sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Pronssinen peukalonsuoja

No mikä tämä nyt sitten on?




Sehän on peukalosuoja! Sain duunipaikan Naantalista Korupaja Vaskikäärmeestä koruntekijänä, ja havaitsin että jatkuva metallintyöstö ottaa yllättävän koville noin niinkuin kynsien ja sormien osalta, semminkin kun viila tai saha saattaa välillä lipsahtaa kohteesta inan vasemmalle/oikealle. No mitenkä tämä ongelma ratkaistaan noin niinkuin luovan ihmisen näkökulmasta? Tehdään asiaankuuluva panssari.

Ennen

Jälkeen
Huomatkaa Ennen-kuvassa näkyvä kipeästi hankaantunut peukalonsyrjä sekä kovia kokenut lyhyeksi viilaantunut kynsi. Jälkeen-kuvassa koko ongelma-alue on suojassa vahinkoviilloilta sekä kulumiselta. Lisäksi peukalosuojaan ergonomisesti suunnittelemani kynsi toimii erinomaisena apuvälineenä jos tarvitsee rapsutella korun pinnasta epäpuhtauksia tai sitten sillä voi vaikka kaivaa korvaansa (en suosittele). Kynnestä on myös hyötyä esim. Ässäarpoja rapsuttaessa tai sitkeän jugurttipurkin kannen irroittelussa. Pienenä miinuksena mainittakoon pronssin värjäävä ominaisuus, työpäivän päätteeksi peukalonpää alkaa usein vihertää.

Onneksi tämä viherpeukalo pitää puutarhanhoidosta ja katselee jo ensi kesän siemenluetteloita kuola valuen... Siihen asti kuitenkin koruhommia!

4 kommenttia:

  1. Oi miten mahtava työväline ja kirjoitus! Onnea työpaikan saamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista, kaikkea sitä ihminen töissään tarvitseekin :3

      Poista
  2. No onpahan näppärä! Tarpeesta syntyy näköjään monenmoista luovan ihmisen päässä :D
    Hirmusti onnea työpaikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän kätevä näin niinkuin prototyypiksi, sanoisin. Kiitoksia :3

      Poista