Pohdintoja saippuamaailmasta

Viimekeväisten saippuakokeilujen tulosten analyysia:

Saippua 1.
Ensimmäisestä erästä valmistunut ruman ruskea ja kurttuinen saippua toimii erinomaisesti. Se pysyy kasassa kosteana ja tuntuu pesevän kaikki rasvat sormenjäljistäkin. Oikein tehokasta, tuoksuu miedosti eläimelliselle mutta ei jätä hajua iholle.

Saippua 2.
Ensimmäisen keiton ylijääneestä vaaleasta rasvasta uudelleenkeitetty saippua toimii myös kuten saippuan pitääkin, se pesee ja vaahtoaa kauniisti ja tuoksuu miedosti niille eteerisille öljyille joita reseptiin lisättiin. Iholle ei juurikaan jää hajua. Isona miinuksena tekstuuri. Saippua alkaa hajota atomeiksi kun se saa kosteutta. Suihkuun saippuaritilälle unohtunut saippuanpala valui parissa päivässä ritilän läpi ja suoraan viemäriin. Tästä saisi ehkä veteen liottamalla oikein hyvää nestesaippuaa pumppupulloihin. Arvelen, joskaan en tiedä, että seoksessa olisi inauksen liian vähän rasvaa suhteessa lipeään. Asiaa saattaa auttaa saippuan pidempi kuivattaminen mutta höttöistä tavaraa se on silti.

Saippua 3
Eurassa kokeilumielellä keitetty saippua oli yllättäjä. Olin melko varma siitä että seoksessa oli liikaa rasvaa, mutta olin vain puoliksi oikeassa. Kuten ensimmäisessä erässä, tässäkin oli pohjalle laskeutunut tummempi saippua oikein hyvää tavaraa. Siitäkin tuli kuivuttuaan kurttuista mutta erittäin tehokasta ja yllättäen melkein hajutonta tavaraa. Pinnalle jäänyt kerros jäi tässäkin keitoksessa liian rasvaiseksi. Olin käyttänyt keitoksessa ilmeisesti liian vähän lipeää.

Heitin tämän kolmannen erän rasvaisen pintakerroksen takaisin kattilaan ja kaadoin sekaan tujauksen (1-2 dl) viimekeväistä koivuntuhkalipeää. Tunnin keittämisen jälkeen lisäsin roimasti laventeliöljyä ja jätin seoksen hyytymään. Nyt parin viikon jälkeen saippua vaikuttaisi onnistuneen erinomaisesti, mutta lopullisia tuloksia pitänee vielä odotella toiset pari viikkoa.



Neljäs saippuakeitos onkin jotain ihan muuta. Saimme koululle erän peuranjalkoja joiden luuytimet otettiin visusti talteen ja keiteltiin liemeksi.

Lisäsin keitinliemeen aluksi hieman vettä, sillä ajattelin että jäähtyessään luuytimien rasvat nousisivat veden päälle kerrokseksi. No ei ihan, sillä luuytimien rasva on niin hienojakoista että se jäi nestemäiseksi veden sekaan. Soppaa piti vain keitellä niin kauan että enin vesi haihtui pois. Jätin seoksen vielä yön yli hyytymään, tosin heikoilla tuloksilla.

Luuydinkeitto haisi herkulliselle

Seuraavana päivänä loppui kärsivällisyys kesken. Jatkoimme nestemäisenä pysyneen liemen keittelyä vielä aamupäivän ajan mutta kun parin tunnin keittelyn jälkeen kaikki luuytimet eivät olleet vieläkään sulaneet joten päätimme nopeuttaa prosessia hieman ja lisäsimme sekaan reilun litran verran lipeää. Johan alkoivat ytimet liueta seokseen. Puoleenpäivään mennessä meillä oli toffeenruskea ja lupaavaan oloinen liemi valmiina. Maustoimme sen luokkatoverini kanssa katajanoksilla siinä toivossa että saisimme jonkinlaisen tuoksusaippuan.

Katajat kiehumaan!

Liekö ollut katajan vaikutusta, mutta päivän edetessä keitoksen väri muuttu aina vaan tummemmaksi lopulta muistuttaen suklaavanukasta. Parin tunnin keittelyn jälkeen päätimme kaataa seoksen jähmettymään. Nyt vain odotellaan muutama viikko saippuan kypsymistä. Hyvältä kuitenkin vaikutti, sillä kattilaa pestessä vaahto oli melkoinen.

Seuraavaa projektia varten tarvitaan lisää tuhkaa. Laardi on jo valmiiksi puhdistettua!

Sianlaardia keittelemässä