Kipeneen kirjoitukset

Kunnon loma kun on loma!

2012-02-20T07:09:00.000-08:00

Onneksi on hiihtoloma! Onnistuin nimittäin kipeyttämään ranteeni viikko sitten ja lepo on nyt erittäin tarpeellinen. Syyllinen on joko huovutuskurssilla tehdyt vääränlaiset nostot tai se parin tunnin imurointimaratooni mitä pidin viikkosiivouksen yhteydessä. Todennäköisesti molemmat.

Ja vaivan nimi on tietenkin Jännetuppitulehdus.

Jännetuppitulehduksen nimi hämää, sillä tulehduksen aiheuttaja ei ole virus tai bakteeri, vaan liiallinen mekaaninen rasitus. Jännetuppitulehdus liittyy yleensä esim. pitkään jatkuneeseen yksitoikkoiseen liikkeeseen tai äkilliseen venytykseen. Kudoksiin tullut vaurio ilmenee kipuiluna joka liittyy usein alkuun raajan tiettyyn liikkeeseen tai asentoon. Levossa kipua yleensä ei tunnu, mutta pitkään jatkunut rasitus voi aiheuttaa myös leposärkyä.

Alkava jännetupen tulehdus paranee usein itsestään, kun rasitus lakkaa ja kipuilevan kohdan annetaan levätä tarpeeksi. Käsikauppatavarana myytävien tulehduskipulääkkeeiden käyttö joko paikallisena voiteena tai tabletteina lievittävät tulehdusta ja kipua.

Toisin kuin jotkut tulehdukset, joihin viileä tuo helpotusta, jännetupentulehdus ei nauti kylmästä. Tutkimustulokset antavat viitteitä siihen, että kylmässä työskentely saattaa jopa altistaa jännetupentulehdukselle (Suomen Lääkärilehti 1/2005). Raajan kuntoutumista voi jouduttaa pitämällä kipeä kohta lämpimänä mm. lisävaatetuksella. Myös lämpimät vesikylvetykset edistävät paranemista.

Tulehduksen kulku vaihtelee tapauskohtaisesti, mutta siihen voi kuulua mm. parista päivästä pariin viikkoon kestävä kuumotus-, turvotus- ja punoitusvaihe, jonka jälkeen tulehdus rauhoittuu. Itse jänteen/jännetupen paraneminen voi silti kestää vielä useita viikkoja välittömien kipuoireiden kadottua. Tämän huomaa heti ikävänä kipuiluna jos yrittää suorittaa rasittavia liikkeitä "liian aikaisin".

Jännetupen turvotusta voidaan tarvittaessa hoitaa kipulääkkeiden lisäksi paikallisilla kortisoniruiskeilla. Vaikeammissa tapauksissa ahtautunut jännetuppi saattaa vaatia leikkaushoitoa. Tähän ei onneksi olla vielä jouduttu turvautumaan, mutta sekin voi aikaa myöten olla edessä. Tunnen useita käsityöläisiä joiden käsivaivat vaativat leikkauksen ja pitkän sairasloman. Ikävä ammattitauti.

Hyvät rannetuet, kaiken A ja O!

Paranemisen helpottamiseksi olen itse käyttänyt tukirannekkeita. Ne pitävät kipeän käden suhteellisen liikkumattomana sekä lämpimänä. Lisäksi rannetuet toimivat hyvänä muistutuksena siitä että paranemisaikana kyseisellä kädellä ei todellakaan pitäisi tehdä mitään rasittavia töitä. Parhaimmillaan olen pitänyt rannetukea yhtäjaksoisesti usean viikon ajan, ja minulle se toimii.

Yleisohje jännetulehdusten ennaltaehkäisemiseksi on yksitoikkoisten, rasittavien liikkeiden välttäminen. Mikäli sellaisia on pakko tehdä, tulisi ehdottomasti välttää äkillistä ylikuormitusta ja työntekoon on laskeuduttava varovasti, vähän kerrallaan. Tässä muinaisteknikkokoulutuksessa on koko ajan huomioitava se, että tietyt liikkeet ja työasennot ovat täysin kiellettyjä, kuten buckskinejä tehdessä jo huomasinkin. Olen pyrkinyt pitämään liikkeet, työasennot, työkalujen käytön ja tauot sellaisina, että yksittäinen jänne ei ärry liikaa. Jos kipua alkaa ilmentyä työnteko on syytä lopettaa saman tien ettei tulehduskierre ala uudestaan. Luokkatoverini ovat joskus ihmetelleet intoani käyttää koneita kaiken mahdollisen kanssa vaikka olemmekin nimenomaan muinaisen tekniikan ja käsityön opiskelijoita. Syy on se, että pyrin säästämään käsiäni mahdollisimman paljon jotta voisin tehdä näitä hommia jatkossakin.

Käsityöläiseksi pyrkivällä jännetupentulehdus on erinomaisen kenkku vaiva jonka kanssa on vain opittava tulemaan toimeen. Näillä mennään.

Lähteet:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00269
http://www.tohtori.fi/?page=2442205&id=5217238
http://www.klinikka22.fi/data/uploads/documents/1/J%C3%A4nnetulehdukset.pdf

Korukurssilla II

2012-02-11T01:49:00.000-08:00

Tuotoksia tuotoksia..

Ensimmäinen sormukseni herätti kotona sen verran ihastusta että sain väsätä isännälle samanlaisen hopeasormuksen.

Hopeaa joka sormeen ja varpaaseen

Eilisen kurssin aikana tutustuin ns. Kertun koruun. Alkuperäinen malli on löydetty Köyliönsaaressa eli Kirkkosaaressa sijaitsevasta kalmistosta kun tilalla ollutta navettaa alettiin laajentaa 1920-luvulla (malli tähän koruun löytyi Kirkkosaaren hautalöydöstä numero 7). Köyliönsaaren uskotaan liittyvän piispa Henrikin ja talonpoika Lallin legendaan, joten koru on luonnollisesti saanut nimensä Lallin vaimon, Kertun, mukaan.

Korumallia on mukaeltu joten kyseessä ei ole varsinainen muinaiskoru vaan ennemminkin muinaisuudesta inspiraation saanut koru. Kiitokset Keijo Kinnuselle tästä upeasta koruntekomahdollisuudesta!

Malleja minkä mukaan lähdetään tekemään korua

Korukuvion punsselointia alustaa vasten

Kertun koru, puolimillistä pronssilevyä

Koruntekoon liittyi prässäystä, punsselointia, sahausta, hiontaa, tapittamista sekä muita pieniä kommervenkkejä. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen projekti, ja homma jatkuu edelleen sillä tähän täytyisi vielä saada aikaan pronssiketjut.

Lähteitä:
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=319010018

http://www.koylio-seura.fi/default2.asp?active_page_id=467

Kirgisialaisen maton teossa

2012-02-11T01:35:00.000-08:00

Olen harrastanut huovutusta vuosikausia Turun Kädenjäljessä (nyk. Vimma). Eräässä vaiheessa kävin huovuttamassa niin ahkeraan tahtiin että muut kävijät alkoivat luulla minua opettajaksi. Nyt on taito päässyt vähän ruosteeseen mutta koulun upeat huovutustilat ja uutuutta hehkuva huovutuskone nykäisivät taas villavimman käyntiin.

Koululla on menossa vapaasti valittavat kurssiviikot joka eivät varsinaisesti koske meitä muinaisteknikkoja mutta saamme kyllä osallistua kursseille jos niillä on tilaa ja oma työtilanteemme antaa myöten. Sain järjestettyä itseni kirgiisimaton huovutuskurssille ja sitä on puuhattu ahkerasti koko viikko.

Kaikki alkaa ideasta, tykästyin takin rintapielen kuviointiin

Luonnostelma kuvioksi 1:1 mittakaavassa

Kirgiisimatossa ideana on tehdä huopaintarsiaa. Ensin mietitään valmiin maton koko ja lisätään mittoihin 30% kutistumisvaraa. Sitten ladotaan karstatut villalevyt ja kostutetaan ne saippualla. Koko paketti kääritään "äitihuopaan" eli lakanoihin ja kiedotaan tiiviiksi rullaksi bambuverhon ympärille. Tätä rullaa pyöritellään noin puolisen tuntia välillä suuntaa vaihtaen.

Rullataan jaloilla alkuun

Sitten huovutuskone rullaa homman valmiiksi

Valmista mattopohjaa

Kaikki mattopohjat huovutettuina. Vasaralla nuijitaan rypyt pois.

Kirgiisimattoon tehtiin yksi iso pohjahuopa (180x90 cm) ja kaksi puolta pienempää (n. 90x90 cm) päällyshuopaa joista intarsiakuvio leikataan. Kaksi työpäivää meni pelkästään näiden tekemiseen ja ilman huovutuskonetta olisin varmaan vieläkin rullaamassa näitä alustoja kasaan. Seuraavana kuviointi ja leikkuu.

Kaavat piirretty

Puukolla voi leikata tasaista jälkeä

Päällimmäiset huovat muodostavat symmetrisen kuvion joten ne leikataan yhtä aikaa. Palat harsitaan napakasti yhteen jotta kuviot eivät pääse liikahtamaan leikkuun aikana. Leikkasin palat osittain puukolla ja osittain saksilla. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla ompelulla ja koristenyörien punonnalla.

Väliaikatoimintana kokeilin myös istuinalustan huovuttamista koneessa. Onnistui yli odotusten.

Väliaikatiikeri

Nahkaa ja puuta

2012-02-05T13:37:00.000-08:00

Nahkatyökurssi etenee hitaasti mutta varmasti. Monet ihastuivat bucksineihin ja tekevät niitä varastoon jopa toistakymmentä kappaletta. Itselleni riittänee yksi kappale ja syy löytyy huonoista ranteistani. Hajotin ranteeni joskus männävuosina remonttia tehdessäni eivätkä mokomat ota parantuakseen (jännetuppitulehdus).

Raksalla 2008, tuolloin kädet vielä toimivat.

Normaalikäytöllä ei käsissä ole mitään ongelmia, mutta vääränlaiset työasennot ja kova rasitus (puristusotteet, vetävät otteet) käyvät nopeasti kivuliaiksi. Nahanteossa tuppaavat rasittumaan juuri ne kipeimmät kohdat, joten buckskinin teko jää osaltani melkoisen keveäksi. Mielenkiintoa se ei tosin vähennä.

Kun nahka oli saatu karvattomaksi (nahas) ja martio oli kaavittu irti ne jätettiin orrelle kuivamaan ja odottamaan jatkokäsittelyä. Jatkokäsittely koostui kananmunaliemestä jolla mallinnettiin ns. aivoparkkia. Tusinan verran kananmunankeltuaisia sekoitettiin kuumaan veteen ja nahka laitettiin liemeen vuorokaudeksi upoksiin. Lionnut nahas väännettiin "donitsina" makkarakuivaksi pariin otteeseen. Vääntö varmisti sen, että parkkiaineet painuivat todellakin kaikkiin nahaksen kuituihin. Tämän jälkeen tulee raivokas pehmitystyö sekä käsityökaluilla kaapimalla että vaijeria vasten vetelemällä.

Buckskinin kuivaaminen vääntämällä, ns. donitsikuivaus

Pehmitystyössä sitten loppuivat rahkeet kesken, onneksi työn saattoi pakastaa keskeneräisenä. Yritin pariin kertaan jatkaa hommia kunnes totesin homman tarpeettoman vaivalloiseksi ja tein luokkatoverini kanssa vaihtokaupat: hän pehmitti buckskinin puolestani ja minä punoin hänelle kasvivärjätyistä langoista parimetrisen lautanauhan vyöksi. Kas näin kaikki ovat tyytyväisiä!

Viimeistelyä vaille oleva buckskin ja lautanauha.

Vaan vielä ei olla valmiita, nahka savustetaan lahopuun savulla jolloin siitä tulee vedenpitävämpi. Jos nahka pääsee ennen savuparkitusta kastumaan se muuttuu takaisin koppuraksi ja pehmityöstyö pitää aloittaa alusta.

Ekologisuuden ja käytännöllisyyden nimissä muinaisteknikot ottavat eläimestä kuin eläimestä talteen kaiken käyttökelpoisen. Seuraavana vuorossa oli Operaatio Kinttu.

Aromaterapiaa muinaistekniikkojen tapaan.

Noin parisataa peuranjalkaa käsiteltiin kahtena eri päivänä isolla talkooporukalla. Jaloista irrotettiin jänteet ompelulangaksi ja putkiluut veitsiksi ja koteloiksi. Julmaa, mutta tehokasta.

Jänteitä kuivumassa lankulla

Onnekkaimmat olivat saaneet peuranpäitäkin jatkojalostukseen. En valitettavasti saanut tilanteesta hyviä valokuvia, mutta eräänäkin aamuna on juotu aamukahvit peuranpään tuijottaessa haikeana pöydän toisesta päästä.

Koska tämä nahkojen pehmitys ei sovi minulle aloin suunnitella jatkojalostusta aiemmin valmistamalleni raakanahalle. Alla näkyvä "piikkisika" on tuleva tamburiinin kehikko. Luokkaan saatiin oma taso/oikohöylä ja vetäistiin sillä opetushenkilökunnan kanssa kuuden millin koivulankku joka liotettiin ja väännettiin muotin ympärille kuvan esittämällä tavalla.

Todettakoon tässä, että kuusimillinen lankku on liian paksua. Se tuppasi lohkeilemaan ulkopinnaltaan ja rypistyi (!) sisäpinnalta rumasti. Seuraava kehikko, nelimillinen, onnistui erinomaisesti. Eiköhän nämä soimaan saada.

Rummunkehä

Korukurssilla

2012-01-27T12:03:00.000-08:00

Luokkamme koostuu työnarkomaaneista. Lukujärjestykseemme on perjantait merkitty vapaapäiviksi joten päätimme kutsua kultaseppä Keijo Kinnusen pitämään meille korukurssia. Ohjelmassa on mm. pakotuksia, juotoksia, punsselointia, emalointia, kivien istutusta ynnä muuta pientä kivaa. Viime viikolla kävimme läpi materiaaleja ja työvälineitä, tällä viikolla päästiin jo tositoimiin. Hopeasormuksiin!

Kuvioitu hopealevy

Aluksi mietitään sormuksen mitta ja mahdolliset kivien upotukset. Valitsin ensityökseni simppelin millin paksuisen hopealevyn johon hakkasin kuvanmukaisia pakotuksia. Kiviä varten tarvitsisi tehdä joko erillinen "pesä" tai sitten levyn tulisi olla reilusti paksumpi.

Levy hehkutettiin ja vasaroitiin hellin ottein renkaaksi. Päät viilattiin ja juotettiin yhteen. Periaatteessa siis helppo nakki ja hinkuttamistakin oli vähemmän kuin kuvittelin.

Reunojen viilaus

Leimat!

Kaiverruskone

Olenkin aina miettinyt miten kultasepät saavat niin tasaisia kaiverruksia aikaan ja nyt se sitten ratkesi. Mahtava laite, tulee mieleen vähän semmoinen 80-lukulainen suurennospiirturi, paitsi että tässä versiossa oli sabluunat joiden avulla tekstit tehtiin.

Arkisormus! Seuraavaksi arkitiara!

Tämä oli hauska ja helppo aloitus. Jatkossa ajattelin kokeilla mm. kiven istuttamista.

Väliaikatoimintaa

2012-01-22T07:06:00.000-08:00

Nahan käsittelyssä on aika monta sellaista työvaihetta jossa joutuu odottamaan yhden, kaksi tai jopa kolmekin päivää. Luppoaikaa täyttääkseni suuntasin koulun hienoihin huovutustiloihin ja pistin töpinäksi.

Naalintalja

Naalilauma

Olen aina pitänyt huovuttamisesta vaikka olenkin päästänyt taidon vähän ruosteeseen. Kahden päivän aikana valmistui kolme kaulahuivikettua vaikka olisin useampaankin varmasti kyennyt. Nämä kaverit olivat hauskoja korvikkeita oikeille taljoille ja haisivat huomattavasti miellyttävämmälle.

Nahkahommissa vuoden aluksi

2012-01-13T11:16:00.000-08:00

Ensimmäinen kouluviikko takana ja joululäskit ovat saaneet reipasta kyytiä. Aloitimme vuoden nahanparkituksen perusteilla, ja töihin pääsi välittömästi maanantaiaamuna. Lomien aikana koululle oli hankittu melkoinen pino valkohäntäpeuran nahkoja joista sai valita pari kolme itselleen sopivan kokoista taljaa. Tiedän kokemuksesta että jo hiiren kokoisen eläimen parkitseminen käy työlääksi joten valikoin itselleni sopivimmat pienikokoiset taljat. Toisesta tehdään raakanahka rumpuja varten ja toinen käsitellään ns. bucksiniksi (suomenkielinen vastine saattaisi ehkä olla savustamalla parkittu mokkanahka).

Taljoista putsattiin suolat, lihat ja läskinpalat irti, ne pestiin ja asetettiin emäksiseen veteen likoamaan muutaman päivän ajaksi. Emäksinen liuos irroittaa karvat taljoista jättäen ehjän nahaksen käsittelyä varten.

Peurakeittoa, melkoisen tuores haju

Liossa olevaa taljaa piti käydä aika ajoin hämmentämässä että aine pääsee vaikuttamaan taljaan tasaisesti. Sitten nostettiin märkä talja pummille (telineelle) ja poistettiin karvat.

Karvaa lähtee!

Aloitin tästä helpommasta eli raakanahasta. Karva poistettiin ja nahas huuhdottiin erittäin huolellisesti monta kertaa ja lopuksi neutraloitiin emäksisyyttä lisäämällä tilkka etikkaa huuhteluveteen. Sitten nahka rei'itettiin reunoistaan ja pingotettiin kehikkoon kuivumaan.

Ta-daa!

Buckskin on sitten se haastavampi ja työläämpi versio. Alkukäsittely on täsmälleen sama: lihojen kaavinta, liotus ja karvanpoisto, mutta buckskinista poistetaan myös nahaksen päällimmäinen kerros:

Esimerkki buckskinin kaavintaa varten.

Tässä hommassa tuli hiki. Kaavinta onkin kestävyyslaji (kuten nahanteon kaikki muutkin työvaiheet). Lopuksi kaavitun nahaksen liotus (+etikointi) ja kuivaus. Kuivattu raakanahka säilyy maailman tappiin asti, mutta tästä pisteestä aiomme ensi viikolla jatkaa varsinaiseen parkitukseen ja pehmitykseen.

Koulua odotellen

2012-01-06T21:51:00.000-08:00

Kas tässä välipäivien postaus kaikesta mielenkiintoisesta mistä olen unohtanut aiemmin kertoa.

Hiekkavalu:
Yritin saada aikaan vaikka mitä hienoa hiekkavalulla. Tarkoitus on mallintaa valmis kappale painamalla se kaksiosaiseen muottiin (öljyhiekkaseokseen) ja valamalla hiekkaan jäävään painaumaan pronssia. Valitsemani mallit eivät valitettavasti olleet parhaita mahdollisia.

Legorivistö. Tähän pitäisi vielä kovertaa kaato- ja kaasukanavat

Se melkein onnistuu!

Legot toistuivat kunnolla vain ulkopinnaltaan. Hiekkavalussa olennaista on se, että muotti on päästävä ja vaikka Lego on periaatteessa päästävä muoto (ei ulokkeita jotka voisivat estää irroittamisen hiekkamuotista) ei se käytännössä ollut lainkaan päästävä. Useamman yrityksen jälkeen päätin luovuttaa hiekkavalulegojen tekemisen ja siirtyä parempaan ideaan.

Pahemmalta puoliskoltani lahjaksi saatu messinkinen jugend-kautta edustava teesiivilä alkaa olla hieman huonossa kunnossa joten ajattelin replikoida sen pronssista. Valitettavasti kappale oli aivan liian ohut jotta se olisi toistunut kunnolla hiekkaan. Kyseessä on pakottamalla messinkilevystä tehty kappale jonka kopioiminen epätarkalla hiekkamallilla ei ottanut mitenkään sujuakseen.

Johtopäätös: hiekkavalu sopii karkeisiin muotoihin kaikkein parhaiten. Hienommat yksityiskohdat kannattanee tehdä läskin avulla (kuten BersErkki) tai kaivertaa suoraan vahamuotista alipainevaluun. Jälkeenpäin jäin miettimään olisiko hiekkavalulla saanut toistettua kuperapintaisen pronssipeilin muodon jota olisi sitten voinut hioa kiiltävän kirkkaaksi. Täytyy kokeilla kevväämmällä.

Pronssivaluja

Suurin osa syksyllä tehdyistä pronssivaluista. Tässä ovat kaikki jotka ovat selvinneet kotiin asti eli kaikki ehjät valut.

- Vyönsolki ja kasviparkitusta nahasta itse värjätty ja kiinni niitattu nahkavyö

- Oksista tehdyt rannerenkaat

- Pronssioksat (keskeneräinen kaulakorusarja)

- Muinaissoljen aihio, päätynyt sittemmin joulukoristeeksi koska oli liian raskas korukäyttöön ja näytti piparkakulta

- BersErkki

- Aku Ankan hattu -riipus

- Kulkunen (1 kpl)

- Kampa

- Torin vasara, tyylitelty versio

- Paskavalu


Vielä yksi kuva paskavalusta. Suhteellisen modernin näköinen epäonnistuma.

Taottuja

No näitä ei paljoa ole. Takominen ei ehkä ollut se minun juttuni eikä sitä kurssia kestänytkään kuin pari viikkoa. Tarkoitus oli oppia ihan perusteet kuuman metallin käsittelystä jotta jatkossa voisi suunnitella tuotteiden valmistusprosessin tehokkaammin. Huonojen ranteideni takia keskityin käsittelemään ohuinta löytämääni rautatankoa siinä missä isommat kaverit paukuttivat itselleen tulusrautoja ja puukonteriä. Lisäksi opetushenkilöstö oli fiksua ja tarjosi käyttööni omia puolen kilon vasaroitaan koulun puolentoista kilon vasaroiden sijaan. Helpotti tekemistä huomattavan paljon, siitä iso kiitos!

Kokeiluja koruiksi

Panttasin korujen blogiesittelyä näin pitkään koska tein näitä jokusen kappaleen joululahjoiksi. Näyttötutkinnoissa kiiteltiin etenkin nuottiavaimen mallia ja lohdutettiin, että ei se vasaran koko hyvää seppää tee...

Loput työnäytteet

No tuli sitä raudan vääntelyä testattua. Aitan hakanen, lusikanpää (opettaja takoi lusikan pesän näytteeksi, nappasin mallikappaleesta itselleni kahvimitan ja viimeistelin kahvan), yksi ruma koukku sekä naulakko. Ei huonoja, mutta parempiakin voisi olla.

Jouluiloa!

2011-12-27T03:58:00.000-08:00

Loma alkoi ja joulu toi tullessaan kaikkea mitä käsityöläinen voisi ikinä tarvita:

Melko lailla täydellinen dremelisetti, alustat, telineet, leikkurit, kiilloitusvälineet, timanttilaikat, jatkovarret ja tietysti itse tuliterä Dremeli! Tällä hetkellä keittiön pöydälle on kasattu tämä ihanuus, pienen väkertäjän paras ystävä! Lisäbonuksena pukki toi uudet pihdit ja komean käsiviilasarjan.

Vaikuttaa pahasti siltä että minusta tulee isona puuseppä. Nukkekotipuuseppä!

Hiirikurssi

2011-12-18T11:36:00.000-08:00

Kiertelevän Ketun Nana järjesti hiirennahan parkituskurssin, jossa sain ilon ja kunnian toimia apuopettajana. Mehän olemme Nanan kanssa tehneet tällaisia mini-taljoja jo aikaisemmin nukkekotiharrastusta varten (täyden selostuksen voi lukea tuolta miniatyyriblogini puolelta) ja olemme esitelleet tätä kyseistä taitoa mm. Nukkekotiyhdistyksen jäsenlehdessä sekä Euran Härkänummella muinaismarkkinoilla.

Nyt oli vuoro jakaa tietoa ja taitoa eteenpäin innokkaille kurssilaisille. Kuusihenkinen oppilaskunta koostui kaikenikäisistä tekijöistä: perinnetaitajista, nuorista metsästäjistä sekä tietysti nukkekotiharrastajista.

Pian alkaa työnteko

Hiirien saatavuus oli vähän niin ja näin, mutta onneksi juuri kurssia edeltävänä yönä Koroisten kiltti kissa oli saanut saaliiksi pari muhkeaa rottaa. Lisäksi osalla kurssilaisista oli ns. omat eväät, eli peltohiiret mukana.

Nylkyhommissa

Kurssi alkoi luonnollisesti nylkemisellä. Tähän tarvittiin kylmiä hermoja ja teräviä veitsiä. Käytössä olivat mattoveitset, askarteluveitset sekä intarsiaveitset. Kun talja oli saatu irti se kaavittiin sisäpinnaltaan puhtaaksi ylimääräisestä kudosaineksesta pienillä kaavintaraudoilla. Siinä hommassa rikkoutuneen tamburiinin metallikiekot toimivat erinomaisina työvälineinä.

Föönaus

Putsaamista seurasi karvapuolen kuivattaminen. Tarkoitus oli jättää nahkapuoli vielä kosteaksi. Parkkiaineena käytettiin kananmunan, oliviiöljyn sekä mäntysuovan seosta. Aine hierottiin taljaan ja jätettiin vaikuttamaan vähintään vuorokauden ajaksi.


Parkkiaineella voidellut taljat

Yhden iltapäivän mittaisen kurssin aikana ei ehditty enää pehmittää taljoja juuri tuon vaikutusajan vuoksi, vaan se jäi kurssilaisille kotitehtäväksi. Taljan voi ennen pehmittämistä vielä pestä esim. pehmeällä koirashampoolla mahtavan kiillon aikaansaamiseksi. Tekijöiden kädenjälki oli erinomaista ja kurssilaiset olivat mielissään uuden taidon oppimisesta. Samalla myös me kokeneemmat hiirentaljan tekijät opimme, että rotannahka on sen verran vahvaa että siitä voisi hyvinkin tehdä vaikka kengät kuten pulavuosina Suomessa oli tapana.

Kiitos kurssilaisille ja erityiskiitos Nanalle hienon iltapäivän järjestämisestä!

P.S. Kurssilla valmistuneita tuotoksia voi nähdä esimerkiksi Suuren Maailman miniatyyriblogissa

Nahkatöitä

2011-12-09T00:52:00.000-08:00

Alkaa olla viimeiset valmistelut jo tehty, ja hyvä niin sillä ensi viikolla on näyttötutkintotilaisuus. Siihen on valmistauduttu sekä hienoilla käsitöillä että kolmekymmentäsivuisella esitelmällä syksyn kursseista. Pidetään peukkuja!

Hiljaisia koulupäiviä täyttääksemme olemme ottaneet pienen sivuprojektin: nahkaleilin. Materiaalina on kasviparkittu (teollinen) nahka sekä kerrattu pellavalanka. Ompelu on suhteellisen hidasta hommaa ja naskalia saa olla teroittamassa tuon tuostakin. Tätä olen nyt vääntänyt aina pari tuntia kerrallaan muutaman viikon ajan.

Palaset aluillaan

Ompeleita tehdään kaksi riviä, joten työtä on. Ommeltu leili kastellaan, täytetään kvartsihiekalla ja jätetään kuivumaan noin viikoksi. Sen jälkeen leilille on määrä tehdä mehiläisvahakäsittey joka tekee nahasta vesitiiviiin. Toivotaan että tästä tulee hyvä. Tulee ainakin opiskeltua nahan ompelemista.

Hiekalla täytetty leili

Voin muuten suositella Al Stohlmanin kirjaa Art of Hand Sewing Leather. Sisältää paljon kuvia ja on melkoisen idioottivarma opas ensikertalaiselle.

Tytötyttää!

2011-11-29T11:07:00.000-08:00

Minä tykkään vähän kaikista historian aikakausista. Kun pukeudutaan juhlavasti tai muuten vaan nätisti on vintage tietysti se ainoa oikea valinta! Turussa toimiva Vintage Eija's on ihan huippukauppa meille pienijalkaisille vintagen ystäville. Kohtuuhintaisia ja priimakuntoisia kenkiä suoraan 1950-60 luvulta! Lisäksi mekkoja, hattuja, laukkuja ja kaikkea ihanaa, myös miehille!

Ihanat juhlakengät ja täysin iskemättömät talvinilkkuri

Pinkki taftimekko ja tekoturkisstola, made by Kipene

Antaa pikkujoulukauden alkaa. Vapise, Marilyn, täältä tulen minä!

Muinaisvalua tekemässä II

2011-11-29T10:54:00.000-08:00

Ja homma jatkuu paskavalulla:

Saimme käyttöön opetushenkilöstön mahtavan muinaisahjon

Palkeilla

Parin viikon ajan kuivaneet valumuotit asetettiin alassuin likelle ahjon tulta jolloin sen sisällä ollut vaha suli ja valui pois. Muottia lämmiteltiin ahjolla hissukseen parikin tuntia välillä kääntäen. Tavoitteena oli saada muotti "kaulaa" myöten kuumennettua punahehkuisesti, kuitenkin varoen ettei liiallinen lämpö hajota muottia. Samoin omatekoiset upokkaat tulisi lämmittää varoen, mutta upokkaiden savilaadun haurauden takia käytimme valmisupokasta.


Upokas ja paskamuotti (liekehtii tuossa keskellä)

Muotin hehkuessa sulatettiin pronssi: nopeatempoinen prosessi missä yksi lisäili hiiliä, toinen pumppasi ilmaa ahjoon ja kolmas tarkkaili pronssin sulamista sekä pyrki pitämään tuhkat ja hiilenpalat poissa sekä upokkaasta että valumuotista.

Itse kaato tulee tehdä nopeasti ja katkeamatta. Itselleni kävi kaadossa jokin hattivatti, puolen sekunnin epäröinti, mikä katkaisi pronssin kaadon ja todennäköisesti aiheutti sen että alkuperäinen malli ei toistunut kokonaisena (vajaaksi jäänyt valu).

Tämän piti olla puu... Vieressä irti lohjennut valukanava

Se lohtu tässä on, että pronssivalu on kuitenkin kauniin selkeärajainen niiltä osilta joilta se onnistui. Tähän vaikutti todennäköisimmin savivellillä tehty huolellinen pohjustus. Uskon vakaasti, että tästä saadaan pelastettua vielä jotakin. Vaikka epämääräinen joulukoriste jos ei muuta.

Tuote

2011-11-25T12:28:00.000-08:00

Siin se ny o, kaike petsaamise ja puunaamise jälkke. Se o valmis:

Onnellinen apina arkkupenkillä

Viimeisteltyjä palasia

2011-11-23T10:21:00.000-08:00

Puutyökurssin aikana on ollut pientä luppoaikaa joka on hyödynnetty viimeistellen valmiita pronssiesineitä sekä valmistellen muinaisvalukurssia. Aseinani ovat olleet viilat, vesihiomapaperi, timanttilaikat ja oma dremeli.

Avovalua varten tehtiin kaivertamalla muotteja vuolukivestä. Katselin, kun luokkatoverit vuoleskelivat vanhoilla taltoilla ja puukoilla palikoitaan ja totesin että onhan tähän oltava jokin kikkakolmonen. Minulla alkoi olla jo kiire kun olin ollut kipeänä kotona jo parin päivän ajan ja toisten työt näyttivat jo valmiilta. Onnistuin saamaan toverit kiinni muutamassa hujauksessa kun iskin dremeliin timanttilaikan ja kaivertelin sillä nappiaihiot:

Vuolukivimalli avovaluun

Sitten niitä valmiita:

Kulkunen ja sen isoveli

Kulkuset valettiin avoimina eli littanina kappaleina jotka sitten hehkutettiin ja taivutettiin varovasti muotoonsa. Kieliksi näihin on sahattu pieniä jämäpaloja valukuusesta vaikka hienompaa olisi toki ollut valaa myös pienet pallot kieliksi. Käy se näinkin.

Kampa. Ruma tuli.

Lopuksi eläimellistä menoa. Olipa kerran Mynämäkeläinen lepakkoraukka joka oli päättänyt ruveta horrostamaan portaikossa. Toivottavasti eläinsuojeluhenkilö kävi noutamassa reppanan pois tuulensuojaan ennen kuin joku asiaankuulumaton henkilö käy sitä sörkkimässä. On meinaan vähän huono paikka talvihorrokselle.

"Myh"

Koneellisen puutyön perusteet

2011-11-11T11:48:00.000-08:00

Muutama viikko sitten alkoi koneellisen puuntyöstön peruskurssi. Pääsimme porukalla isoihin konehalleihin leikkimään isojen poikien leluilla. Mutta ensin piti tehdä työsuunnitelma. Itse olin ihastunut viikinkiaikaiseen arkkumalliin mikä kapenee ylöspäin ja toimii mm. markkinapenkkinä. Siitä siis piti aloittaman.

Lähtöpiste, n. 30 cm leveää raakalankkua

Taikalaatikko

Raakalaudasta sahattiin noin-mittaiset pätkät ja pätkät liimattiin isommiksi liimapuulevyiksi. Valmiit liimapuulevyt syötettiin taikalaatikkoon eli tasohöylään joka höyläsi levyt sopivan paksuisiksi. Levyt puolestaan mitattiin ja sahattiin hervottoman kokoisella pöytäsahalla sekä vannesahalla sopiviin kallistuskulmiin.

Talttausta

Valmiihkot reunapalikat ja sahausjäljet viimeisteltiin taltalla ja vasaralla, päätylautoihin tehtiin lovet pohjalautaa varten. Kummallista, miten toisiinsa täydellisesti sopivat palat lakkasivat sopimasta yhteen viimeistelyvaiheessa. Tämä tarkoitti lähinnä lisää työtä, eli paikkalastujen veistelyä.

Paikkapalikka

Kun viimeisetkin mitat oli saatettu kohdilleen ja reunat täsmäsivät oli aika koota arkku. Ensin otettiin harjoittelukierros, jotta liimausta tehdessä kaikki sujuisi täsmällisesti.

Palaset ilman liimaa eivät oikein pysy koossa.

Varsinaiseen kokoamiseen tarvittiin kolme henkilöä eli kuusi kättä. Onneksi luokkatoverit ovat lähellä kun hätä on suurin, ja kokoaminen sujui hyvin. Seuraavaksi olisi tarkoitus tapittaa päädyt pidon varmistamiseksi ja mahdollisesti maalata tai petsata arkku. Tästä tulee lanka-arkku!

Arkku puristuksissa

Liiman kuivuttua reunoihin porattiin reiät tappeja varten. Vaikka olimme käyttäneet hervottoman kokoisia työkoneita koko kurssin ajan minua alkoi toden teolla pelottaa vasta kun sain käsiini akkuporakoneen. Se oli ainoa työkalu koko prosessissa jota ei voinut säätää mekaanisesti vaan homma piti hoitaa puhtaasti käsivaralta ja kertalaakista oikein.

Siinähän se tekijä tapittaa

Lopuksi vielä mekaaninen kuriositeetti: laite, mikä poraa neliskanttisia reikiä! Ei, tätä ei käytetty arkun teossa.

Rei'itin

Huti!

2011-11-11T10:22:00.000-08:00

Pääsin lopultakin kokeilemaan poltetun astian (pohjasta avoimen kanteleen) valmistamista. Osittain kovertamani männynpala oli jo sopivasti ehtinyt kuivahtaa tilaisuutta odottaessa ja roihusi iloisesti.

"Puuh!"

Kävi niin kuin monelle muullekin astiantekijälle - koko pulikka halkesi pohjan mitalta kun tuli oli jo sammunut. Lämpölaajentuma, puun kosteus ja nousevan kuun asento suhteessa Uranukseen vaikuttavat näemmä poltetun astian valmistamiseen. Harmi, sillä kantele olisi ollut kiva.

Muinaisvalua tekemässä

2011-11-05T00:51:00.000-07:00

Seuraavana oppilistalla on muinaisvalu joka tunnetaan myös paskavaluna. Nimi juontuu siitä että muottimassaan sekoitetaan kuivattua hevosenlantaa ilmavuuden lisäämiseksi.

Kaikki alkaa kuten ennenkin, vahamallin teolla.

Puuriipuksen aihio

Vahamalliin liitetään hieman ronskimman kokoinen valukanava pronssin kaatamisen helpottamiseksi. Seuraavaksi vahamalli peitetään ohuelti savivellillä, jotta yksityiskohdat toistuisivat mahdollisimman tarkasti.

Mutavellin annetaan kuivahtaa tovi, muttei aivan rutikuivaksi koska muuten muottiseos ei ota enää kunnolla kiinni valumuotin ympärillä olevaan mutaan. Seuraavaksi tehdään saviseos jolla työ lopullisesti peitetään ja jätetään kuivumaan hissukseen. Seoksessa on noin 60% savea, 30% hevosenlantaa tuomassa ilmavuutta (kaasukanavia) ja 10% kvartsihiekkaa kovettamassa seosta. Meni vähän näppituntumalla.

Hevonkakkaa, kvartsihiekkaa ja punasavea.

That's not mud!

Hauskaa oli, joskin kynnenaluset olivat muutaman päivän aika hurjan näköisiä. Mutavellissä oli vissiin jotain väriainetta. Suurin piirtein samalla tavalla valmistettiin myös upokkaita joissa pronssi tullaan sulattamaan kaatoa varten. Upokkaan saviseokseen ei tosin laiteta lantaa, vaan mahdollisimman paljon kvartsihiekkaa jotta upokkaasta tulisi kestävä. Upokkaat tuppaavat kuulemma olemaan kertakäyttöisiä, joten niitä puuhaillaan sitten useampia kappaleita.

Upokasmalleja. Etualalla paljon käytetty ostoupokas.

Ohjeita opiskelijoille. Laiska ei jaksa kirjoittaa muistiin vaan ottaa valokuvan

Sitten vaan odotellaan muottien ja upokkaiden kuivumista ja toivotaan parasta. Onnistumisprosentti muinaisvalussa ei ole ihan yhtä hyvä kuin alipainevalussa.

Epäilyttäviä epäonnistumisia

2011-10-28T23:53:00.000-07:00

Tilasin tässä syksyllä empire-mallisen puvun kaavat Reconstructing History -nimisestä firmasta. Kaikki vaikutti ihan hyvältä ja kaavatkin tulivat viikon sisällä tilauksesta. Tässä flunssapäivän iloksi aloin piirrellä ja kasata pukua testikankaasta, ja kappas keppanaa! Eihän nämä palat sovi ollenkaan toisiinsa.

Mitenkä nämä nyt yhdistäisi? Tussikorjaukset lisätty jälkikäteen.

Mitäs ihmettä tämä tämmöinen on, miettii allekirjoittanut, ja sukeltaa internetin ihmeelliseen maailmaan etsimään ratkaisua ongelmaan. Olisiko taas käynyt niin, että olen hätiköinyt kaavojen kanssa tai ohittanut vahignossa jonkin työvaiheen. Tuntuu tosin omituiselta että selkäpalaan tulisi tehdä rypytyksiä...

Käy ilmi, että Reconstructing History:n omistaja ei ole lainkaan perehtynyt tuotteeseensa kuten yrittäjän tulisi tehdä. Foorumeilta löytynyt sähköpostikopio kertoo seuraavaa:

I blame the problems with the pattern on my personal skill in grading. The pieces of the base size (D) fit together perfectly. But the pieces diverge from that "perfection" as the sizes go up and down. In pattern grading classes, we learn to grade on the modern body block and then apply those grading rules to the typical women's fitted blouse, slacks, and skirt and the typical men's jacket and trousers. As I'm sure you realise, the pattern pieces of Regency women's clothing are not at all similar to the pattern pieces in modern women's clothing. This made grading into larger and smaller sizes a guessing game for me. I did my very best, but your email has helped me realise that I have not done well enough.

This is also why I don't give a static size for the shoulder straps. I am very aware of my inability to size things perfectly and I would rather give you something you know you'll have to adjust than something you expect to fit the specified size only to find that the dress doesn't fit your customer.

Regency women's clothing is a new foray for me. The new line started with men's clothing (of which I have much more confidence because it does not diverge wildly from the clothing of the previous century in terms of pattern shapes) and that is where I wanted to stop, but the demand from customers for matching women's patterns was very high, and I tried to satisfy my customers. Clearly I have fallen far of the mark.

Tässä tekijä tarjoaa kaavojen heikon laadun syyksi:

a) omaa huonoa sarjoittamistaitoaan

b) sitä, että empire-aikakaudella vaatteet leikattiin eri tavoin ja eri muotoihin kuin modernit vaatteet (daa!)

c) puuttuvien osien (olkaremmien) täydentäminen jää asiakkaille koska se on kaavoittajalle helpompaa

d) hän ei ole tutustunut empire-aikakauden vaatetukseen

Käy vain mielessä, että minkähän takia tekijä haluaa vielä myydä kaavaa joka on selkeästi sekundaa. Korostanpa vielä, että kyseisellä foorumilla aiheesta on keskusteltu jo vuonna 2008, joten aikaa virheen korjaamiseen on ollut runsaasti.

Hyi, Reconstructing History, hyi.

(referenssiksi foorumi: http://regencysa.proboards.com/index.cgi?board=patternbooks&action=display&thread=1248)

Edit 5.11.2011:
Sain yllättäen sähköpostivastauksen firmalta. Heidän mielestään on kohtuutonta odottaa että kaavan osat (edes paperiset) sopisivat yhteen, vaan että jopa pelkkien kaavojen muuttaminen (ei edes sovitusmuutos, vaan kaavojen korjailu) on erittäin normaalia:

"Further, I wonder why you'd expect that all pattern pieces will mesh
together exactly. The paper bits are often different sizes for any
number of reasons - fitting, easing, gathering, etc. - so expecting
them to always match up is unreasonable."

Ymmärtäisin parin millin heiton, sillä sellainen voi ommellessa kangasta kevyesti venyttämällä kadota täysin, mutta on melkoisen kohtuutonta odottaa asiakkaan korjaavan itse useamman sentin heittoa. Ja vielä alentuvaa asiakaspalvelua! Taitaa olla turha pyytää rahojaan takaisin.

Hyi hyi, paha firma.

Työkaluja

2011-10-22T09:20:00.000-07:00

Tekijä tarvitsee työkaluja. Kas tässä muutama.

Taannoisella taontakurssilla useat luokkalaiset saivat tehtyä itselleen mm. tulusraudat. Päätin järkisyistä jättää niinkin monimutkaiselta tuntuvat taontatyöt tekemättä ja keskityin pienempien esineiden muokkaamiseen, mutta tulusraudan puute jäi jälkikäteen harmittamaan. Tämä puute sattumoisin korjaantui, kun opetushenkilöstö toi kaikille tulusraudattomille oppilailleen kyseiset esineet ihan omaksi asti. Koska "kaikilla muinaisteknikoilla tulisi olla oma tulusrauta".

Tulusrauta. Toimii!

Toinen erittäin tarpeellinen esine on saatu lahjana ystävältäni Nanalta (http://kiertelevakettu.blogspot.com/). Tämä pieni kaiverruksin koristeltu luuveitsi nahkakoteloineen on ahkerassa käytössä kirjansidonnassa.

Pieni naskali puolestaan on itse tekemäni. Terän taoin ahjon ääressä ja hioin teräväksi hiekkapaperilla. Puupuolen kiltit nuoret miehet nykäisivät pieneen kapulaan sopivan reiän terää varten, ja vuoleskelin/värjäsin kahvan valmiiksi. Tämäkin tulee kirjansidontakäyttöön.

Metallityön perusteet: alipainevalettu Berserkki

2011-10-17T12:06:00.000-07:00

Löysin eräästä viikinkikirjasta mielenkiintoisen näköisen pelinappulan (?) josta ajattelin vääntää itselleni pronssisen version. Lievässä suuruudenhulluudessani en tullut ajatelleeksi että Berserkin tekeminen ei ehkä ole ihan niin helppoa kuin miltä se aluksi vaikuttaa.

Tästä lähdettiin

Vahan käsittely tuntui alkuun erittäin vieraalta (vuolemalla poistamista jolloin valmis muoto pitää hahmottaa ennen aloittamista) ja olen itse harrastellut lähinnä savitöitä ja sen semmoista (jossa materiaalia lisätään tarpeen mukaan ja mallia voi muutella halutessaan). Päädyin siis tekemään prototyypin uunissa kovetettavasta Fimo-massasta. Paistoin protoa välillä uunissa, hioin sitä ja lisäilin piirteitä tuon tuostakin. Taisin polttaa mallin uunissa jopa 4 kertaa ilman ongelmia.

Fimo-malli

Fimo-muotti sudittiin talkilla ja peitettiin sekä sisä- että ulkopuolelta korusilikonilla (Costaldo Econosil). Talkki estää silikonin tarttumisen sekä muottiin että metallisen muottiputken seiniin. Noin puoleenväliin silikonimuottia jätettiin halkaisupinta josta muotin tulisi valmiina aueta. Tämä tehtiin sutimalla talkkia silikonin päälle Muottiin liitettiin myös rautanaula joka muodostaa myöhemmin valukanavan vahaa varten.

Fimo-muotti korusilikonissa

Koko muotti asetettiin prässiin joka kuumentaa sitä molemmista päistä n. 70-asteiseksi, tätä kyseistä muottia kuumennettiin 3 tuntia. Silikoni muuttuu "nestemäiseksi" ja kiinteytyy Fimo-mallin ympärille.

Ja prässi käy (kuvassa kaverin matalampi muotti)

Valitettavasti aina ei käy ihan niin kuin suunniteltiin. Fimo ei ollut kovinkaan fiksu valinta, sillä vaikka muotti kestikin neljä kuumennusta 110-asteisessa uunissa ei sitä ole suunniteltu kestämään kolmen tunnin yhtäjaksoista paistoa. Muotti paloi sekä ylä- että alapäästään ja kutistui selkeästi paiston aikana! Ikävää, mutta ei toivotonta.

Halkaistu läskiputki, silikonimuotti ja palanut prototyyppi

Valmiiseen silikonimuottiin ruiskuttaan paineilmalaitteen avulla noin 70-asteista sulaa koruvahaa. Tekniikka vaatii harjoittelua, jokainen silikonimalli on omanlaisensa. Berserkkimallissa valukanavan alaosa tuppasi jatkuvasti jäämään ilman vahaa ja muutenkin valuvirheitä on vaikea välttää. Noin 12 valusta yksi onnistui hyvin ja kahdesta tuli jotakuinkin korjattavia malleja. Onneksi vahaa oli vielä mahdollista käsitellä tässäkin vaiheessa.

Pihatonttuarmeija (vahamalleja)

Sitten toimitaan kuten aiemminkin, kiinnitetään tonttu valukuuseen, valetaan kipsiin, sulatetaan vahat pois ja valetaan pronssiin!

Tuore pronssivalukuusi Berserkkeineen

Lopuksi viimeistellään Berserkki viilalla, hiekkapaperilla ja muilla hienoilla hiomalaitteilla. Lisätään patina ja kiilloitetaan peilikirkkaaksi. Voila! Hyvä minä!

Lähestulkoon valmis!

Metallityön perusteet: alipainevalu sekä vahamallien teko

2011-10-12T08:27:00.000-07:00

Meillä on meneillään metallityökurssi, ja olemme siirtyneet rautakaudesta (taonnasta) pronssikaudelle (valuhommiin). Teemme kaikenlaisia pronssijuttuja tässä pitkin syyslukukautta. Ohjelmassa on ollut alipainevalua, mutta tulevina viikkoina kokeilemme muun muassa vielä avovalua, hiekkavalua ja muinaisvalua. Enimmäkseen käytämme ns. kadonneen vahan menetelmää, jonka perusidea on seuraavanlainen:

Luodaan mahdollisimman tarkka ja viimeistelty vahamalli koru-, mehiläis- tai juustonkuorivahasta. Malli kiinnitetään vahatapeilla ns. valukuuseen (joista tulee myöhemmin valukanava) ja valukuusi vahoineen valetaan kipsimuottiin. Muotista sulatetaan vahat pois ja tilalle valetaan sulaa pronssia.

Valmis valukuusi. Erilaisia vahoja ja pari muovilelua!

Alipainevalussa sekä kipsin valu muottien ympärille sekä pronssin valaminen kipsimuottiin tehdään alipainekoneessa mikä varmistaa tarkemman lopputuloksen.

Vahamalli koivun/vaahteran oksasta:

1) Otetaan miellyttävä muoto, tässä tapauksessa koivun oksa. Otetaan ihan tavallista muovailuvahaa ja kaulitaan oksan muoto siihen

2) Valetaan sulaa mehiläisvahaa (vesihauteesta) suoraan muottiin

3) Irroitellaan varovasti ja putsataan muovailuvaha ja ylimääräiset reunat pois. Taiteillaan muotoonsa ja kiinnitetään valukuuseen.

4) Valetaan, irroitetaan, putsataan, hiotaan, patinoidaan ja kiilloitetaan

5) Ollaan tosi ylpeitä tosi hienoista koruista!

Nämä kelpaavat vaikka Linnan juhliin!

Luulen, että pidän tästä pronssivaluhommasta. Tähän voisi vaikka erikoistua toisena opiskeluvuonna.

2011-10-04T11:48:00.000-07:00

Osallistuin tänäkin vuonna Turun kansainvälisille kirjamessuille. Bisnestuttavani ja ystäväni, Black Clothing Hiiden- firman omistava Milona ilmoitti että muinaistaitoyhdistys Ukonvakan messukojulle mahtuisi vielä pari aloittelevaa muinaisteknikkoa. Viime vuonna olin kojulla pelkästään apumiehenä mutta nyt sain kunnian esitellä töitäni laajemmaltikin.

Koju kaikissa väreissään

Villoja ja huopia

Isot huopataulut ovat olleet säilössä pitkän tovin koska lemmikit tuppaavat syömään kaiken huopaisen ja villaisen parempiin suihinsa. Oli hienoa että sain esitellä taitojani vaikkakaan ei myyntituotteiden merkeissä.

Päivejä kojun täydeltä

Milona edusti itseään, Ukonvakkaa sekä Keskiaikamarkkinoita

Kipene edustaa taas itseään

Kirjamessuilla tutustuimme mahtaviin skotlantilaisiin tarinankertojiin jotka kertoivat kansantarinoita messuille pystytetyssä huopajurtassa. Vaikuttivat viihtyvän myös meidän kojullamme. Skotlantilainen Claire Hewitt kävi kertomassa meille ahkerille myyjättärille paikallisia veijaritarinoita päivän piristykseksi. Ilokseni Nordic Voices-festivaalin huipennus sattui juuri lauantai-illalle, ja onneksemme tarinankertojat kutsuivat osallistumaan maksuttomalle tarinapromenadille Turun Vanhalle Raatihuoneelle. Pitkän päivän päätteeksi ajattelin että voihan sitä poiketa kotimatkallaan katsomassa, kun esitteessä mainittiin että kierros lähtee vartin välein. Ajattelin että väsynytkin jaksaa vartin verran kuunnella satuja.

Ja katin kontit, kierros kesti puolitoista tuntia ja oli kaiken vaivannäön ja nälän kurnimisen arvoinen!

Sigrubjörg Karlsdottir, Siiri Magga-Miettunen, Judy Patterson

"Naavisemo ja Luhtakka asuivat naapureina. Naavisemolla oli kaunis ja hyvä tytär, Luhtakan tytär oli ruma ja häijy. Kaukaisen maan kuninkaanpoika kuuli Naavisemon tyttärestä ja tuli häntä katsomaan. Prinssi rakastui ja pyysi kaunokaista puolisokseen.

Georgiana Keable, Makka Kleist, Love Ersare

Neito suostui, ja veljensä kanssa lähti matkaamaan upealla laivalla prinssin kotimaahan. Kateellinen Luhtakka ja hänen ilkeä tyttärensä punoivat ilkeän juonen. He loihtivat ilkeän tyttären näkymättömäksi ja tämäkin nousi prinssin laivaan. Laivalla ilkeä tytär huijasi Naavisemon tyttären luulemaan että hänen veljensä komensi neidon hyppäämään mereen. Kaunokainen rakasti veljeään ja totteli tämän sanoja hypäten kylmään mereen. Paha tytär, joka hallitsi noitakeinot, muutti Naavisemon kauniin tyttären kultaiseksi koskeloksi. Koskelon lentäessä laivan yli satoi sen siivistä Naavisemon tyttären kauneus joka muutti Luhtakan tyttären kauniiksi ja saaden prinssin uskomaan että Luhtakan tytär oli hänen morsiamensa.

Annemarie Krarup, Torgrim Mellum Stene, Lina Teir

Kun prinssi saapui kotiin väärän morsiamen kanssa alkoi linnassa tapahtua pahoja asioita. Pimeys tuntui entistä pimeämmältä, lehmät lypsivät hapanta maitoa ja verta eikä morsian ollut nöyrä eikä lempeä vaan julma ja ilkeä.

Claire Hewitt, Anna-Maria Toivonen

Pian prinssi sai selville että hänen morsiamensa oli väärä. Suutuksissaan prinssi uhkasi kuolemalla Naavisemon tyttären veljeä. Veli kertoi prinssille että hänen morsiamensa ui merellä kultaisena koskelona ja tulisi rantaan enää vain yhden viimeisen kerran. Yhdessä miehet punoivat juonen. Veli antoi prinssille takkinsa ja käski tämän tarttua koskeloon heti sen saavuttua rantaan. Veli kertoi että koskelo muuttaisi muotoaan monta kertaa yrittäessään paeta, mutta prinssin tulisi pitää kiinni kunnes neito muuttuisi värttinäksi. Kun neito muuttui värttinäksi pitäisi prinssin katkaista se ja heittää toinen puoli mereen. Silloin saisi Naavisemon tytär muotonsa takaisin. Veli muuttui itse merilinnuksi ja kutsui sisartaan, ja sisar saapui rantaan kultaisena koskelona. Silloin tarttui kuninkaanpoika koskeloon eikä päästänyt irti vaikka neito muutti muotoaan kalaksi ja hirviöksi. Kun neito muuttui värttinäksi katkaisi kuninkaanpoika sen, heitti toisen puolen mereen ja puristi toista puolta lujasti rintaansa vasten. Silloin muuttui Naavisemon tytär takaisin kauniiksi neidoksi ja prinssi sai morsiamensa takaisin.

Heli Aaltonen, Berit Alette Mienna, Suse Weisse

Kun Naavisemon tytär saapui kuninkaanlinnaan alkoi linnassa tapahtua kauniita asioita. Pimeys väistyi ja valo loisti varjoissakin, lehmät lypsivät voita ja kermaa ja morsian oli lempeä ja ihana. Silloin Luhtakan paha tytär paljastui kaikille ja poltettiin roviolla kuoliaaksi."

Tanssijoita joen varrella

Taustakuoro

Satunnainen tapaaminen

Tarinapromenadi kierti Aurajoen varrella etappeja pitkin. Jokaisella etapilla tarinaa veivät eteenpäin ammattilaiskertojat erilaisin säestyksin ja lauluin. Etappien välillä sattui ja tapahtui, useat tahot olivat toteuttaneet valtavan hienon kokonaisuuden mikä irroitti promenadin yleisön tästä todellisuudesta. Promenadin varrella törmäsimme huilua soittaviin rakennusmiehiin, tanssiviin kadunlakaisijoihin, labratakkeihin puettuihin balleriinoihin, peltirumpuja soitteleviin mielenosoittajiin. Tarinan sisällä oli monta tarinaa ja kertojaa. Vaikka kertomus oli monikielinen (suomi, ruotsi, saame, saksa, englanti, islanti, norja, grönlanti, tanska) pystyi tunnelman välityksellä aistimaan mitä tarinassa tapahtui.

Vanha folkloristi kiittää ja kumartaa upeasta esityksestä! Tulkaa ensi vuonna uudestaan!

Puutyön perusteet: keskeneräisiä

2011-09-29T12:19:00.000-07:00

Saarnijousen jälkeen tartuttiin hieman helpompaan projektiin. Aloimme valmistaa tuoreesta männystä polttamalla koverrettuja astioita.

Halkaisu suoritettiin kirveillä ja kiiloilla.

Koverrettu pohjastaan.

Astia eli pölkynpala tasoiteltiin halkaisupinnalta ja siihen lähdettiin kovertamaan hiiliä varten sopivaa kuoppaa käyttäen talttaa ja vasaraa. Itsehän sain inspiraation ja aloin kaivertaa omaani pohjasta auki. Tästä saattaa joskus tulla avopohjainen kantele.

Hiiliä tuuletetaan

Monttuun kaadettiin kasa hehkuvia hiiliä Vanhan Pajan ahjosta. Eivät meinanneet puhaltamiset ja löyhyttelyt riittää palamisen käynnistämiseksi mutta kyllä hätä keinot keksii. Opetushenkilöstöllä sattui olemaan pienet palkeet käytettävissään.

Hiljaa hyvä tulee

Poltto kesken

Tarkoitus on helpottaa kovertamista pehmentämällä puuta. Hiiltynyt puu irtoaa hieman kevyemmin ja ilman suurempia talttaamisia. Tuore mänty tosin palaa sen verran huonosti että kovertaminen saattaisi olla tehokkaampaa. Tässä kurssillahan on oikeastaan tarkoitus opetella tekniikkaa siltä varalta että maailmanloppu tulee ja talttoja on huonosti saatavilla.

Rohkeimmat kokeilivat polttamista ilman kaiverrusta mutta työ osoittautui turhan hitaaksi. Helpompi kovertaa taltalla ensin kolo ja polttaa astiaa vasta sitten. Polttaminen alaspäin ei myöskään tahdo toimia, vaan reikä laajenee lähinnä reunoja kohti, etenkin syitä kohti.

Kasvikurssilla Kustavissa

2011-09-23T12:22:00.000-07:00

Taannoin pidetty kasvikurssi sai tällä viikolla jatkoa Kustavin Itätalolla (http://www.itatalo.fi/). Matkaa Turusta kertyi 80 kilometriä mutta mielestäni paikka oli pienen vaivannäön arvoinen. Upea vanha miljöö komeine rakennuksineen on pääasiassa talkoovoimin kunnostettu tuleva hyvinvointikeskus. Saimme majoittua tilan väentupaan ja kierrellä vapaasti kartanon alueella vastineeksi pienestä talkooavusta. Syyskoleudesta huolimatta reissu oli lämmin ja mukava ja uusiin luokkatovereihin oli hauska tutustua hieman vapaamuotoisemminkin.

Väentupa 1800-luvun tyyliin

Vilja-aitta toimii majoitustilana

Meitä ilahdutti neljä vilkasta kissanpentua (kuvassa kaksi)!

Herra Ruohonen

Tilalla kasvoi mm. perunaa, tomaattia, vuohia, lampaita sekä paljon erilaisia villivihanneksia ja hyötykasveja.

Kipenettä korkeampi ukontulikukka

Ukontulikukka käy mm. kitkatulen tekemiseen. Siemenkotia on käytetty myös soihtuina (mistä myös kasvin nimi). Nahistuneista lehdistä saa kuulemma suhteellisen hyvää kessun korviketta jos sellaisesta välittää. Kasvi on kaksivuotinen ja todella komea kukkiessaan.

Isohirvenjäkälää leikkaamassa

Isohirvenjäkälä tarvitsee ryöpätä kerran tai kahdesti kitkeryyden poistamiseksi, mutta kasvi on sellaisenaankin syömäkelpoinen. Parin ryöppäyksen jälkeen maku oli metsäisen mieto, rakenne jokseenkin jäkäläinen ja toi mieleen japanilaiset leväruoat. Kerätessä kannattaa leikata kasvi niin että juuret jäävät maahan tekemään uutta kasvustoa. Kuivattu isohirvenjäkälä käy myös teehaudukkeeksi.

Illallinen

Illalliseksi saatiin saalista: perunoita, sieni-sipulikastiketta, isohirvenjäkälää sekä kesäkurpitsaa. Nälkä lähti!


Isomaksaruoho

Isomaksaruohosta tuli kertarykäyksellä lempikasvini. Kasvi viihtyy kalliolla ja on kokonaisuudessaan syötävä, myös raakana. Kansanomainen nimi tuntee isomaksaruohon myös kallioperunana. Kasvi oli herkullinen ja mehevä makupala.

Savikka

Savikka käy puuroaineeksi ja on suhteellisen runsas villikasvi. Sen ensimmäiseen keitiinveteen liukenee kasvin omia saponiineja joita voi käyttää vaikkapa tiskiaineena!

Pakurikääpä

Pakurikääpä viihtyy kuolevan koivun kyljessä ja irtoaa melko helposti. Raastettuna ja hitaasti haudutettuna siitä saa vaniljan makuista teejuomaa. Erinomaisen herkullista ja mietoa kahvinkorviketta.

Herra Ruohonen helpottaa kantamisen taakkaa

Tilalla majailleet ystävälliset vuohet, herra ja rouva Ruohonen seurasivat meitä kasviretkelle ja maistelivat keräilijöiden käsissä olleita herkkuja aivan estottomasti. Pariskunnan aitaukseen saamiseen tarvittiin kolme reipasta henkilöä

Työmaa

Itätaloa korjataan ja restauroidaan jatkuvasti. Tilalla on 14 rakennusta joista osa on jo kattavan korjauksen tarpeessa. Teimme oman osamme ja peittelimme vanhan myllyn pressuilla talven varalle. Toivottavasti myllyvanhus kestää vielä ensi kesään asti. Koneisto vaikutti erinomaisen hyväkuntoiselta rakennuksen ikään nähden vaikka pintalaudoitus ja perustukset olivatkin hieman säiden pieksämiä.

Itätalolla voi järjestää kaikenlaisia tapahtumia: retrettejä, tyky-päiviä, kokouksia, pienimuotoisia leirejä sekä tilata monenlaisia luontaishoitoja. Suosittelen ehdottomasti!

Kuralan syyspäivillä

2011-09-19T06:36:00.000-07:00

Satuin olemaan sopivasti käytettävissä kun Kuralan kylämäki tarvitsi talkootyöntekijää syyspäivilleen. Kokeneena huovuttajana pääsin vetämään museonkävijöille pienimuotoista huovutuspajaa.

Nuori emäntä valmiina päivän töihin

Sain Kuralan varastoista lainaan aikakauteen (eli 1950-lukuun) sopivat vaatteet. Huivi on omani, ja se on aito martta-puvun huivi jonka bongasin joskus kirpparilta. Oli sopivan autenttinen olo. Vietin koko lauantain ja suuren osan sunnuntaita kertomassa ipanoille ja vähän vanhemmillekin villan suomurakenteesta ja siitä, miten lämmin vesi avaa suomut ja kitka saa suomut tarttumaan limittäin toisiinsa synnyttäen tiiviin huovan. Mukavaa puuhaa noin yleisesti ajatellen, mutta ei minusta pidemmän päälle ole opettajaksi. Kokeneemmat markkinakävijät tietävät, että kun väkeä on paljon tulee ennen pitkää väsähdys. Siihen auttaa vain sumppi.

"Ai että se on söpö se emännänalku"

Ehti siinä työpajojen ohella kierrellä katselemassa muitakin Kuralan syyspäivien tapahtumia. Iso-Kohmossa tehtiin säilykkeitä ja kuivattiin herkkuja talveksi.

Nom!

Nyt minäkin osaan siis umpioida. Ainakin teoriassa. Kuivattaminen meillä on hallussa että oman pihan omenat saataisiin hyötykäyttöön vielä syksymmälläkin. Kokemus tosin kertoo että huolella kuivatut omenasuirut tuppaavat katoamaan parempiin suihin jo ennen ensimmäisiäkään pakkasia.

Mitä useampi kokki sen sakeampi saippua

Pihalla keitettiin saippuaa aitoon eläinrasva-lipeäseokseen. Tämä on taito jonka tahtoisin myös joskus opetella niin tulisi ne joulukinkun läskitkin hyötykäyttöön.

Ihanaa villaa!

Kas tässä viikonlopun tuotokset. Tein muutaman esimerkkihuovan sekä useamman huopapallosen. Luulen, että näitä huopasia voisi jatkojalostaa vielä eteenpäin. Täytyy vaan vähän vähentää tuota villan kanssa leikkimistä sillä huomasin tuon viikonlopun aikana olevani jokseenkin allerginen lampaan raakavillalle tai raakavillassa oleville heinäpölyille. Harmillista, sillä minusta olisi oikein mukavaa olla lammaspaimen.

Puutyön perusteet: valmistuneita asioita

2011-09-15T11:41:00.000-07:00

Kuukauden mittainen uurastus on ollut pitkä ja rankka mutta lopussa kiitos seisoo. Esittelen ylpeänä purnukan:

Purnukkaa varten kaadettiin kokonainen koivu. Sitten se pätkittiin ja sen keskelle porattiin reikä. Reikää laajennettiin talttaamalla niin että jäljelle jäivät vain reunat. Purkin alaosaan (sisäpuolelle) kaiverrettiin lovi johon upotettiin kuivasta puusta vuoltu pohja. Kostea koivu kutistui muutaman viikon aikana pohjapalan ympärille saaden aikaan jotakuinkin tiiviin purnukan. Lopuksi kevyt hionta sekä kannen vuoleminen ja voila, meillä on teepurkki!

Talttausta odotellessa viriteltiin puristimia

Huomatkaa: kansi on veistetty yhdestä puusta. En kyllä ole varma mitä puuta se on, nappasin jonkin jämäpalan ja näytin sille nauhahiomakonetta sekä puukkoa.

Tykkään tuon melkein kuoritun puun ulkonäöstä

Mikäli sattuisi olemaan todella tarkka ja taitava voi tällaisen kutistetun astian saada vesitiiviiksikin. Eräskin luokkatoveri käyttää omaa purkkiaan kahvikuppina. En usko että oma purnukkani on ihan vedenpitävä, mutta sekin olisi mahdollista jos sen sisäosat käsittelisi esimerkiksi mehiläisvahalla (tai vaikkapa epoksilla). Jääköön sikseen, hyvä se on näin luomunakin.

Osallistuva eläin on osallistuva.

Ja toinen ylpeyteni aihe: saarnijousi! Se on lopultakin valmis. Muutaman viikon kestäneen hiomisen, tilleröinnin, hiomisen, mittailujen, hiomisen, tilleröinnin ja hikoilun jälkeen se on valmis ja melkein jopa tappava! Melkein.

Jousi ja nuoli.

Kipene poseeraa ranteet solmussa ja mahdollisimman epäergonomisesti.

Kahvan kasviparkittu nahka (ostotavaraa, valitan)

Nuolen sulittaminen jännelangalla

Jousen vetopituus on 22 tuumaa ja 26 paunaa (jos se kenellekään mitään sanoo) ja se on silti hieman liian jämerä omaan käyttööni. Laillisen metsästysjousen pitää olla voimakkuudeltaan vähintään 48 paunaa että siihen verrattuna tuo on oikeastaan pelkkä lelu. Mutta kyllä siihen on tässä tehdessä kiintynyt vaikka jossain vaiheessa kävi mielessä myyminen jollekin harrastajalle. En usko että minusta koskaan tulee mitään suurta metsästäjää, mutta kyllä tuolla voisi muutaman nuolen käydä maalitauluun ampumassa. Ihan vaan näön vuoksi, kun se on nyt kerran tehty. Hyvä minä!

Villejä vihanneksia

2011-09-09T10:17:00.000-07:00

Muinaisteknikko-opiskelijat saivat hieman ylimääräistä opiskeltavaa tänä syksynä. Varsinaisen opetussuunnitelman lisäksi saimme järjestetyä mielenkiintoisen metsäretken. Villivihannesten asiantuntija Ossi Kakko veti meille kaksipäiväisen kasvikurssin Varsinais-Suomen metsämaisemissa (mielenkiintoinen tietopläjäys asiantuntijastamme löytyi YLE:n sivuilta, http://ohjelmat.yle.fi/hullu_juttu/ossi_kakko_vastaa).

Kurssi oli melkoisen villi ja monipuolinen kokemus joka tarjosi paljon pohdittavaa ja toi monia mahdollisuuksia keittiöreseptien uudistamiseen. Onneksi otin mukaan sekä kameran että muistiinpanovälineet, sillä saamamme tietomäärä oli valtava:

Vehka

Vesistöjen lähellä kasvavan vehkan juuret ovat myrkyllisiä mutta muuttuvat syötäviksi perusteellisen käsittelyn jälkeen. Vehka vaatii paloittelun, keittämisen, kuivaamisen, jauhamisen sekä hapattamisen. Melkoinen homma.

Koiranputki menee om nom nom

Kotimainen salaattibuffet avautui eräällä taukopaikalla. Lounaaksi tarjoiltiin ratamoa, niittyhumalaa, voikukkaa, koiranputkea (ei pidä sekoittaa myrkkykatkoon), nokkosta ja leskenlehteä. Opimme myös että kokonaisena kuivatuista kärpässienistä saa hyvän hinnan keski-Euroopan markkinoilla. Kun tietäisi vaan kuka hitto niitä siellä syö ja miksi?

Korpikaislaa kuoritaan

Korpikaisla oli erinomaisen herkullista raakanakin. Syötävä osa on aivan tyvessä ja harmillisen pieni kasvin kokoon nähden. Kelpaa kuulemma myös erinomaisesti perunan korvikkeeksi kalakeittoon, jos sattuu pitämään kalakeitoista.

Osmankäämettäret

Osmankäämissä on lähes koko kasvukauden ajan joitakin syötäviä osia, kuten juuret, versot, kukinnot ja kasvin tyviosat. Nimi osmankäämi viittaa ahman turkkiin (osma=ahma, käämi=turkki). Liekö siinä pampulassa jotain samanlaista fiilistä. Osmankäämen vartta olen saanut maistella aiemminkin sieni-osmankäämi-takiais-wokissa jota tarjoili ystäväni Päivi Lehtonen (http://www.perinnepata.fi/). Voin luvata että on erinomaisen herkullista, etenkin Päivin tekemänä.

Torajyvä on tuo musta tuolla yläreunassa

Löysimme myös torajyviä jotka ovat viljakasvin myrkyllinen sienitauti (samoja ainesosia kuin LSD:ssä). Torajyvistä voi saada myrkytysoireita ja hallusinaatioita ja pahimmassa tapauksessa liika-annos polttaa suonet jolloin seurauksena on kuolio. Tauti tunnettiin myös nimellä Pyhän Antoniuksen Tuli.

Kyynärpäitä myöten suossa

Suosta nostettu kylkiluu oli värjäytynyt kauniisti

Bonuksena löysimme pienen suonsilmän josta kokenut opettaja bongasi joitain irtokarvoja ja päätteli sinne uponneen jonkin eläimen, todennäköisimmin peuran. Rohkein meistä iski heti kimppuun ja kaivoi suosta useamman kylkiluun, selkänikaman ja raadontuoksuisen nahanpalan etsiessään peurankalloa. Ikävä kyllä peuran kallo löydettiin hetken kuluttua kuivalta maalta pahoin järsittynä. Liekö joku eläin käynyt popsimassa peuran yläpään sen juututtua suohon. Nahkakin jätettiin suohon sillä sen arveltiin olevan liian huonossa kunnossa käsiteltäväksi.

"Kas tässä suo, olkaa hyvä"

Komeat maisemat ja karpalomaastot.

Kovinkaan moni ei mulahtanut suohon vaikka upottavaa maastoa oli edessä takana ja keskellä. Useampi ojakin tuli ylitettyä vaihtelevin keinoin, lähinnä hyppien (ja upoten polvia myöten turpeeseen). Omat sukkani kastuivat onneksi vain jalkahiestä.

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa ulpukanvarsien keruu sekä saaliin tarkastelun ja käsittelyn vuoro. Reippaimmat ja rohkeimmat meistä (=porukan miehet) uskaltautuivat uimaan läheiseen suolampeen kaivelemaan ulpukan ja raatteen juuria maisteltavaksi. Siinä sitten rivillinen naisia odotti suosta nousevia uroita kameroiden kanssa. Kohteliaisuudesta herroja kohtaan jätän ottamani kuvat julkaisematta.

Ratamonsiementahna.

Iltapäivästä maistelimme ryöpättyjä ulpukanjuuria sekä sieni-sipuliwokin seassa että dipattuna piharatamon siemenistä jauhettuun tahnaan. Ulpukan maku vaatii jonkin verran totuttelua ja melkoisen ripauksen suolaa mutta ratamotahna oli oikein hyvää, vähän pähkinän makuista.

Loppupäiväksi siirryimme takaisin koululle käsittelemään kerätyt raatteet ja ulpukat kuivattavaan muotoon jatkojauhatusta varten. Näistä sitten leivotaan jotain herkullista. Ehkä.

Ulpukan juuri

Siistitty ja pesty ulpukanjuuri. Taustalla raatteen siivutusta.

Ulpukan juuri paloitellaan ja keitetään pitkään. Keittovesi pitää vaihtaa useaan kertaan, sillä ulpukka on kitkerä sellaisenaan ja pitkä keittoaika poistaa siitä joitakin kitkeryyttä sekä verenpainevaikutuksia sisältäviä ainesosia. Kitkeryyden poistuttua keitettyä ulpukkaa voi käyttää juuresten tapaan, maku on suhteellisen mieto.

Raate ennen poimintaa

Raastettu raate liossa

Liotettu raate valmiina pakastimeen

Raatteen juurta raastettiin ja liotettiin useassa vedessä parin tunnin ajan kunnes sen kitkeryys hävisi. Valmis raaste maistui lähinnä tuoreelle vihreälle ruoholle. Sen voisi kiehauttaa suolavedessä ja käyttää esim. pinaatin korvikkeena lettutaikinassa.

Kurssi oli kaiken kaikkiaan erinomaisen antoisa ja innostava! Toivottavasti pääsemme samanlaiselle kurssille myös keväällä kun kasvit ovat hehkeimmillään. Itse suunnittelen jo mitä kaikkea ruokaa kesämökillä kasvavista rikkaruohoista voisi ensi kesänä valmistaa. Samalla voisi raivata rannan vesikasvustoa ja nostella lisää ulpukanjuuria paistettavaksi hunajawokissa.

Kuralan Primitiivikisat

2011-08-28T12:05:00.000-07:00

Viikonloppuna Turun Kuralan Kylämäessä vietettiin primitiiviasekisoja. Lauantaina ohjelmassa oli jousiammuntaa perinne- ja muinaisjousilla. Sää oli upea ja jousiampujat todella taitavia.

Osallistujat matkalla ensimmäiselle rastille

Jousimiehet rivissä odottamassa yhteislaukausta

Jousimiehet yhteislaukauksen jälkeen etsimässä nuoliaan

Useilla osallistujilla oli mahtavat asianmukaiset asusteet!

Kisoja katsoessa tuli oikein tunnontuskia siitä että oma jouseni on vasta alkutekijöissään, mutta ehkä jo ensi kesänä pääsen osallistumaan kisoihin. Viime viikolla nimittäin aloitettiin koulussa saarnijousen valmistaminen:

Höylätään saarnesta karkeaa jousen muotoa

Jousen selkä pitää saada yhtä syytä pitkin jotta jousi kestää

Kahvan mitat Kipeneen käteen sovitettuina

Jousen teossa on jälleen kerran tolkuttomasti työvaiheita ja vaikka koneet helpottavatkin sahaus- ja hiontatyötä on saarnessa siltikin paljon työstämistä. Helpolla ei kokematon tässäkään hommassa pääse.

Valmista tulee

2011-08-23T08:51:00.000-07:00

Harjoitustyö on aina harjoitustyö eikä sikäli ole parasta tuotantoani, mutta ensimmäisten viikkojen tarkoitus on tutustuttaa tekijä työvälineisiin ja työstömateriaaleihin. Tässä on tutustuttu puukon ja kirveen teroittamiseen, puunkaatoon, karsimiseen, kuorimiseen sahaamiseen ja halkomiseen, vuolemiseen, kovertamiseen, hiomiseen, öljyämiseen ja puleeraamiseen.


"Lusikka" eli tanakka tököttikauha.

Lusikka siitä oli vissiin tarkoitus tulla, mutta lopputulos näyttää aika tukevalta kauhalta. Puolustuksekseni sanottakoon että satuin saamaan melko oksaisen kalikan joten vuoleminen oli paikoin melko raskasta, ja ikävin oksankohta sattui juuri keskelle kauhan pesää. Epäilen, että kauha taitaa päätyä työvälineeksi koivutisleen eli tökötin tekemiseen.

Viikonloppuna kokoon kursimani essu pääsi saman tien käyttöön ja voin todeta sen erinomaisen toimivaksi joskin hippasen liian lämpimäksi näihin elohelteisiin. Rumahan se on, mutta tarkoitus ennen tyyliä! Voin lämpimästi myös suositella viiltosuojahanskoja vasta teroitettujen puukkojen kanssa touhuamiseen.

Kipene porailee seuraavaa projektiaan.

Tarvikkeiden hankintaa

2011-08-21T08:40:00.000-07:00

Koulutus alkoi viime maanantaina ja tähän mennessä kovilla ovat olleet vuolulihakset. Viikon ohjelmana on ollut puutyön perusteet ja lusikan vuoleminen tuoreesta koivupuusta. Ensin tietenkin käytiin kaatamassa se tarvittava koivu. Sitten opeteltiin teroittamaan puukot oikein. Lusikat ovat suurin piirtein valmiita mutta eivät vielä kuvauskelpoisia.

Vesihiomapaperi ja muinoin tekemäni puukko

Viikonloppuni olen käyttänyt huilailuun ja kaikenlaisten tarvittavien työvälineiden listaamiseen ja valmistamiseen. Varaston perukoilta löytyi vanha revennyt nahkatakki joka sai kunnian muuttua tuiki tarpeelliseksi esiliinaksi. Jälki on melko rouheaa, mutta en ole koskaan ollut mikään huippuompelija. Sitä paitsi kissanperhana auttoi.

"If it fits in it, it sits in it"

Valmis essu

Aika näyttää onko lähes nilkkaan asti ylettyvä essu toimiva käytännössä. Onneksi materiaali oli ilmaista niin ei harmita vaikka joutuisikin tekemään koko homman uusiksi. Itse olen tyytyväinen.

Kasvivärjäyskokeiluja

2011-08-14T01:53:00.000-07:00

Harrastan kasvivärjäystä koska minua kiehtovat luonnonvärit ja -materiaalit. Eri värisiä lankoja kertyy nurkkiin, mutta olen hirvittävän laiska kutomaan tai virkkaamaan niistä mitään. Kasvivärjäyksen yllätyksellisyys tekee harrastuksesta kuitenkin niin mielenkiintoista etten halua lopettaa. Lankoja voi aina vaihtaa ystävien kanssa esimerkiksi pieniin palveluksiin, tai sitten voi vaan jäädä odottelemaan sitä suurta virkkausinspiraatiota. Ehkäpä sitä voisi tehdä vaikka lautanauhoja tai ranteenlämmittimiä.

Kutomani ranteenlämmittimet nokkos- ja suopursuvärjätyistä langoista

Kasvivärjäyskokeilu I

180 grammaa Hiiu Villan luonnonvalkeaa villalankaa
Raparperinlehtiä n. 500 grammaa, lisäksi varsia n. 150 grammaa (poimittu Turun Vanhalta Hämeentieltä 31.7.2009)

Vaiheet:

Konerasvalle haissut lanka pesty miedossa Fairy-vedessä ja huuhdottu huolella
Lehdet ja varret silputtu teräskattilaan, lisätty n. 5 litraa vettä
Lientä keitetty 3 x 30 min kahden ja puolen päivän aikana, annettu jäähtyä hiljakseen välillä. Liemeen on lisätty vettä aika ajoin, jotta vesimäärä pysyisi n. 5 litrassa.
Kolmantena päivänä liemi siivilöity ja siihen on lisätty kostutetut langat.
Lientä lämmitetty n. tunnin ajan 80-90-asteeseen (ei kiehuvaksi saakka)
Langat jätetty raparperiveteen jäähtymään yön yli.
Neljäntenä päivänä vaihdettu raparperivesi ja langat rautapataan vuorokaudeksi, lämmitetty vielä kerran 80-asteeseen ja jätetty yöksi jäähtymään.
Viidentenä päivänä huuhdeltu ja jätetty kuivumaan.

Langoista tuli harmahtavan vihreät mutta värin kestosta ei tässä kohtaa ole tietoa, sillä kerää ei ole vielä pesty tai pidetty auringossa. Raparperin oksaalihapon tulisi itsessään toimia puretusaineena, jolloin vältytään kokonaan kemikaalien käytöltä. Aika näyttää.

Kasvivärjäyskokeilu II

Värjäystä suopursulla:

Kerätty ja pilkottu tiivis ämpärillinen suopursuja. Pursut kerätty Äänekoskelta 5.8.09 ja jätetty ämpäriin likoamaan yön yli (järvivettä Keiteleestä).

Lanka oli luonnonvalkoista 75% villasekoitetta, perinteistä seitsemää veljestä. Ei esikäsitelty mitenkään erikoisesti.

Suopursuja keitetty järvivedessä n. 80 asteessa nuotiolla puolisentoista tuntia ja annettu jäähtyä 40-asteiseksi. Siivilöity pursut pois ja nostettu liemi takaisin nuotiolle. Vielä viileään veteen lisätty 40 g pieneen vesitilkkaan liotettua alunaa ja kaksi vyyhdillistä (n. 250 grammaa) järvessä kasteltua villaa. Seosta keitetty hiljaisella tulella 1,5 tuntia. Lopuksi langat huuhdottu lämpimässä vedessä ja jätetty kuivumaan.

Tulos: voimakas kullankeltainen sävy, kun pohjalangat olivat luonnonvalkeita.

Värjäri ja suopursulangat. Kuvan otti Kari Aliranta.

Kasvivärjäyskokeilu III

Ruskeaa ja punaruskeaa kiventieralla (kerätty Äänekoskelta 7.8.2009)

Sammalta tulisi olla painon puolesta yhtä paljon kuin lankojakin. Kostutettu lanka ja sammal mätetään samaan kattilaan kerroksittain ja keitetään 80 asteessa 2-3 tuntia. Annetaan jäähtyä ja huuhdotaan tarttuneet sammalet pois ronskilla kädellä. Apuaineita ei tarvita.

100% alpakkavillasta tuli selkeästi punertavanruskeaa. Harmaa 75% Nalle-lanka muuttui perusruskeaksi.

Herkullinen kiventieraliemi

Kasvivärjäyskokeilu IV

Oranssia ja vihreää sipulinkuorilla (ulkomaista sipulilaatua)

Keitetään sipulinkuoria n. 1 h, annetaan jäähtyä 40-asteiseksi ja lisätään aluna (15 % langan painosta) sekä kostutetut langat. Lämmitetään 80-asteiseksi ja pidetään lämpöä yllä vähintään tunti. Jäähdytetään ja huuhdotaan huolellisesti.

Jostain syystä alunan lisäämisen jälkeen liemi alkoi muistuttaa yli-ikäistä maitoa silloin kun sitä lorauttaa vahingossa kuuman kahvin sekaan. Väri kuitenkin tarttui: valkoisesta "Nalle Aloe Vera"-langasta tuli kirkkaan oranssia ja perusharmaasta Nalle-langasta vihertävänsävyistä

Nallen harmaa lanka näyttää läheltä selvästi tekokuituiselta - en suosittele. Muutoin tekokuitua sisältävät langat ovat värjäytyneet kauniisti.

Sipuliliemi emalivadissa

Esimerkkilankoja: kaksi suopursulla, kaksi sipulilla ja kaksi
kiventieralla värjättyä lankaa. Sävyerot johtuvat villan pohjavärien
vaihtelusta (valkoisia ja harmaita lankoja)