Lego

Kevään projekti, 1:1 kokoinen, muovilegojen kanssa yhteensopiva pronssiriipus.

Leg godt, leiki hyvin

Oma maa morsinko, muu maa mustikka

Värjäri hurahti urakalla.

Omassa pihassa kasvaa pikkuinen morsinkotarha. Morsingon siemenet sain muinaistekniikan tekstiilityöopettajaltani. Saamani siemenet ovat samaa kantaa kuin Maatalouden tutkimuskeskuksen viljelemä kanta. Istutin siemeniä aika tiuhaan, joten taimia piti ehdottomasti harventaa. Korjasin siis pari kolme kourallista tuoretta morsinkoa värjäystesteihin.

"Cultivare Isatis necesse est" tai jotain sinne päin (= Mikään ei ole niin tärkeätä kuin morsingon kasvattaminen). 
 Annoin tällä kertaa piut paut kaikenlaisten pH-arvojen ja tarkkojen määrien mittailuille ja menin värjäyksessä ns. näppituntumalla eteenpäin. Kyyppivärjäyksessä on muutamia tärkeitä kikkoja joita tarvitaan onnistuneen lopputuloksen saamiseksi (lämpötilat, pH-arvot...), mutta on sitä ennenkin osattu värjätä ilman kaikenmaailman mittareita.

Ensin silppusin kasvit ja kippasin ne lähes kiehuvaan veteen puoleksi tunniksi lillumaan. Sitten siivilöin lehdet liemestä pois. Jäljelle jäi kellertävä "morsinkotee".

Aiemmista saippuankeitoistani jäi yli reilusti tuhkalipeää, näppärästi säilöttynä viinapulloihin (supersyövyttävää!). Kippasin reilun lorauksen lipeää morsinkoteehen, ja pH:n muutos sai aikaan välittömän tummumisen liemessä (keltaisesta tummanvihreäksi). Vatkasin pienen tovin lientä, jotta kaikki ainekset sekoittuivat kunnolla.

Natriumditioniitti

Lämpömittarin näyttäessä noin 50 astetta oli aika lisätä natriumditioniitti liemeen. Sitä saa kaupasta nimellä Nitor Remover, jos käy tuuri. Liedon ruokakaupoista sitä on turha haeskella, eikä sitä tuppaa löytymään isommistakaan päivittäistavarataloista. Onneksi ei sentään tarvinnut lähteä Turkua kauemmaksi etsimään kemikaalia, sitä löytyi vajaan 25 km:n päästä kotoa (..rrrrkele)! Kemikaali poistaa vedestä hapen mikä on tarpeen tällaisessa kyyppivärjäyksessä.

 Annoin liemen hautua siinä tasaisessa 50 asteen lämmössä noin puoli tuntia ennen värjäyksen aloittamista.

Tein vitivalkoisesta 7 veljestä -langasta neljä pienenpientä vyyhtiä ja yhden isomman. Koska tuoretta morsinkoa oli vain pari kourallista ajattelin käyttää vain pienet vyyhdit ja säästää ison vyyhdin johonkin toiseen kertaan.


Värjäys tapahtuu yksinkertaisesti niin että pestyt, kosteat vyyhdit kastetaan n. 5-15 minuutiksi liemeen jonka lämpötila on noin 50 astetta.

Vyyhti vedessä

Kun lanka on imenyt morsingon väriä tarpeekseen se nostetaan ilmaan. Tässä kohtaa langat vaihtavat väriä vihreänkeltaisesta siniseksi. Värin muuttuminen on joka kerta aina yhtä ihmeellinen näky.

Baby blue :D

Vielä ihmeellisempää oli se, että morsingon väri ei hiipunut jälkiväreissäkään, kuten olin olettanut. Kun olin käyttänyt liemessä vielä neljännen pikkuvyyhdin jouduin toteamaan että meikäläiseltä loppuvat langat ennen kuin liemestä loppuu väri. Iskin isoimman vyyhtini liemeen ja totesin että "eiköhän tuo ime loput värit". No imihän se, ja vielä olisi saanut lisääkin.
 

Tama-kissa tarkastaa lopputuloksen

Kaikki vyyhdit nipussa, ja paljaalla silmällä näistä ei pysty mitenkään sanomaan mikä on ensimmäinen väri, mikä toinen, mikä kolmas jne. Uskomattoman tasalaatuinen ja suloinen sinisävy noin pienellä määrällä morsinkoa. Olen ällikällä lyöty.


Muissa uutisissa: takapihan kompostissa on pesinyt punarinta

Emo piileksii. Kuvasta saattaa erottaa punaisen naaman ja mustat nappisilmät.

Törmäsin pesään raivatessani kompostia kun säikähtänyt pikkulintu pakeni haravaani. Jäi sen kompostin raivaaminen tältä kesältä sikseen, päätin antaa pesimärauhan uudelle naapurilleni. Pesässä oli ainakin viisi munaa, ja poikaset kuoriutuivat pari viikkoa sitten. 

Pienet nälkäiset nokat

Olen käynyt vakoilemassa pieniä piiperöitä kameran objektiivin kautta parin metrin päästä etten häiritsisi perheonnea enempää. Kunnes sitten tänään...

Poikaset olivat lähteneet pesästä. Jäljelle oli jäänyt vain yksi kuoriutumaton muna.

Tuli jotenkin tyhjä olo, mutta niin se on aika poikasten lentää pesästä.

Värjärin kotipadasta: paimenmataraa ja siankärsämöä

Kun on värjäyssesonki niin väripata kiehuu lähes päivittäin!

Viime aikoina on väripadassani kypsynyt kasa paimenmataran juuria. Huhu tietää kertoa, että paimenmatara sisältäisi samankaltaisia väriaineita kuin krappijuurikin. Kaivelin ojanpientareelta (omalta tontilta toki) juuria esiin, ja toden totta, nehän olivat osittain aivan kirkkaan punaisia.

Paimenmatara kukassa

Mataranjuurakkoja

Todellakin punaiset juuret

 
Sain hellepäivän saaliiksi vain pari kourallista, mutta se riittänee koekeittoon. Annoin juurien vielä kuivua ulkosalla pari päivää, koska helteellä ei yksinkertaisesti jaksanut ryhtyä keittohommiin.

Kaivoin talven jäljiltä esiin rautapadan ja viritin kesäkeittiöön pienen keittopisteen. Ei maksanut vaivaa viritellä tulta huonosti vetävään puuhellaan, vaan helpotin elämääni sähkölevyn kanssa.

Juuret kiehuvat. Violettia vaahtoa reunoilla!

 
Hetken aikaa juuria keiteltyäni havaitsin riemukseni että padan pintaan nousi tummanruskeaa, hieman violetin sävyistä vaahtoa. Toivo heräsi!

Punaruskeaa lupailee

Seuloin juuret liemestä pois kun keitto oli porissut hiljalleen tunnin ajan. Laitoin pataan alunaa sekä pienen vyyhdin luonnonvalkoista Seitsemää Veljestä ja keittelin seosta hiljaisella lämmöllä vielä yhden tunnin ajan. Pintaan nousi koko ajan hieman violetinruskeaa vaahtoa, ja värjärin odotukset vain nousivat.

Vaan:

Valmis ja kuiva mataralanka

Kyllä tuossa sellainen hento punerva sävähdys on, mutta pääasiassa sain aikaan vaaleanruskeaa lankaa.

Huhu tietää kertoa, että mataranjuuret tulisi poimia ennen kukintoa ja kuivattaa vähintäänkin talven yli. En ole lopputulokseen tyytymätön, sävy on soma, mutta eniten harmittaa että seuraavaa kokeilua pääsee keittelemään vasta ensi vuonna.

Siankärsämö kukassa

Samaten huhu kertoo, että siankärsämö antaisi herkullisen ruskeankellertävän sävyn. Poimin takapihan ryteiköstä reilun padallisen kasvia kukkineen ja varsineen. Suoritin kasville peruskeiton, eli pidin pataa tunnin verran juuri kiehumispisteessä.

Kärsämökeitto

Laiskana tekijänä jätin liemen vielä hautumaan yön yli pataan, koska eihän tällaisella projektilla ole mikään kiire. En ole ihan varma, mutta laiskuus ja rautapata saattoivat olla virhe... Aamulla, kun seuloin kasvinosat pois, oli liemi muuttunut pikimustaksi!

Liemi oli kuin mustetta

En lannistunut. Ei muuta kuin valkoiset langat  sekaan ja pata tulelle (seiskaveikkaa). Puretteena jälleen kerran aluna.

Valmis siankärsämölanka. Ihastuttavan vihreä.

Eipä tämä lopputulos järin keltaiselta vaikuta, vaan ei se haittaa, sillä olen myös vihreän ystävä. Kukapa osaa kertoa onko vika rautapadassa vai kasvien poiminta-ajankohdassa?

Ikään kuin lohdutukseksi jokin pieni eläin oli tuonut kallopuuni juurelle pienen sammakkouhrin. Kiitos hänelle siitä (yäk).