Pukupäivitys

Lauluryhmä Äimän Käet täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Juhlakonsertti esitetään Turun kirjakahvilassa Kansanrunoklubin yhteydessä 12.12.2012  klo 19.00. Sen kunniaksi valmistui tällainen feresi-mallinen kuoropuku.

Edestä

Puku mukailee kevyesti karjalaista feresiä. Käytännössä asu on peruspuuvillainen henkselimekko jonka suorat etu- ja takakaitaleet on laskostettu sekä rintojen päältä että takaa vyötäröltä. Alla oleva paita on yksinkertainen, polvipituinen raglan-hihainen puuvillapaita. Vyöksi valikoitui varastosta löytynyt ohut mintunvihreä lautanauha ja solkena keväällä hopeoimani vintage-koru. Mitään muita koristeluja puvussa ei ole.

Ja takaa

Olemme jo vuosia puhuneet kuoropukujen tekemisestä, kankaatkin on hankittu jo pari kolme vuotta sitten mutta vasta nyt sain aikaiseksi ommella ensimmäisen koskaan valmistuneen Äimän Käet-kuoropuvun. Ensemble ei ole täysin valmis sillä tästä puuttuu vielä kaunis esiliina (kuvausrekvisiittana pellavainen keskiaikaessuni), hartiahuivi sekä asiaankuuluva Äimän Käki-pronssisolki. Mutta hätäkös tässä, johan sitä on vuosikymmenen ajan laulettu ihan tavallisissakin vaatteissa. Ei pieni viivytys viimeistelyssä enää haittaa.

Jalkojen lämmikkeeksi puolestaan valmistuivat nämä katseenkestävät säärystimet..

Lämmintä ylle

Nyt on vaatetta arkeen ja juhlaan.

Mutanttisatu

Olipa kerran pieni mutanttipehmolelumaakari. Hän asusti pienessä tuvassa ja kehitteli mitä moninaisempia mutanttipehmoeläimiä iloksi itselleen ja muillekin. Eräänä päivänä kun Pehmolelumaakari oli palaamassa markkinoilta hän huomasi ovensa edessä jotakin perin kummallista.

Oven taakse oli ilmestynyt pieni sininen nallekarhu. Nallekarhun vieressä oli suttuisesti kirjoitettu viesti (sillä nallekarhut eivät tunnetusti osaa puhua ihmistä, mutta tämä yksilö osasi kuitenkin kirjoittaa). Viestissä luki "Olen Liian Normaali, voiko täti auttaa".

Pehmolelumaakarin sydän heltyi niin kovin että hän otti Liian Normaalin hellään huomaansa. Pehmolelumaakari otti leluntekovälineensä esiin ja yhdessä he Liian Normaalin kanssa  miettivät ja pohtivat miten tilanne saataisiin käännetyksi parhain päin. Onni oli myötä, sillä Pehmolelumaakarin tuvasta löytyi täsmälleen sopivia silmäpareja ja turkkiväriä Liian Normaalia varten! Ja eipä aikaakaan kun Liian Normaali asteli Pehmolelumaakarin tuvasta ulos entistä ehompana, eikä liika normaalius enää painanut nallekarhun pientä mieltä!

Sen pituinen se!

(Kiitos tästä yllätysnallesta kuuluu Nekolle & Yochanille, se riemastuttaa vielä vuosienkin jälkeen)

Villan värjäystä raparperilla

Myös solki on itse taottu.

Huovutin viime kevättalvella itselleni keskiaikatyylisen häntähupun elävöitystapahtumaa varten. S'oli lämmin mutta ruma. Harmaa oli ainoa väri joka kaapissa sattui olemaan joten sillä mentiin. Nyt syksyllä sain aikaiseksi tehdä raparperivärjäyskokeilun valmiiseen huopaan. Kävin riipimässä raparperipensaasta viimeiset vihreät lehdet ja silppusin ne kattilaan. Pataan mahtui arviolta 6-7 todella isoa raparperinlehteä. Varsista tehtiin piirakkaa.

Keittelin raparpereja siten, että annoin lämpötilan nousta juuri ja juuri päälle 80 asteen ja pidin lämmön tasaisena tunnin ajan. Jätin liemen jäähtymään ja toistin saman lämmitysprosessin kolmena päivänä. Liemi hautui itsekseen melkoiseksi mössöksi. Neljäntenä päivänä siivilöin liemestä raparperimössön irti parhaani mukaan (menevät aika tahmeaksi kiisseliksi) ja lisäsin etukäteen kastelemani häntähupun pataan.

Huppu keittyy

Jatkoin liemen keittelyä ja hauduttamista toiset kolme päivää, eli nostin padan lämpötilan n. 85-90 asteeseen tunniksi ja annoin jäähtyä aina seuraavaan päivään. Kääntelin huppua varovasti aina keittämisen aikana jotta väri levittyisi jotakuinkin tasaisesti. Liikaa kääntelyä kannattaa vältellä ettei villa ala kutistumaan hankauksessa. Vielä tarkempi saa olla jos värjää irtovillaa, valmiin huovan kanssa ei tarvinnut olla ihan niin hellä. Neljäntenä päivänä nostin hupun pois liemestä ja huuhtelin huolellisesti. Lopputulos oli kaunis harmajan vihreä. Värin sävyyn vaikutti villan harmaa pohjaväri, mutta nyt häntähuppu on paljon pirtsakamman oloinen kuin pelkkänä harmaana myttynä.

Ruma kuva on ruma, mutta värisävy aika aito

Raparperivärjäys on siitä kiitollista että siihen ei tarvitse lainkaan puretusaineita sillä raparperin sisältämä oksaalihappo toimii itsessään puretusaineena. Värjäyksessä käyttämäni rautapata myös tummentaa värisävyjä, tästä minulla on kokemusta kun värjäilin muutama vuosi sitten valkoisia villalankoja samalla tekniikalla mutta eri kattiloissa. Rautakattilassa värjättyihin lankoihin tuli tummempi harmajanvihreä sävy kuin teräskattilassa värjättyihin. Ero ei ollut huomattava, mutta sen näki kyllä paljaalla silmällä.

Pohdintoja saippuamaailmasta

Viimekeväisten saippuakokeilujen tulosten analyysia:

Saippua 1.
Ensimmäisestä erästä valmistunut ruman ruskea ja kurttuinen saippua toimii erinomaisesti. Se pysyy kasassa kosteana ja tuntuu pesevän kaikki rasvat sormenjäljistäkin. Oikein tehokasta, tuoksuu miedosti eläimelliselle mutta ei jätä hajua iholle.

Saippua 2.
Ensimmäisen keiton ylijääneestä vaaleasta rasvasta uudelleenkeitetty saippua toimii myös kuten saippuan pitääkin, se pesee ja vaahtoaa kauniisti ja tuoksuu miedosti niille eteerisille öljyille joita reseptiin lisättiin. Iholle ei juurikaan jää hajua. Isona miinuksena tekstuuri. Saippua alkaa hajota atomeiksi kun se saa kosteutta. Suihkuun saippuaritilälle unohtunut saippuanpala valui parissa päivässä ritilän läpi ja suoraan viemäriin. Tästä saisi ehkä veteen liottamalla oikein hyvää nestesaippuaa pumppupulloihin. Arvelen, joskaan en tiedä, että seoksessa olisi inauksen liian vähän rasvaa suhteessa lipeään. Asiaa saattaa auttaa saippuan pidempi kuivattaminen mutta höttöistä tavaraa se on silti.

Saippua 3
Eurassa kokeilumielellä keitetty saippua oli yllättäjä. Olin melko varma siitä että seoksessa oli liikaa rasvaa, mutta olin vain puoliksi oikeassa. Kuten ensimmäisessä erässä, tässäkin oli pohjalle laskeutunut tummempi saippua oikein hyvää tavaraa. Siitäkin tuli kuivuttuaan kurttuista mutta erittäin tehokasta ja yllättäen melkein hajutonta tavaraa. Pinnalle jäänyt kerros jäi tässäkin keitoksessa liian rasvaiseksi. Olin käyttänyt keitoksessa ilmeisesti liian vähän lipeää.

Heitin tämän kolmannen erän rasvaisen pintakerroksen takaisin kattilaan ja kaadoin sekaan tujauksen (1-2 dl) viimekeväistä koivuntuhkalipeää. Tunnin keittämisen jälkeen lisäsin roimasti laventeliöljyä ja jätin seoksen hyytymään. Nyt parin viikon jälkeen saippua vaikuttaisi onnistuneen erinomaisesti, mutta lopullisia tuloksia pitänee vielä odotella toiset pari viikkoa.



Neljäs saippuakeitos onkin jotain ihan muuta. Saimme koululle erän peuranjalkoja joiden luuytimet otettiin visusti talteen ja keiteltiin liemeksi.

Lisäsin keitinliemeen aluksi hieman vettä, sillä ajattelin että jäähtyessään luuytimien rasvat nousisivat veden päälle kerrokseksi. No ei ihan, sillä luuytimien rasva on niin hienojakoista että se jäi nestemäiseksi veden sekaan. Soppaa piti vain keitellä niin kauan että enin vesi haihtui pois. Jätin seoksen vielä yön yli hyytymään, tosin heikoilla tuloksilla.

Luuydinkeitto haisi herkulliselle

Seuraavana päivänä loppui kärsivällisyys kesken. Jatkoimme nestemäisenä pysyneen liemen keittelyä vielä aamupäivän ajan mutta kun parin tunnin keittelyn jälkeen kaikki luuytimet eivät olleet vieläkään sulaneet joten päätimme nopeuttaa prosessia hieman ja lisäsimme sekaan reilun litran verran lipeää. Johan alkoivat ytimet liueta seokseen. Puoleenpäivään mennessä meillä oli toffeenruskea ja lupaavaan oloinen liemi valmiina. Maustoimme sen luokkatoverini kanssa katajanoksilla siinä toivossa että saisimme jonkinlaisen tuoksusaippuan.

Katajat kiehumaan!

Liekö ollut katajan vaikutusta, mutta päivän edetessä keitoksen väri muuttu aina vaan tummemmaksi lopulta muistuttaen suklaavanukasta. Parin tunnin keittelyn jälkeen päätimme kaataa seoksen jähmettymään. Nyt vain odotellaan muutama viikko saippuan kypsymistä. Hyvältä kuitenkin vaikutti, sillä kattilaa pestessä vaahto oli melkoinen.

Seuraavaa projektia varten tarvitaan lisää tuhkaa. Laardi on jo valmiiksi puhdistettua!

Sianlaardia keittelemässä

Älä luovuta, huovuta!

Syksyn ensimmäinen valmis ja viimeistelty huovutustyö: villainen ja pehmeä matto.

Matto syntyi ns. maalaustekniikalla, eli kuviot "maalataan" äitihuovan (märän lakanan) päälle ja kuivoiden päälle sitten ladotaan villakerrokset. Halusin kuviosta hieman tarkemman, joten pyöräytin pienen bambuverhon välissä tuollaisia villarastoja. Sellaisenaan maalaukseen käytetyt kosteat villatupot saattavat hieman vaellella tai vuotaa kuituja ympärilleen, mutta kevyesti esihuovutettu pötkylä pysyy hieman paremmin siinä mihin sen asettaa.

Rullaati rullaa.

Villakerroksia tuli tähän mattoon kokonaisuudessaan kahdeksan, lisäksi huovutin mattoon  ohuen harsokankaan kerrosten keskivaiheille tukemaan maton rakennetta.

Pari ensimmäistä villakerrosta, kuvio erottuu vielä

Valmis villamatto kääritään tiiviisti bambuverhon sisälle ja rulla pyörii taas noin 30-40 minuuttia aina suuntaa vaihtaen ja mattoa käännellen.

Kuvio onnistui oikein hyvin

Lopuksi suoritettiin huuhtelu, parin päivän mittainen kuivaus ja kevyt höyrysilitys maton tasoittamiseksi. 

Kuulostaa helpolta, mutta huolellisesti tekemällä tällaiseen yksinkertaiseenkin mattoon saa helposti upotettua kokonaisen työpäivän. Itseltäni meni tähän projektiin kokonaisuudessaan noin 7 tuntia ja kilon verran villaa.

Matto kotia vailla. Saa ostaa.

Tarkoitus oli tehdä syksyn mittaan piensarja erinäköisiä huovutettuja mattoja, ehkä jopa myyntiin asti! Tällainen olisi todella ihana esimerkiksi pulkkamäessä pepun alla tai lastenrattaissa pakkasella. Hinnan uskoisin pyörivän n. 80-120 euron välissä, aina materiaaleista ja työmääristä riippuen.

Keskeneräisten kerho kokoontuu!

Tuntuu kauhealta blogata kässäblogiin kun mitään valmista ei tunnu syntyvän. Kaikkea tehdään hirveällä tohinalla mutta kun jokainen projekti on kesken. 

Projekti 1: sahausharjoitus

Projekti 2: nahkatyöt

Projekti 3: jalometalli- ja juotostyöt

Projekti 4: kenkälestin teko

Näitä projekteja sitten piisaa. Mm. muutama huovutustyö on vielä viimeistelemättä, pari peurannahkaa odottavat käsittelyään, valinnaisen jalometallikurssin tuotokset viilaamista vaille valmiita, vastatehdyn pronssivalun tuotteet kaipaavat hinkuttajaa, saippuankeitto on parhaillaan kesken ja vielä pitäisi joululahjojakin alkaa suunnittelemaan, ties vaikka innostuisi lähtemään joulumarkkinoille myyjättäreksi.

Ei sentäs, on täällä jotain valmistakin. Tein ystävälleni tilaustyönä kettu-käsinuken. Ihan itse kaavoitin, ja taisi asiakaskin olla tyytyväinen. Sen nimi on Ruska.

Kettu ja sen uusi emo

Ai että minä tykkään tästä muinaistekniikasta juuri tuon monipuolisuuden takia!