maanantai 22. huhtikuuta 2013

Vaihtokaupoilla

Taitoa on ja tahtoa, mutta on joitain asioita joihin en kykene tai joita en vaan halua tehdä. Yksi inhokeistani on kutominen/neulominen. Pidän kuitenkin kasveilla värjäämisestä, joten minulla on laatikollinen kauniita villalankoja mutta mitä niistä tekisi. Ongelma ratkesi jo viime talvena kun opiskelukaverini R. totesi ohimennen että "keksippäs mitä voisi seuraavaksi kutoa". Totesin näppärästi että tarvitsisin villapaidan, ja siitä se sitten lähti.

Toimitin R:lle ison kasan villaa ja hän näppäränä käsityöläisenä pisti neuloen minulle komian ja lämpimän villapaidan. Harmi vaan ettei tässä nyt sattunut olemaan hyvää kuvaa paidasta. Laitan parempaa potrettia sitten kunhan jaksan taas leikkiä kameralla.



Villapaidassa on käytetty viime syksyn lammasmarkkinoilta voittamani lankakerät. Itse värjätyistä langoista löytyy mm. kokenillia, koivua, suopursua ja krappia (kolmea eri sävyä).

Vastineeksi R. toivoi huovutettua reunusta rottinkiseen vauvankoppaan tulevalle uudelle perheenjäsenelleen. Väritoiveena oli vaalea, mutta muutoin sain vapaat kädet. Ja minäpä pistin tohinaksi:




Sängynsuojusta kiertävät suomalaiskansalliset eläimet: hirviherra, karhuemo lapsineen sekä kettunen. Suojus on huovutettu kokoon käsin ja rullattu sitten tiiviiksi bambuverhon sisällä. Suojuksen yläreunoihin on huovutettu kiinni huopanarut joilla reunuksen sai kätevästi solmittua sängyn laitoihin.



Asiakkaat olivat tyytyväisiä. Niin minäkin.

5 kommenttia:

  1. Vau! Molemmat työt ovat kyllä hienoja :) Kiva kun pystyy tuolla tavalla molemmat auttamaan toista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Minä pidän vaihtokaupoista siksi koska niissä tuntee aina jäävänsä voitolle.

      Poista
  2. Kasvivärjäys on ihanaa!!! Ja koskaan ei voi olla ihan varma lopputuloksesta- sehän juuri tekeekin hommasta jännittävän! Upeita töitä molemmat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis. Itsehän maltan tuskin odottaa kesää että pääsisi taas mökille väripatojen ääreen. Kiireetön nuotiolla istuskelu on ehdottomasti yksi lempiharrastuksistani.

      Poista