perjantai 21. helmikuuta 2014

Pääasiassa mädätyksestä

Seuraavassa tekstissä on ällöttäviä kuvia kuolleista eläimistä ja mädätysprosessista.

Kuten aiemmin kerroin, verstaallani on pitkin talvea leijunut epämääräinen haju. Se on johtunut peuranpäästä jota yritin mädättää puhtaaksi vesiämpärissä. Peura oli lillunut vesiämpärissä marraskuun alusta alkaen, eli noin kolme kuukautta. Pari viikkoa sitten haju alkoi olla niin voimakas, että verstaalla oli mahdotonta viettää enempää kuin vartti  kerrallaan joten päätin katkaista kokeiluni lyhyeen työhyvinvoinnin takia. Alla olevan linkin takana prosessin kuvaus ja lopputulos.



Kaikki alkoi Raikulinfarmin kautta saadusta peuranpäästä. Suhteellisen kookas nuppi tuli meille kokonaisena, ja alunperinkin oli tarkoitus testata mädätysprosessia kallon puhdistamiseksi lihasmateriaalista.


Tiesin, että prosessin nopeuttamiseksi kallo olisi hyvä nylkeä ja irroitella siitä käsin kaikki mahdollinen irtoava, kuitenkin luita varoen. Jätin tämän vaiheen kuitenkin tekemättä, silllä peura tuijotti minua jotenkin niin syyttävästi. Nylkemiseen ja raadonkäsittelyyn turtui muinaistekniikan osastolla, koska se oli siellä jokapäiväistä. Kuolleiden elukoiden sietokykyni ei näemmä enää ole niin hyvä kuin vuosi sitten, kun jatkuva altistus ja ympäristön kannustava vaikutus puuttuu.


Peuranpää päätyi kokonaisena suurehkoon vesiämpäriin. Kaadoin astiaan sen verran vettä että koko pää oli peitossa, ja sen jälkeen tilkitsin astian ilmastointiteipillä ja muovisäkeillä. Mädätys toimii ainoastaan silloin kun astia on jatkuvasti lämpimissä tiloissa, ja ainoa lämmin tila mihin ämpärin pystyin viemään oli oman verstaani nurkka. Siellä me vietimme yhdessä aikaa kolmisen kuukautta, kunnes allekirjoittaneen oli pakko luovuttaa.

Lapiohommiksi meni
Kuljetin ämpärin takapihan lehtikompostiin ja kaivoin montun mihin saatoin kaataa nesteet. Avatusta tynnyristä uhoava haju oli kieltämättä melkoisen voimakas, mutta ei lähellekkään niin paha kuin voisi luulla. Enemmänkin haju muistutti viemärin löyhkää, joten selvisin tästä hommasta oksentamatta.


Ämpärissä näky oli huomattavasti lupaavampi kuin olin odottanut. Vaikka karvaa ja lihasta oli vielä runsaasti jäljellä, kaikki oli irtonaista. Suurimman osan sai irroiteltua kallosta vain vetämällä ja kaatamalla puhdasta vettä nupin päälle. Peuran värikin oli yllättävän tuore, olisin itse odottanut jotain vihertävää. Karvat ja rääppeet hautasin kompostin pohjalle, onpahan naapurin äkäiselle kollikissalle jotakin nuuhkimista.

Peuranpääkeittoa eli pääruokaa
Homman viimeistelyä varten päätin kuitenkin kiehauttaa kallon jotta kaikki orgaaninen varmasti lähtisi irti. Pikkupakkasella homma vaikutti varmasti tosi epäilyttävältä, kun vanha saunanpata puskee savua ja mädän peuranpään hajuista höyryä pitkin naapurustoa.

Puhdas ja pesty
Lopputulos oli hieman pettymys. Luulen, että keitto oli kallolle liikaa, sillä siitä alkoivat irrota kaikki osat. Kallo pysyy kasassa vain muutaman hentoisen luunsäikeen varassa, mädätys liotti irti vissiin vähän liikaakin palasia ja keittäminen taatusti tuhosi loput. Samaten hampaat ovat kallossa kiinni vain pyhällä hengellä (ehkä tulevaisuudessa liimalla). Nenän hienot ja hauraat luut hajosivat keiton aikana osiin ja suurinpiirtein liukenivat nesteeseen. Mutta jäljelle jäi kyllä tunnistettava eläimen kallo joka haisee jokseenkin ällöttävälle.

Loppusijoitin kallon takapihallani sijaitsevaan pieneen metsään, erääseen komeaan kuuseen.


Pieneläinten kalloja kulkeutuu meille myös lahjoituksina. Ennemmin tai myöhemmin niitä on niin paljon, että voin perustaa oman kallohongan pikkumetsääni.







4 kommenttia:

  1. Ihan sairaan hienoja kallot ja luut kuusen oksilla! Varmaankin joudun lainaamaan ideaa, kun pari tuntematonta pikkukalloa löytyy, ja kuusimetsääkin palion.
    Höpön näköinen tuo tuore pää, ihan kuin ruho ois haudattu maahan ja pää vain pinnalla. Täytyy kyllä hattua nostaa, että olet vertaillut tuon keitoksen kanssa noin monta kuukautta. Tuoksukokemus on varmasti ollut... mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koululla tekivät näitä mädätyskokeiluja, enkä kyllä muista hajun olleen noin tömäkkä. Siellä tosin oli käytössä isot, ilmastoidut hallit siinä missä minulla oli viiden neliön tunkkainen koppi. Mutta nyt on testattu eikä tarvitse ihmetellä.

      Jatkossa käsittelen kyllä kallot keittämällä. Puhdistan ensin irti kaiken kudoksen käsipelillä ja kaivelemalla, sitten kiehauttamalla vaan puhtaaksi niin tulee valmista yhdessä päivässä.

      Poista
  2. Hih, hih, voi mikä kalloprojekti - heino kuitenkin ja upea KalloHonka on muodostumassa, Pitäskös mun aloittaa omenapuuhun - yksi kallo olis, ei vaan olla selvietty minkä elikon. "steriloin" sen keittämällä ja pilasin, totes löytäjä Adam 9v -nyt lähtee hampaat.
    Ooteeko lempinaapurien ranking listalla kuinka korkeella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hampaiden lähtö on ikävä sivuvaikutus kallonpuhdistuksessa, kun hampaat ovat nimenomaan pehmytkudoksella kiinni. Suosittelen epoksiliimaa ellei halua täysin autenttista luonnontilaista kalloa. Irtohampaista voi kyllä tehdä vaikka primitiivikoruja (terveisiä Adamille).

      Ei olla tätä naapuritilannetta vielä uskallettu tarkkailla kun on asuttu tässä vasta tämä talvi. Katsotaan mikä mieli ympäristöllä on ensi kesän jälkeen kun pääsen kunnolla ulkoilmaan puuhailemaan muinaisteknisiä :)

      Poista