maanantai 20. helmikuuta 2012

Kunnon loma kun on loma!

Onneksi on hiihtoloma! Onnistuin nimittäin kipeyttämään ranteeni viikko sitten ja lepo on nyt erittäin tarpeellinen. Syyllinen on joko huovutuskurssilla tehdyt vääränlaiset nostot tai se parin tunnin imurointimaratooni mitä pidin viikkosiivouksen yhteydessä. Todennäköisesti molemmat.

Ja vaivan nimi on tietenkin Jännetuppitulehdus.

Jännetuppitulehduksen nimi hämää, sillä tulehduksen aiheuttaja ei ole virus tai bakteeri, vaan liiallinen mekaaninen rasitus. Jännetuppitulehdus liittyy yleensä esim. pitkään jatkuneeseen yksitoikkoiseen liikkeeseen tai äkilliseen venytykseen. Kudoksiin tullut vaurio ilmenee kipuiluna joka liittyy usein alkuun raajan tiettyyn liikkeeseen tai asentoon. Levossa kipua yleensä ei tunnu, mutta pitkään jatkunut rasitus voi aiheuttaa myös leposärkyä.

Alkava jännetupen tulehdus paranee usein itsestään, kun rasitus lakkaa ja kipuilevan kohdan annetaan levätä tarpeeksi. Käsikauppatavarana myytävien tulehduskipulääkkeeiden käyttö joko paikallisena voiteena tai tabletteina lievittävät tulehdusta ja kipua.

Toisin kuin jotkut tulehdukset, joihin viileä tuo helpotusta, jännetupentulehdus ei nauti kylmästä. Tutkimustulokset antavat viitteitä siihen, että kylmässä työskentely saattaa jopa altistaa jännetupentulehdukselle (Suomen Lääkärilehti 1/2005). Raajan kuntoutumista voi jouduttaa pitämällä kipeä kohta lämpimänä mm. lisävaatetuksella. Myös lämpimät vesikylvetykset edistävät paranemista.

Tulehduksen kulku vaihtelee tapauskohtaisesti, mutta siihen voi kuulua mm. parista päivästä pariin viikkoon kestävä kuumotus-, turvotus- ja punoitusvaihe, jonka jälkeen tulehdus rauhoittuu. Itse jänteen/jännetupen paraneminen voi silti kestää vielä useita viikkoja välittömien kipuoireiden kadottua. Tämän huomaa heti ikävänä kipuiluna jos yrittää suorittaa rasittavia liikkeitä "liian aikaisin".

Jännetupen turvotusta voidaan tarvittaessa hoitaa kipulääkkeiden lisäksi paikallisilla kortisoniruiskeilla. Vaikeammissa tapauksissa ahtautunut jännetuppi saattaa vaatia leikkaushoitoa. Tähän ei onneksi olla vielä jouduttu turvautumaan, mutta sekin voi aikaa myöten olla edessä. Tunnen useita käsityöläisiä joiden käsivaivat vaativat leikkauksen ja pitkän sairasloman. Ikävä ammattitauti.

Hyvät rannetuet, kaiken A ja O!
Paranemisen helpottamiseksi olen itse käyttänyt tukirannekkeita. Ne pitävät kipeän käden suhteellisen liikkumattomana sekä lämpimänä. Lisäksi rannetuet toimivat hyvänä muistutuksena siitä että paranemisaikana kyseisellä kädellä ei todellakaan pitäisi tehdä mitään rasittavia töitä. Parhaimmillaan olen pitänyt rannetukea yhtäjaksoisesti usean viikon ajan, ja minulle se toimii.

Yleisohje jännetulehdusten ennaltaehkäisemiseksi on yksitoikkoisten, rasittavien liikkeiden välttäminen. Mikäli sellaisia on pakko tehdä, tulisi ehdottomasti välttää äkillistä ylikuormitusta ja työntekoon on laskeuduttava varovasti, vähän kerrallaan. Tässä muinaisteknikkokoulutuksessa on koko ajan huomioitava se, että tietyt liikkeet ja työasennot ovat täysin kiellettyjä, kuten buckskinejä tehdessä jo huomasinkin. Olen pyrkinyt pitämään liikkeet, työasennot, työkalujen käytön ja tauot sellaisina, että yksittäinen jänne ei ärry liikaa. Jos kipua alkaa ilmentyä työnteko on syytä lopettaa saman tien ettei tulehduskierre ala uudestaan. Luokkatoverini ovat joskus ihmetelleet intoani käyttää koneita kaiken mahdollisen kanssa vaikka olemmekin nimenomaan muinaisen tekniikan ja käsityön opiskelijoita. Syy on se, että pyrin säästämään käsiäni mahdollisimman paljon jotta voisin tehdä näitä hommia jatkossakin.

Käsityöläiseksi pyrkivällä jännetupentulehdus on erinomaisen kenkku vaiva jonka kanssa on vain opittava tulemaan toimeen. Näillä mennään.

Lähteet:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00269
http://www.tohtori.fi/?page=2442205&id=5217238
http://www.klinikka22.fi/data/uploads/documents/1/J%C3%A4nnetulehdukset.pdf

lauantai 11. helmikuuta 2012

Korukurssilla II

Tuotoksia tuotoksia..

Ensimmäinen sormukseni herätti kotona sen verran ihastusta että sain väsätä isännälle samanlaisen hopeasormuksen.

Hopeaa joka sormeen ja varpaaseen
Eilisen kurssin aikana tutustuin ns. Kertun koruun. Alkuperäinen malli on löydetty Köyliönsaaressa eli Kirkkosaaressa sijaitsevasta kalmistosta kun tilalla ollutta navettaa alettiin laajentaa 1920-luvulla (malli tähän koruun löytyi Kirkkosaaren hautalöydöstä numero 7).  Köyliönsaaren uskotaan liittyvän piispa Henrikin ja talonpoika Lallin legendaan, joten koru on luonnollisesti saanut nimensä Lallin vaimon, Kertun, mukaan.

Korumallia on mukaeltu joten kyseessä ei ole varsinainen muinaiskoru vaan ennemminkin muinaisuudesta inspiraation saanut koru. Kiitokset Keijo Kinnuselle tästä upeasta koruntekomahdollisuudesta!

Malleja minkä mukaan lähdetään tekemään korua
Korukuvion punsselointia alustaa vasten

Kertun koru, puolimillistä pronssilevyä

Koruntekoon liittyi prässäystä, punsselointia, sahausta, hiontaa, tapittamista sekä muita pieniä kommervenkkejä. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen projekti, ja homma jatkuu edelleen sillä tähän täytyisi vielä saada aikaan pronssiketjut.

Lähteitä:
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=319010018

http://www.koylio-seura.fi/default2.asp?active_page_id=467

Kirgisialaisen maton teossa

Olen harrastanut huovutusta vuosikausia Turun Kädenjäljessä (nyk. Vimma). Eräässä vaiheessa kävin huovuttamassa niin ahkeraan tahtiin että muut kävijät alkoivat luulla minua opettajaksi. Nyt on taito päässyt vähän ruosteeseen mutta koulun upeat huovutustilat ja uutuutta hehkuva huovutuskone nykäisivät taas villavimman käyntiin.

Koululla on menossa vapaasti valittavat kurssiviikot joka eivät varsinaisesti koske meitä muinaisteknikkoja mutta saamme kyllä osallistua kursseille jos niillä on tilaa ja oma työtilanteemme antaa myöten. Sain järjestettyä itseni kirgiisimaton huovutuskurssille ja sitä on puuhattu ahkerasti koko viikko.

Kaikki alkaa ideasta, tykästyin takin rintapielen kuviointiin
Luonnostelma kuvioksi 1:1 mittakaavassa

Kirgiisimatossa ideana on tehdä huopaintarsiaa. Ensin mietitään valmiin maton koko ja lisätään mittoihin 30% kutistumisvaraa. Sitten ladotaan karstatut villalevyt ja kostutetaan ne saippualla. Koko paketti kääritään "äitihuopaan" eli lakanoihin ja kiedotaan tiiviiksi rullaksi bambuverhon ympärille. Tätä rullaa pyöritellään noin puolisen tuntia välillä suuntaa vaihtaen.

Rullataan jaloilla alkuun
Sitten huovutuskone rullaa homman valmiiksi

Valmista mattopohjaa
Kaikki mattopohjat huovutettuina. Vasaralla nuijitaan rypyt pois.
Kirgiisimattoon tehtiin yksi iso pohjahuopa (180x90 cm) ja kaksi puolta pienempää (n. 90x90 cm) päällyshuopaa joista intarsiakuvio leikataan. Kaksi työpäivää meni pelkästään näiden tekemiseen ja ilman huovutuskonetta olisin varmaan vieläkin rullaamassa näitä alustoja kasaan. Seuraavana kuviointi ja leikkuu.
Kaavat piirretty
Puukolla voi leikata tasaista jälkeä
Päällimmäiset huovat muodostavat symmetrisen kuvion joten ne leikataan yhtä aikaa. Palat harsitaan napakasti yhteen jotta kuviot eivät pääse liikahtamaan leikkuun aikana. Leikkasin palat osittain puukolla ja osittain saksilla. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla ompelulla ja koristenyörien punonnalla.


 Väliaikatoimintana kokeilin myös istuinalustan huovuttamista koneessa. Onnistui yli odotusten.

Väliaikatiikeri

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Nahkaa ja puuta

Nahkatyökurssi etenee hitaasti mutta varmasti. Monet ihastuivat bucksineihin ja tekevät niitä varastoon jopa toistakymmentä kappaletta. Itselleni riittänee yksi kappale ja syy löytyy huonoista ranteistani. Hajotin ranteeni joskus männävuosina remonttia tehdessäni eivätkä mokomat ota parantuakseen (jännetuppitulehdus).

Raksalla 2008, tuolloin kädet vielä toimivat.
Normaalikäytöllä ei käsissä ole mitään ongelmia, mutta vääränlaiset työasennot ja kova rasitus (puristusotteet, vetävät otteet) käyvät nopeasti kivuliaiksi. Nahanteossa tuppaavat rasittumaan juuri ne kipeimmät kohdat, joten buckskinin teko jää osaltani melkoisen keveäksi. Mielenkiintoa se ei tosin vähennä.

Kun nahka oli saatu karvattomaksi (nahas) ja martio oli kaavittu irti ne jätettiin orrelle kuivamaan ja odottamaan jatkokäsittelyä. Jatkokäsittely koostui kananmunaliemestä jolla mallinnettiin ns. aivoparkkia. Tusinan verran kananmunankeltuaisia sekoitettiin kuumaan veteen ja nahka laitettiin liemeen vuorokaudeksi upoksiin. Lionnut nahas väännettiin "donitsina" makkarakuivaksi pariin otteeseen. Vääntö varmisti sen, että parkkiaineet painuivat todellakin kaikkiin nahaksen kuituihin. Tämän jälkeen tulee raivokas pehmitystyö sekä käsityökaluilla kaapimalla että vaijeria vasten vetelemällä.

Buckskinin kuivaaminen vääntämällä, ns. donitsikuivaus
Pehmitystyössä sitten loppuivat rahkeet kesken, onneksi työn saattoi pakastaa keskeneräisenä. Yritin pariin kertaan jatkaa hommia kunnes totesin homman tarpeettoman vaivalloiseksi ja tein luokkatoverini kanssa vaihtokaupat: hän pehmitti buckskinin puolestani ja minä punoin hänelle kasvivärjätyistä langoista parimetrisen lautanauhan vyöksi. Kas näin kaikki ovat tyytyväisiä!

Viimeistelyä vaille oleva buckskin ja lautanauha.
Vaan vielä ei olla valmiita, nahka savustetaan lahopuun savulla jolloin siitä tulee vedenpitävämpi. Jos nahka pääsee ennen savuparkitusta kastumaan se muuttuu takaisin koppuraksi ja pehmityöstyö pitää aloittaa alusta.

Ekologisuuden ja käytännöllisyyden nimissä muinaisteknikot ottavat eläimestä kuin eläimestä talteen kaiken käyttökelpoisen. Seuraavana vuorossa oli Operaatio Kinttu.

Aromaterapiaa muinaistekniikkojen tapaan.

Noin parisataa peuranjalkaa käsiteltiin kahtena eri päivänä isolla talkooporukalla. Jaloista irrotettiin jänteet ompelulangaksi ja putkiluut veitsiksi ja koteloiksi. Julmaa, mutta tehokasta.

Jänteitä kuivumassa lankulla
Onnekkaimmat olivat saaneet peuranpäitäkin jatkojalostukseen. En valitettavasti saanut tilanteesta hyviä valokuvia, mutta eräänäkin aamuna on juotu aamukahvit peuranpään tuijottaessa haikeana pöydän toisesta päästä.

Koska tämä nahkojen pehmitys ei sovi minulle aloin suunnitella jatkojalostusta aiemmin valmistamalleni raakanahalle. Alla näkyvä "piikkisika" on tuleva tamburiinin kehikko. Luokkaan saatiin oma taso/oikohöylä ja vetäistiin sillä opetushenkilökunnan kanssa kuuden millin koivulankku joka liotettiin ja väännettiin muotin ympärille kuvan esittämällä tavalla.

Todettakoon tässä, että kuusimillinen lankku on liian paksua. Se tuppasi lohkeilemaan ulkopinnaltaan ja rypistyi (!) sisäpinnalta rumasti. Seuraava kehikko, nelimillinen, onnistui erinomaisesti. Eiköhän nämä soimaan saada.

Rummunkehä

perjantai 27. tammikuuta 2012

Korukurssilla

Luokkamme koostuu työnarkomaaneista. Lukujärjestykseemme on perjantait merkitty vapaapäiviksi joten päätimme kutsua kultaseppä Keijo Kinnusen pitämään meille korukurssia. Ohjelmassa on mm. pakotuksia, juotoksia, punsselointia, emalointia, kivien istutusta ynnä muuta pientä kivaa. Viime viikolla kävimme läpi materiaaleja ja työvälineitä, tällä viikolla päästiin jo tositoimiin. Hopeasormuksiin!

Kuvioitu hopealevy
Aluksi mietitään sormuksen mitta ja mahdolliset kivien upotukset. Valitsin ensityökseni simppelin millin paksuisen hopealevyn johon hakkasin kuvanmukaisia pakotuksia. Kiviä varten tarvitsisi tehdä joko erillinen "pesä" tai sitten levyn tulisi olla reilusti paksumpi.

Levy hehkutettiin ja vasaroitiin hellin ottein renkaaksi. Päät viilattiin ja juotettiin yhteen. Periaatteessa siis helppo nakki ja hinkuttamistakin oli vähemmän kuin kuvittelin.

Reunojen viilaus

Leimat!

Kaiverruskone
Olenkin aina miettinyt miten kultasepät saavat niin tasaisia kaiverruksia aikaan ja nyt se sitten ratkesi. Mahtava laite, tulee mieleen vähän semmoinen 80-lukulainen suurennospiirturi, paitsi että tässä versiossa oli sabluunat joiden avulla tekstit tehtiin.

Arkisormus! Seuraavaksi arkitiara!
Tämä oli hauska ja helppo aloitus. Jatkossa ajattelin kokeilla mm. kiven istuttamista.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Väliaikatoimintaa

Nahan käsittelyssä on aika monta sellaista työvaihetta jossa joutuu odottamaan yhden, kaksi tai jopa kolmekin päivää. Luppoaikaa täyttääkseni suuntasin koulun hienoihin huovutustiloihin ja pistin töpinäksi.

Naalintalja

Naalilauma

Olen aina pitänyt huovuttamisesta vaikka olenkin päästänyt taidon vähän ruosteeseen. Kahden päivän aikana valmistui kolme kaulahuivikettua vaikka olisin useampaankin varmasti kyennyt. Nämä kaverit olivat hauskoja korvikkeita oikeille taljoille ja haisivat huomattavasti miellyttävämmälle.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Nahkahommissa vuoden aluksi

Ensimmäinen kouluviikko takana ja joululäskit ovat saaneet reipasta kyytiä. Aloitimme vuoden nahanparkituksen perusteilla, ja töihin pääsi välittömästi maanantaiaamuna. Lomien aikana koululle oli hankittu melkoinen pino valkohäntäpeuran nahkoja joista sai valita pari kolme itselleen sopivan kokoista taljaa. Tiedän kokemuksesta että jo hiiren kokoisen eläimen parkitseminen käy työlääksi joten valikoin itselleni sopivimmat pienikokoiset taljat. Toisesta tehdään raakanahka rumpuja varten ja toinen käsitellään ns. bucksiniksi (suomenkielinen vastine saattaisi ehkä olla savustamalla parkittu mokkanahka).

Taljoista putsattiin suolat, lihat ja läskinpalat irti, ne pestiin ja asetettiin emäksiseen veteen likoamaan muutaman päivän ajaksi. Emäksinen liuos irroittaa karvat taljoista jättäen ehjän nahaksen käsittelyä varten.

Peurakeittoa, melkoisen tuores haju

Liossa olevaa taljaa piti käydä aika ajoin hämmentämässä että aine pääsee vaikuttamaan taljaan tasaisesti. Sitten nostettiin märkä talja pummille (telineelle) ja poistettiin karvat.

Karvaa lähtee!
Aloitin tästä helpommasta eli raakanahasta. Karva poistettiin ja nahas huuhdottiin erittäin huolellisesti monta kertaa ja lopuksi neutraloitiin emäksisyyttä lisäämällä tilkka etikkaa huuhteluveteen. Sitten nahka rei'itettiin reunoistaan ja pingotettiin kehikkoon kuivumaan.

Ta-daa!
Buckskin on sitten se haastavampi ja työläämpi versio. Alkukäsittely on täsmälleen sama: lihojen kaavinta, liotus ja karvanpoisto, mutta buckskinista poistetaan myös nahaksen päällimmäinen kerros:
Esimerkki buckskinin kaavintaa varten.
Tässä hommassa tuli hiki. Kaavinta onkin kestävyyslaji (kuten nahanteon kaikki muutkin työvaiheet). Lopuksi kaavitun nahaksen liotus (+etikointi) ja kuivaus. Kuivattu raakanahka säilyy maailman tappiin asti, mutta tästä pisteestä aiomme ensi viikolla jatkaa varsinaiseen parkitukseen ja pehmitykseen.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Koulua odotellen

Kas tässä välipäivien postaus kaikesta mielenkiintoisesta mistä olen unohtanut aiemmin kertoa.

Hiekkavalu:
Yritin saada aikaan vaikka mitä hienoa hiekkavalulla. Tarkoitus on mallintaa valmis kappale painamalla se kaksiosaiseen muottiin (öljyhiekkaseokseen) ja valamalla hiekkaan jäävään painaumaan pronssia. Valitsemani mallit eivät valitettavasti olleet parhaita mahdollisia.

Legorivistö. Tähän pitäisi vielä kovertaa kaato- ja kaasukanavat

Se melkein onnistuu!
Legot toistuivat kunnolla vain ulkopinnaltaan. Hiekkavalussa olennaista on se, että muotti on päästävä ja vaikka Lego on periaatteessa päästävä muoto (ei ulokkeita jotka voisivat estää irroittamisen hiekkamuotista) ei se käytännössä ollut lainkaan päästävä. Useamman yrityksen jälkeen päätin luovuttaa hiekkavalulegojen tekemisen ja siirtyä parempaan ideaan.


Pahemmalta puoliskoltani lahjaksi saatu messinkinen jugend-kautta edustava teesiivilä alkaa olla hieman huonossa kunnossa joten ajattelin replikoida sen pronssista. Valitettavasti kappale oli aivan liian ohut jotta se olisi toistunut kunnolla hiekkaan. Kyseessä on pakottamalla messinkilevystä tehty kappale jonka kopioiminen epätarkalla hiekkamallilla ei ottanut mitenkään sujuakseen.

Johtopäätös: hiekkavalu sopii karkeisiin muotoihin kaikkein parhaiten. Hienommat yksityiskohdat kannattanee tehdä läskin avulla (kuten BersErkki) tai kaivertaa suoraan vahamuotista alipainevaluun. Jälkeenpäin jäin miettimään olisiko hiekkavalulla saanut toistettua kuperapintaisen pronssipeilin muodon jota olisi sitten voinut hioa kiiltävän kirkkaaksi. Täytyy kokeilla kevväämmällä.


Pronssivaluja

 

Suurin osa syksyllä tehdyistä pronssivaluista. Tässä ovat kaikki jotka ovat selvinneet kotiin asti eli kaikki ehjät valut.

- Vyönsolki ja kasviparkitusta nahasta itse värjätty ja kiinni niitattu nahkavyö
- Oksista tehdyt rannerenkaat
- Pronssioksat (keskeneräinen kaulakorusarja)
- Muinaissoljen aihio, päätynyt sittemmin joulukoristeeksi koska oli liian raskas korukäyttöön ja näytti piparkakulta
- BersErkki
- Aku Ankan hattu -riipus
- Kulkunen (1 kpl)
- Kampa
- Torin vasara, tyylitelty versio
- Paskavalu

Vielä yksi kuva paskavalusta. Suhteellisen modernin näköinen epäonnistuma.
Taottuja

No näitä ei paljoa ole. Takominen ei ehkä ollut se minun juttuni eikä sitä kurssia kestänytkään kuin pari viikkoa. Tarkoitus oli oppia ihan perusteet kuuman metallin käsittelystä jotta jatkossa voisi suunnitella tuotteiden valmistusprosessin tehokkaammin. Huonojen ranteideni takia keskityin käsittelemään ohuinta löytämääni rautatankoa siinä missä isommat kaverit paukuttivat itselleen tulusrautoja ja puukonteriä. Lisäksi opetushenkilöstö oli fiksua ja tarjosi käyttööni omia puolen kilon vasaroitaan koulun puolentoista kilon vasaroiden sijaan. Helpotti tekemistä huomattavan paljon, siitä iso kiitos!

Kokeiluja koruiksi
Panttasin korujen blogiesittelyä näin pitkään koska tein näitä jokusen kappaleen joululahjoiksi. Näyttötutkinnoissa kiiteltiin etenkin nuottiavaimen mallia ja lohdutettiin, että ei se vasaran koko hyvää seppää tee...
Loput työnäytteet
No tuli sitä raudan vääntelyä testattua. Aitan hakanen, lusikanpää (opettaja takoi lusikan pesän näytteeksi, nappasin mallikappaleesta itselleni kahvimitan ja viimeistelin kahvan), yksi ruma koukku sekä naulakko. Ei huonoja, mutta parempiakin voisi olla.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Jouluiloa!

Loma alkoi ja joulu toi tullessaan kaikkea mitä käsityöläinen voisi ikinä tarvita:

Melko lailla täydellinen dremelisetti, alustat, telineet, leikkurit, kiilloitusvälineet, timanttilaikat, jatkovarret ja tietysti itse tuliterä Dremeli! Tällä hetkellä keittiön pöydälle on kasattu tämä ihanuus, pienen väkertäjän paras ystävä! Lisäbonuksena pukki toi uudet pihdit ja komean käsiviilasarjan.

Vaikuttaa pahasti siltä että minusta tulee isona puuseppä. Nukkekotipuuseppä!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Hiirikurssi

Kiertelevän Ketun Nana järjesti hiirennahan parkituskurssin, jossa sain ilon ja kunnian toimia apuopettajana. Mehän olemme Nanan kanssa tehneet tällaisia mini-taljoja jo aikaisemmin nukkekotiharrastusta varten (täyden selostuksen voi lukea tuolta miniatyyriblogini puolelta) ja olemme esitelleet tätä kyseistä taitoa mm. Nukkekotiyhdistyksen jäsenlehdessä sekä Euran Härkänummella muinaismarkkinoilla.

Nyt oli vuoro jakaa tietoa ja taitoa eteenpäin innokkaille kurssilaisille. Kuusihenkinen oppilaskunta koostui kaikenikäisistä tekijöistä: perinnetaitajista, nuorista metsästäjistä sekä tietysti nukkekotiharrastajista.

Pian alkaa työnteko

Hiirien saatavuus oli vähän niin ja näin, mutta onneksi juuri kurssia edeltävänä yönä Koroisten kiltti kissa oli saanut saaliiksi  pari muhkeaa rottaa. Lisäksi osalla kurssilaisista oli ns. omat eväät, eli peltohiiret mukana.

Nylkyhommissa

Kurssi alkoi luonnollisesti nylkemisellä. Tähän tarvittiin kylmiä hermoja ja teräviä veitsiä. Käytössä olivat mattoveitset, askarteluveitset sekä intarsiaveitset. Kun talja oli saatu irti se kaavittiin sisäpinnaltaan puhtaaksi ylimääräisestä kudosaineksesta pienillä kaavintaraudoilla. Siinä hommassa rikkoutuneen tamburiinin metallikiekot toimivat erinomaisina työvälineinä.

Föönaus
Putsaamista seurasi karvapuolen kuivattaminen. Tarkoitus oli jättää nahkapuoli vielä kosteaksi. Parkkiaineena käytettiin kananmunan, oliviiöljyn sekä mäntysuovan seosta. Aine hierottiin taljaan ja jätettiin vaikuttamaan vähintään vuorokauden ajaksi. 

Parkkiaineella voidellut taljat

Yhden iltapäivän mittaisen kurssin aikana ei ehditty enää pehmittää taljoja juuri tuon vaikutusajan vuoksi, vaan se jäi kurssilaisille kotitehtäväksi. Taljan voi ennen pehmittämistä vielä pestä esim. pehmeällä koirashampoolla  mahtavan kiillon aikaansaamiseksi. Tekijöiden kädenjälki oli erinomaista ja kurssilaiset olivat mielissään uuden taidon oppimisesta. Samalla myös me kokeneemmat hiirentaljan tekijät opimme, että rotannahka on sen verran vahvaa että siitä voisi hyvinkin tehdä vaikka kengät kuten pulavuosina Suomessa oli tapana.

Kiitos kurssilaisille ja erityiskiitos Nanalle hienon iltapäivän järjestämisestä!

P.S. Kurssilla valmistuneita tuotoksia voi nähdä esimerkiksi Suuren Maailman miniatyyriblogissa