maanantai 13. helmikuuta 2017

Korumallin valmistamisesta

Tässä taas pikakertaus korunteon monista eri vaiheista:

Suomalais-ugrilaisten kirjontamallien joukosta löytyi miellyttävä lintuaiheinen ristikuvio. Kuvat kirjasta Finno-Ugric Folk Art, koonnut Istvan Racz.


Tästä sain aikaan alkeellisen tietokonekopion harjoittelua varten:

Tipuja rivissä
Koruvahamalli, melkein onnistunut 
Luonnostelin mallia koruvahasta valua varten. Valitettavasti koruvaha ei ollut tällä kertaa yhteistyöhaluinen, kuvio jäi epäsymmetriseksi joten päätin siirtyä seuraavaksi parhaaseen vaihtoehtoon, metalliluonnokseen. Joskus luonnostelen korut piirtämisen sijaan pehmeistä metalleista, kuten hehkutetusta kuparista. Eräästä jämälaatikosta löytyy sopivia palasia testeihin ja prototyyppeihin:


Jämäloota

Kuvio sahattu 1 mm kuparilevystä


Yllä haluttu kuvio on sahattu ja juotettu kasaan. Lopputulos on karkea ja ja vähän sinnepäin, mutta tästä saa jo käsityksen lopputuloksesta. Ei muuta kuin uudestaan! Toinen yritys on jo paljon tasaisempi, symmetrisempi ja kauniimpi. Tästä kappaleesta tehtiin vahamuotti eli läski.
Kuparimalli valmiina läskimuottiin

Yllä näkyy vahamuotista irroitettu vahamalli. Malli vaatii vielä pientä viimeistelyä, ylimääräisten purseiden raaputtelua, tasoitusta ja kiillotusta ennen varsinaista valua. Näitä piti tehdä useampi kappale varmuuden vuoksi, sulaan vahaan tulee helposti pieniä hattivatteja ja ilmakuplia.


Vastavaletut mallit, juuri kipsinpoistosta saapuneet pronssiversiot. Nämä putsataan, viilataan terävät reunat ja valuvirheet pois, juotetaan vielä ripustuslenkki, sitten patinointi sekä kiillotus ja tuote on lopultakin valmis.


Valmis tuote! 

Bon apetit! 

1 kommentti:

  1. Nämä valuhommat ovat aina tosi mielenkiintoisia, ois kiva joskus päästä kokeilemaan. Hiekkavalua olen tasan kerran testannut.
    Tästä riipuksesta tuli muutes hieno, tykkään muodosta tosi paljon.

    VastaaPoista