Tässäpä onkin opeteltavaa: talomme on rakennettu vuonna 1948 ja sen keskuksena on kakluuni. Periaatteessa rintamamiestalon lämmittämiseen pitäisi riittää sekä uunin ja puuhellan tuottama lämpö, sillä talo on rakennettu hormin ympärille lämmön jakautumista ajatellen. Valitettavasti talosta on jossain vaiheessa uudistettu keittiö, jolloin hella on saanut lähtöpassit. Kakluuni on onneksi jäänyt paikoilleen ja on edelleen talon sydän.
Varaavat takat ja uunit alkoivat kehittyä pohjolassa noin 1700-luvulta alkaen. Rahvas saattoi asua savupirteissä vielä sata vuotta sitten, mutta parempi väki siirtyi mukaviin ja savuttomiin lämmitysjärjestelmiin jo varhain. Kakluunin erikoinen rakenne varastoi ja luovuttaa lämpöä suhteellisen tehokkaasti joten se säästää myös puuta jota voitiin siten käyttää muihin tarpeisiin (laivanrakennus tms.). Keskuslämmityksen yleistyminen sotien jälkeen ennusti puulämmitykselle loppua, mutta onneksi vanhoja lämmitysuuneja on säästetty ja haluttu käyttää vielä näihin moderneihin aikakausiin saakka. Syynä sekä keskuslämmityksen hinta sekä takkatulen tunnelmallisuus. Ja onhan kakluuni komea sisustuselementti!
Oma kakluunimme kuuluu Turun Kaakelitehtaan (1874–1954, nyk. Pukkila) mallistoon. Luukut eivät kyllä ole alkuperäiset, mutta niillä mennään nyt. Näkeehän lasin lävitse sentään hiillostumisen asteen.
 |
| Kakluunimme kaikessa ruskeudessaan! |
Kakluunia ei oltu lämmitetty kesän ja alkusyksyn aikana lainkaan, joten aloitimme lämmittämisen varovaisesti ihan vain muutamilla pienillä klapeilla. Maltti on tässä pelissä valttia. Aluksi lämmitetiin itse uunin sydäntä,
kyljet pysyvät vielä kylminä. Seuraavalla lämmityskerralla laitoimme pari puuta lisää, ja viikon jälkeen uskalsimme jo poltella kunnon halkojakin. Talossa tuntunut viileys kaikkosi parin päivän lämmityksen jälkeen, tai sitten kaupunkilaishipiä alkoi tottua omakotitalon lämpötiloihin.
Kaakeliuunin rakenne on sellainen, että liian nopea lämmitys saattaa aiheuttaa saumojen
avautumista. Kaakelit on kiinnitetty toisiinsa rautalangoilla tai metallikiinnikkeillä jotka vetävät
uunin kasaan sen jäähtyessä. Kiinnitys mahdollistaa myös uunin purkamisen kaakeleita vaurioittamatta. Lämmittäessä ei pintakivien lämpötila saisi nousta yli +70
°C:n muualta kuin uunin luukun ympäriltä. On mahdollista, että näinkin vanhassa uunissa saattaa olla pieniä vaurioita mitkä reagoivat huonosti rajuun lämpötilanvaihteluun. Kakluunissa ei kannata polttaa tulta enempää kuin
yksi pesällinen
kerrallaan. Olemme itse lämmittäneet yhdellä pesällisellä päivässä, muuta ei tarvita. Kovimmilla pakkasilla todennäköisesti poltetaan yksi pesällinen aamulla ja toinen illalla. Tiili imee lämpöä hitaasti, joten jatkuvan tulen ylläpitäminen voi aiheuttaa voimakasta laajenemista ja uunin rakenteiden rikkoutumista.
Peltien ja ilmaluukkujen käyttäminen on taas oma operaationsa. Siihen vaikuttaa itse uuni, ilmanpaine ja -kosteus sekä Kravun tähtikuvion suhde Kuun nousevaan aspektiin. Aivan palamisen alkuhetkillä kaikki pellit ja räppänät voidaan pitää auki jotta veto saa tulen kunnolla käyntiin, vasta sitten ilmanottoaukkoja voi tarvittaessa pienentää. Liekin äänestä kuulee, milloin palaminen saa sopivasti
ilmaa. Puut eivät saisi palaa kohisten mutta eivät myöskään
kituen.
Mikäli puut palavat kohisemalla,
savupellillä voidaan pienentää vetoa.
Polttamisen aikana tulisi välttää puiden kohentelemista. Kun
hiillos hehkuu tummanpunaisena eikä sinisiä liekkejä enää näy,
voidaan viilentävää ilmavirtausta rajoittaa peltejä sulkemalla, mutta ei
kokonaan ettei häkä pääse asuintiloihin. Pellit suljetaan kokonaan vasta kun hiillos on kokonaan tummunut. Kakluuni alkaa luovuttaa lämpöä vasta sitten kun pellit on laitettu kiinni ja uuni on kyljistään lämmennyt.
Lisäksi ajatus siitä että "
tuonpas puut sisälle kuivumaan" kannattaa unohtaa. Termodynamiikan lakien mukaisesti puun sisällä kuivaaminen kuluttaa lämpöenergiaa ja tuo asuintiloihin turhaa kosteutta kumoten kakluunin vaikutukset. Sen
sijaan ylivuotiset ulkona kuivatut puut voi kovimmilla pakkasilla ottaa
edellisenä päivänä sisälle lämpenemään, jolloin ne syttyvät helpommin.
Joskohan näillä vinkeillä riittäisi lämpö talossa.
Lähteet:
http://www.kaakelitehdas.fi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaakeliuuni
http://www.elda.fi/kaakeliuunit.htm
http://www.rakennusperinto.fi/Hoito/Korjaus_artikkelit/fi_FI/uuninlammitys/
Lisäys 4.12.2013:
Opeteltuani kakluunin lämmitystä muutaman kuukauden ajan voisin lisätä edelliseen tekstiin pari huomiota:
Poltamme uunissa nykyään puolitoista pesällistä päivässä jotta saamme uunin kunnolla lämpimäksi. Ensimmäinen pesällinen poltetaan hiillokselle asi ja hiilloksen päälle lisätään muutama pienempi klapi. Tämän uunin kohdalla se tuntuu olevan tehokkain lämmitystapa.
Lisäksi nuohooja neuvoi, että tulta ei saisi kituuttaa, vaan mieluummin antaa liekille kunnolla happea. Kituuttamalla polttaminen synnyttää hormiin todella paljon nokea mikä puolestaan on paloturvallisuuden kannalta huonompi asia. Pihiys polttopuiden suhteen saattaa tulla kalliiksi jos piipussa syttyy nokipalo.
Kolmanneksi olemme opetelleet sytyttämään tulen päältä. Tämä mystinen poppaskonsti on tehokas keino nokeentumisen ehkäisemiseksi ja lämmön kannalta suhteellisen tehokasta sillä päältä sytytetty tuli polttaa myös puista irtoavat palokaasut lämmöksi. Asiantuntija,
uunimuurari Timo Kosonen kertoi minulle että päältä sytyttämällä on periaatteessa mahdollista saavuttaa samat lämmöt liki kolmannesta pienemmällä polttopuumäärällä.
Tuvan puolella (n. 25 neliötä) ei muuta lämmitystä ole tarvittukaan, ja takan lämmössä viihtyvät niin kissat kuin ihmisapinatkin.
