lauantai 16. maaliskuuta 2013

Hyvää Pyhän Urhon päivää!

Oletteko koskaan kuulleet Suomen suojeluspyhimyksestä, Pyhästä Urhosta?

Pyhä Urhohan pelasti Suomen viinitarhat heinäsirkoilta kun sirkat terrorisoivat suomalaisten viinitarhoja syömällä viinirypäleet. Pyhä Urho hääti heinäsirkat loitsuamalla "Heinäsirkka, heinäsirkka, mene täältä hiiteen!".

Kuulostaako oudolta? Sitä se onkin.

Pyhää Urhoa ei juurikaan tunneta Suomessa, sillä kyseessä on amerikansuomalainen perinne joka syntyi USA:ssa 1950-luvulla. Suomalaiset kokivat jäävänsä jostain paitsi kun irlantilaissiirtolaiset juhlivat näyttävästi Pyhää Patrickiaan. Pyhä Urho syntyi kun suomalaisilta tiedusteltiin kuka on heidän vastineensa Pyhälle Patrickille. Lisäksi Pyhän Urhon juhlapäivä sattui näppärästi osumaan Pyhän Patrickin päivän jälkeiselle päivälle, jolloin sekä irlantilaiset että suomalaiset saattoivat yhdessä juhlia molempien maiden suojeluspyhimyksiä peräti kahden päivän ajan.

Vuosien saatossa legenda on laajentunut pienestä sisäpiirivitsistä ihan oikeaksi ameriikkalaiseksi juhlapyhäksi jonka kunniaksi järjestetään paraateja, puheita ja tansseja!



Suomessa Pyhää Urhoa juhlivat lähinnä folkloristiikan (sekä muut kulttuurintutkimuksen) opiskelijat esittämällä Pyhän Urhon miraakkelinäytelmän joka vuosi aina vuodesta 1987 lähtien.

Pyhän Urhon päivän värit ovat viinirypäleen violetti ja heinäsirkan vihreä.

Linkkejä aiheeseen:
http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/folk/urho.html
http://www.ts.fi/kulttuuri/323007/Pyhan+Urhon+myytti+on+voimissaan+Turun+yliopistossa
http://www.uusisuomi.fi/viihde/87647-outo-suomalainen-urho-myytti-elaa-usassa
https://utushop.utu.fi/p/222-pyha-urho-st-urho-fakeloresta-folkloreksi-from-fakelore-to-folklore/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti