lauantai 5. marraskuuta 2011

Muinaisvalua tekemässä

Seuraavana oppilistalla on muinaisvalu joka tunnetaan myös paskavaluna. Nimi juontuu siitä että muottimassaan sekoitetaan kuivattua hevosenlantaa ilmavuuden lisäämiseksi.

Kaikki alkaa kuten ennenkin, vahamallin teolla. 

Puuriipuksen aihio

Vahamalliin liitetään hieman ronskimman kokoinen valukanava pronssin kaatamisen helpottamiseksi. Seuraavaksi vahamalli peitetään ohuelti savivellillä, jotta yksityiskohdat toistuisivat mahdollisimman tarkasti.


Mutavellin annetaan kuivahtaa tovi, muttei aivan rutikuivaksi koska muuten muottiseos ei ota enää kunnolla kiinni valumuotin ympärillä olevaan mutaan. Seuraavaksi tehdään saviseos jolla työ lopullisesti peitetään ja jätetään kuivumaan hissukseen. Seoksessa on noin 60% savea, 30% hevosenlantaa tuomassa ilmavuutta (kaasukanavia) ja 10% kvartsihiekkaa kovettamassa seosta. Meni vähän näppituntumalla.

Hevonkakkaa, kvartsihiekkaa ja punasavea.
That's not mud!
Hauskaa oli, joskin kynnenaluset olivat muutaman päivän aika hurjan näköisiä. Mutavellissä oli vissiin jotain väriainetta. Suurin piirtein samalla tavalla valmistettiin myös upokkaita joissa pronssi tullaan sulattamaan kaatoa varten. Upokkaan saviseokseen ei tosin laiteta lantaa, vaan mahdollisimman paljon kvartsihiekkaa jotta upokkaasta tulisi kestävä. Upokkaat tuppaavat kuulemma olemaan kertakäyttöisiä, joten niitä puuhaillaan sitten useampia kappaleita.
Upokasmalleja. Etualalla paljon käytetty ostoupokas.

Ohjeita opiskelijoille. Laiska ei jaksa kirjoittaa muistiin vaan ottaa valokuvan
Sitten vaan odotellaan muottien ja upokkaiden kuivumista ja toivotaan parasta. Onnistumisprosentti muinaisvalussa ei ole ihan yhtä hyvä kuin alipainevalussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti