keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Rekvisiittaa valokuvaukseen

Jotkut ovat varmasti huomanneet että harrastan pukuleikkejä ja valokuvamallin hommia. Meillä on valokuvaajani kanssa hyvä kemia mikä johtaa erinomaisiin otoksiin. Joitakin kuvia tosin joutuu valmistelemaan hieman enemmän kuin toisia.

Surrealistiseen luontokuvaukseen kaivattiin lavasteita ja niitähän minä loihe laittamahan jo helmikuulla.


Sahasin navetan perältä löytyneestä vanerista huonekaluaihioita, malliin "rokokoo" (mallit kälväisty röyhkeästi Googlen kuvahaun kautta). Fiilasin, hioin ja pakkeloin pinnat siisteiksi ja tasaisiksi, vaneri kun tuppaa lohkeilemaan ikävästi reunoistaan kun joutuu sahaamaan pistosahalla.



Pohjamaalasin pinnat tartuntapohjamaalilla ja koristelin kaunihisti kultamaalilla ynnä muilla soveliailla väreillä. Ja pitäähän rokokoo-miljöössä tietysti oleman myös marmoripylväs, joten opiskelin pikaiseen marmorointiakin youtuben kautta. Aikaahan tässä ehti kulua jo useampi kuukausi kun tuli vähän sitä sun tätä muuta tekemistä väliin. Plus että jokaista maali- ja pakkelikerrosta piti kuivattaa vähintään 12 tuntia. Ja sitten oli korjausmaalauksia ja ääriviivojen maalausta ja varjostuksien tekoa jne jne.

Lopulta tässä kesäkuulla raahattiin koko paketti keskelle Varsinais-Suomen korpimetsiä suuren kallioseinämän juurelle pahimpaan mahdolliseen itikka-aikaan ja otettiin valokuva.
 
Unimaailmani

Siitä tuli hemmetin hieno!

Kuvan otti aina yhtä taitava hovikuvaajani A. Koiranen, http://www.amikoiranen.com/

Jaa, ja sit olis tarjolla valokuvausrekvisiittaa jos joku sattuu tarvitsemaan. Näillähän ei enää mitään tee :D

8 kommenttia:

  1. Kekseliäitä ja kauniita, noista tulee myös hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsiskelin sellaista paperinukke-fiilistä näissä hommissa. Sopivan surrealistista.

      Poista
  2. No voi jösses! Himputin hienoja!
    Kuinka voi istua noin seesteisen näköisenä, jos ympärillä on miljoona itikkaa? En käsitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos kiitos... Se on sitten se poseeraamistaito mikä tässä pelissä ratkaisee. Kuvaajakin sai pidettyä pokerinsa kameran takana, mutta hänellä olikin täysvarustus ja mulla pelkkä yöpaita :D

      Poista
  3. Jotain tällästä valokuvausta mä oon aatellu joskus kokeilla. Todella hieno kuva! SInulle löytyy haaste blogistani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei kun kameran eteen vaan. "Huonekalut" saa lainaan Turun seudulta itse noutamalla :D

      Poista