perjantai 1. elokuuta 2014

Kesätyömies II

Kuralan Kylämäen navetalla, nykyisellä Kokeiluverstaalla hyörii ahkeria piikoja ja renkejä. Tänä vuonna verstaalla saa kokeilla kädentaitojaan kaikennäköisissä perinneaskareissa.

Olemme veistelleet kaarnalaivoja paljussa uitettaviksi:

Pikkuruinen kaarnahinaajani vesillä!
Tehneet tuohisormuksia:

Joskus tuohesta, joskus pronssista...


Ommelleet muodikkaita kukkakoristeita 1950-luvun tyyliin:

Ihanat kukkaset on tehty kankaasta ja ihan aidon näköisiä ovatkin
Rakentaneet nukketaloja paperista:




Karstanneet, kehränneet sekä värjänneet villaa.

Peukaloinen värjää. Itselaukaisin tarkentaa mihin sattuu.
Kosteat nokkoslangat

Sain työpisteelleni vanhan saunapadan värjäystarkoitukseen, ja olen värjännyt lankoja mm. nokkosella sekä raparperilla. Omituisen viileä alkukesä vaikuttaa ilmeisesti jännittävin tavoin villoihini, sillä nokkosella piti saaman tummaa vihreää eikä vihertävänkeltaista. Valmiiden lankojen sävy on kuitenkin melkoisen nätti.


Raparperikin yllätti. Värjäsin koe-erän lankaa takahuoneessa ja lopputulos oli mystisen vihertävänkeltainen vaikka aiemmin olen saanut sekä tuoreista että kuivatuistakin raparpereista ihanaa metsänvihreää. Onkohan lajike sitten ollut eri?

Raparperilanka
Vaan vielä on kesää ja käsitöitä jäljellä!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Lego

Kevään projekti, 1:1 kokoinen, muovilegojen kanssa yhteensopiva pronssiriipus.

Leg godt, leiki hyvin

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Oma maa morsinko, muu maa mustikka

Värjäri hurahti urakalla.

Omassa pihassa kasvaa pikkuinen morsinkotarha. Morsingon siemenet sain muinaistekniikan tekstiilityöopettajaltani. Saamani siemenet ovat samaa kantaa kuin Maatalouden tutkimuskeskuksen viljelemä kanta. Istutin siemeniä aika tiuhaan, joten taimia piti ehdottomasti harventaa. Korjasin siis pari kolme kourallista tuoretta morsinkoa värjäystesteihin.


"Cultivare Isatis necesse est" tai jotain sinne päin (= Mikään ei ole niin tärkeätä kuin morsingon kasvattaminen). 
 Annoin tällä kertaa piut paut kaikenlaisten pH-arvojen ja tarkkojen määrien mittailuille ja menin värjäyksessä ns. näppituntumalla eteenpäin. Kyyppivärjäyksessä on muutamia tärkeitä kikkoja joita tarvitaan onnistuneen lopputuloksen saamiseksi (lämpötilat, pH-arvot...), mutta on sitä ennenkin osattu värjätä ilman kaikenmaailman mittareita.


Ensin silppusin kasvit ja kippasin ne lähes kiehuvaan veteen puoleksi tunniksi lillumaan. Sitten siivilöin lehdet liemestä pois. Jäljelle jäi kellertävä "morsinkotee".


Aiemmista saippuankeitoistani jäi yli reilusti tuhkalipeää, näppärästi säilöttynä viinapulloihin (supersyövyttävää!). Kippasin reilun lorauksen lipeää morsinkoteehen, ja pH:n muutos sai aikaan välittömän tummumisen liemessä (keltaisesta tummanvihreäksi). Vatkasin pienen tovin lientä, jotta kaikki ainekset sekoittuivat kunnolla.

Natriumditioniitti

Lämpömittarin näyttäessä noin 50 astetta oli aika lisätä natriumditioniitti liemeen. Sitä saa kaupasta nimellä Nitor Remover, jos käy tuuri. Liedon ruokakaupoista sitä on turha haeskella, eikä sitä tuppaa löytymään isommistakaan päivittäistavarataloista. Onneksi ei sentään tarvinnut lähteä Turkua kauemmaksi etsimään kemikaalia, sitä löytyi vajaan 25 km:n päästä kotoa (..rrrrkele)! Kemikaali poistaa vedestä hapen mikä on tarpeen tällaisessa kyyppivärjäyksessä.


 Annoin liemen hautua siinä tasaisessa 50 asteen lämmössä noin puoli tuntia ennen värjäyksen aloittamista.

Tein vitivalkoisesta 7 veljestä -langasta neljä pienenpientä vyyhtiä ja yhden isomman. Koska tuoretta morsinkoa oli vain pari kourallista ajattelin käyttää vain pienet vyyhdit ja säästää ison vyyhdin johonkin toiseen kertaan.


Värjäys tapahtuu yksinkertaisesti niin että pestyt, kosteat vyyhdit kastetaan n. 5-15 minuutiksi liemeen jonka lämpötila on noin 50 astetta.

Vyyhti vedessä
Kun lanka on imenyt morsingon väriä tarpeekseen se nostetaan ilmaan. Tässä kohtaa langat vaihtavat väriä vihreänkeltaisesta siniseksi. Värin muuttuminen on joka kerta aina yhtä ihmeellinen näky.

Baby blue :D
Vielä ihmeellisempää oli se, että morsingon väri ei hiipunut jälkiväreissäkään, kuten olin olettanut. Kun olin käyttänyt liemessä vielä neljännen pikkuvyyhdin jouduin toteamaan että meikäläiseltä loppuvat langat ennen kuin liemestä loppuu väri. Iskin isoimman vyyhtini liemeen ja totesin että "eiköhän tuo ime loput värit". No imihän se, ja vielä olisi saanut lisääkin.
 
Tama-kissa tarkastaa lopputuloksen
Kaikki vyyhdit nipussa, ja paljaalla silmällä näistä ei pysty mitenkään sanomaan mikä on ensimmäinen väri, mikä toinen, mikä kolmas jne. Uskomattoman tasalaatuinen ja suloinen sinisävy noin pienellä määrällä morsinkoa. Olen ällikällä lyöty.


Muissa uutisissa: takapihan kompostissa on pesinyt punarinta

Emo piileksii. Kuvasta saattaa erottaa punaisen naaman ja mustat nappisilmät.
Törmäsin pesään raivatessani kompostia kun säikähtänyt pikkulintu pakeni haravaani. Jäi sen kompostin raivaaminen tältä kesältä sikseen, päätin antaa pesimärauhan uudelle naapurilleni. Pesässä oli ainakin viisi munaa, ja poikaset kuoriutuivat pari viikkoa sitten. 

Pienet nälkäiset nokat
Olen käynyt vakoilemassa pieniä piiperöitä kameran objektiivin kautta parin metrin päästä etten häiritsisi perheonnea enempää. Kunnes sitten tänään...


Poikaset olivat lähteneet pesästä. Jäljelle oli jäänyt vain yksi kuoriutumaton muna.

Tuli jotenkin tyhjä olo, mutta niin se on aika poikasten lentää pesästä.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Värjärin kotipadasta: paimenmataraa ja siankärsämöä

Kun on värjäyssesonki niin väripata kiehuu lähes päivittäin!

Viime aikoina on väripadassani kypsynyt kasa paimenmataran juuria. Huhu tietää kertoa, että paimenmatara sisältäisi samankaltaisia väriaineita kuin krappijuurikin. Kaivelin ojanpientareelta (omalta tontilta toki) juuria esiin, ja toden totta, nehän olivat osittain aivan kirkkaan punaisia.

Paimenmatara kukassa
Mataranjuurakkoja

Todellakin punaiset juuret
 
Sain hellepäivän saaliiksi vain pari kourallista, mutta se riittänee koekeittoon. Annoin juurien vielä kuivua ulkosalla pari päivää, koska helteellä ei yksinkertaisesti jaksanut ryhtyä keittohommiin.

Kaivoin talven jäljiltä esiin rautapadan ja viritin kesäkeittiöön pienen keittopisteen. Ei maksanut vaivaa viritellä tulta huonosti vetävään puuhellaan, vaan helpotin elämääni sähkölevyn kanssa.

Juuret kiehuvat. Violettia vaahtoa reunoilla!
 
Hetken aikaa juuria keiteltyäni havaitsin riemukseni että padan pintaan nousi tummanruskeaa, hieman violetin sävyistä vaahtoa. Toivo heräsi!

Punaruskeaa lupailee
Seuloin juuret liemestä pois kun keitto oli porissut hiljalleen tunnin ajan. Laitoin pataan alunaa sekä pienen vyyhdin luonnonvalkoista Seitsemää Veljestä ja keittelin seosta hiljaisella lämmöllä vielä yhden tunnin ajan. Pintaan nousi koko ajan hieman violetinruskeaa vaahtoa, ja värjärin odotukset vain nousivat.

Vaan:

Valmis ja kuiva mataralanka
Kyllä tuossa sellainen hento punerva sävähdys on, mutta pääasiassa sain aikaan vaaleanruskeaa lankaa.

Huhu tietää kertoa, että mataranjuuret tulisi poimia ennen kukintoa ja kuivattaa vähintäänkin talven yli. En ole lopputulokseen tyytymätön, sävy on soma, mutta eniten harmittaa että seuraavaa kokeilua pääsee keittelemään vasta ensi vuonna.

Siankärsämö kukassa

Samaten huhu kertoo, että siankärsämö antaisi herkullisen ruskeankellertävän sävyn. Poimin takapihan ryteiköstä reilun padallisen kasvia kukkineen ja varsineen. Suoritin kasville peruskeiton, eli pidin pataa tunnin verran juuri kiehumispisteessä.

Kärsämökeitto

Laiskana tekijänä jätin liemen vielä hautumaan yön yli pataan, koska eihän tällaisella projektilla ole mikään kiire. En ole ihan varma, mutta laiskuus ja rautapata saattoivat olla virhe... Aamulla, kun seuloin kasvinosat pois, oli liemi muuttunut pikimustaksi!

Liemi oli kuin mustetta

En lannistunut. Ei muuta kuin valkoiset langat  sekaan ja pata tulelle (seiskaveikkaa). Puretteena jälleen kerran aluna.

Valmis siankärsämölanka. Ihastuttavan vihreä.

Eipä tämä lopputulos järin keltaiselta vaikuta, vaan ei se haittaa, sillä olen myös vihreän ystävä. Kukapa osaa kertoa onko vika rautapadassa vai kasvien poiminta-ajankohdassa?

Ikään kuin lohdutukseksi jokin pieni eläin oli tuonut kallopuuni juurelle pienen sammakkouhrin. Kiitos hänelle siitä (yäk).



sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kehruuttaa

Alkavan heinäkuun aikana keskityn lankojen laitteluun. Olen harjoitellut kehräämistä sekä rukilla että värttinällä, ja lankaa alkaa olla jo niin paljon että pian pääsee värjäämään. Värttinällä kehrääminen on ilmeisesti sen verran harvinainen taito, että tämä Kuralan kylämäen navettapiika sai kutsun Turun linnaan kehräämään lankaa linnan keskiaikapäiville.



Seinässä oleva (heikosti erottuva) raaputus on labyrintti, jonka on tarkoitus karkoittaa pahat henget jotka muutoin saattaisivat käydä rouvasväen kimppuun ikkunan kautta. Labyrintti myös esti ei-toivottuja raskauksia, sillä etenkin kevätaikaan ilmassa olleet siitepölyt ja siemenet eksyivät labyrinttiin.

Idyllistä!

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Hopeaa nukketaloihin

On juhannusvapaa eli työni siirtyivät hetkeksi taas verstaalle.

Osallistun tänäkin kesänä Forssan Wanhan ajan lelumarkkinoille, mutta markkinakori ammottaa tyhjyyttään. Siis viila kauniiseen käteen ja hommiin. Tulkaahan kukkaroiden kanssa markkinoille!

Hopeinen korulipas, kannessa safiiriupotus

Kakkulapioita sekä 1:12 että 1:18 koossa.

Kupariset löylykauhat

Soppakauha, mittakaava 1:18

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kesätyömies

Löysin itselleni kesätöitä Kuralan Kylämäestä. Kyseessä on elävän historian museo, jossa eletään 1950-luvun maatilalla ajanmukaisia töitä ja käsitöitä tehden. Mahtava miljöö ihan Turun kupeessa. Ihan kuin olisi kotona töissä.

Perinnemaisema

Iso-Kohmon talo



Muuntaja- ja vanha kanalarakennus

Navetta & Kokeiluverstas
Tänä kesänä Kylämäkeen on saatu myös lampaita ja hevosia, eli jos työntekijä on kateissa kannattaa vilkuilla lammasaitauksen suuntaan, siellä minä niitä karitsoja rapsuttelen. Eläimille ei sitten saa syöttää pullaa, sillä jos 50 vierasta päivässä tuo niille herkkuja, ovat lammasparat ähkystä sairaita tuota pikaa. Vain voikukkia lampaille, varsinkin karitsat tykkäävät niistä!

Ei vaan, vakavasti ottaen. Toimenkuvaani kuuluu 1950-luvun käsitöiden elävöittäminen, esittäminen ja opettaminen yleisölle. Lisäksi avustelen Kuralan omien kesäleirien järjestelyissä ja kaikenlaisten kesätapahtumien yleismiehenä. Viikko sitten Kuralassa vietettiin Vintage! -juhlaa myyjäisineen ja muotinäytöksineen (kuvia mm. tästä linkistä) . Allekirjoittanut päätyi muotinäytösmalliksi, koska oli ilmeisen vaikeaa löytää naista joka mahtuisi 14-vuotiaan mekkoon. Minä mahduin, ja kävelin catwalkille ystävieni pienen tyttären kanssa. Voi meitä prinsessoja! Kuvia en sattuneesta syystä saanut otettua, mutta esim. Sikses kiva paikka -blogissa on edustava otos allekirjoittaneesta ja pikkuprinsessasta hörselöunelmissaan.

Museo aukeaa varsinaisesti vasta ensi tiistaina, mutta Vintage! -tapahtuman lisäksi olen päässyt työn ohella opiskelemaan työpajatoimintaa ja työpajojen ohjaamista mm. neulanreikäkamerakurssilla. Koska valokuvien ottaminen pahvilaatikolla on suhteellisen haastavaa ja kuvien kehitys täytyy tehdä pimiössä ei minulla ole prosessista valokuvia. Yritän tehdä neulanreikäkameroista tutoriaalin jossain vaiheessa sitten, kun pimiössä ei ole kehitettäviä kuvia mitkä häiriintyvät salamavaloista. Alla kuitenkin ensimmäinen neulanreikäkameralla ottamani valokuva:

Omakuva Iso-Kohmon pihalla. 20 sekunnin valotusaika
Kaiken työpajatoiminnan lisäksi saan vielä pukeutua 1950-luvun vaatteisiin! Kuralassa on melkoisen kattava vaatevarasto, mutta omiakin työvaatteita saa käyttää jos ne ovat ajankuvaan soveltuvia. Löysin vaatevarastosta mekon joka oli kuin minulle tehty, ja kopioin siitä pikaiseen kaavat itselleni. Hieman soveltamalla sain aikaan maailman söpöimmän työasun, ja vielä aitoon fiftarimalliin.


Hame on puuvillasekoitetta, sivussa vetoketju. Edessä on suuret taskut, joiden alla on vielä ekstrarypytystä volyymia antamassa. Nappilista on pelkkä koriste minkä tarkoitus on lähinnä peittää yläosan etusauma, mutta tekee mekosta just söpön paitamekko-tyylisen muotiluomuksen. Hameeseen kuuluu vielä ehdottomasti valkea työesiliina, mutta sen tekeminen on vielä vähän kesken.

Kyllä duunarin nyt kelpaa!

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kenttäsauna

Kun saunaremppa näyttää kesähelteiden alkaessa hieman keskeneräiseltä...



...ja kaverit pitäisi saada saunotettua niin ratkaisu löytyy kenttäsaunasta!

Itsehän olen naperona rakentanut isän kanssa (tai olen ennemminkin ollut isän tiellä) telttasaunan mökille käyttäen hyväksi vanhaa metallisen pihakeinun runkoa. Siihen rakennettiin tiiliskivistä, grilliritilästä ja kiuaskivistä kertalämmitteinen kiuas savusauna-tyylisesti. Vasta tulen sammuttua kehikko peitettiin pressulla, ja kenttäsauna oli valmis!

Pikaisen kenttäsaunan rakentamiseksi aloitetaan sillä, että katsotaan mitä nurkista sattuu löytymään, ja sitten aletaan vaan kasaamaan. Telttasaunan periaate on onneksi aika yksinkertainen, siihen löytyy useita ohjeita mm. partiolaisten wikipediasta. Näitä noudattaen on hyvä aloitella.

Meiltä löytyi nurkista mm. vanhat parvekeritilät jotka joskus hankittiin kerrostalokämppään kissa-aitaukseksi.

Isäntä asentaa kissa-aitaa entiselle partsille
Lisäksi edelliseltä asukkaalta oli jäänyt navetan ylisille satunnainen valikoima pattinkia. Vanhan saunan purkutöistä löytyi puolestaan jokseenkin toimintakuntoinen kiuas + kivet, ja jostain tallin peränurkasta bongasimme vielä hormiin jatkopalankin.

Kiuas tuotiin paikalle nokkakärryillä.
Takakulma rakennettiin parveke-elementeistä, kiukaan ympärille jätettiin varmuuden vuoksi reilu ilmatila, joskin jälkeenpäin voi todeta että alle puoli metriäkin olisi riittänyt.

Lauteet.
Takaseinän runko tuettiin alaosastaan kiinnittämällä se pitkillä ruuveilla vanhaan eurolavaan. Lava toimi myös näppärästi lauteiden alusena ja lauteiksi puolestaan kelpasi erinomaisesti vanha pihapenkki. 

Hormi ja sen kiinnitys. Vau!
Kiukaan päälle ei uskallettu vetää muovista pressua, koska haluttiin saunoa pitkään ja pelättiin vähäsen pressun sulamista. Avuksi otettiin vesivaneria johon sahattiin horminreikä. Piippu tuettiin vielä ilmavasti parilla ruuvilla ja kanaverkolla. Ihan turvallinen viritys, vaikka näyttää tosi hurjalta.

Pesutilat
Virittelin häveliäisyyssyistä pihalle tällaisen pukeutumis- ja peseytymispaikan vanhoista lakanoista ja vilteistä. Aivan taustalla näkyy käytössä oleva vanha saunan pata missä lämmitettiin pesuvedet. Viereisessä grillikatoksessa taas jatkettiin illanviettoa pitkään vaaleaan kevätyöhön saakka (Tervetuloa slummisaunaan!). Paloturvallisuushenkilöt, huom! Vasemmalla kuvassa näkyy sekä jauhesammutin että paineistettu vesiletku.

Löylyä!

Telttasaunan löylyt ovat yllättävän miedot ja kosteat. Ilmanvaihto on huippuluokkaa, ja ainoa mitä oikeastaan kannattaisi korjata on lauteiden korkeus, sillä nyt tahtovat kintut vähäsen palella ilmavirran takia.
Saunamestarit testaavat vedenpainetta
Aikaa projektiin käytettiin n. 4 tuntia virkistystaukoineen, saunomaan päästiin jo iltapäivällä. Kaikki materiaalit löytyivät talosta valmiina, joten hinnaksi tälle pikasaunalle tuli lähinnä parin saunaoluen ja makkarapaketin verran.

Ruma, mutta oma!