaistekniikkojen tapaan.

Noin parisataa peuranjalkaa käsiteltiin kahtena eri päivänä isolla talkooporukalla. Jaloista irrotettiin jänteet ompelulangaksi ja putkiluut veitsiksi ja koteloiksi. Julmaa, mutta tehokasta.

Jänteitä kuivumassa lankulla

Onnekkaimmat olivat saaneet peuranpäitäkin jatkojalostukseen. En valitettavasti saanut tilanteesta hyviä valokuvia, mutta eräänäkin aamuna on juotu aamukahvit peuranpään tuijottaessa haikeana pöydän toisesta päästä.

Koska tämä nahkojen pehmitys ei sovi minulle aloin suunnitella jatkojalostusta aiemmin valmistamalleni raakanahalle. Alla näkyvä "piikkisika" on tuleva tamburiinin kehikko. Luokkaan saatiin oma taso/oikohöylä ja vetäistiin sillä opetushenkilökunnan kanssa kuuden millin koivulankku joka liotettiin ja väännettiin muotin ympärille kuvan esittämällä tavalla.

Todettakoon tässä, että kuusimillinen lankku on liian paksua. Se tuppasi lohkeilemaan ulkopinnaltaan ja rypistyi (!) sisäpinnalta rumasti. Seuraava kehikko, nelimillinen, onnistui erinomaisesti. Eiköhän nämä soimaan saada.

Rummunkehä