Suut puhtaaksi: saippuakokeilujen tuloksia

Ei mene ihan putkeen nyt.

Saippuakokeilut luuydinrasvasta eivät tuottaneet haluttua tulosta. Seos hyytyi vain osittain saippuan kaltaiseksi rusehtavaksi tuotteeksi ja senkin epäilen olevan pitkälti katajanneulasten aiheuttama reaktio. Pääasiassa keitos vaikutti pelkältä rasvalta, ainesosat olivat eriytyneet toisistaan täysin! Varmasti en tiedä mitä kävi, mutta seos ei näyttänyt kovinkaan houkuttelevalta:

Saippuaa vai paistorasvaa?

Kippasin pinnalla kelluneet rasvat toiseen purkkiin ja yritin huuhtoa ja puristella tuota rusehtavaa massaa, että josko siitä saisi vielä saippuankaltaista tuotetta. Massasta lähti pusertamalla rasvaa vaikka kuinka paljon eikä saippuamaisia ominaisuuksia tahtonut juuri löytyä. Sain aikaan vain vähän vaahtoisuutta mutta rasvaisuus oli ja pysyi. Lopulta heitin tämän kokeilun kanssa hanskat tiskiin ja lahjoitin jäljelle jääneen ruskean klöntän luokkatoverille nahanparkituskokeiluja varten sillä se saattaa avittaa parkitsemisaineden pintajännityksen poistossa (mikäli seoksessa on yhtään saponiinia).

Arvelin että seoksessa olisi ollut aivan liian vähän lipeää rasvaan nähden, sillä luuydinrasva on todella rasvaista eikä tahdo lähteä Fairyllakaan.

Onneksi luokkatoverini Leena ja Johanna tarjosivat mahdollisuuden uuteen kokeiluun: sain napata traanikattilasta kauhallisen nestemäistä traania (luuydinrasvan kaltaista todella liukasta eläinrasvaa) uutta kokeilua varten. Tällä kertaa kaadoin lipeää pataan reilulla kädellä ja annoin keittyä melkein pohjaan asti (ts. n. 1 dl rasvaa + 2,5 dl lipeää = 0,5 dl valmista seosta).

Parin viikon odottelun jälkeen tulos oli edellisen kaltainen rusehtavan kellertävä rasvamössö jota ei hyvällä omatunnollakaan voi saippuaksi sanoa.

Johtopäätös: nestemäinen eläinrasva ei pelkiltään sovellu saippuankeittoon yllämainituilla menetelmillä. Mitenkähän nämä oliiviöljysaippuat sitten kiinteytyvät?

Pohdinta jatkuu ensi numerossa.