torstai 13. syyskuuta 2012

Primitiivikeramiikka

Saimme tänä syksynä kokeilla miten aito primitiivikeramiikka valmistuu. Suurkiitos tästä kurssista kuuluu luokkatoverillemme, Leena Pelliselle, joka mahdollisti tämän mahtavan tapahtuman kaikille muinaisteknikoille!

Teimme punasavesta kaikenlaisia ruukkuja, helmiä, värttinöitä ja koriste-esineitä jo muutama viikko sitten. Saveen sekoitettiin kaikenlaisia seosaineita kokeilumielessä. Ainakin samottia, nokkoskuitua, kuusenkuorihaketta ja peurankarvaa silputtiin muutamaankin rukkuun siinä toivossa että ne vahvistaisivat ruukkujen rakenteita. Tästä voi joku ammattikeraamikko varmaankin kertoa enemmän, itsehän sain inspiraationpuutetta tuolloin poteneena rähmäkäpälänä aikaiseksi vain kourallisen pieniä helmiä, ja kyllä nyt harmittaa ettei tullut tehtyä kunnon ruukkukokoelmaa.



Savityöt jätettiin kuivumaan parin kolmen viikon ajaksi. Kuivumisen on hyvä tapahtua hitaasti muovin alla etteivät työt halkea. Raaka savityö on äärettömän haurasta ja arkaa vedelle joten polttopäivän on hyvä olla sateeton. Myös ilmankosteus saattaa vaikuttaa saveen negatiivisesti. Keskiviikkoaamuna satoi vielä, mutta sää onneksi selkeni puoleenpäivään mennessä joten poltto saattoi käynnistyä ilman maastopalovaaraa.

Muinaiskeraamikkojen leiri nousi koulun taakse
Paikkana oli koulun takana oleva hiekkakenttä jonne ahkerat mutelaiset olivat kaivaneet polttokuopat valmiiksi jo edellisenä päivänä. Samalla valmistettiin erä tököttiä eli koivuntuohitervaa. Valmistustapa jäi vähän epäselväksi koska myöhästyin alusta, mutta lopputuloksen haistoi kyllä flunssaisen nenänkin läpi.

Tökötinpolttopönttö

Tökötti valuu hiekassa olevaan pulloon. Savu on pahanhajuinen sivutuote
Mutta palataanpas taas keramiikkaan:

Kuoppapolttoja oli tarkoitus tehdä sekä hapettomana sekä hapellisena. Hapelliseen polttokuoppaan lisättiin  kaksi maanalaista rautaputkea ilmakanaviksi, hapeton kuoppa jäi ilman ilmareikiä. Käytännössä molemmat täytettiin samalla tavalla, pohjalle muutamia polttopuita, päälle ladottiin reilusti sahajauhoa sekä poltettavat saviesineet. Ruukut ja muut esineet täytettiin myös sahajauholla, voisi melkein sanoa että esineet "topattiin" suhteellisen tiiviiksi keoiksi kuoppaan. Keon ympärille ja päälle ladottiin reilusti puita ja sitten kuoppa sytytettiin hiilillä.

Ladotaan huolella. Takana palaa jo hapeton kuoppa
Sytytys
Kuoppapolttoa jatkettiin koko päivä lisäämällä puita erittäin varovasti etteivät alla olevat esineet vaurioituisi.  Lämmöt olivat huikeat ja hiki virtasi. Molempia kuoppia poltettiin 8-9 tuntia jonka jälkeen tulen annettiin hiiltyä. Yöksi kuopan päälle lapioitiin jonkin verran hiekkaa jotta tuli sammuisi. Kipinävahdiksi jäivät muutamat rohkeimmista luokkatovereistamme, siitä heille valtavat kiitokset sillä yö oli ollut melkoisen viileä ja kostea!

Kuopat purettiin vasta seuraavana päivänä, ja vielä puolenpäivän aikaan alta paljastui tulikuumaa hiillosta ja tulikuumia, suurimmaksi osaksi täysin ehjiä keraamisia esineitä!

Apina kauhoo hiiliä pois keon päältä

Hapellinen polttokuoppa avattuna jäähylle
Hapensaanti kuoppaan ei ollut ilmeisesti toiminut toivotulla tavalla. Kuopasta piti tulla puna-harmaa-mustankirjavia keraamisia esineitä, mutta tämä kuoppa oli täynnä upean mustia esineitä. Oli hauskaa huomata miten happi vaikutti näihin tiiviisti sahanpuruissa poltettuihin esineisiin. Täysin pikimusta väri muuttui hiljalleen hapen vaikutuksesta suklaanrusehtavaksi mutta säilyi silti upean kiiltävänä!

Kuopan ihmettelyä
Hapettomasta poltosta saatiin myös samankaltaisia syvän mustia esineitä. Kuoppa savusi vain niin kovasti etten saanut sieltä hyvää kuvaa. Myös tässä kuopassa oli todella huima onnistumisprosentti. Vain pari kolme astiaa oli lohjennut.

Intiaanipoltto puolestaan antoi hienoja värisävyjä. Käytännössä kyseessä on lähinnä kookas nuotio jonka keskelle keramiikka oli ladottu. Nuotiota poltettiin nelisen tuntia jonka jälkeen keon annettiin vain jäähtyä seuraavaan päivään saakka. Ikävä kyllä muistini ei enää suostu kertomaan käytettiinkö tässä nuotiossa sahajauhoja vai ei. Vaan lopputulos oli erittäin valokuvauksellinen.


Jokaisessa poltossa latojat merkitsivät esineiden tarkat lukumäärät muistiin jotta hiilten seasta osattaisiin myös purkuvaiheessa etsiä oikea määrä kappaleita. Alla inventoidaan intiaanipolton esineistöä.

Tarkka listaus käynnissä.

Kurssilla kokeiltiin myös kehäpolttoa.

Kehää latomassa
Tässä poltossa koottin laaja polttokehä jonka keskelle keramiikka ladottiin sahajauhoihin pakattuina keoksi. Kehä sytytettiin joka reunalta yhtäaikaisesti jaa poltettiin ensin tunti, puolitoista paikoillaan jonka jälkeen tulta lähdettiin pikku hiljaa siirtämään lähemmäs kekoa. Halkoja lisättiin aina tarpeen mukaan siten että tuli oli joka puolelta tasainen. Kehän kuumuus oli todella kova ja kehän siirtelyyn tarvittiin huomattavasti kättä pidempiä esineitä.
Siirtelin tulta kepillä kun ei lähemmäs enää uskaltanut mennä

Kehä on sulkeutunut keon ympärille.
Kehää siirreltiin keskemmälle hissukseen parin tunnin ajan kunnes koko keko oli tulessa. Keon päälle lisäiltiin polttopuita erittäin varoen. Tässä kohtaa maakin oli jo polttavan kuumaa ja sitä kasteltiin reilusti jotta tulta pääsisi tarvittaessa kohentamaan. Myös tätä tulta pidettiin yllä iltaan saakka. 

Aamulla pääsimme jo varovasti sörkkimään kekoa ja sieltä paljastui jälleen kerran iso kasa todella hienoja esineitä. Suurin oli harmillisesti haljennut pohjastaan.

Kehäpolton huippu kurkkaa kohti aamunkoittoa

Kehäpoltto jäähtymässä

Olimme kaikki iloisesti yllättyneitä keramiikkakurssin onnistumisprosentista. Meitä oli varoitettu että keoista saattaa löytyä vain sirpaleita. Nyt kaikki kurssilaiset saivat vähintään yhden onnistuneen työn. Kurssi oli työntäyteinen ja raskas (etenkin teltassa yöpyneille), mutta minusta tämä oli äärettömän hauskaa: sai olla ulkona ja puuhastella elävän tulen kanssa hyvässä seurassa. Kiitos mahtavasta kokemuksesta, ja ensi kerralla lupaan jäädä kipinävahdiksi jos en ole silloin enää flunssassa!

tiistai 11. syyskuuta 2012

Jalometallikurssilla: Komsiopallo

Pitkään mietitytti että mitähän hienoa sitä tekisi tällä kertaa, kunnes Keijo toi eteeni ohjeet hopeahelistimen tekemiseksi. Helistin oli nimeltään Komsiopallo. Komsio on lappalaisten kehto, tai vauvan kuljetuskoppa johon pahoja maahisia karkoittava helistin on aikanaan ripustettu. Ihastuin ajatukseen pelkistetystä muodosta ja siihen liittyvästä äänimaailmasta ja päätin pistää taitoni koetukselle.

Sahasin 0,8 mm paksusta hopealevystä kaksi 4,3 cm läpimitaltaan olevaa ympyrää joita lähdin pakottamaan punsselilla ja kuoppa-alasimella (pukkeliankalla) muotoonsa. Tarvitsin kaksi hopeista puoliympyrää komsiopallon kuoriksi.

Paperimalli ja sahattu + hehkutettu hopeakiekko

Pyöristäminen aloitettiin puisessa "kuopassa"

Punsselivalikoima

Hopea on liian pehmeä materiaali helistäkseen kauniisti yksinään. Hopeapallon sisälle kuuluu kovemmasta materiaalista tehty toinen pallo jota vasten osuvasta kuulasta varsinainen ääni sitten tulee. Siispä tarvittiin hieman lisää puolipalloja! Sahasin ja punsseloin samankokoiset puolipallot 0,5 mm paksusta alpakkalevystä. Alpakka eli uushopea sisältää lähinnä nikkeliä ja kuparia eli on materiaalina melko edullista. Alpakkapuolipallot sovitettiin hopeisten puolipallojen sisälle ja koska ne ovat samankokoisia eivät alpakkapallot painu pohjaan asti mitenkään. Se on hyvä, sillä ilmatilaa tarvitaan äänenmuodostukseen. Hopeanpallojen reunakohdat merkittiin alpakkapalloihin jotta saatiin ns. reunaviiva. Alpakkapalloihin sahattiin lehtisahalla "kielet" jotka soivat kun kaikkein sisimpänä oleva pallo osuu niihin. Kieliä ei kannata sahata liian lähelle reunaviivaa jotta pallo kestää käsittelyä.

Kielet sahattuina, erilaiset kielet soivat eri tavoin
Sitten alpakkapallot sahattiin viivaa myöten tasan ja viilattiin niin jämptiksi että hopeapallot pystyi painamaan juottamista varten yhteen. Alpakkapalloa ei tarvinnut lähteä erikseen juottamaan, vaan kaikki juotokset hoidettiin yhdellä kertaa.

Sovitus käynnissä, seuraavana viilaus
On erittäin tärkeää, että pallon sisälle ei jää kosteutta juottamisen yhteydessä, sillä laajentuva höyry saattaa jopa räjäyttää kuuman metallipallon palasiksi. Paineentasausta varten viilasin aivan pienen loven hopeiseen pallonpuolikkaaseen. Loven kohdalle juotettiin lopuksi ripustuslenkki.

Lovi yläreunassa
 Alla olevasta kuvasta näkee komsiopallon rakenteen: kaksi sisäkkäistä pallonpuolikasta. Tuo sisempi alpakka muodostaa enemmänkin jonkinlaisen soikion, sillä se koskettaa hopeapalloa vain saumakohdistaan. Kaikkein sisimmäksi tulee pienenpieni hauli, metallikuula tai jokin vastaava pyöreä esine. Tässä käytettiin pientä kiilloituskoneen ylijäämähaulia.

Pallon palaset kohdillaan
Juottamista varten Keijo keksi viritellä teräslangasta "puristimen" jolla palaset pysyivät paikoillaan. Vaarana tällaisen puristimen käytössä on lähinnä se että liiallinen puristus painaa kuumennettaessa pehmenevän metallin kasaan puristuskohdistaan. Onneksi näin ei käynyt ja juotos onnistui liki täydellisesti toisella yrittämällä mestarin johdolla!

Vastajuotettu vielä puristuksessa
Lopuksi viilattiin juotosjäljet veks ja pallo kiilloitettiin vahalaikan kanssa. Sen sointi on kauniin heleä ja hento, melkein kuin jokin kirkas, kaukaa kuuluva rekikello.

Kissakin hyväksyy! Pallo kestää leikit leikiten.
Olen itse tähän projektiin erittäin tyytyväinen. Tuli heti himo tehdä näitä lisää, mutta ostaisiko joku kun hinnaksi tulisi helposti yli satanen kappaleelta?

Pallon malliposeeraus

perjantai 7. syyskuuta 2012

Säkkiin & Järveen...

...oli lausahdus jolla mutanttipehmolelut menevät yleensä (säälistä) kaupaksi. Sepä kääntyikin näppärästi sloganiksi mutanttien "myyntitelineeseen". Askartelin iltapuhteina kontaktimuovista sabluunan tekstille ja tuputtelin värin kankaaseen meikkisienellä. Dodo-kisse auttoi.



Olisin tietty päässyt vähemmällä jos olisi sattunut kotona olemaan valotusemulsiota ja UV-lamppu kunnollisen painoseulan tekemiseksi, mutta käyhän katkoteräveitsellä leikkeleminen sellaisesta mukavasta ajantappamisesta.Vuorasin säkin vielä puuvillakankaalla jotta juuttikangas ei karvasta myyntituotteita ihan kamalasti.

"Olis rumii kanei kaupan"

tiistai 4. syyskuuta 2012

Jalometallikurssin helmet - kylmäpakotus ja emalointi

Syksy pääsi käyntiin reippaalla otteella tutun kultasepän ohjauksessa. Keijo Kinnunen vetää meille jälleen kerran jalometallikurssia jolla saa tehdä "mitä haluaa", ja meillähän näitä ajatuksia sitten on. Aloittelimme metallin kylmäpakottamisella. Itse käyttelin kuoppa-alasinta joka myös pukkeliankkana tunnetaan. Siis toistan, pukkeliankka.

Kuoppa-alasin

Tuolla erikoisella pallovehkeellä lyödään hehkutettu ja taipuisa (mutta kylmä) metalli kuoppaan. Sitten siirrytään asteittain aina pienempään kuoppaan ja pienempään palloon kunnes on saavutettu halutun mallinen kappale. Testailin tätä mm. jämäkuparinpaloihin sekä viisikymmensenttiseen:

Kappas, minilautasia!
Viisikymmensenttisen pohjaan juotin vielä pienen metallirenkaan jotta se pysyisi pystyssä. Kuparilautasten pohjaa littasin hieman vasaralla samasta syystä. Ja sitten halusin yht'äkkiä emaloida lautaseni!

Hinkutustekniikka-artesaanin työnäyte

Emaloitava kappale putsataan huolellisesti hehkutuskarstasta hienolla hiekkapaperilla. Sitten kuparin pinnasta pestään kaikki rasva pois ja kuivatetaan kappale huolellisesti. Kappaleen pintaan sivellään laventeliöljyä koska emalointijauhe tarttuu rasvaan paremmin ja rasva estää kuparin pinnan hapettumista. Myös manteliöljy sopii tähän, mutta on hieman liian öljyisää ja "kuplii" emalin läpi herkemmin.

Varovainen mutta reilu tupsuttelu käynnissä

Hienojakoinen emalijauhe ripotellaan kappaleen päälle (tuhti kerros, jotta kaikki reunatkin peittyvät). Tässä on hyvä käyttää vaikkapa Pirkka-nikseistä tuttua sukkahousua jotta jauheeseen ei sekottuisi klönttejä tai epäpuhtauksia.  Emalihan on hienojakoista lasijauhetta joka sulatetaan kappaleen pintaan joko emaliuunissa tai muinaistekniseen tyyliin tohottimella:

Kuumennetaaan reilusti!
Kappaletta lämmitetään kaasupolttimella altapäin jotta jauheet eivät lentäisi minne sattuu, ja siltikin reunoilta jauheet tuppasivat karkailemaan. Lämmitystä jatketaan niin kauan että jauhe muodostaa nestemäisen, kauttaaltaan kiiltävän lasipinnan esineen pintaan (tässä kohtaa lautaset jo hehkuivat punaisina). Kappaleen annetaan jäähtyä omassa rauhassaan, sillä veteen upottaminen hajottaisi lasitteen.


Valmiin kappaleen kuparipohja kiilloitetaan viimeisen päälle ja sitten nukkekodin asukkailla on täysin elintarvikekelpoiset emaloidut kupariastiat!

(Ja kiitos Leena P:lle kuvausavusta)

perjantai 24. elokuuta 2012

Alku aina hankalaa

Tämä paluu arkeen ei nyt ihan mene niin kuin Strömsössä. Pudotus ohjatusta toiminnasta omaehtoiseen opiskeluun on aika hurja ja ensimmäiset pari viikkoa ovat menneet tekemisen sijasta lähinnä oman aikataulun ja opintosuunnitelman pohtimiseen. Pohdinnan tuloksina uskallan sanoa että syksyn ohjelmassani on mm. jalometallikurssia, huovutusta ja puutöitä. Varsinaisia käsitöitä ei oikein ole ehtinyt valmistumaan, vaan olen aloitellut rauhallisesti puuhastelemalla kaikkea pientä että saisin taas tuntuman käsitöihin pitkän loman jälkeen.

Saavutus tämäkin - toimivat pronssihakaneulat.
Voin muuten sanoa että ilman jigiä näiden vääntäminen ei oo ihan helppoo, ei.

torstai 16. elokuuta 2012

Arki alkakoon!

Kyllä, lomat on lusittu. Sitä on vietetty lähinnä mökillä, kotosalla ja ulkomailla. Poikettiin nimittäin viikon reissulla New Yorkissa joten on jääneet nämä käsityöpäivitykset vähän vähemmälle. Alla todisteet.

"Broadway on sitten tuollapäin"
Hieno maa jossa oli hyvät sapuskat. Sitä tuli viikossa kaksi kiloa lisää elopainoa.

Sitten niihin tärkeisiin asioihin eli kesäprojekteihin: 

Mallinukke-Manta mallaa.
Empire-puku tarvitsi takin, joten tein sellaisen. Kaavat otin kokonaan omasta päästä. Vihreä villakangas on ylijäämää aiemmasta Herjolfsnes-mekosta ja vuorasin takin vaaleanpunaisella jämätaftilla. Ei tämäkään ihan täyden kympin suoritus ole, mutta täyttää tarkoituksensa. Etuosan rypytys ei ihan istu tarkoittamallani tavalla mutta siihen tosin voi vaikuttaa se, että en ole vielä saanut aikaiseksi valmistaa autenttista sivuprofiilia tekevää korsettia.

Hullujen hattumaakareiden piknikiltä!
Ja se ilta oli lämmin ja ihana, linnut ne lauloivat
Keto allansa kaunis ja vihanta, kukat kedolla kukkivat.


torstai 2. elokuuta 2012

Muistojen poluilla

Kesällä pitää huilata joten mitään uutta hienoa projektia ei ole esiteltävänä. Sen sijaan kaivelin jonkin verran vanhoja valokuviani ja totesin että täältähän löytyy vaikka mitä! Olen vanha larppaaja, tunnustan sen riemuiten, ja larppivuosiltani on säästynyt useita maanmainioita näytteitä luovan hulluuden aikaansaannoksista.


Ihan ensimmäisiä pelejäni vuodelta 1999 (jestas että siitä onkin aikaa), ja ihan ensimmäinen itse tekemäni pseudohistoriallinen puku oranssia intianpuuvillaa. Hameen olen käyttänyt loppuun mutta liivi ja paita ovat vielä tallessa muistojen arkussani. 


Valitettavasti tästä 1920-luvun peliin tehdystä pikkumekosta ei ole olemassa parempia kuvia, mutta olin silloin vielä nuori ja nätti, joskus vuonna 2001.

Edit: löytyipäs! Pistin skannaten, alempana olevassa kuvassa siis tuomari ja rouva Clayton roolivaatteissaan




Sittemmin puvustusvimma käynnistyi oikein urakalla ja Ropeconiin 2002 sain jo aikaiseksi komean fantasiapuvun joka pystykauluksineen henki barokkia ja oli livenä sen verran näyttävä että sain koko tanssiaisten ajan poseerata kameralle jos toisellekin. Tästäkään ei taida parempia kuvia olla, mutta itse mekko on vielä tallessa (tuskin mahtuu enää päälleni).


Jälleen kerran, terveisiä Ropeconista, olisiko vuodelta 2003. Lampun virkaa toimitti venäläinen teepannu ja puvun inspiraatio tuli itämaisen tanssin harrastuksestani. Sifonkiasu oli mukavan vilpoinen niillä kesähelteillä.


Saman vuoden 'conissa oli tietenkin tassiaiset ja tanssiaisiin tarvittiin asiaankuuluva iltapuku. Sen tein ilmastointiteipistä. Ei tätä mekkoa ole ihoon teipattu, vaan alla on ohuen ohut lakanakangasmekko jonka päälle teippi on kasattu. Vetoketjua tähän oli melko vaikea kiinnittää joten mekko teipattiin päälle juuri ennen tanssiaisia ja riisuttiin tanssien jälkeen saksia käyttämällä. Tuo olkavarressa oleva "koru" on teippirullan loppu jolla pystyi sitten tarpeen tullen paikkaamaan mekkoa.




Vuoden 2005 Ropecon-asu oli siihen astisista kokeiluistani onnistunein. Röyhelömekon alaosa on autenttisten 1800-luvun lopun kaavojen mukaan tehty, yläosaan tehtiin pieniä moderneja muunnoksia koska en tuolloin vielä hanskannut korsetin tekoa millään tasolla. Helmoihin on ommeltu yli 20 metriä röyhelöä. Nuo ihanat hanskat ovat pehmeää säämiskää ja maksoivat kirpputorilla sellaiset 10 euroa. Puvun alla on vielä pieni turnyyri joka ei valitettavasti ole selvinnyt näihin päiviin asti vaan hävisi jossakin muutossa.

Kuvannut Sampo Niskanen
Biedermeier-kokonaisuus on tehty myös muistaakseni vuonna 2006 Pappilan Joulupäivällisille. Mainio illanvietto 1850-luvun tienoilla Turun Maarian Pappilassa. Voi, kun olisin saanut kuvia myös muiden osallistujien asuista!


Shamaani Valkoinen Peura
Aidolla filmikameralla kuvattu!
Vuoden 2006 Fantasiapitoihin tekemästäni shamaaniasusta olin aikanani erityisen ylpeä. Harmi että siitäkään ei ole kunnollisia kuvia omissa varastoissani. Sarvihattu on turkiksella päällystetty metallivanne johon sarvet on ruuvattu kiinni. Nahkatoppi on taas ekologisesti tehty kierrätysmateriaalista, vanhasta käsilaukusta. Bikineiden alle kuului itse asiassa pitkä paita mutta pitkät paidat eivät hellepäivänä houkuta. Illaksi kietouduin lämpöiseen porontaljaan.



Täysluitettu korsetti, tehty huonekalukankaasta, vuorattu puuvillalla ja reunustettu satiininauhalla. Tämä oli ensimmäinen period-korsettikokeiluni, joten en lähtenyt etsimään mitään erikoisen autenttisia materiaaleja vaan luutin tämän kauttaaltaan ihan muoviluilla. Käyttö on jäänyt vähän vähänlaiseksi koska en ole missään kohtaa kerinnyt tehdä korsettiini sopivaa asua. Jokin 1500-1600-luvun ihanuus voisi varmasti sopia tähän päälle mitä parhaiten. Parasta korsetissa on kuitenkin se, että sen saa mahtumaan vaikka paino olisikin vaihdellut vuosien aikaan!

Kaikenlaista sitä onkin tullut tehtyä!