Olenkohan sanonut, että pidän huovuttamisesta.
torstai 29. elokuuta 2013
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Pientä puhdetyötä
Ei tässä elämässä mitään käsitöidä ehdi tehdä. Ostettiin häiden jälkeen toisillemme huomenlahjaksi talo ja nyt tarttee taas ruveta pakkaamaan.
Onneksi nämä on sentään kevyitä kuormata. Suurin osa allaolevista minikamoista on myynnissä FB:n nukkekotikirppiksellä (selaaminen vaatii liittymisen ryhmään).
Jatkuu taas joskus.
Onneksi nämä on sentään kevyitä kuormata. Suurin osa allaolevista minikamoista on myynnissä FB:n nukkekotikirppiksellä (selaaminen vaatii liittymisen ryhmään).
![]() |
| Emännänveitsiä. Patinoitua pronssia. Teroitetaan tarvittaessa. |
![]() |
| Kupari/pronssikahleet ryöväreille tai aaveille |
![]() |
| Hopeakahleet ihmissusille ja vampyyreille |
![]() |
| Tosi pienet kirjat ihan pienille ajatuksille |
![]() |
| Visakoivukahvainen hopeapuukko ja nahkatuppi. |
![]() |
| Löylykauha. Kupari/pronssi + visakoivu |
![]() |
| Sorkkarauta remppahommiin. Jämäterästä |
Tunnisteet:
harrastukset,
lelut,
metalli,
miniatyyrit,
valmiit
perjantai 2. elokuuta 2013
Lelumarkkinoilta päivää!
Valitan päivitysten puutetta. Tämä kesä tuntuu olevan tapahtumia täynnä ja koneelle pääseminen on välillä aika haastavaa. Lupaan parempaa sisältöä sekä useampia päivityksiä viimeistään syyskuusta alkaen. Tässä erittäin lyhyesti viimeaikaisista tapauksista:
Käväisimme kavereiden kanssa Forssan lelumarkkinoilla myymässä vähän sitä sun tätä, ja sieltä jäi päälle taas nämä miniatyyrijutut. Tätä neitiä leikityttää!
Meillä oli kaupan miniatyyreja ja leluja laidasta laitaan. Olin väsännyt pronssinukkeja, painajaisia ja pikkukirjoja, emännänveitsiä, pikkupuukkoja, kahleita, jalkapuita, pehmoelukoita ja kaikenlaista rekvisiittaa. Kissapiika tarjoili viikinkitelttoja, huovutustöitä, virkkauksia ja lautanauhoja.
Meillä oli tosi hauska reissu, kiitos kaikille osallisille.
Jäin markkinoiden jälkeen muistelemaan mitä kaikkea pientä on aikanaan tullut tehtyä. Mieleen pullahti eräs ulkohuussi minkä tein ystävälleni tilaustyönä joskus vuonna 2010:
Kaikkea sitä...

perjantai 19. heinäkuuta 2013
Kesämarkkinat
Ajattelin osallistua tänä kesänä Forssassa pidettäville Wanhan ajan lelumarkkinoille. Luvassa on luksusta nukkekoteihin ja käsityön ystäville.
Hauskana erikoisuutena nämä pienet pronssivaletut painajaiset.
Pikku painajainen (Mara minor)
Pikku painajainen on sisäsiisti mutta äkäinen otus. Se hakeutuu mieluusti turvaan makuuhuoneiden pimeisiin nurkkiin, kuten komeroiden perälle tai sänkyjen alle. Painajainen on pääsääntöisesti yöeläjä, mutta liikkuu satunnaisesti myös päiväuniaikaan.
Painajaiset ovat harmittomia, mutta vallattomaksi äityneen painajaisen voi rauhoittaa esim. teekupposella tai laittamalla valot päälle.
Toinen pieni esimerkki tuotteistani ovat tietysti nämä aidot, toimivat ja oikeilla menetelmillä sidotut pikkukirjat. Näistä olen tehnyt mm. riipuksiakin.
Kun kerran pääsee alkuun on vaikeaa lopettaa. Sitten sitä huomaakin jo omistavansa kokonaisen miniatyyrikirjaston! Isommat kirjat ovat noin 4 cm korkeita, pienet jotakuinkin 2-2,5 cm korkeita.
Hauskana erikoisuutena nämä pienet pronssivaletut painajaiset.
Pikku painajainen on sisäsiisti mutta äkäinen otus. Se hakeutuu mieluusti turvaan makuuhuoneiden pimeisiin nurkkiin, kuten komeroiden perälle tai sänkyjen alle. Painajainen on pääsääntöisesti yöeläjä, mutta liikkuu satunnaisesti myös päiväuniaikaan.
Painajaiset ovat harmittomia, mutta vallattomaksi äityneen painajaisen voi rauhoittaa esim. teekupposella tai laittamalla valot päälle.
![]() |
| Pikku painajaiset hakevat turvaa sängyn alta |
Toinen pieni esimerkki tuotteistani ovat tietysti nämä aidot, toimivat ja oikeilla menetelmillä sidotut pikkukirjat. Näistä olen tehnyt mm. riipuksiakin.
![]() Ison kirjan kokoamista |
![]() |
| Tekijän runsaat työtilat |
![]() |
| Liki valmiita harjoitelmia |
![]() |
| Josko näillä pääsisi jo alkuun? |
maanantai 15. heinäkuuta 2013
"No mitä sinä siellä verstaalla teet?"
Monille on epäselvää mitä muinaistekniikka-artesaanit oikein tekevät. Kun sanon, että vietän päivät verstaallani alkaa väki kysellä että mitä minä siellä oikein teen.
No vastaus on että ihan mitä vaan, puutöistä nahkatöihin, sarvien sahaamisesta luiden mädätykseen, maalaamisesta paperiaskarteluun ja korunteosta hitsaukseen. Tekstiilihommia en ehkä verstaalla tekisi, mutta tarvittaessa sekin onnistuu.
Tällä hetkellä pajalla on vielä muutto vaiheessa, kun yritän raivata itselleni sopivaa kolosta työntekoa varten ja samalla plarata läpi vuosien aikana kertyneitä materiaaleja jonkinlaiseen henkevään järjestykseen.
Sitten sitä on fiilailtu vanhoja valuja kuntoon, jos vaikka pääsisi kaupantekoon jossain vaiheessa. Ja kaikenlaisia keskeneräisiä vapaa-ajan projektejahan löytyy vähän sieltä sun täältä...
Verstaalla voi mm. nylkeä eläimiä, keitellä saippuaa, fiksailla polkupyörää tai muuten vaan värkätä sitä sun tätä.
Ja ennen kuin kukaan suutahtaa, että "tuohan on rasistista", pyydän huomioimaan, että kyseessä on rekonstruktio menneen maailman sisustusesineestä eikä mikään kannanotto etnisiä ryhmiä vastaan. Eri aikakausien tyylisuuntaukset ja arvot ovat olleet minusta aina kiinnostavia, ja tällä työlläni elävöitän aikaa jolloin kolonialismi ja Brittiläinen imperiumi oli vielä täysin voimissaan. Olen aiemmalta koulutukseltani folkloristiikan maisteri, ja koulutukseni kautta olen oppinut arvostamaan edellisten sukupolvien näkemyksiä ja katsomaan mennyttä oman aikansa suodattimen läpi. Minusta ajatus pienestä paašipojasta oli enemmänkin herttainen.
Ja jos tätä haluaa tulkita syvemmin, voin todeta että paašipoika muistuttaa meitä kaikkia edelleen pinnan alla voimakkaasti vaikuttavasta orjakaupasta joka on edelleen voimissaan, joskin sitä kutsutaan nykyään ihmiskaupaksi.
Verstaalla voi myös tavata tuttavia ja tehdä yhdessä kaikenlaisia projekteja. Viimeisen tapaamisen yhteydessä rakensimme piñataa sanomalehtipapereista sekä sovitimme uutta vaatekaappiani:
Ja sisäpihalla voi järkätä paremman puutteessa vaikka grillijuhlat kesän kunniaksi!
Lyhyesti sanoen, verstaalla on kaikki mahdollista!
No vastaus on että ihan mitä vaan, puutöistä nahkatöihin, sarvien sahaamisesta luiden mädätykseen, maalaamisesta paperiaskarteluun ja korunteosta hitsaukseen. Tekstiilihommia en ehkä verstaalla tekisi, mutta tarvittaessa sekin onnistuu.
Tällä hetkellä pajalla on vielä muutto vaiheessa, kun yritän raivata itselleni sopivaa kolosta työntekoa varten ja samalla plarata läpi vuosien aikana kertyneitä materiaaleja jonkinlaiseen henkevään järjestykseen.
![]() |
| Muinaistekniikka-artesaanit ovat tavarahamstereita luonnostaan. Luokka näytti tältä viimeisinä päivinä. |
![]() |
| Verstas muuttokuorman saavuttua. Jossakin tuolla seassa on kolme oravannahkaakin... |
No mitä sitten tähän mennessä? Johan sitä on kuukausi sitten valmistuttu.
Varovainen laskeutuminen verstaalla oleiluun suoritettiin korjailemalla vanhan antiikkituolin liimauksia sekä rakentelemalla itselleni sopivankokoista työpöytää vanerilevyviritelmän tilalle.
![]() |
| Pronssinukenpalasia |
Verstaalla voi mm. nylkeä eläimiä, keitellä saippuaa, fiksailla polkupyörää tai muuten vaan värkätä sitä sun tätä.
Yllä olevassa kuvassa lähtee valmistumaan tällainen poliittisesti epäkorrekti tupakkapöytä jostain 70 vuoden takaisesta mallista. Tällaisia vaneriaskarteluja pikkupojat tekivät kansakoulujen puutyötunneilla kotiin viemisiksi. Muutaman olen nähnyt antiikkiliikkeissä ja erään miniatyyrimestarin väsäämänä.
Stereotypioilla pelaava, naivistinen paašipoika on valmistettu vanerin sijaan koivulevystä. Maalasin palvelijapoikani oikein korkeimman omakätisesti Tikkurilan Miranolilla, ja hänet on pohjamaalattu oikeaoppisesti Jehulla.
Tarkemmat yksityiskohdat, kuten silmäripset, maalasin aivan pikkuisella pensselillä. Joka sekin piti tehdä itse, koska siveltimet olivat hukassa muuttokamojen joukossa.
![]() |
| Sakset, suti, ilmastointiteippiä ja tikunpätkä. |
![]() |
| Voila, pieni kertakäyttöpensseli! |
![]() |
| Käsien kiinnitystä |
Kiinnitin palat toisiinsa puutapeilla ja liimalla. Lopputulos on kenties hieman kiikkerä, mutta eihän tällaista pöytää ole tarkoitettu raskaille esineille, vaan avaimille, tuhkakupille tai vaikka kahvikupposelle.
![]() |
| Pikkuinen pääsi heti töihin! |
Ja ennen kuin kukaan suutahtaa, että "tuohan on rasistista", pyydän huomioimaan, että kyseessä on rekonstruktio menneen maailman sisustusesineestä eikä mikään kannanotto etnisiä ryhmiä vastaan. Eri aikakausien tyylisuuntaukset ja arvot ovat olleet minusta aina kiinnostavia, ja tällä työlläni elävöitän aikaa jolloin kolonialismi ja Brittiläinen imperiumi oli vielä täysin voimissaan. Olen aiemmalta koulutukseltani folkloristiikan maisteri, ja koulutukseni kautta olen oppinut arvostamaan edellisten sukupolvien näkemyksiä ja katsomaan mennyttä oman aikansa suodattimen läpi. Minusta ajatus pienestä paašipojasta oli enemmänkin herttainen.
Ja jos tätä haluaa tulkita syvemmin, voin todeta että paašipoika muistuttaa meitä kaikkia edelleen pinnan alla voimakkaasti vaikuttavasta orjakaupasta joka on edelleen voimissaan, joskin sitä kutsutaan nykyään ihmiskaupaksi.
![]() |
| WuMo-sarjakuva tiivistää tuon vuodatuksen aika hyvin, eiks jeh! |
Ja sisäpihalla voi järkätä paremman puutteessa vaikka grillijuhlat kesän kunniaksi!
![]() |
| There's no grill like overgrill! Ei löydetty patalappuja, mutta hitsarinvehkeet kyllä oli! |
Lyhyesti sanoen, verstaalla on kaikki mahdollista!
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Kasvivärit ja kyyppivärjäyksen alkeet
Pääsin taas lomatunnelmiin mökkimaisemissa. Keiteleen rannoilla on mukava viettää hellepäivää lankoja värjäten.
Testailin erilaisia tuttuja värejä ja jälkivärejä ja uutena tuttavuutena otin käsittelyyn indigon jolla saa sinistä väriä lankoihin.
Indigon ostin valmiina jauheena, mutta itse värjääminen on lykkääntynyt jo vuodella koska värin aikaansaamiseksi tulee tehdä ns. kyyppivärjäys missä veden pH:ta kontrolloidaan tarkasti sekä vedestä poistetaan kemikaaleilla happi. Kokeilimme morsinkovärjäystä koulussa pienimuotoisesti, ja otimme langoista tarkat grammapainot, veden desilitramitat ja automaattiset pH-mittarit käyttöön. Koko kyyppivärjäysprosessi tuntui kovin hankalalta sillä kurssilla tehtiin asiat erittäin huolellisesti ja ohjeen mukaan.
Taisin säikähtää turhaan kyyppivärin teknisyyttä, sillä ihan hyvinhän se meni ns. perstuntumaltakin.
Tarvikkeina oli 25 metrin jatkojohto, keittolevy, ämpäri, pari kepukkaa, paistimittari, Nalle-lankaa, indigojauhetta, ilmatiiviis purkki, ruokasoodaa pH:ta varten ja natriumditioniittia hapenpoistoon.
Ensin tein pienen värisekoituksen. Vain pari desiä vettä.
Lusikallinen natriumidioottia... eikun siis natriumditioniittia (Nitor-värinpoistojauhetta) poistamaan vedestä happea, reilu ripaus ruokasoodaa pH:ta säätämään ja noin lusikallinen indigojauhetta lisättiin parin desin perusliemeen. Suljin koko roskan peltipurkkiin 55-asteiseen vesihauteeseen kypsymään n. puoleksi tunniksi. Pidin lämpötilaa tarkasti 50-55 asteen välissä sillä jonkin ohjeen mukaan indigon väriaineet alkavat hajota kuumemmassa. Tosin ulkona talvehtinut lämpömittarini on kaikkea muuta kuin tarkka.
Lämmitin noin 4 litraa vettä samaiseen 55 asteeseen ja heitin sekaan vähän lisää natriumidioottia sekä ruokasoodaa, molempia semmoinen roima ripaus. Avasin indigoliemipurkin ja kaadoin liemen varovasti ämpäriin.
Tässä vaiheessa pinnalle ilmestyi öljymäinen kalvo. Kalvo muodostuu liukenemattomasta indigojauheesta ja se on hyvä imeyttää johonkin joutilaaseen lankakerään tai kankaaseen (pinnalle jäänyt aine värjää epätasaisesti eikä väri aina pysy).
Sitten itse asiaan, eli dippaamaan!
Kostea lankavyyhti lasketaan huolellisesti ämpäriin siten, että liemi hapettuu mahdollisimman vähän. Lanka näyttää hailakan kellertävän vihreältä, mutta niin sen pitääkin. Lankaa pidin liemessä sellaiset viisi, kymmenen minuuttia kerrallaan ja sitten *hop* alkaa taikuus!
Vyyhdin saadessa ilmaa alkaa tapahtua: vihertävä väri muuttuu hapen vaikutuksesta kirkkaan siniseksi!
Tehostin efektiä vielä pariin otteeseen, ilmaamalla vyyhtejä muutaman minuutin ja sitten kastamalla ne takaisin väriliemeen. Sininen muuttui joka dippauksella tummemmaksi ja tummemmaksi.
Ja sitten vaan dipataan niin kauan kuin liemi antaa väriä. Kun värjäämättömät vyyhtini loppuivat kesken aloin dippailla aikaisempia värivyyhtejäni liukuvärien toivossa:
Oranssi lanka on perua suopursun jälkiväriliemestä johon on lisätty pariin kertaan keitetyt krapinjuuret antamaan sävyä. Oranssi lanka muuttui sinivihertäväksi kolmella dippauksella.
Pesin langat huolellisesti miedossa mäntysuopaliemessä ja huuhtelin lämpimällä vedellä. Viimeisen huuhtelun suoritin laiturilla! Eikä sit pudoteta vyyhtejä tai kameraa järveen!
Lopputuloksena melkoinen herkkupaletti. Vasemmalta oikealle
1. Itsekehrätty rusehtava lanka, kolme dippausta indigoon. Ei puretusta
2. Nalle-lanka, kaksi ja puoli dippausta indigoon. Ei puretusta
3. Nalle-lanka, kolme dippausta indigoon. Ei puretusta
4. Nalle-lanka, krappi-suopursu jälkiväri + indigo, alunapuretus
5. Nalle-lanka, krappi-suopursu jälkiväri, alunapuretus
6. Nalle-lanka, tuore suopursu, alunapuretus
Kuvaa koristaa pohjanrantakukka (Lythrum salicaria) joka ei liity värjäykseen, mutta oli nätti.
Testailin erilaisia tuttuja värejä ja jälkivärejä ja uutena tuttavuutena otin käsittelyyn indigon jolla saa sinistä väriä lankoihin.
Indigon ostin valmiina jauheena, mutta itse värjääminen on lykkääntynyt jo vuodella koska värin aikaansaamiseksi tulee tehdä ns. kyyppivärjäys missä veden pH:ta kontrolloidaan tarkasti sekä vedestä poistetaan kemikaaleilla happi. Kokeilimme morsinkovärjäystä koulussa pienimuotoisesti, ja otimme langoista tarkat grammapainot, veden desilitramitat ja automaattiset pH-mittarit käyttöön. Koko kyyppivärjäysprosessi tuntui kovin hankalalta sillä kurssilla tehtiin asiat erittäin huolellisesti ja ohjeen mukaan.
Taisin säikähtää turhaan kyyppivärin teknisyyttä, sillä ihan hyvinhän se meni ns. perstuntumaltakin.
Tarvikkeina oli 25 metrin jatkojohto, keittolevy, ämpäri, pari kepukkaa, paistimittari, Nalle-lankaa, indigojauhetta, ilmatiiviis purkki, ruokasoodaa pH:ta varten ja natriumditioniittia hapenpoistoon.
Ensin tein pienen värisekoituksen. Vain pari desiä vettä.
Lusikallinen natriumidioottia... eikun siis natriumditioniittia (Nitor-värinpoistojauhetta) poistamaan vedestä happea, reilu ripaus ruokasoodaa pH:ta säätämään ja noin lusikallinen indigojauhetta lisättiin parin desin perusliemeen. Suljin koko roskan peltipurkkiin 55-asteiseen vesihauteeseen kypsymään n. puoleksi tunniksi. Pidin lämpötilaa tarkasti 50-55 asteen välissä sillä jonkin ohjeen mukaan indigon väriaineet alkavat hajota kuumemmassa. Tosin ulkona talvehtinut lämpömittarini on kaikkea muuta kuin tarkka.
![]() |
| Vesihaude käy |
![]() |
| Näin kaadetaan vettä kuvauksellisesti! |
![]() |
| Myrkyt pataan! |
![]() |
| ...ja liemi perään. |
![]() |
| Indigokalvoa veden pinnassa |
Sitten itse asiaan, eli dippaamaan!
![]() |
| Dip! Ja nosto! |
![]() |
| Dip! Ja hop! |
Tehostin efektiä vielä pariin otteeseen, ilmaamalla vyyhtejä muutaman minuutin ja sitten kastamalla ne takaisin väriliemeen. Sininen muuttui joka dippauksella tummemmaksi ja tummemmaksi.
![]() |
| Vasemmalla kolme dippausta, oikealla yksi ja puoli. |
Ja sitten vaan dipataan niin kauan kuin liemi antaa väriä. Kun värjäämättömät vyyhtini loppuivat kesken aloin dippailla aikaisempia värivyyhtejäni liukuvärien toivossa:
![]() |
| Dip dop! |
![]() |
| Kipene eestä, Kipene takaa... |
Lopputuloksena melkoinen herkkupaletti. Vasemmalta oikealle
1. Itsekehrätty rusehtava lanka, kolme dippausta indigoon. Ei puretusta
2. Nalle-lanka, kaksi ja puoli dippausta indigoon. Ei puretusta
3. Nalle-lanka, kolme dippausta indigoon. Ei puretusta
4. Nalle-lanka, krappi-suopursu jälkiväri + indigo, alunapuretus
5. Nalle-lanka, krappi-suopursu jälkiväri, alunapuretus
6. Nalle-lanka, tuore suopursu, alunapuretus
Kuvaa koristaa pohjanrantakukka (Lythrum salicaria) joka ei liity värjäykseen, mutta oli nätti.
perjantai 28. kesäkuuta 2013
Turun Linnan Tykkimies
Maaliskuussa sain yhteydenoton Turun linnalta. Linnan uuteen näyttelyyn oltiin rakentamassa Pietari Brahen aikaisen hovin pienoismallia, ja sen sisustamiseen kaivattiin taitavia henkilöitä. Sain kunnian osallistua pienoishovin rakentamiseen artesaanin opinnäytetyön merkeissä. Olen keskittynyt parin talven aikana enimmäkseen jalometalleihin joten oli luontevaa keskittää voimavarani linnan asevarastojen täydentämiseen.
Linnan mittakaava teki työstä erityisen haastavan. Olen aiemmin sisustanut miniatyyreja 1:12 mittakaavassa, mutta Brahen aikainen linna rakennettiin 1:24 mittakaavaan, eli puolta pienempään kuin mihin olin tottunut. Linnaprojektin suuruudesta saanee jonkin käsityksen kun sanon, että tuossa minimittakaavassakin koko linnan pituus on liki kolme metriä ja korkeus jotakuinkin 110 senttiä. Asekammari käsitti onneksi vain noin 30x50 senttisen huoneiston, joten urakka ei ollut aivan mahdoton.
Nukkelinnan projektivastaava toimitti minulle jonkin verran referenssitietoja, mutta varsinaisen toteutuksen suhteen minulle annettiin vapaat kädet, joskin ohjeeksi annettiin että historiallisissa autenttisuudessa tuli olla mahdollisimman tarkka. Vinkkejä sain mm. Skoklosterin linnan asevarastoista sekä Turun Linnan tilikirjoista.
Turun linnan vuoden 1641 tileissä linnassa mainitaan mm. 778 muskettia sekä tukihaarukkaa, 1226 paria haarniskoita, 1754 piikkimiehen miekkaa, 998 kypärää, 11 hilparia, 300 pistoolia, 19 rumpua, yksi 6-naulainen tykki, yksi 3-naulainen tykki, kaksi 1-naulaista tykkiä, neljä kenttätykkiä, yhdeksän falkonettia, 10 kevyttykkiä, neljä kammiotykkiä ja niin edelleen.
Aikaa varuskammarin sisustamiseen meni yllättävän paljon, osittain siksi että kunnianhimoni takia käytin aitoja materiaaleja aina mahdollisuuksien mukaan. Haarniskat olisi voinut taiteilla vaikka askartelumassasta, mutta halusin valmistaa tarvikkeet metallista. Uusi perusnäyttely tulee olemaan esillä linnassa vuosia, jopa vuosikymmeniä, joten halusin töitteni olevan ehdotonta priimaa.
Kirjoitin lyhyen etenemisraportin varuskammarin sisustamisesta myös Turun Linnan omaan blogiin.
Ja koska kuvat puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa:
![]() |
| Referenssikuvia tykkien malliksi |
![]() |
| Pietari Brahen aito haarniska. Kuvan toimitti S. Väärä. |
![]() |
| Linnanrakennuspajalla, suunnitelmaan tutustumassa |
![]() |
| Haarniskan aihio, kuparia |
![]() |
| Brahen haarniskaa tehdään |
![]() |
| Keihäitä, jalkapuita ja kuparinen tykin aihio |
![]() |
| Muskettien piippuputket tehtiin vetoraudalla. |
![]() |
| Hopeoitu haarniska poseeraa. Vyönsolki on tehty pronssilangasta ja hopeoitu. Keihäs on tinattu |
![]() |
| Pitkät, yksinäiset viikonloput kuluivat omalla työpajalla aseita väännellen |
![]() |
| Pietari Brahen haarniska ennen hopeointia, juotosharjoitusten aatelia! |
![]() |
| Linnan viirin aihio aluillaan. Malli on autetnttinen, vuodelta 1650. |
![]() |
| Viiriä sahataan. Tarkkaa hommaa kun on naamakin näkkärillä. |
![]() |
| Patinoitu viiri tulee linnan katolle |
![]() |
| Valamassa minä ja Vilppolan Markku. Neuvottelemme alipaineen tilanteesta. |
![]() |
| Valua yritetään pelastaa - alipaine falskaa! |
![]() |
| Naamasta näkyy: p*skakshan se män. Joskus käy näinkin. |
![]() |
| Pronssivalettu ja toimiva saker-mallinen tykki kuulineen ja ruutisäkkeineen |
Olen ihan tolkuttoman ylpeä tästä pronssitykistä. Se nimittäin toimii oikeasti! Latasin tykin pienellä paukkupapatilla ja konfettisilpulla. *PUF*! Mahtava juhlakanuuna!
![]() |
| Nahkakanuuna! |
![]() |
| Korjattavia tarvikkeita menossa asesepälle |
![]() |
| Keihästeline |
![]() |
| Seppä ja alasin |
![]() |
| Valmis ja kiilloitettu Brahen haarniska mittakaavan kera |
Olin saanut suhteellisen vapaat kädet asekammarin sisällön suhteen joten oli luontevaa että pääsin itse myös sisustamaan asekammaria!
![]() |
| Liimaten ja nauraen! |
![]() |
| Haarniskat kiinni telineissään |
![]() |
| Asekammarin asettelut! |
![]() |
| Brahen haarniska ja emaloitu vaakunakilpi paikoillaan |
![]() |
| Harjoitusmaali sekä musketit telineissään. |
![]() |
| Hopeoidut haarniskat |
![]() |
| Asesepän korjattavaksi menevät |
![]() |
| Aseseppä työssään. |
![]() |
| Asekammari alavasemmalla |
![]() |
| Linnan hopeakamarista |
Koko nukkelinna on aivan mahtava projekti jossa näkyy usean ammattitaitoisen tekijän kädenjälki. Ehdottomasti suosittelen tutustumaan. Muutoinkin Turun linnan uusi perusnäyttely on erittäin näyttävä ja eloisa kokonaisuus.
![]() |
| Avajaistungos nukkelinnalla 28.6.2013 |
Lehtileikkeitä ja uutisvideoita Turun Linnan uudesta näyttelystä:
Turun Sanomat
Turun Sanomien TV
YLE
Nyt uusia haasteita kohti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)