Voi Pyhä Sylvi! Hopearasia!

Otsikon sanonta osui tässä parin viikon jalometallikurssilla kohdilleen useampaankin otteeseen. Tarrasin todelliseen haasteeseen ja lähdin rakentamaan toimivaa, saranallista rasiaa. Onneksi Keijo on siitä hyvä opettaja että hän ei koskaan kerro etukäteen jonkin projektin olevan todella haastava tai jopa mahdoton. Sitä ei osaa pelätä tulevaa urakkaa ennen kuin on liian myöhäistä ja keskeyttäminen ei ole enää järkevää.

Aloitetaan ihan alusta:

Palasina. Pohjat juotin vielä reunapaloihin.

Sahasin osat rasiaan ja juotin ne yhteen. Hopeasta tietty, ei jalometallikurssilla mitään halpoja materiaaleja käytetä. Tämä oli vielä tuttua hommaa. Viilailin rasian neljännesmillin mittaisia epäsuhtaisuuksia kohdilleen kunnes palaset sopivat saumattomasti vastakkain.

Sitten tarvitsinkin jo saranapaloja putkisaranaan. Sellaisia ei saanut koululta valmiina, joten nappasin 0,4 mm paksua hopealevyä ja vedin itse ohutta putkea vetoraudan läpi.

Vetäminen vaatii tömäkät pihdit, voimaa ja tukevan asennon ettei pyllähdä selälleen. Toinen jalka taakse!

Vetorauta on tuommoinen puristimeen kiinnitettävä rautakappale missä on erikokoisia, toiselta puolelta suippenevia reikiä. Ohutta levyä lähdettiin vetämään isoimman reiän kautta aina pienempää kohti kunnes levystä saatiin sopivankokoinen putki. Hopea venyi koko ajan pituutta putken kutistuessa, joten 1,5x7 cm palasta sain jotakuinkin 15cm pitkän pätkän millin paksuista hopeaputkea. Tai siis, putken sisälle mahtui noin millinen lanka. Vetoraudalla vedin myös sitä millistä saranalankaa, kun koululta löytyi vain 1,2 millistä hopealankaa. Sanonpahan vaan, että tässä kohtaa olisi hyvä juottaa hopeaputken sauma kiinni tulevien ongelmien välttämiseksi.

Viilasin pyöröviilalla rasian toiseen reunaan syvennyksen putkisaranaa varten. Sarana istuisi paikalleen paremmin pienessä kolossa ja olisi ainakin periaatteessa helpompi kiinnittää paikoilleen.

Sovitusta. Maalarinteippi oli hyvä apuväline

Työsuunnitelmani tuntui hieman elävän projektin edetessä, sillä ennen saranointia keksin että minähän haluan etsata rasian kanteen jotain hienoa! Etsaus tehtiin typpihappo-vesiseoksessa vetokaapissa. Koko etsattava kappale upotettiin suojaavaan mehiläisvahaan ja siihen kaiverrettiin haluttu kuvio. Happo pääsee vaikuttamaan vain vahan alta paljastuineisiin kohtiin jolloin kuviosta on mahdollista saada tosi tarkka. Etsausnesteen synnyttämä kaasu syrjäyttää sitten hapen, joten vetokaappi on todellakin tarpeen jos ei halua tukehtua. 

Valitettavasti kappale oli hapossa hieman liian vähän aikaa (tunnin) ja etsaus jäi todella hentoiseksi. Kaiversin kuvion kuitenkin loppuun käsipelillä, mutta pääasia tässä etsausprojektissa oli  tekniikan kokeilu. Palaan etsaukseen varmasti vielä jatkossa.

Palatakseni saranoihin:

Vielä vaiheessa. Läikät ovat booraksia, juotosnestettä mikä suojaa hopeaa hapettumiselta kuumennettaessa.

Sahasin putkesta tuollaisen E-muotoisen kappaleen jonka juotin E:n sakaroista kiinni rasian toiseen puoleen. Mikäli putken saumaa ei ole juotettu, tulee tässä kohtaa tarkkailla että putki juottuu kiinni rasiaan saumakohdastaan, muutoin putki saattaa aueta saranaa käyttäessä. Kun kaikki palat ovat kohdillaan sahataan E:n selkä katki siten, että jäljelle jäi kolme pientä putkenpätkää. Sitten sovitetaan.

Koska unohdin kuvata ison rasian saranan juottamisen esittelen tässä esimerkkinä testipalikan kannen saranointia:

Pikkupurkki

Tässä pohjan saranakappaleet on jo juotettu paikoilleen. Kannen saranaa kannattelee rosterilangan palanen, kansi on aseteltu paikoilleen juottamista varten (rosteri ei juotu kiinni hopeaan joten sitä on hyvä käyttää kannattimena). Tässä kohtaa rasia on kaikkein helpointa pilata. Jotta kannesta saataisiin istuva on tarpeeen juottaa kansi kiinni saranaan tässä asetelmassa. Osaamaton tekijä juottaa kansipalan helposti kiinni pohjan saranoihin, purkin reunoihin tai sössii homman muuten vaan vaikkapa sulattamalla pohjan saranat irti. Valehtelematta voin sanoa että jouduin tekemään pikkupurkin saranat uudestaan n. 8 kertaa ennen onnistumista. Isomman rasian kanssa otettiin sitten apuvälineet käyttöön. Anti-flux-neste, juotoksenpysäyttäjä esti sen että saranat olisivat juottuneet kiinni toisiinsa tai rasia juottunut umpeen!

Taika-aine auttaa aina.

Sitten kiinnitettiin lukko. Kannen sisäpinnalle kiinnitettiin pikkuinen puolen millin paksuinen hopeasuikale jota taivutettiin aivan pienenpieni inaus kaarelle ulospäin. Pohjaosan sisäpinnalle puolestaan kaiverrettiin pikkuinen kolo lukkoa varten.

Palaset valmiina koottaviksi

Lopulta pääsin kasaamaan palapelin yhteen. Putkisaranan läpi vedettiin millinen hopealanka joka sahattiin n. 1 mm liian pitkäksi  ja tyssättiin T-muotoiseksi molemmista päistään. Voila, meillä on toimiva saranallinen rasia

Patinaa, patinaa...

Kuvion malli on omasta päästä keksitty ja mukailee keskiaikaisia katolista pyhäinjäännösrasioita. Pyhän Sylvin hopearasiaan voi jemmata vaikka pari Pyhää Buranaa pahan päivän varalle.

Ja sitten on se harjoituspurkki:

Täysin toimiva hopeinen nukkekodin korurasia/polkuroskis.