Tarkkuussahausta

Silhuettikuvat tulivat muotiin 1700-luvun puolivälissä. Silhuettikuvan leikkaaminen mustasta paperista oli edullinen ja nopea tapa tuottaa muodikas miniatyyrikuva. Taitava artisti kykeni leikkaamaan kuvan muutamassa minuutissa ja tienaamaan elantonsa edukkaalla taiteellaan. 

Tyypillinen silhuettikuva 1700-luvulta. Lähde: Wikipedia

Sana "silhouette" on perua ranskalaisen talousministeri Étienne de Silhouette:n aikakaudelta. Silhouette sai 1750-60-luvuilla aikaan hurjia leikkauksia valtion budjettiin ja pian Silhouette:n nimi yhdistettiin kaikkeen mitä pystyttiin tuottamaan halvalla, kuten näihin silhuettimuotokuviin. 

Halpana hommana tämä ei kuitenkaan pysy, siitä pitää tämä innostuva artesaani huolen. 

Allekirjoittanut sai idean katsellessaan YLE Areenalta Jane Austenin Emmaa. Uusi postilaatikkomme tarvitsi käsityöläisen arvolle sopivan nimikyltin, ja koska minua kiehtoi nimikyltin personointi itsemme näköiseksi päätin yhdistää silhuettitaideinnostukseni tarkkuussahauvimmaani. Tein todellakin itsemme näköisen nimikyltin.

Materiaalina minulla oli 0,8 mm:n kuparilevy, ja CorelDraw-ohjelmalla piirretyt silhuetit minusta ja pahemmasta puoliskostani. Yhdistelin valokuviimme vanhanaikaisia elementtejä 1800-luvun alun silhuettimuotokuvista saadakseni kunnon fiiliksen (kuten kampaukset sekä rusetit).

 Liimasin paperikuvat levylle, porasin aloitusrei'ät soveliaisiin kohtiin ja lähdin sahaamaan.

Mitat n. 6x5 cm

Rikoin vain kaksi lehtisahan terää. Alkaa taito palata kesän jälkeen.

Valmiit kuparisilhouetit on patinoitu Ebonolia käyttäen. Olisin voinut säilyttää nämä kuparinvärisinä ja antaa säiden patinoida kyltin osat, mutta minusta silhuetin kuuluu olla musta. Ja upea tuli, kuten kuvista näkyy.

Myö!

Nyt posti löytää perille.

Varsinaisen nimikyltin fonttina käytin Jane Austenin käsialan mukaan muotoiltua fonttia. Tällä tavoin työn fiilis säilyi alusta loppuun asti samana.

Lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Silhouette


Lisäksi olen kaivanut takapihalle uutta kukkapenkkiä. Puolen metrin syvyydestä löytyi ihan tolkuton kasa vanhoja tiiliä, luoja ties mistä työmaalta tuotuja. Liekö jokin vanha kukkapenkin tai terassin pohja.

Näitä piisaa!

Kakluunilla lämmittäminen

Tässäpä onkin opeteltavaa: talomme on rakennettu vuonna 1948 ja sen keskuksena on kakluuni. Periaatteessa rintamamiestalon lämmittämiseen pitäisi riittää sekä uunin ja puuhellan tuottama lämpö, sillä talo on rakennettu hormin ympärille lämmön jakautumista ajatellen. Valitettavasti talosta on jossain vaiheessa uudistettu keittiö, jolloin hella on saanut lähtöpassit. Kakluuni on onneksi jäänyt paikoilleen ja on edelleen talon sydän.

Varaavat takat ja uunit alkoivat kehittyä pohjolassa noin 1700-luvulta alkaen. Rahvas saattoi asua savupirteissä vielä sata vuotta sitten, mutta parempi väki siirtyi mukaviin ja savuttomiin lämmitysjärjestelmiin jo varhain. Kakluunin erikoinen rakenne varastoi ja luovuttaa lämpöä suhteellisen tehokkaasti joten se säästää myös puuta jota voitiin siten käyttää muihin tarpeisiin (laivanrakennus tms.). Keskuslämmityksen yleistyminen sotien jälkeen ennusti puulämmitykselle loppua, mutta onneksi vanhoja lämmitysuuneja on säästetty ja haluttu käyttää vielä näihin moderneihin aikakausiin saakka. Syynä sekä keskuslämmityksen hinta sekä takkatulen tunnelmallisuus. Ja onhan kakluuni komea sisustuselementti!

Eräs uunimalli Turun Kaakelitehtaan kuvastosta vuodelta 1925

Oma kakluunimme kuuluu Turun Kaakelitehtaan (1874–1954, nyk. Pukkila) mallistoon. Luukut eivät kyllä ole alkuperäiset, mutta niillä mennään nyt. Näkeehän lasin lävitse sentään hiillostumisen asteen.

Kakluunimme kaikessa ruskeudessaan!

Kakluunia ei oltu lämmitetty kesän ja alkusyksyn aikana lainkaan, joten aloitimme lämmittämisen varovaisesti ihan vain muutamilla pienillä klapeilla. Maltti on tässä pelissä valttia. Aluksi lämmitetiin itse uunin sydäntä, kyljet pysyvät vielä kylminä. Seuraavalla lämmityskerralla laitoimme pari puuta lisää, ja viikon jälkeen uskalsimme jo poltella kunnon halkojakin. Talossa tuntunut viileys kaikkosi parin päivän lämmityksen jälkeen, tai sitten kaupunkilaishipiä alkoi tottua omakotitalon lämpötiloihin.

Kaakeliuunin rakenne on sellainen, että liian nopea lämmitys saattaa aiheuttaa saumojen avautumista. Kaakelit on kiinnitetty toisiinsa rautalangoilla tai metallikiinnikkeillä jotka vetävät uunin kasaan sen jäähtyessä. Kiinnitys mahdollistaa myös uunin purkamisen kaakeleita vaurioittamatta. Lämmittäessä ei pintakivien lämpötila saisi nousta yli +70 °C:n muualta kuin uunin luukun ympäriltä. On mahdollista, että näinkin vanhassa uunissa saattaa olla pieniä vaurioita mitkä reagoivat huonosti rajuun lämpötilanvaihteluun. Kakluunissa ei kannata polttaa tulta enempää kuin yksi pesällinen kerrallaan. Olemme itse lämmittäneet yhdellä pesällisellä päivässä, muuta ei tarvita. Kovimmilla pakkasilla todennäköisesti poltetaan yksi pesällinen aamulla ja toinen illalla. Tiili imee lämpöä hitaasti, joten jatkuvan tulen ylläpitäminen voi aiheuttaa voimakasta laajenemista ja uunin rakenteiden rikkoutumista.

Peltien ja ilmaluukkujen käyttäminen on taas oma operaationsa. Siihen vaikuttaa itse uuni, ilmanpaine ja -kosteus sekä Kravun tähtikuvion suhde Kuun nousevaan aspektiin. Aivan palamisen alkuhetkillä kaikki pellit ja räppänät voidaan pitää auki jotta veto saa tulen kunnolla käyntiin, vasta sitten ilmanottoaukkoja voi tarvittaessa pienentää. Liekin äänestä kuulee, milloin palaminen saa sopivasti ilmaa.  Puut eivät saisi palaa kohisten mutta eivät myöskään kituen. Mikäli puut palavat kohisemalla, savupellillä voidaan pienentää vetoa.

Polttamisen aikana tulisi välttää puiden kohentelemista. Kun hiillos hehkuu tummanpunaisena eikä sinisiä liekkejä enää näy, voidaan viilentävää ilmavirtausta rajoittaa peltejä sulkemalla, mutta ei kokonaan ettei häkä pääse asuintiloihin. Pellit suljetaan kokonaan vasta kun hiillos on kokonaan tummunut. Kakluuni alkaa luovuttaa lämpöä vasta sitten kun pellit on laitettu kiinni ja uuni on kyljistään lämmennyt.

Lisäksi ajatus siitä että "tuonpas puut sisälle kuivumaan" kannattaa unohtaa. Termodynamiikan lakien mukaisesti puun sisällä kuivaaminen kuluttaa lämpöenergiaa ja tuo asuintiloihin turhaa kosteutta kumoten kakluunin vaikutukset. Sen sijaan ylivuotiset ulkona kuivatut puut voi kovimmilla pakkasilla ottaa edellisenä päivänä sisälle lämpenemään, jolloin ne syttyvät helpommin.

Joskohan näillä vinkeillä riittäisi lämpö talossa. 

Lähteet:

http://www.kaakelitehdas.fi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaakeliuuni
http://www.elda.fi/kaakeliuunit.htm
http://www.rakennusperinto.fi/Hoito/Korjaus_artikkelit/fi_FI/uuninlammitys/ 


Lisäys 4.12.2013:

Opeteltuani kakluunin lämmitystä muutaman kuukauden ajan voisin lisätä edelliseen tekstiin pari huomiota:

Poltamme uunissa nykyään puolitoista pesällistä päivässä jotta saamme uunin kunnolla lämpimäksi. Ensimmäinen pesällinen poltetaan hiillokselle asi ja hiilloksen päälle lisätään muutama pienempi klapi. Tämän uunin kohdalla se tuntuu olevan tehokkain lämmitystapa.

Lisäksi nuohooja neuvoi, että tulta ei saisi kituuttaa, vaan mieluummin antaa liekille kunnolla happea. Kituuttamalla polttaminen synnyttää hormiin todella paljon nokea mikä puolestaan on paloturvallisuuden kannalta huonompi asia. Pihiys polttopuiden suhteen saattaa tulla kalliiksi jos piipussa syttyy nokipalo.

Kolmanneksi olemme opetelleet sytyttämään tulen päältä. Tämä mystinen poppaskonsti on tehokas keino nokeentumisen ehkäisemiseksi ja lämmön kannalta suhteellisen tehokasta sillä päältä sytytetty tuli polttaa myös puista irtoavat palokaasut lämmöksi. Asiantuntija, uunimuurari Timo Kosonen kertoi minulle että päältä sytyttämällä on periaatteessa mahdollista saavuttaa samat lämmöt liki kolmannesta pienemmällä polttopuumäärällä.

Tuvan puolella (n. 25 neliötä) ei muuta lämmitystä ole tarvittukaan, ja takan lämmössä viihtyvät niin kissat kuin ihmisapinatkin.

Muuttoa pukkaa. Taas

Vastahan sitä vajaa vuosi sitten muutettiin.

Unelmatalo yllätti meidät kesken hääjärjestelyiden.  Asiaa ei tarvinnut kauaa miettiä, vaan päätimme ostaa toisillemme huomenlahjaksi talon! Kaupanteko hoitui näppärästi muutamassa päivässä, samoin muutto, sillä talo oli käytännössä heti vapaa ja nyt sitä elelläänkin omassa omakotitalossa, vajaan kolmen viikon varoajalla.

Luvassa hemmetisti pihatöitä, remonttia ja värkkäämistä että saadaan kaikki rakennukset mieleisiksemme, mutta nyt on tällä  käsityöläisellä todella lyhyt matka verstaalle.  Tontilla on nimittäin talon lisäksi talli- ja navettarakennus, autotalli, sauna sekä saunatupa.

Sauna ja saunatupa vasemmalla. Oikealla talli ja navetta (jonka ikkunat eivät ihan näy kuvassa)

Navetta, eli tuleva verstaani josta puuttuu vain juokseva vesi ja lämmitys. Tänne saisi ahjonkin!

Aikaa ja jaksamista syö tällä hetkellä pieninä palasina tapahtuva muutto, sillä meillä on tavaroita neljässä eri paikassa (kerrostaloasunto, vuokraverstas, sekalaiset varastotilat ja appivanhempien nurkat). Mutta tässä on talo josta ei ihan heti tee mieli muuttaa pois. Tilat ovat huimat!

Terveisin onnellinen Hausfrau.

Huopaa (ei soutua)

Olenkohan sanonut, että pidän huovuttamisesta.

Pientä puhdetyötä

Ei tässä elämässä mitään käsitöidä ehdi tehdä. Ostettiin häiden jälkeen toisillemme huomenlahjaksi talo ja nyt tarttee taas ruveta pakkaamaan.

Onneksi nämä on sentään kevyitä kuormata. Suurin osa allaolevista minikamoista on myynnissä FB:n nukkekotikirppiksellä (selaaminen vaatii liittymisen ryhmään). 

Emännänveitsiä. Patinoitua pronssia. Teroitetaan tarvittaessa.

Kupari/pronssikahleet ryöväreille tai aaveille

Hopeakahleet ihmissusille ja vampyyreille

Tosi pienet kirjat ihan pienille ajatuksille

Visakoivukahvainen hopeapuukko ja nahkatuppi.

Löylykauha. Kupari/pronssi + visakoivu

Sorkkarauta remppahommiin. Jämäterästä

Jatkuu taas joskus.

Lelumarkkinoilta päivää!

Valitan päivitysten puutetta. Tämä kesä tuntuu olevan tapahtumia täynnä ja koneelle pääseminen on välillä aika haastavaa. Lupaan parempaa sisältöä sekä useampia päivityksiä viimeistään syyskuusta alkaen. Tässä erittäin lyhyesti viimeaikaisista tapauksista:

Käväisimme kavereiden kanssa Forssan lelumarkkinoilla myymässä vähän sitä sun tätä, ja sieltä jäi päälle taas nämä miniatyyrijutut. Tätä neitiä leikityttää! 

Meillä oli kaupan miniatyyreja ja leluja laidasta laitaan. Olin väsännyt pronssinukkeja, painajaisia ja pikkukirjoja, emännänveitsiä, pikkupuukkoja, kahleita, jalkapuita, pehmoelukoita ja kaikenlaista rekvisiittaa. Kissapiika tarjoili viikinkitelttoja, huovutustöitä, virkkauksia ja lautanauhoja.

Meillä oli tosi hauska reissu, kiitos kaikille osallisille.

Jäin markkinoiden jälkeen muistelemaan mitä kaikkea pientä on aikanaan tullut tehtyä. Mieleen pullahti eräs ulkohuussi minkä tein ystävälleni tilaustyönä joskus vuonna 2010:

Kaikkea sitä... 

Kesämarkkinat

Ajattelin osallistua tänä kesänä Forssassa pidettäville Wanhan ajan lelumarkkinoille. Luvassa on luksusta nukkekoteihin ja käsityön ystäville.

Hauskana erikoisuutena nämä pienet pronssivaletut painajaiset.

 Pikku painajainen (Mara minor)

Pikku painajainen on sisäsiisti mutta äkäinen otus. Se hakeutuu mieluusti turvaan makuuhuoneiden pimeisiin nurkkiin, kuten komeroiden perälle tai sänkyjen alle. Painajainen on pääsääntöisesti yöeläjä, mutta liikkuu satunnaisesti myös päiväuniaikaan.

Painajaiset ovat harmittomia, mutta vallattomaksi äityneen painajaisen voi rauhoittaa esim. teekupposella tai laittamalla valot päälle.

Pikku painajaiset hakevat turvaa sängyn alta

Toinen pieni esimerkki tuotteistani ovat tietysti nämä aidot, toimivat ja oikeilla menetelmillä sidotut pikkukirjat. Näistä olen tehnyt mm. riipuksiakin.

Ison kirjan kokoamista

Tekijän runsaat työtilat

Liki valmiita harjoitelmia

Kun kerran pääsee alkuun on vaikeaa lopettaa. Sitten sitä huomaakin jo omistavansa kokonaisen miniatyyrikirjaston! Isommat kirjat ovat noin 4 cm korkeita, pienet jotakuinkin 2-2,5 cm korkeita.

Josko näillä pääsisi jo alkuun?

"No mitä sinä siellä verstaalla teet?"

Monille on epäselvää mitä muinaistekniikka-artesaanit oikein tekevät. Kun sanon, että vietän päivät verstaallani alkaa väki kysellä että mitä minä siellä oikein teen.

No vastaus on että ihan mitä vaan, puutöistä nahkatöihin, sarvien sahaamisesta luiden mädätykseen, maalaamisesta paperiaskarteluun ja korunteosta hitsaukseen. Tekstiilihommia en ehkä verstaalla tekisi, mutta tarvittaessa sekin onnistuu.

Tällä hetkellä pajalla on vielä muutto vaiheessa, kun yritän raivata itselleni sopivaa kolosta työntekoa varten ja samalla plarata läpi vuosien aikana kertyneitä materiaaleja jonkinlaiseen henkevään järjestykseen.

Muinaistekniikka-artesaanit ovat tavarahamstereita luonnostaan. Luokka näytti tältä viimeisinä päivinä.

Verstas muuttokuorman saavuttua. Jossakin tuolla seassa on kolme oravannahkaakin...

No mitä sitten tähän mennessä? Johan sitä on kuukausi sitten valmistuttu. 

Varovainen laskeutuminen verstaalla oleiluun suoritettiin korjailemalla vanhan antiikkituolin liimauksia sekä rakentelemalla itselleni sopivankokoista työpöytää vanerilevyviritelmän tilalle. 

Pronssinukenpalasia

Sitten sitä on fiilailtu vanhoja valuja kuntoon, jos vaikka pääsisi kaupantekoon jossain vaiheessa. Ja kaikenlaisia keskeneräisiä vapaa-ajan projektejahan löytyy vähän sieltä sun täältä...

Verstaalla voi mm. nylkeä eläimiä, keitellä saippuaa, fiksailla polkupyörää tai muuten vaan värkätä sitä sun tätä.

Yllä olevassa kuvassa lähtee valmistumaan tällainen poliittisesti epäkorrekti tupakkapöytä jostain 70 vuoden takaisesta mallista. Tällaisia vaneriaskarteluja pikkupojat tekivät kansakoulujen puutyötunneilla kotiin viemisiksi. Muutaman olen nähnyt antiikkiliikkeissä ja erään miniatyyrimestarin väsäämänä.

Stereotypioilla pelaava, naivistinen paašipoika on valmistettu vanerin sijaan koivulevystä. Maalasin palvelijapoikani oikein korkeimman omakätisesti Tikkurilan Miranolilla, ja hänet on pohjamaalattu oikeaoppisesti Jehulla. 

Tarkemmat yksityiskohdat, kuten silmäripset, maalasin aivan pikkuisella pensselillä. Joka sekin piti tehdä itse, koska siveltimet olivat hukassa muuttokamojen joukossa. 

Sakset, suti, ilmastointiteippiä ja tikunpätkä.

Voila, pieni kertakäyttöpensseli!

Käsien kiinnitystä

Kiinnitin palat toisiinsa puutapeilla ja liimalla. Lopputulos on kenties hieman kiikkerä, mutta eihän tällaista pöytää ole tarkoitettu raskaille esineille, vaan avaimille, tuhkakupille tai vaikka kahvikupposelle. 

Pikkuinen pääsi heti töihin!

Ja ennen kuin kukaan suutahtaa, että "tuohan on rasistista", pyydän huomioimaan, että kyseessä on rekonstruktio menneen maailman sisustusesineestä eikä mikään kannanotto etnisiä ryhmiä vastaan. Eri aikakausien tyylisuuntaukset ja arvot ovat olleet minusta aina kiinnostavia, ja tällä työlläni elävöitän aikaa jolloin kolonialismi ja Brittiläinen imperiumi oli vielä täysin voimissaan. Olen aiemmalta koulutukseltani folkloristiikan maisteri, ja koulutukseni kautta olen oppinut arvostamaan edellisten sukupolvien näkemyksiä ja katsomaan mennyttä oman aikansa suodattimen läpi. Minusta ajatus pienestä paašipojasta oli enemmänkin herttainen.

Ja jos tätä haluaa tulkita syvemmin, voin todeta että paašipoika muistuttaa meitä kaikkia edelleen pinnan alla voimakkaasti vaikuttavasta orjakaupasta joka on edelleen voimissaan, joskin sitä kutsutaan nykyään ihmiskaupaksi. 

WuMo-sarjakuva tiivistää tuon vuodatuksen aika hyvin, eiks jeh!

Verstaalla voi myös tavata tuttavia ja tehdä yhdessä kaikenlaisia projekteja. Viimeisen tapaamisen yhteydessä rakensimme piñataa sanomalehtipapereista sekä sovitimme uutta vaatekaappiani:

Ja sisäpihalla voi järkätä paremman puutteessa vaikka grillijuhlat kesän kunniaksi!

There's no grill like overgrill! Ei löydetty patalappuja, mutta hitsarinvehkeet kyllä oli!

Lyhyesti sanoen, verstaalla on kaikki mahdollista!

Kasvivärit ja kyyppivärjäyksen alkeet

Pääsin taas lomatunnelmiin mökkimaisemissa. Keiteleen rannoilla on mukava viettää hellepäivää lankoja värjäten.

Testailin erilaisia tuttuja värejä ja jälkivärejä ja uutena tuttavuutena otin käsittelyyn indigon jolla saa sinistä väriä lankoihin.

Indigon ostin valmiina jauheena, mutta itse värjääminen on lykkääntynyt jo vuodella koska värin aikaansaamiseksi tulee tehdä ns. kyyppivärjäys missä veden pH:ta kontrolloidaan tarkasti sekä vedestä poistetaan kemikaaleilla happi. Kokeilimme morsinkovärjäystä koulussa pienimuotoisesti, ja otimme langoista tarkat grammapainot, veden desilitramitat ja automaattiset pH-mittarit käyttöön. Koko kyyppivärjäysprosessi tuntui kovin hankalalta sillä kurssilla tehtiin asiat erittäin huolellisesti ja ohjeen mukaan.

Taisin säikähtää turhaan kyyppivärin teknisyyttä, sillä ihan hyvinhän se meni ns. perstuntumaltakin.

Tarvikkeina oli 25 metrin jatkojohto, keittolevy, ämpäri, pari kepukkaa, paistimittari, Nalle-lankaa, indigojauhetta, ilmatiiviis purkki, ruokasoodaa pH:ta varten ja natriumditioniittia hapenpoistoon.

Ensin tein pienen värisekoituksen. Vain pari desiä vettä.

Lusikallinen natriumidioottia... eikun siis natriumditioniittia (Nitor-värinpoistojauhetta) poistamaan vedestä happea, reilu ripaus ruokasoodaa pH:ta säätämään ja noin lusikallinen indigojauhetta lisättiin parin desin perusliemeen. Suljin koko roskan peltipurkkiin 55-asteiseen vesihauteeseen kypsymään n. puoleksi tunniksi. Pidin lämpötilaa tarkasti 50-55 asteen välissä sillä jonkin ohjeen mukaan indigon väriaineet alkavat hajota kuumemmassa. Tosin ulkona talvehtinut lämpömittarini on kaikkea muuta kuin tarkka.

Vesihaude käy

Näin kaadetaan vettä kuvauksellisesti!

 Lämmitin noin 4 litraa vettä samaiseen 55 asteeseen ja heitin sekaan vähän lisää natriumidioottia sekä ruokasoodaa, molempia semmoinen roima ripaus. Avasin indigoliemipurkin ja kaadoin liemen varovasti ämpäriin.

Myrkyt pataan!

...ja liemi perään.

Tässä vaiheessa pinnalle ilmestyi öljymäinen kalvo. Kalvo muodostuu liukenemattomasta indigojauheesta ja se on hyvä imeyttää johonkin joutilaaseen lankakerään tai kankaaseen (pinnalle jäänyt aine värjää epätasaisesti eikä väri aina pysy).

Indigokalvoa veden pinnassa

Sitten itse asiaan, eli dippaamaan!

Dip! Ja nosto!

Kostea lankavyyhti lasketaan huolellisesti ämpäriin siten, että liemi hapettuu mahdollisimman vähän. Lanka näyttää hailakan kellertävän vihreältä, mutta niin sen pitääkin. Lankaa pidin liemessä sellaiset viisi, kymmenen minuuttia kerrallaan ja sitten *hop* alkaa taikuus!

Dip! Ja hop!

Vyyhdin saadessa ilmaa alkaa tapahtua: vihertävä väri muuttuu hapen vaikutuksesta kirkkaan siniseksi!

Tehostin efektiä vielä pariin otteeseen, ilmaamalla vyyhtejä muutaman minuutin ja sitten kastamalla ne takaisin väriliemeen. Sininen muuttui joka dippauksella tummemmaksi ja tummemmaksi.

Vasemmalla kolme dippausta, oikealla yksi ja puoli.

Ja sitten vaan dipataan niin kauan kuin liemi antaa väriä. Kun värjäämättömät vyyhtini loppuivat kesken aloin dippailla aikaisempia värivyyhtejäni liukuvärien toivossa:

Dip dop!

Oranssi lanka on perua suopursun jälkiväriliemestä johon on lisätty pariin kertaan keitetyt  krapinjuuret antamaan sävyä. Oranssi lanka muuttui sinivihertäväksi kolmella dippauksella.

Kipene eestä, Kipene takaa...

Pesin langat huolellisesti miedossa mäntysuopaliemessä ja huuhtelin lämpimällä vedellä. Viimeisen huuhtelun suoritin laiturilla! Eikä sit pudoteta vyyhtejä tai kameraa järveen!

Lopputuloksena melkoinen herkkupaletti. Vasemmalta oikealle

1. Itsekehrätty rusehtava lanka, kolme dippausta indigoon. Ei puretusta
2. Nalle-lanka, kaksi ja puoli dippausta indigoon. Ei puretusta
3. Nalle-lanka, kolme dippausta indigoon. Ei puretusta
4. Nalle-lanka, krappi-suopursu jälkiväri + indigo, alunapuretus
5. Nalle-lanka, krappi-suopursu jälkiväri, alunapuretus
6. Nalle-lanka, tuore suopursu, alunapuretus

Kuvaa koristaa pohjanrantakukka (Lythrum salicaria) joka ei liity värjäykseen, mutta oli nätti.