perjantai 27. tammikuuta 2012

Korukurssilla

Luokkamme koostuu työnarkomaaneista. Lukujärjestykseemme on perjantait merkitty vapaapäiviksi joten päätimme kutsua kultaseppä Keijo Kinnusen pitämään meille korukurssia. Ohjelmassa on mm. pakotuksia, juotoksia, punsselointia, emalointia, kivien istutusta ynnä muuta pientä kivaa. Viime viikolla kävimme läpi materiaaleja ja työvälineitä, tällä viikolla päästiin jo tositoimiin. Hopeasormuksiin!

Kuvioitu hopealevy
Aluksi mietitään sormuksen mitta ja mahdolliset kivien upotukset. Valitsin ensityökseni simppelin millin paksuisen hopealevyn johon hakkasin kuvanmukaisia pakotuksia. Kiviä varten tarvitsisi tehdä joko erillinen "pesä" tai sitten levyn tulisi olla reilusti paksumpi.

Levy hehkutettiin ja vasaroitiin hellin ottein renkaaksi. Päät viilattiin ja juotettiin yhteen. Periaatteessa siis helppo nakki ja hinkuttamistakin oli vähemmän kuin kuvittelin.

Reunojen viilaus

Leimat!

Kaiverruskone
Olenkin aina miettinyt miten kultasepät saavat niin tasaisia kaiverruksia aikaan ja nyt se sitten ratkesi. Mahtava laite, tulee mieleen vähän semmoinen 80-lukulainen suurennospiirturi, paitsi että tässä versiossa oli sabluunat joiden avulla tekstit tehtiin.

Arkisormus! Seuraavaksi arkitiara!
Tämä oli hauska ja helppo aloitus. Jatkossa ajattelin kokeilla mm. kiven istuttamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti