maanantai 27. kesäkuuta 2016

Pöytähopeat

Minulta pyydettiin josko tekisin neljän hengen pöytähopeat mittakaavaan 1:12, tietysti aidosta hopeasta. Eihän tuollaista haastetta voinut jättää väliin.

Luonnostelin kappaleet pronssista. Kädensijat sorvasin ja ruokailuvälineiden päät taoin punsseleilla ja vasaroilla. Haarukka tuotti eniten päänvaivaa. Sanottakoon, että pronssisen haarukan kasaaminen vaati kuusi juotosta...

Pronssiluonnokset
Käytin hävyttömästi hyväkseni erinäisä kontakteja ja selvittelin miten noin hentoista palikkaa kannattaisi lähteä replikoimaan, koska eihän pirukaan pysty sorvaamaan kahtaakymmentä liki identtistä palikkaa tuossa mittakaavassa. Päädyin tekemään kappaleista valumuotin ja yllätyin tosi iloisesti kun vahamallit onnistuivat. Sitten vaan *pruut*, hopeavaluun ja hinkuttamaan!

Vastavaletut
Salaattiottimet piti työtää vielä uudestaan, olivat niin hentoja ja pitkävartisia että valu ei toistunut kunnolla. Muut välineet sen sijaan tulivat liki käyttövalmiina valusta. Siihen vielä valukanavien poistot, viilaukset, kiilloitus ja paketointi!

Lähtövalmiit
Harmittaa että unohdin kuvata kunnon kameralla aivan valmiit hopeavälineet, mutta otinpahan edes pokkarilla pikadokumentaation ennen paketin toimittamista uuteen kotiinsa. Korvaukseksi alla erinomaisen onnistunut pronssisista ruokailuvälineistä mittakaavan keralla.


Tehkääs jätkät perässä! 

5 kommenttia:

  1. Ooooo, niin hienot! Ei tehdä perässä, mutta kylläpä on hieno malli ja jösses miten upeat niistä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitoksia. Tykkään itsekin siroista malleista, nää kelpaisi omaankin nukketaloon vaikka kranttu olenkin.

      Poista
  2. ...ja ai niin, nuo kupariset miellyttävät silmää erityisesti.

    VastaaPoista
  3. Upeat! Ei pysty, ei kykene tekemään perässä :)

    VastaaPoista