lauantai 6. huhtikuuta 2013

Oma verstas

 

Nyt se alkaa! 

 
"No heh heh!"


Meikälikka vuokrasi itselleen oman nurkan isosta verstastilasta. Täällä sopii sotkea ja sählätä paljon paremmin kuin keittiön pöydän ääressä. Samalla voin jo alkaa kuljetella omia työkalujani koululta  omalle verstaalle, sillä valmistun parin kuukauden päästä artesaaniksi ja joudun hyvästelemään koulun tarjoamat työtilat ja -välineet.

Sitäpaitsi verstaskämppikset ovat hauskoja. Samoissa tiloissa on pitänyt majaa eräskin kylttejä kerännyt henkilö.


Fasiliteetit.

Se ei ole mikään vika vaan ominaisuus!

Ulko-oven yläpuolella ohjeistetaan kulkijaa

Oma nurkkaukseni
Työpisteeni on vielä vähän köyhän näköinen. Dyykkasin verstaan nurkasta hylätyn vanerinpalan ja virittelin sen varastohyllyn ja korjausta odottavan pottakaapin väliin. Vähän vino se on, mutta eipä tuo lattiakaan ihan passissa ole. Varsinainen työpöytä on vielä hankinnassa (lue: työn alla koululla), mutta tällä pääsee oikein hyvin alkuun. Viritin kattoon työvaloksi kunnon rakennusvalaisimen. Se tuottaa myös mukavasti lämpöä, sillä iso verstas on melkoisen vilpoinen.

Pari iloista viikonloppua on jo vietetty verstastiloissa ja mietinnässä on mm. seinien maalaus/tapetointi.  Seuraava haaveeni onkin sitten vannesahan hankinta.

3 kommenttia:

  1. Onnea sinulle uudesta työtilasta! Siitä se lähtee....

    VastaaPoista
  2. Onneksi seillä on kohta Kipeneen kipinöiville töille! :D Onnea omaan soppeen!

    VastaaPoista