Villejä vihanneksia

Muinaisteknikko-opiskelijat saivat hieman ylimääräistä opiskeltavaa tänä syksynä. Varsinaisen opetussuunnitelman lisäksi saimme järjestetyä mielenkiintoisen metsäretken. Villivihannesten asiantuntija Ossi Kakko veti meille kaksipäiväisen kasvikurssin Varsinais-Suomen metsämaisemissa (mielenkiintoinen tietopläjäys asiantuntijastamme löytyi YLE:n sivuilta, http://ohjelmat.yle.fi/hullu_juttu/ossi_kakko_vastaa).

Kurssi oli melkoisen villi ja monipuolinen kokemus joka tarjosi paljon pohdittavaa ja toi monia mahdollisuuksia keittiöreseptien uudistamiseen. Onneksi otin mukaan sekä kameran että muistiinpanovälineet, sillä saamamme tietomäärä oli valtava:

Vehka

Vesistöjen lähellä kasvavan vehkan juuret ovat myrkyllisiä mutta muuttuvat syötäviksi perusteellisen käsittelyn jälkeen. Vehka vaatii paloittelun, keittämisen, kuivaamisen, jauhamisen sekä hapattamisen. Melkoinen homma.

Koiranputki menee om nom nom

Kotimainen salaattibuffet avautui eräällä taukopaikalla. Lounaaksi tarjoiltiin ratamoa, niittyhumalaa, voikukkaa, koiranputkea (ei pidä sekoittaa myrkkykatkoon), nokkosta ja leskenlehteä. Opimme myös että kokonaisena kuivatuista kärpässienistä saa hyvän hinnan keski-Euroopan markkinoilla. Kun tietäisi vaan kuka hitto niitä siellä syö ja miksi?

Korpikaislaa kuoritaan

Korpikaisla oli erinomaisen herkullista raakanakin. Syötävä osa on aivan tyvessä ja harmillisen pieni kasvin kokoon nähden. Kelpaa kuulemma myös erinomaisesti perunan korvikkeeksi kalakeittoon, jos sattuu pitämään kalakeitoista. 

Osmankäämettäret

Osmankäämissä on lähes koko kasvukauden ajan joitakin syötäviä osia, kuten juuret, versot, kukinnot ja kasvin tyviosat. Nimi osmankäämi viittaa ahman turkkiin (osma=ahma, käämi=turkki). Liekö siinä pampulassa jotain samanlaista fiilistä. Osmankäämen vartta olen saanut maistella aiemminkin sieni-osmankäämi-takiais-wokissa jota tarjoili ystäväni Päivi Lehtonen (http://www.perinnepata.fi/). Voin luvata että on erinomaisen herkullista, etenkin Päivin tekemänä.

,

Torajyvä on tuo musta tuolla yläreunassa

Löysimme myös torajyviä jotka ovat viljakasvin myrkyllinen sienitauti (samoja ainesosia kuin LSD:ssä). Torajyvistä voi saada myrkytysoireita ja hallusinaatioita ja pahimmassa tapauksessa liika-annos polttaa suonet jolloin seurauksena on kuolio. Tauti tunnettiin myös nimellä  Pyhän Antoniuksen Tuli.

Kyynärpäitä myöten suossa

Suosta nostettu kylkiluu oli värjäytynyt kauniisti

Bonuksena löysimme pienen suonsilmän josta kokenut opettaja bongasi joitain irtokarvoja ja päätteli sinne uponneen jonkin eläimen, todennäköisimmin peuran. Rohkein meistä iski heti kimppuun ja kaivoi suosta useamman kylkiluun, selkänikaman ja raadontuoksuisen nahanpalan etsiessään peurankalloa. Ikävä kyllä peuran kallo löydettiin hetken kuluttua kuivalta maalta pahoin järsittynä. Liekö joku eläin käynyt popsimassa peuran yläpään sen juututtua suohon. Nahkakin jätettiin suohon sillä sen arveltiin olevan liian huonossa kunnossa käsiteltäväksi.

"Kas tässä suo, olkaa hyvä"

Komeat maisemat ja karpalomaastot.

Kovinkaan moni ei mulahtanut suohon vaikka upottavaa maastoa oli edessä takana ja keskellä. Useampi ojakin tuli ylitettyä vaihtelevin keinoin, lähinnä hyppien (ja upoten polvia myöten turpeeseen). Omat sukkani kastuivat onneksi vain jalkahiestä.

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa ulpukanvarsien keruu sekä saaliin tarkastelun ja käsittelyn vuoro.  Reippaimmat ja rohkeimmat meistä (=porukan miehet) uskaltautuivat uimaan läheiseen suolampeen kaivelemaan ulpukan ja raatteen juuria maisteltavaksi. Siinä sitten rivillinen naisia odotti  suosta nousevia uroita kameroiden kanssa. Kohteliaisuudesta herroja kohtaan jätän ottamani kuvat julkaisematta.

Ratamonsiementahna.

Iltapäivästä maistelimme ryöpättyjä ulpukanjuuria sekä sieni-sipuliwokin seassa että dipattuna piharatamon siemenistä jauhettuun tahnaan. Ulpukan maku vaatii jonkin verran totuttelua ja melkoisen ripauksen suolaa mutta ratamotahna oli oikein hyvää, vähän pähkinän makuista.

Loppupäiväksi siirryimme takaisin koululle käsittelemään kerätyt raatteet ja ulpukat kuivattavaan muotoon jatkojauhatusta varten. Näistä sitten leivotaan jotain herkullista. Ehkä.

Ulpukan juuri

Siistitty ja pesty ulpukanjuuri. Taustalla raatteen siivutusta.

Ulpukan juuri paloitellaan ja keitetään pitkään. Keittovesi pitää vaihtaa useaan kertaan, sillä ulpukka on kitkerä sellaisenaan ja pitkä keittoaika poistaa siitä joitakin kitkeryyttä sekä verenpainevaikutuksia sisältäviä ainesosia. Kitkeryyden poistuttua keitettyä ulpukkaa voi käyttää juuresten tapaan, maku on suhteellisen mieto.

Raate ennen poimintaa

Raastettu raate liossa

Liotettu raate valmiina pakastimeen

Raatteen juurta raastettiin ja liotettiin useassa vedessä parin tunnin ajan kunnes sen kitkeryys hävisi. Valmis raaste maistui lähinnä tuoreelle vihreälle ruoholle. Sen voisi kiehauttaa suolavedessä ja käyttää esim. pinaatin korvikkeena lettutaikinassa.

Kurssi oli kaiken kaikkiaan erinomaisen antoisa ja innostava! Toivottavasti pääsemme samanlaiselle kurssille myös keväällä kun kasvit ovat hehkeimmillään. Itse suunnittelen jo mitä kaikkea ruokaa kesämökillä kasvavista rikkaruohoista voisi ensi kesänä valmistaa. Samalla voisi raivata rannan vesikasvustoa ja nostella lisää ulpukanjuuria paistettavaksi hunajawokissa.