Keväinen kasvikurssi, osa 2.

Kevät on jo pitkällä täällä Varsinais-Suomessa ja meidän oli jälleen kerran aika lähteä seuraamaan Ossin oppipolkuja villivihannesten ihmeelliseen maailmaan.

Joskus tulin heittäneeksi läpällä että kurssin vetäjä on semmoinen velmu joka kulkee metsikössä ja laiduntaa suoraan puusta. Luulin olevani vitsikäs. Sen sijaan olinkin oikeassa!

Opas aamupalalla.

Tuota pikaa koko kööri pisteli hyvällä ruokahalulla nassuunsa vaahteran makeita kukintoja. Itse keräsin kukkasia talteen simantekoa varten.

Suuntasimme retkemme ensimmäisen päivän Turun Koroisiin jossa on sijainnut muinoin piispanlinna. Noilta ajoilta asti periytyy ilmeisesti rannassa kasvanut (syötävälehtinen) orapihlaja-aita sekä muutamia muinaistulokkaita. Oman osansa kasvilajiston monipuolisuuteen on tuonut myös paikalla sijainnut kauppapuutarha jonka jäljiltä löytyi paljon perinteisiä puutarhakarkulaiskasveja.

LUMO-projektin tekemä olki-savihuussi. Ovi oli vielä rakenteilla. Ikkunoina oli lasipulloja.

Koroisissa toimii nykyään muun muassa LUMO-keskus joka edistää luonnonmateriaaliosaamisen taitoja ihan kansainvälisestikin. Alueella viljellään nykyään myös vähän sitä sun tätä, meidän onneksemme myös villivihanneksia.

Opettaja piti tärkeänä että opimme erottamaan herkullisen koiranputken sekä tappavan myrkyllisen myrkkykatkon toisistaan.  Myrkkykatko aiheuttaa hengenlähtöä vain 2-7 gramman painoisella palasella joten tarkkana täytyy olla! Kasvia ei pidä syödä jos hiukankaan epäilyttää.

Kasvien lehdet ja juurakot ovat erehdyttävän samankaltaisia, mutta muutamia erottavia tuntomerkkejä on.

Vasemmalla pyöreävartinenmyrkkykatko, oikealla V-mallinen koiranputki.

Koiranputken lehtivarren poikkileikkaus on aina V-muotoinen. Myrkkykatkossa lehtivarsi on pyöreä. Myrkkykatkossa näkyy usein myös punaisia pisteitä, mutta ei aina, joten sekään ei ole satavarma tuntomerkki. Pilkullisia kasveja ei kuitenkaan tule syödä.

Kaikkien koiranputken kukkavarsi on uurteinen, "tähtimäinen". Myrkkykatkossa varsi on sileämpi. Kuvassa koiranputki.

Koiranputken varresta lähtee myös sellainen mieto porkkanamainen tuoksu, myrkkykatkon aromi tuntui selvästi äitelän kitkerältä, sitä on kuvailtu jyrsijän virtsan hajuiseksi. 

Varmin tapa tunnistaa koiranputki on kukinta. Monin paikoin koiranputki lähtee kukkimaan jo toukokuun puoleenväliin mennessä siinä missä myrkkykatko kukkii vasta kesäkuussa. Eli kaikki tällä reissulla näkemämme kukkivat koiranputkikasvit olivat turvallista ruokaa.

Aurajokivarressa kasvoi monin paikoin suuriksi mättäiksi ehättänyttä mesiangervoa. Tässä vaiheessa kasvua lehdet soveltuvat mm. jalkakylpyihin virkistävien ominaisuuksiensa ansiosta. Mesinagervon lehdistä saa hiostamalla myös erinomaista teejuomaa.

Kalmojuuren nuoria versoja

Kalmojuuri kuulostaa pahaenteiseltä. Nimi kuitenkin tulee sen latinalaisesta nimestä Acorus Calamus. Kalmojuuri on vanha rohdoskasvi jota on viljelty runsaasti pitkin maailmaa. Siinä on miellyttävä mandariinimainen tuoksu ja makea maku. Maistelimme nuoria, maukkaita versoja ja muutaman juuren nappasimme mukaan kuivattavaksi teejuomia varten.

Pojat löysivät hauskan kasvin. Olikohan tämä nyt se keltakurjenmiekka?

Harakanvarpaat Aurajoen rantatörmällä

Karhunputki juurineen

Voimakkaan mausteinen karhunputki sopii villivihannesten mausteeksi mm. hapatuksessa. Tämä on jälleen yksi kasvi minkä tunnistamisessa täytyy olla varma, sillä se muistuttaa sekä myrkkykeisoa että myrkkykatkoa. Paras tunnusmerkki on lehtivarren erittäin selkeä ja suurikokoinen V-mallinen rakenne. Minusta kasvin lehdet muistuttavat vähän pionin lehtiä.

Kynät savuavat kun Ossi takoo meille kasvitietoa nuppeihin

Aurajoen varren keväiset tulvat olivat nostaneet ravinteet laakson pinnalle ja kaikki oli todella rehevää. Paikka on todellinen salaattibuffet, villivihannesharrastelijan paratiisi. Mutta luvalla saimme myös maistella Koroisten pihakasveja.

Pikkukäenrieska kukkii voikukan rinnalla

Puutarhakarkulaisena esiintyvä pikkukäenrieska on pieni ja vaatimaton, varhain keväällä kukkiva lilja. Se tekee pienen, tärkkelyksisen mutta maukkaan sipulin jos vain jaksaa kaivella maasta niitä esiin

Sipulit vastapoimittuina ja pestyinä. Menisivät varmasti nukkekotiinkin!

Pikkukäenrieska tuppaa leviämään paikasta toiseen suurempien hyöty- ja koristekasvien mukana lähes huomaamattomien sipuleidensa ansiosta. Minusta kasvi on suloinen (ja maukas haukkapala)

Seittitakiaisessa voi olla jopa puolimetrinen vahva juuri, joten sapuskaa riitti ahkerille kaivajille.

Pikkusipulit sikseen, kävimme isompien herkkupalojen kimppuun ja kaivoimme esiin seittitakiaisen juurakoita. Nämä ovat superherkullisia esim. keitettyinä ja wokattuina! Lisäksi maanomistaja oli oikein iloinen kun kerroimme että voimme kaivaa näitä enemmänkin ylös.

Valittetavasti kevätflunssa vei minusta tässä kohtaa voiton, ja pakenin kotiin nokosille kun toiset jäivät Koroisille vielä kokkailemaan villivihanneksista seitsemän ruokalajin illallista. Ehkä ensi kerralla minäkin.

Seuraava päivä vei meidät Mynämäen perukoille sekä Jokirannan varteen. Pysyttelimme pääosin tutuissa kasveissa keräilemällä mm. maitohorsmaa, voikukkaa, koiranputkea, karhunputkea, vadelmaa, nokkosia jne. Samalla syvensimme tietoutta mm. kasvien hapatuksesta ja maitohappokäymisestä yleensäkin.

Näkymä kuin Holdstockin Alkumetsä -teoksesta

Rahkasammal sopii mm. juuresten kellarisäilöntään pehmikkeeksi. Se pitää kosteuden tasaisena

Valeriana, eli virmajuuri

Virmajuuren juurakosta keitetyllä teellä on rauhoittavia ominaisuuksia. Kissat ovat kuulemma myös aivan hulluina virmajuuren hajuun ja tykkäävät puskea kasvia ja kieriskellä sen lehdissä. Omat elukkani vaan eivät korvaansa lotkauttaneet vaikka raahasin kasvin näytille. Juurten tuoksu oli kyllä selkeästi erottuva ihmisenkin nenään. Imelä, mausteinen.

Iltapäivällä harjoiteltiin hapattamista.

Kiitos kuvasta menee Miika V:lle.

Tässä oma cocktailini valmistuu: voikukan nuppuja, maitohorsmaa, vadelmanlehtiä, nokkosta sekä karhunputkea. Katsotaan kuinka käy.

Mahlaa ja viinimarjan oksia.

Ohjaajalla oli mukanaan hapatukseen soveltuvaa maitohappobakteeripitoista nestettä: koivunmahlaa johon oli lisätty viinimarjan oksia. Viinimarjan lehtien pinnalla on maitohappobakteereita jotka lähtevät hapattamaan nestettä sopivaksi. Kasvien ja nesteen lisäksi purkkiin lisättiin noin yksi ruokalusikallinen suolaa (noin 1 litran purkkiin 1 lusikallinen).  Kaikki hapatuksen hienot kommervenkit eivät enää tarttuneet väsyneeseen nuppiini, mutta ymmärsin sen verran että nesteellä peitetään purkitetut kasvikset siten, että maitohappokäyminen pääsee kasvien pinnalla käyntiin. Nyt vain odotellaan muutama kuukausi ennen purkin avaamista ennen kuin lopputuloksesta voi sanoa juuta tai jaata.