Seuraavassa tekstissä on ällöttäviä kuvia kuolleista eläimistä ja mädätysprosessista.
Kuten aiemmin kerroin, verstaallani on pitkin talvea leijunut epämääräinen haju. Se on johtunut peuranpäästä jota yritin mädättää puhtaaksi vesiämpärissä. Peura oli lillunut vesiämpärissä marraskuun alusta alkaen, eli noin kolme kuukautta. Pari viikkoa sitten haju alkoi olla niin voimakas, että verstaalla oli mahdotonta viettää enempää kuin vartti kerrallaan joten päätin katkaista kokeiluni lyhyeen työhyvinvoinnin takia. Alla olevan linkin takana prosessin kuvaus ja lopputulos.
perjantai 21. helmikuuta 2014
tiistai 11. helmikuuta 2014
Parsinneula
Köyhän pitää parsia villasukatkin useaan kertaan. Mutta mitä tulisi tehdä silloin, kun sukassa on reikä ja parsinneula on kateissa? Näppärä artesaani tietysti tekee uuden neulan. Hopeasta.
Parsinneula on tehty viilaamalla ja sahaamalla 4 mm paksusta hopealangasta. Tätä pientä aarretta ei tee mieli hävittää.
![]() |
| Hyvinpalvelleet sukat ja uusi neula |
Parsinneula on tehty viilaamalla ja sahaamalla 4 mm paksusta hopealangasta. Tätä pientä aarretta ei tee mieli hävittää.
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
Korvalusikka
Muinaisaikana, kun naisten rinnoilla roikkuivat mahtavat emännänvitjat, tehtiin monet käyttöesineet arvokkaista materiaaleista. Kaulavitjoista roikkui erinäköisiä tarve-esineitä, kuten pinsettejä, avaimia ja tietysti korvalusikoita.
Tämä topsi-puikkojen edeltäjä toimitti tarve-esineen lisäksi myös korun virkaa. Arvometallista tehty esine kertoi kantajansa varakkuudesta. Köyhempi rahvas sai tyytyä rapsuttelemaan kutiavaa korvaa sormenpäillään. Korvalusikalla kaivetut vaikut laitettiin myös hyötykäyttöön, sillä korvavahalla voitiin pehmittää sormiin tulleita kovettumia taikka suojella ahkeran kehräämisen aiheuttamia haavaumia. Lääketieteellisestä vaikutuksesta en osaa kyllä valitettavasti kertoa mitään.
Korvalusikkani tumma pinta ei kerro ahkerasta käytöstä vaan patinointikokeilusta. Upotin lusikan merisuolaveteen vuorokaudeksi saadakseni pintaan hieman hapettumaa. Lusikan pinta tummui ja muuttui himmeäksi, vain kärkeen on ilmestynyt vihreää patinaa. Lusikan kokonaispituus on n. 5,5 cm.
Muistavathan kaikki sitten, että korvakäytävään ei oikeasti saa työntää mitään ettei tärykalvo vaurioidu!
![]() |
| Korvalusikka, valettua pronssia |

maanantai 27. tammikuuta 2014
Ompeleita
Keittiön pöydällä on tällä hetkellä ompelu-ateljeetilat. Verstaalla on ollut sen verran viileää ettei koruhommat tahdo luistaa (kädet kohmeessa), joten siirsin projektit sisätiloihin ja pehmeisiin materiaaleihin. Viime aikoina on syntynyt trikoovaatteita ja pitkiä helmoja talven varalle, kun ei kaupoista löydy millään mieleisiä.
Pitkähihainen trikoopaita "leukalappu"-koristeella istuu kauniisti ja korostaa povea. Tykkäsin mallista ja tein parikin samanlaista paitaa samoilla kaavoilla. Yksinkertainen kellohelma puolestaan peittää leveän takalistoni ja suojaa reisiä pakkaselta sillä sinne mahtuu neljäkin isoa alushametta. Talvisin pyöräilen mieluummin hame päällä kuin housuissa koska helman alle saa mahtumaan enemmän eristettä. Käytännön takia lisäsin hameeseen etutaskun. Tältä näyttävät uudet arkivaatteeni!

perjantai 17. tammikuuta 2014
Sitku
On tässä vähän kaikennäköistä muuta puuhaa, niin ei tahdo verstaalla hommat edetä. Vilautetaan valmiiden töiden sijasta sitten sitä verstasta ja kaikkea mitä on tekeillä ja mitä pitäisi tehdä "sitku on aikaa".
Verstaani sijaitsee tällä haavaa lämpöeristetyssä työmaakopissa, sillä isoilla ikkunoilla varustettu navettani vaatii vielä remppaa ennen kuin siellä tarkenee työskennellä talvisin.
Kirjoituspöytä. Dyykattu, ehjä ja löytöhetkellä lipastoista löytyi vielä muutama euro rahaakin. Tällä hetkellä toimii piirustus-, kaiverrus-, suunnittelu-, pakotus- ja porauspöytänä. Takaseinusta on täynnä varastohyllyjä ja sekalaista varastotavaraa.
Varsinainen korupöytä. Painaa rutosti, ja on ulkonäöltään rouhea mutta on ulottuvuuksiltaan just passeli. Ja niin sen pitääkin olla, sillä se on itse tehty. Käytin koulun laitteita hyväkseni vielä viime keväänä ja rakensin itselleni koivupuusta, kapa-levysta ja vanerista mittoihin tehdyn korusepän pöydän hyllyineen, juotostasoineen ja muine rensseleineen. Tilasin opiskelijakaverilta (ammattihitsari, seppäopiskelija) pienen pakotusalustan tuohon etureunaan. Se on viisimillistä teräslevyä ja toimii alasimen tavoin, lisäksi se suojaa työpöytää turhilta palovaurioilta, sillä työpöydän alla on ulosvedettävä hylly jota käytetään juotosalustana. Työpöydän vieressä vanha WC:n peilikaappi sisältää ensiaputarvikkeita. Ikkunasta avautuu hehkeä näkymä naapurin etuovelle, joten täällä ei turhaan verhoja auota.
Pakkomielteiset ystäväni tuppaavat ahdistumaan kun ripustan mittani, vasarani ja muut työkaluni ihan väärille paikoille! Tämä taustalevy oli löytö jostakin hylätystä nurkasta eikä minulla ole mitään hajua mitä työkaluja siinä kuuluisi oikeasti olla. Tekstin mukaan jotain paneelityöstöön tarkoitettuja kamppeita. Kai.
Kaappi, tuo mystinen sekalaisten tavaroiden hautausmaa! Täältä löytyvät niin kemikaalit kuin vahantyöstövälineetkin, kaikki sulassa sovussa.
Tässä tuvassa on ehdoton sääntö: artesaanin verstaalle ei saa viedä mitään syötävää eikä juotavaa, ja mistään työhuoneella olevasta pullosta ei saa juoda ettei vaan käy niin että joku erehtyisi astiasta. Säilön itse keittämäni tuhkalipeän lasipulloissa, sillä huomasin viime kesänä että muoviset limsapullot syöpyivät lipeän vaikutuksesta puhki valuttaen sisältönsä metallisen työmaakaapin pohjalle. Siinä oli sitten siivoamista, semminkin kun lipeä oli liuottanut myös maalit irti kaapista. Todella tujakkaa settiä!
Laatikollinen läskiä! Vahamallien tekoon tarkoitetut muotit sulassa sovussa. Kolmea eri sorttista muottimateriaalia, kaikilla erilaiset ominaisuudet. Vihreä on kaksikomponenttista muottimassaa, mikä ei kutistu yhtään. Sopii todella hyvin 1:1 mallinnoksiin, mutta on peevelin kallista.
Keskeneräisten laatikko sisältää kaikkea jännää. Noin pari kiloa pronssivalettuja esineitä, joita olen pikkuhiljaa hinkutellut valmiiksi aina tarpeen mukaan. Näyttäisi siellä olevan yksi tykin aihiokin...
Pikku Baby! 11-kiloinen alasimeni, jonka tilasin seppä Pasi Lähteiseltä viime keväänä. Maksoin vaihdossa isokokoisen huovutetun tiikerintaljan (käsin karstatusta villalevystä) ja pitkähiippaisen velhonhatun. Baby on tehty vanhasta ratakiskosta. Kaupantekijäisenä siihen tuli irroitettava sormuspinna. Tykkään, ja on ollut erittäin tarpeellinen. Lisäosana sain siihen appiukoltani suurikokoisen ja huolella tehdyn tammipölkyn alustaksi, mutta pölkky ei valitettavasti mahdu pikkuiseen verstastilaani.
Verstaalle tuppaa kertymään kaikkea korjattavaa joka sitten vain jää nurkkiin odottelemaan. Pieni paperinen panorama Mata Harista on myös kissojen lempilelu, joten jouduin tuomaan sen turvaan omiin tiloihini. Siitä on revitty lamput ja kukkakoristeet irti ja ne odottavat vielä korjaajaa. Samoin pientä putsausta ja ketjun korjausta odottaa kirpputorilta löydetty Kalevala Korun ristiriipus.
Välillä verstaalla tehdään ihan oikeita hommiakin. Tässä on vanhaa leivonta-alustaa hyödynnetty vahamallien viimeistelyssä. Apuna hammaslääkäriltä saatuja vanhoja työkaluja sekä dremeli. Tosi ammattilaisilla on myös vahakolvi millä vahamalleihin voi kiinnittää valutapit tai ripustuslenkit ennen valua. Minulla onkin Bilteman halpiskolvi ja rautalankaa ja hyvin toimii!
Vaan sitten siihen kaikkein yleisimpään kysymykseen minkä verstaan ovella kuulee: "Hyi hitto, mikä täällä haisee!?"
Kuivatut sorsan räpylät...
... suolaan säilötyt oravannahat...
...muumioituneet sammakot (löytyi valmiiksi kuivatettuna autosta kesän jäljiltä)...
...vai kenties tuo mystinen muovisäkki tuolla verstaan nurkassa? No mutta sehän se tietysti onkin. Säkki sisältää ilmastointiteipillä tilkityn vesiämpärin johon laitoin jo marraskuun alulla peuranpään mätänemään. Mädätys on hellävarainen menetelmä luiden puhdistamiseen, sillä se jättää kallon pienimmätkin hiuksenhienot luut ehjiksi. Mädätettävä kallo tulee säilyttää lämpimässä useita viikkoja, jotta prosessi pysyy käynnissä. Sivutuotteena valitettavasti ilmenee tällaista muinaistekniikolle harmillisen tuttua aromaterapiaa, mutta eipä tuolla verstaalla kyllä kovin usein vieraitakaan käy.
Mutta viihdettä on toki tarjolla, mikäli vieraita sattuisi kuitenkin ilmestymään - siitä pitää astrologi Vesan Ennustuspeli huolen!
Olisipa hurjan kiva nähdä millaisia muiden ihmisten työhuoneet ovat. Tämä vain vinkkinä muille blogaajille :)
Verstaani sijaitsee tällä haavaa lämpöeristetyssä työmaakopissa, sillä isoilla ikkunoilla varustettu navettani vaatii vielä remppaa ennen kuin siellä tarkenee työskennellä talvisin.
Kirjoituspöytä. Dyykattu, ehjä ja löytöhetkellä lipastoista löytyi vielä muutama euro rahaakin. Tällä hetkellä toimii piirustus-, kaiverrus-, suunnittelu-, pakotus- ja porauspöytänä. Takaseinusta on täynnä varastohyllyjä ja sekalaista varastotavaraa.
Varsinainen korupöytä. Painaa rutosti, ja on ulkonäöltään rouhea mutta on ulottuvuuksiltaan just passeli. Ja niin sen pitääkin olla, sillä se on itse tehty. Käytin koulun laitteita hyväkseni vielä viime keväänä ja rakensin itselleni koivupuusta, kapa-levysta ja vanerista mittoihin tehdyn korusepän pöydän hyllyineen, juotostasoineen ja muine rensseleineen. Tilasin opiskelijakaverilta (ammattihitsari, seppäopiskelija) pienen pakotusalustan tuohon etureunaan. Se on viisimillistä teräslevyä ja toimii alasimen tavoin, lisäksi se suojaa työpöytää turhilta palovaurioilta, sillä työpöydän alla on ulosvedettävä hylly jota käytetään juotosalustana. Työpöydän vieressä vanha WC:n peilikaappi sisältää ensiaputarvikkeita. Ikkunasta avautuu hehkeä näkymä naapurin etuovelle, joten täällä ei turhaan verhoja auota.
![]() |
| Dremelin tarvikkeita piisaa. |
Pakkomielteiset ystäväni tuppaavat ahdistumaan kun ripustan mittani, vasarani ja muut työkaluni ihan väärille paikoille! Tämä taustalevy oli löytö jostakin hylätystä nurkasta eikä minulla ole mitään hajua mitä työkaluja siinä kuuluisi oikeasti olla. Tekstin mukaan jotain paneelityöstöön tarkoitettuja kamppeita. Kai.
Kaappi, tuo mystinen sekalaisten tavaroiden hautausmaa! Täältä löytyvät niin kemikaalit kuin vahantyöstövälineetkin, kaikki sulassa sovussa.
Laatikollinen läskiä! Vahamallien tekoon tarkoitetut muotit sulassa sovussa. Kolmea eri sorttista muottimateriaalia, kaikilla erilaiset ominaisuudet. Vihreä on kaksikomponenttista muottimassaa, mikä ei kutistu yhtään. Sopii todella hyvin 1:1 mallinnoksiin, mutta on peevelin kallista.
Keskeneräisten laatikko sisältää kaikkea jännää. Noin pari kiloa pronssivalettuja esineitä, joita olen pikkuhiljaa hinkutellut valmiiksi aina tarpeen mukaan. Näyttäisi siellä olevan yksi tykin aihiokin...
![]() |
| Meillä mitään ei heitetä pois! |
Pikku Baby! 11-kiloinen alasimeni, jonka tilasin seppä Pasi Lähteiseltä viime keväänä. Maksoin vaihdossa isokokoisen huovutetun tiikerintaljan (käsin karstatusta villalevystä) ja pitkähiippaisen velhonhatun. Baby on tehty vanhasta ratakiskosta. Kaupantekijäisenä siihen tuli irroitettava sormuspinna. Tykkään, ja on ollut erittäin tarpeellinen. Lisäosana sain siihen appiukoltani suurikokoisen ja huolella tehdyn tammipölkyn alustaksi, mutta pölkky ei valitettavasti mahdu pikkuiseen verstastilaani.
Verstaalle tuppaa kertymään kaikkea korjattavaa joka sitten vain jää nurkkiin odottelemaan. Pieni paperinen panorama Mata Harista on myös kissojen lempilelu, joten jouduin tuomaan sen turvaan omiin tiloihini. Siitä on revitty lamput ja kukkakoristeet irti ja ne odottavat vielä korjaajaa. Samoin pientä putsausta ja ketjun korjausta odottaa kirpputorilta löydetty Kalevala Korun ristiriipus.
![]() |
| Keskeneräisiä vahamalleja kaikissa maailman väreissä |
Välillä verstaalla tehdään ihan oikeita hommiakin. Tässä on vanhaa leivonta-alustaa hyödynnetty vahamallien viimeistelyssä. Apuna hammaslääkäriltä saatuja vanhoja työkaluja sekä dremeli. Tosi ammattilaisilla on myös vahakolvi millä vahamalleihin voi kiinnittää valutapit tai ripustuslenkit ennen valua. Minulla onkin Bilteman halpiskolvi ja rautalankaa ja hyvin toimii!
Vaan sitten siihen kaikkein yleisimpään kysymykseen minkä verstaan ovella kuulee: "Hyi hitto, mikä täällä haisee!?"
![]() |
... suolaan säilötyt oravannahat...
...muumioituneet sammakot (löytyi valmiiksi kuivatettuna autosta kesän jäljiltä)...
...vai kenties tuo mystinen muovisäkki tuolla verstaan nurkassa? No mutta sehän se tietysti onkin. Säkki sisältää ilmastointiteipillä tilkityn vesiämpärin johon laitoin jo marraskuun alulla peuranpään mätänemään. Mädätys on hellävarainen menetelmä luiden puhdistamiseen, sillä se jättää kallon pienimmätkin hiuksenhienot luut ehjiksi. Mädätettävä kallo tulee säilyttää lämpimässä useita viikkoja, jotta prosessi pysyy käynnissä. Sivutuotteena valitettavasti ilmenee tällaista muinaistekniikolle harmillisen tuttua aromaterapiaa, mutta eipä tuolla verstaalla kyllä kovin usein vieraitakaan käy.
Mutta viihdettä on toki tarjolla, mikäli vieraita sattuisi kuitenkin ilmestymään - siitä pitää astrologi Vesan Ennustuspeli huolen!
Olisipa hurjan kiva nähdä millaisia muiden ihmisten työhuoneet ovat. Tämä vain vinkkinä muille blogaajille :)
maanantai 30. joulukuuta 2013
Lahjakasta elämää
Tänä vuonna joulunajan lahjat olivat pääasiassa ihania.
Artesaani arvostaa Joulupukin tuomaa upouutta pystyporakonettaan. Eikä tuo takana oleva legopakettikaan huono ole.
Viime talvenahan sain puolisoltani timantteja.
Jouluiloa toivotin tänä vuonna lähinnä omilla käsitöilläni, kuten mmm. pannumyssyllä ja hopeariipuksella.
Pannumyssyn hiuksina on kesällä kasvivärjäämääni villalankaa. Punaruskeat sävyt ovat muistaakseni jäkälävärejä (sormipaisukarve tai kiventiera, en valitettavasti enää muista kumpaa).
Pahempi puoliskoni löysi paketistaan pronssikoristellun Transformers-vyön. Valoin osat jo viime keväänä mutta vyö valmistui kokonaisuudessaan vasta viikkoa ennen joulua. Tyypillistä.
Keijon korukurssilla opiskeltiin syksyllä pikkuriikkisten jalokivien istutusta. Sahasin paksusta hopealevystä robotin ja istutin sille käynnistysnapeiksi parimillisiä jalokiviä: rubiinin, safiirin ja smaragdin. Istutustekniikkana hiertäminen.
Tämä robotti löysi myös tiensä pahemman puoliskoni joulupakettiin. Koruja en hänelle tee koska niille ei tulisi käyttöä kuitenkaan. Mutta pieniin tarve- ja ylellisyysesineihinsä herra oli tyytyväinen.
Kyllä tämä lahjominen on sitten mukavaa kaikin puolin. Olispa aina joulu!
Artesaani arvostaa Joulupukin tuomaa upouutta pystyporakonettaan. Eikä tuo takana oleva legopakettikaan huono ole.
Viime talvenahan sain puolisoltani timantteja.
Jouluiloa toivotin tänä vuonna lähinnä omilla käsitöilläni, kuten mmm. pannumyssyllä ja hopeariipuksella.
![]() |
| Mamselli Pannumyssy silkkimekossaan. |
| Skrympätty hopeasydän |
Pahempi puoliskoni löysi paketistaan pronssikoristellun Transformers-vyön. Valoin osat jo viime keväänä mutta vyö valmistui kokonaisuudessaan vasta viikkoa ennen joulua. Tyypillistä.
| Decepticon, tietysti! |
Keijon korukurssilla opiskeltiin syksyllä pikkuriikkisten jalokivien istutusta. Sahasin paksusta hopealevystä robotin ja istutin sille käynnistysnapeiksi parimillisiä jalokiviä: rubiinin, safiirin ja smaragdin. Istutustekniikkana hiertäminen.
![]() |
| Trademark-robottini |
Kyllä tämä lahjominen on sitten mukavaa kaikin puolin. Olispa aina joulu!
Tunnisteet:
hopea,
kasvivärjäys,
lelut,
sekalaiset,
valmiit
torstai 12. joulukuuta 2013
Suut messingille
Tänä talvena olen tutustunut messingin sahaamiseen. Messinki on kuparin ja sinkin seosta ja sinkki tekee metallista ihan hillittömän kovaa. Sahanterä vain liukuu messingin pintaa pitkin ja kuvioiden tekeminen on harmillisen työlästä. Ei kuitenkaan mahdotonta.
Sitä joulua odotellen...
![]() |
| Messinkiset ja kupariset joulumököt. |
Sitä joulua odotellen...
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Kierrätyspöytä
Muinoin tekemästämme keittiöremontista jäi yli mahonginpalanen. Soikiomuoto selittyy sillä, että pala on sahattu tiskialtaan kohdalta. En raaskinut heittää massiviipuista palasta pois, vaan se on seurannut meitä jo pari muuttoa odotellen vuoroaan.
Mielessä on koko ajan ollut jonkinlainen pöytälevy, vain jalat puuttuivat. Jalat löytyivät kun ystävättäreni tyhjensi omia varastojaan ylimäärätuotteista. Vanha kunnon Husqwarnan poljettava ompelukone haki sijoituspaikkaa, ja minusta se oli juuri passelin mallinen pöydänjaloiksi.
Hioin pöytälevyn reunat tasaisiksi nauhahiomakoneella ja öljysin sen pinnat ennen levyn kiinnittämistä jalkoihin (neljä ruuvia). Helppo projekti, ja näyttävä lopputulos. Eniten aikaa otti öljyn kuivuminen.
Myönnän kyllä, että massiiviset valurautajalat kaipaisivat vähän leveämpää pöytälevyä että pöytä olisi visuaalisesti tasapainoinen, mutta komia ja tukeva se on silti. Tarvittiin kaksi ihmistä kantamaan pöytä yläkertaan.
Niille, jotka tuskastelevat hyvän ja toimivan ompelukoneen tuhoamista mainittakoon että ompelukone itsessään irroitettiin ilman vaurioita ja on varmassa jemmassa mikäli sille tulee joskus tarvetta. Nyt oli enemmän tarvetta pöydälle kuin ompeluvälineelle, niin saa avokadokin tarpeeksi valoa.

| Pöytä. Kasvi on keväällä istutettu avokado. |

perjantai 29. marraskuuta 2013
Keramiikkaa vuosien takaa
Kävin muutama vuosi sitten työväenopiston rakukeramiikkatunneilla. Onneksi tuli otettua valokuvia prosessista, muutoin olisin varmasti unohtanut kaikki työvaiheet.
Rakulle ominaista on arvaamattomuus, sillä polton värit syntyvät savusta jota on hankala (liki mahdotonta) säädellä. Savityöt tehdään hyvissä ajoin ennen lasitusta. Ne raakapoltetaan kuten tavallisetkin keramiikkaesineet. Raakapoltetut esineet dipataan lasitteeseen ja sitten raaputellaan lasitteeseen koloja niihin kohtiin, joihin halutaan savun värit. Lasitteen tarkoitus on suojata keramiikkaesinettä savulta.
Valmiiksi kuvioidut työt ladotaan kaasukäyttöiseen polttouuniin. Rakutyöt tehdään ulkotiloissa savun takia.
Lämmitetyt työt nostetaan nopeasti uunista sahanpuruvatiin. Tarkoitus on, että purut leimahtavat äkkiä tuleen, ja sitten tuli tukahdutetaan peltiämpärillä jolloin savu imeytyy lasittamattomiin kohtiin.
Kun tuli on sammutettu ja savu tehnyt tehtävänsä nostetaan valmiit työt pois puruista ja huuhtaistaan kylmällä vedellä. Kuuma-kylmä-käsittely irroittaa rakutyön pinnasta lasitteen, jolloin vaaleat kohdat paljastuvat.
Lopputuloksena on nakurakutyö, kaikissa savun upeissa väreissä.
Suosittelen. Oli kiva kurssi.
Rakulle ominaista on arvaamattomuus, sillä polton värit syntyvät savusta jota on hankala (liki mahdotonta) säädellä. Savityöt tehdään hyvissä ajoin ennen lasitusta. Ne raakapoltetaan kuten tavallisetkin keramiikkaesineet. Raakapoltetut esineet dipataan lasitteeseen ja sitten raaputellaan lasitteeseen koloja niihin kohtiin, joihin halutaan savun värit. Lasitteen tarkoitus on suojata keramiikkaesinettä savulta.
![]() |
| Lonkerotarha |
![]() |
| Malli aboriginaaleilta. |
![]() |
| Latominen tehdään varovasti ja vain muutama työ kerrallaan. |
![]() |
| Lämpötilaa tarkkaillaan digitaalimittarilla (lanka vasemmalla) |
Lämmitetyt työt nostetaan nopeasti uunista sahanpuruvatiin. Tarkoitus on, että purut leimahtavat äkkiä tuleen, ja sitten tuli tukahdutetaan peltiämpärillä jolloin savu imeytyy lasittamattomiin kohtiin.
![]() |
| Tuli ja leimahdus! |
![]() |
| Huuhtelu |
![]() |
| Kaikkien kurssityöt koossa |
![]() |
| Kiukaan silmä mökkisaunalle |
![]() |
| Koristevati |
![]() |
| Kukkalonkerot |
Suosittelen. Oli kiva kurssi.
perjantai 15. marraskuuta 2013
Enää viisi viikkoa jouluun!
On kovin vaikeaa keksiä mitään päivitettävää, kun tähän vuodenaikaan kaikki käsityönä tehdyt tavarat menevät joululahjoiksi yhdelle jos toisellekin ihmiselle. En halua paljastaa yllätyksiä etukäteen.
Sen sijaan kampanjoin kotimaisuuden puolesta:
Lähde:
http://www.suomalainenjoulu.fi/

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)