Ankkafani henkeen ja vereen!

Minä pidän ankoista.

Jalometallikurssilla oli yllättäen vapaa-aikaa.

1+1=2

Kupariankkaa pukkaa

Ensinnä sahataan sopiva määrä räpylöitä, siipiä ja muita ankan osasia. Ankan alle tulevien rullien tekemistä helpottaa ns. kolikkoleikkuri millä saa käden käänteessä tasan pyöreitä kappaleita. Tarpeelliset palat juotetaan, hehkutetaan ja rei'itetään tarpeen mukaan. 

Hups, meni reikä vähän vinoon... No tulipahan liikkumavaraa.

Rei'itetään ja sovitetaan, vasemmalla räpylät, vieressä pihdit mittakaavana.

Otetaan tiukka näppiote räpylöistä eikä sitten viilata ihoa rikki koska se kirvelee!

Yhteensopimattomat palaset viilataan sopiviksi esim. hienolla timanttiviilalla. 

Hopea-ankan räpylöiden juotos on aika roisin näköinen ennen palasten siistimistä.

Kun palaset on saatu sopimaan ne liitetään toisiinsa tapittamalla. Sahataan millin hopea- tai pronssilangasta pätkä joka lytätään molemmista päistään. Tällä lailla palaset saa kiinnitettyä toisiinsa siten että ne pystyvät vielä pyörimään, eli langasta tulee akseli.

Kuparista sahattu ankka pääsi vielä ultraäänikylpyyn ja sitten kullattavaksi! Kultauksen prosessi on käytännössä aivan sama kuin hopeoinnissa, käytettävä metalli on vain eri sorttia.

Ultraäänipesuri tunnetaan myös päänsärkykoneena karmean äänensä vuoksi.

 Ja ei kun kvaak kvaak ja menoksi!

Ankkaa pukkaa

Kulta-ankan takapyörään on juotettu pikkuruinen epäkesko joka heiluttaa sen siipiä ylös ja alas. Hopea-ankka vaappuu eteenpäin perinteiseen malliin. Sanottakoon, että hopea-ankan korkeus ilman ripustuslenkkiä on n. 1,5 cm, kulta-ankan 1,3 cm.

Lisäksi improvisoin jämäpalasta tuollaisen:

Muistuttaa etäisesti puolukkaa. Kiven lahjoitti Keijo <3

Kyllä jalometallihommat on sitten mukavia.